Friday, June 12, 2009

Pari tarkennosta

Pari tarkennosta edelliseen.

On varmaan kohtuutonta syyttää järjestelmää sodista ja kriiseistä niin kuin edellisestä saattoi ymmärtää. Vaikka järjestelmä on eittämättä ollut suuresti osallisena useiden kriisien jälkeen aina siirtomaa-ajoista asti, ihmiset varmasti löytävät tavat tapella keskenään. Lisäksi nähdäkseni en voi kiistää EU:n menestystä Euroopan rauhoittajana, vaikka sen mitä olisi tapahtunut ilman sitä ei oikein voikaan saada selville.

Sanoin myös, että "kun kukaan muu ei näytä luopuvan omista oikeuksistaan, jokaisen kannattaa laiduntaa yhteisellä pellolla niin paljon kuin ehtii ennen sen tuhoutumista." Tämä ehkä osuu vähän pieleen: en usko, että tällainen rationaalinen päätös olisi kovinkaan suuressa osassa järjestelmän tuhon aiheuttamisessa. Ennemminkin kyse on siitä, että kun järjestelmä ulkoistaa ja/tai hajauttaa ongelmat, ne muuttuvat näkymättömiksi sen hyödyistä nauttiville yksilöille. Siksi ihmiset eivät tiedä, ja vaikka heille kerrotaan, he eivät usko, ja vaikka uskovat, eivät välitä tarpeeksi että toimisivat. Koska haitat eivät konkreettisesti materialisoidu heidän omassa elämässään yksittäisen tuhoa aiheuttavan teon yhteydessä. (Vähän kuin tupakoiminen, liikunnan puute ja epäterveellinen ruokavalio: on suunnattoman vaikeaa muuttaa käyttäytymistä sen perusteella, että kymmenien vuosien päästä todennäköisesti tapahtuu jotain ikävää.) Ja koska yhteiskunta kokonaisuudessaan näyttää viestittävän että kuluttava käytös ei ole pelkästään ongelmatonta, vaan jopa suotavaa. Ihminen on kuitenkin sen verran laumaeläin, että jos lauma saa tarpeeksi massaa juostakseen jyrkänteeltä alas, harva jättää juoksematta.

No comments:

Post a Comment