Löysin viimein ajatukseni

Sunnuntain jälkimainingeissa ja niiden kommentointia seurattuani löysin viimein sen kovan ytimen ongelmasta mikä minulla järjestelmän suhteen on - kaksi päivää vaalien jälkeen.

Jos otetaan huomioon vain tämänhetkinen tilanne, minulla ei tosiaankaan taida olla mitään järjestelmää vastaan sinänsä. Yksityiskohdissa, kuten sanottua, on paljonkin parantamisen varaa, mutta keskimäärin pohjoismaalainen hyvinvointivaltio-idea on toteutunut aika kelvollisesti edustuksellisen puoluedemokratian Suomessa. Tämän vastustaminen vaikutusmekanismia boikotoimalla on kieltämättä vähän tyhmää, koska se implikoi järjestelmän radikaalia muuttamishalua: olisi liioiteltua tuhota järjestelmä paskana ja pyrkiä sitten tekemään melkein samanlainen tilalle. Tässä ajatusmaailmassa ymmärrän täysin kohtaamani asenteen, jossa vastustamista tunnutaan pitävän vähän lapsellisena, vastustamisena vain vastustamisen takia. Yhteiskunnan mielekkään toiminnan tähden kompromisseja on tehtävä - ja miksipä ei tehtäisi, kun tulokset ovat kuitenkin kelvollisia? Ongelma tulee kun ajattelen pidemmälle kuin tähän hetkeen ja omaan elämäntilanteeseeni.

Järjestelmän aiheuttama ympäristötuho ja inhimillinen kärsimys. Minä pelkään - pelkään! - että nämä kaksi tulevat seuraamaan nykyjärjestelmän jatkumisesta niin suuressa määrin, että ne tulevat maksamaan kaiken sen hyvän mitä pohjoismainen hyvinvointivaltio pyrkii turvaamaan. En tiedä, tuleeko ilmastonmuutos aiheuttamaan maailmanlaajuista katastrofia jonka vertaa nykysivilisaatiot eivät ole todistaneet; saattaahan olla, että Suomessa kesät vain vähän lämpenevät ja Afrikassa ja Aasiassa vain vähän enemmän kuolee nälkään ja tulviin. Enkä ole varma, tuleeko talousliberaalin politiikan jatkuminen aiheuttamaan suurimman osan köyhtymistä harvojen noustessa entistäkin rikkaammiksi, työolojen huonontumiseen sekä länsimaissa (kurjaa) että kehitysmaissa (tappavaa), koko prosessin kuluttaessa maailman luonnonvaroja ennennäkemättömään tahtiin ja johtaessa humanitaaristen, taloudellisten, ekologisten ja ehkä sotilaallistenkin kriisien syöksykierteeseen. Voihan olla, että suomalaistenkin työolojen huonontuminen on vain väliaikaista, ja jo meidän lapsemme saavat taloudellisen yhdenvertaisuuden yhdistämässä maailmassa taas nauttia loputtoman kasvun tuottamasta ihanuudesta myös muutoin kuin yhä uusilla tarpeettomilla laitteilla ja tavoilla kuluttaa. Mutta ehkä se on vain luontainen pessimismini joka ei haluaisi vain jatkaa business as usual, ja toivoa parasta.

Tämä on se perimmäinen ongelma. Yhteiskuntamme on läpitunkenut riittävä hyvinvointi, joka saa ihmiset tarttumaan siihen mitä heillä on, riippumatta siitä onko se yksilölle järkevää tai kokonaisuuden kannalta hyödyllistä. Se estää järjestelmää uudistautumasta, sillä muutos aina haittaa jotakin ihmisryhmää, joka voi taloudellisen, poliittisen, tai mielipidevaikuttamisen kautta estää heidän saavutettuihin etuihinsa puuttumisen. Maanviljelijöiden tuet, johtajien optiot ja nörttien uudet lelut pitää turvata, koska ne ovat osa järjestelmää joka mahdollistaa tämänhetkisen hyvinvoinnin. Ja kun kukaan muu ei näytä luopuvan omista oikeuksistaan, jokaisen kannattaa laiduntaa yhteisellä pellolla niin paljon kuin ehtii ennen sen tuhoutumista.

Toistaakseni itseäni, en tiedä tuleeko nykymeno johtamaan suurempaan pahaan kuin hyvään. Mutta jos tulee, järjestelmämme on - sen rakenteellisten ominaisuuksien sekä inhimillisen luonteen takia - liian hidas ja heikko estämään katastrofeja ennen kuin ne ovat tapahtuneet. Hyvällä tuurilla katastrofit alkavat tarpeeksi kevyesti, ettei suurta tuhoa ehdi tapahtua, mutta tarpeeksi vakavasti, että yleinen ilmapiiri muuttuu todella ja tarpeeksi ihmisiä saadaan muuttamaan elintapojaan. Pidäkkeetön kuluttaminen ei voi olla oikeus, eikä omista eduista kiinni pitäminen muiden kärsimyksen kustannuksella voi olla oikein.

Toivottavasti ongelmani on nyt paremmin muotoiltu: haluanko olla mukana legimitoimassa ja ylläpitämässä järjestelmää, joka aiheuttaa tuhoa eikä näytä pystyvän niitä kunnolla korjaamaan? Edustuksellinen demokratia on hidasta puuhaa. Sillä välin ilmastonmuutosennusteet pahenevat kerta toisensa jälkeen - pysäyttäminen osoittautuu mahdottomaksi, pyritään hidastamaan, hidastaminen liian kalliiksi, pyritään hillitsemään tuhoja, tuhot liian laajamittaisiksi, priorisoidaan. (Priorisoidaanko kehittyneet vai kehitysmaat? Rikkaiden asuinalue vai slummit?) Sillä välin suuryritys pyrkii saamaan hallintaansa köyhässä maassa vesihuoltoa ja viljelymaita, koska sen tehtävä tuottaa omistajilleen - suomalaisillekin eläkesäästäjille - voittoa, ja epätoivossa riittää voitettavaa. (Yritysten ei tule olla eettisiä, se on lainsäätäjien tehtävä. Mutta emmehän voi säätää lakeja jotka haittaavat yritystemme kilpailukykyä?) Sillä välin Darfurissa, Sri Lankassa, Palestiinassa, Kosovossa, Ruandassa, Tsetseniassa, Tiibetissä tapellaan, koska voiko sitä kutsua kansanmurhaksi? voidaanko puuttua toisten sisäisiin asioihin? voidaanko vaarantaa kauppasuhteet? Sillä välin innovaation parhaat mielet kehittävät uutta laitetta joka käyttää uusia luonnonvaroja, vaikka vanhat ovat tuskin ehtineet kaupoista kuluttajille, saati kierrätykseen. Eikä tuotteen hinnassa ole tietoakaan Kongosta kaivetulle koltaanille tai Kiinaan vietävien kierrätettävien komponenttien haitoille.

Mikä sitten on vaihtoehto? En minä tiedä! Sehän tässä niin tuskallista onkin: jos minulla olisi selkeä vaihtoehto, voisin liputtaa sitä täysin rinnoin, eikä tarvitsisi pähkäillä onko äänestäminen sellainen tapa ottaa osaa moraalisesti väärään järjestelmään, jota pitäisi välttää. Minusta vaikuttaa kuitenkin ilmeiseltä, että tämänhetkinen elämäntyyli ei voi jatkua loputtomiin. Kuluttaminen, kilpailutus ja kasvu täytyy saada hillittyä. Se, kuinka paljon meidän tulee muuttua, on epäselvää, mutta minusta vaikuttaa myös siltä, että liian varovaisuuden huonot vaikutukset olisivat pienemmät kuin liian vähän varovaisuuden potentiaaliset haitat. Niinpä kysymys lopulta päätyy siihen, miten muutos voidaan ja miten se kannattaa saada aikaan. Äänestäminen tämän perusteella on perusteltua vain, jos sillä päästään paremmin lopputulokseen, ja luulen, että edustuksellisen puoluedemokratian hitaus takaa sen, että yleiseen mielipiteeseen vaikuttamiseen pyrkiminen on huomattavasti tehokkaampaa kuin "viralliset" vaikuttamiskanavat äänestäminen ja ehdokkaaksi ryhtyminen. Siten sen, ettei äänestä, aiheuttama huomio (ja siihen liitettävä perustelu) olisi vaikutukseltaan suurempi kuin äänen antaminen jollekin olemassaolevista tahoista.

Ehkä.











***

Jos "katastrofit", "järjestelmä" ja muut yleisluontoiset ilmaukset herättävät ihmetystä, että mitä oikeastaan mahdan tarkoittaa, tulen palaamaan näihin myöhemmin. Linkit voivat olla yksipuolisia, koska ne ovat jotain mikä sattui ensimmäisenä vastaan.