Oletettujen tulojen jääminen saamatta ei ole tappiota

Olen varma, että tästä(kin) on joku muu kirjoittanut paremmin ja kattavammin jossain, mutta on pakko kommentoida kun sattui kohdalle. Hesari kirjoittaa että "VR menetti miljoonia" lakon ja onnettomuuden aiheuttamien peruutusten takia. En tiedä onko kyse siitä, että huomaan taas asian yhä uudelleen kun olen kiinnittänyt siihen huomiota, vai onko tällainen kielenkäyttö tosiaan mediassa lisääntynyt, mutta minusta näyttää että yhä useammin käytetään tällaisia ilmauksia joissa oletettujen tulojen saamatta jäämistä pidetään "tappiona" tai "menetyksenä". Minusta tämä on virheellistä kielenkäyttöä. Se, että VR:n omaisuuden (junan, vaunujen, radan, tai mitä se nyt omistaakaan) arvo pienenee kun jotain fyysistä aktuaalisesti tuhoutuu tai ainakin menee käyttökelvottomaksi, se on tappiota. Se, että joitain vuoroja ei ajeta, ja sen takia niistä ei myöskään saada tuloja jotka taloutta suunniteltaessa oli oletettu saatavaksi, ei ole tappiota yhtään enempää kuin se, jos kuluttajat eivät osta tuotetta yhtä paljon kuin oli oletettu. Siitä voi aiheutua tappiota (VR:n tuloksen jäädessä miinukselle kun kulut tulevat maksettaviksi mutta tuloja ei ollutkaan tarpeeksi), mutta se ei itse ole sitä. Samansukuinen väite kuin se, että piratismi aiheuttaa miljardien tappioita viittaamalla laskennallisiin ostamatta jääneisiin levyihin.

Pieni yksityiskohta ja sanojen vääntelyä, mutta se ärsyttää minua, koska siihen tuntuu liittyvän asenne, että nämä oletetut tulot olisivat jo olleet yrityksen omaisuutta. Että koska aikaisemmin tulot ovat olleet tämänkaltaiset, yritys on jotenkin oikeutettu vastaaviin tuloihin tulevaisuudessa. Ja että siten, jos tulojen jäämiselle oletettua pienemmäksi on jokin selkeästi osoitettava aiheuttaja, tätä voidaan osoittaa sormella ja antaa ymmärtää vääryyden tapahtuneen.

Käsittääkseni yritykset eivät ole oikeutettuja yhtään mihinkään tuloihin. Jokainen sentti, jonka ne saavat, niiden pitäisi ansaita. Eikö talousteoriakin näin opeta? Jos yritys ei saa toiminnallaan enemmän rahaa (rahaa jota joku haluaa vapaaehtoisesti maksaa) kuin mitä menettää, toimintaa kannattaa muuttaa tai pulju laittaa kiinni. Nykyään kuitenkin tuntuu talouskasvun retoriikan niin kyllästäneen yhteiskunnan, että yritykset sinänsä ovat sellaisia kaiken hyvän lähteitä, että kuluttajat eivät ole oikeutettuja ottamaan niiltä pois niiden tuloja, eli lakkaamaan maksamasta jostakin vaikka eivät haluaisi enää siitä maksaa. Vuosikymmenet ollaan myyty tuotetta X ja voitoista maksettu veroja yhteiskunnalle, niin eihän se nyt käy päinsä että yhtäkkiä lopettavat ostamasta!

Ehkä se on vain minä, mutta ärsytti.

HS 16.6.

No jopas.

HS 13.6.

Vaikea olla lukematta tätä Hesarin juttua sen valossa mitä viimeksi kirjoitin.

Pari tarkennosta

Pari tarkennosta edelliseen.

On varmaan kohtuutonta syyttää järjestelmää sodista ja kriiseistä niin kuin edellisestä saattoi ymmärtää. Vaikka järjestelmä on eittämättä ollut suuresti osallisena useiden kriisien jälkeen aina siirtomaa-ajoista asti, ihmiset varmasti löytävät tavat tapella keskenään. Lisäksi nähdäkseni en voi kiistää EU:n menestystä Euroopan rauhoittajana, vaikka sen mitä olisi tapahtunut ilman sitä ei oikein voikaan saada selville.

Sanoin myös, että "kun kukaan muu ei näytä luopuvan omista oikeuksistaan, jokaisen kannattaa laiduntaa yhteisellä pellolla niin paljon kuin ehtii ennen sen tuhoutumista." Tämä ehkä osuu vähän pieleen: en usko, että tällainen rationaalinen päätös olisi kovinkaan suuressa osassa järjestelmän tuhon aiheuttamisessa. Ennemminkin kyse on siitä, että kun järjestelmä ulkoistaa ja/tai hajauttaa ongelmat, ne muuttuvat näkymättömiksi sen hyödyistä nauttiville yksilöille. Siksi ihmiset eivät tiedä, ja vaikka heille kerrotaan, he eivät usko, ja vaikka uskovat, eivät välitä tarpeeksi että toimisivat. Koska haitat eivät konkreettisesti materialisoidu heidän omassa elämässään yksittäisen tuhoa aiheuttavan teon yhteydessä. (Vähän kuin tupakoiminen, liikunnan puute ja epäterveellinen ruokavalio: on suunnattoman vaikeaa muuttaa käyttäytymistä sen perusteella, että kymmenien vuosien päästä todennäköisesti tapahtuu jotain ikävää.) Ja koska yhteiskunta kokonaisuudessaan näyttää viestittävän että kuluttava käytös ei ole pelkästään ongelmatonta, vaan jopa suotavaa. Ihminen on kuitenkin sen verran laumaeläin, että jos lauma saa tarpeeksi massaa juostakseen jyrkänteeltä alas, harva jättää juoksematta.

Löysin viimein ajatukseni

Sunnuntain jälkimainingeissa ja niiden kommentointia seurattuani löysin viimein sen kovan ytimen ongelmasta mikä minulla järjestelmän suhteen on - kaksi päivää vaalien jälkeen.

Jos otetaan huomioon vain tämänhetkinen tilanne, minulla ei tosiaankaan taida olla mitään järjestelmää vastaan sinänsä. Yksityiskohdissa, kuten sanottua, on paljonkin parantamisen varaa, mutta keskimäärin pohjoismaalainen hyvinvointivaltio-idea on toteutunut aika kelvollisesti edustuksellisen puoluedemokratian Suomessa. Tämän vastustaminen vaikutusmekanismia boikotoimalla on kieltämättä vähän tyhmää, koska se implikoi järjestelmän radikaalia muuttamishalua: olisi liioiteltua tuhota järjestelmä paskana ja pyrkiä sitten tekemään melkein samanlainen tilalle. Tässä ajatusmaailmassa ymmärrän täysin kohtaamani asenteen, jossa vastustamista tunnutaan pitävän vähän lapsellisena, vastustamisena vain vastustamisen takia. Yhteiskunnan mielekkään toiminnan tähden kompromisseja on tehtävä - ja miksipä ei tehtäisi, kun tulokset ovat kuitenkin kelvollisia? Ongelma tulee kun ajattelen pidemmälle kuin tähän hetkeen ja omaan elämäntilanteeseeni.

Järjestelmän aiheuttama ympäristötuho ja inhimillinen kärsimys. Minä pelkään - pelkään! - että nämä kaksi tulevat seuraamaan nykyjärjestelmän jatkumisesta niin suuressa määrin, että ne tulevat maksamaan kaiken sen hyvän mitä pohjoismainen hyvinvointivaltio pyrkii turvaamaan. En tiedä, tuleeko ilmastonmuutos aiheuttamaan maailmanlaajuista katastrofia jonka vertaa nykysivilisaatiot eivät ole todistaneet; saattaahan olla, että Suomessa kesät vain vähän lämpenevät ja Afrikassa ja Aasiassa vain vähän enemmän kuolee nälkään ja tulviin. Enkä ole varma, tuleeko talousliberaalin politiikan jatkuminen aiheuttamaan suurimman osan köyhtymistä harvojen noustessa entistäkin rikkaammiksi, työolojen huonontumiseen sekä länsimaissa (kurjaa) että kehitysmaissa (tappavaa), koko prosessin kuluttaessa maailman luonnonvaroja ennennäkemättömään tahtiin ja johtaessa humanitaaristen, taloudellisten, ekologisten ja ehkä sotilaallistenkin kriisien syöksykierteeseen. Voihan olla, että suomalaistenkin työolojen huonontuminen on vain väliaikaista, ja jo meidän lapsemme saavat taloudellisen yhdenvertaisuuden yhdistämässä maailmassa taas nauttia loputtoman kasvun tuottamasta ihanuudesta myös muutoin kuin yhä uusilla tarpeettomilla laitteilla ja tavoilla kuluttaa. Mutta ehkä se on vain luontainen pessimismini joka ei haluaisi vain jatkaa business as usual, ja toivoa parasta.

Tämä on se perimmäinen ongelma. Yhteiskuntamme on läpitunkenut riittävä hyvinvointi, joka saa ihmiset tarttumaan siihen mitä heillä on, riippumatta siitä onko se yksilölle järkevää tai kokonaisuuden kannalta hyödyllistä. Se estää järjestelmää uudistautumasta, sillä muutos aina haittaa jotakin ihmisryhmää, joka voi taloudellisen, poliittisen, tai mielipidevaikuttamisen kautta estää heidän saavutettuihin etuihinsa puuttumisen. Maanviljelijöiden tuet, johtajien optiot ja nörttien uudet lelut pitää turvata, koska ne ovat osa järjestelmää joka mahdollistaa tämänhetkisen hyvinvoinnin. Ja kun kukaan muu ei näytä luopuvan omista oikeuksistaan, jokaisen kannattaa laiduntaa yhteisellä pellolla niin paljon kuin ehtii ennen sen tuhoutumista.

Toistaakseni itseäni, en tiedä tuleeko nykymeno johtamaan suurempaan pahaan kuin hyvään. Mutta jos tulee, järjestelmämme on - sen rakenteellisten ominaisuuksien sekä inhimillisen luonteen takia - liian hidas ja heikko estämään katastrofeja ennen kuin ne ovat tapahtuneet. Hyvällä tuurilla katastrofit alkavat tarpeeksi kevyesti, ettei suurta tuhoa ehdi tapahtua, mutta tarpeeksi vakavasti, että yleinen ilmapiiri muuttuu todella ja tarpeeksi ihmisiä saadaan muuttamaan elintapojaan. Pidäkkeetön kuluttaminen ei voi olla oikeus, eikä omista eduista kiinni pitäminen muiden kärsimyksen kustannuksella voi olla oikein.

Toivottavasti ongelmani on nyt paremmin muotoiltu: haluanko olla mukana legimitoimassa ja ylläpitämässä järjestelmää, joka aiheuttaa tuhoa eikä näytä pystyvän niitä kunnolla korjaamaan? Edustuksellinen demokratia on hidasta puuhaa. Sillä välin ilmastonmuutosennusteet pahenevat kerta toisensa jälkeen - pysäyttäminen osoittautuu mahdottomaksi, pyritään hidastamaan, hidastaminen liian kalliiksi, pyritään hillitsemään tuhoja, tuhot liian laajamittaisiksi, priorisoidaan. (Priorisoidaanko kehittyneet vai kehitysmaat? Rikkaiden asuinalue vai slummit?) Sillä välin suuryritys pyrkii saamaan hallintaansa köyhässä maassa vesihuoltoa ja viljelymaita, koska sen tehtävä tuottaa omistajilleen - suomalaisillekin eläkesäästäjille - voittoa, ja epätoivossa riittää voitettavaa. (Yritysten ei tule olla eettisiä, se on lainsäätäjien tehtävä. Mutta emmehän voi säätää lakeja jotka haittaavat yritystemme kilpailukykyä?) Sillä välin Darfurissa, Sri Lankassa, Palestiinassa, Kosovossa, Ruandassa, Tsetseniassa, Tiibetissä tapellaan, koska voiko sitä kutsua kansanmurhaksi? voidaanko puuttua toisten sisäisiin asioihin? voidaanko vaarantaa kauppasuhteet? Sillä välin innovaation parhaat mielet kehittävät uutta laitetta joka käyttää uusia luonnonvaroja, vaikka vanhat ovat tuskin ehtineet kaupoista kuluttajille, saati kierrätykseen. Eikä tuotteen hinnassa ole tietoakaan Kongosta kaivetulle koltaanille tai Kiinaan vietävien kierrätettävien komponenttien haitoille.

Mikä sitten on vaihtoehto? En minä tiedä! Sehän tässä niin tuskallista onkin: jos minulla olisi selkeä vaihtoehto, voisin liputtaa sitä täysin rinnoin, eikä tarvitsisi pähkäillä onko äänestäminen sellainen tapa ottaa osaa moraalisesti väärään järjestelmään, jota pitäisi välttää. Minusta vaikuttaa kuitenkin ilmeiseltä, että tämänhetkinen elämäntyyli ei voi jatkua loputtomiin. Kuluttaminen, kilpailutus ja kasvu täytyy saada hillittyä. Se, kuinka paljon meidän tulee muuttua, on epäselvää, mutta minusta vaikuttaa myös siltä, että liian varovaisuuden huonot vaikutukset olisivat pienemmät kuin liian vähän varovaisuuden potentiaaliset haitat. Niinpä kysymys lopulta päätyy siihen, miten muutos voidaan ja miten se kannattaa saada aikaan. Äänestäminen tämän perusteella on perusteltua vain, jos sillä päästään paremmin lopputulokseen, ja luulen, että edustuksellisen puoluedemokratian hitaus takaa sen, että yleiseen mielipiteeseen vaikuttamiseen pyrkiminen on huomattavasti tehokkaampaa kuin "viralliset" vaikuttamiskanavat äänestäminen ja ehdokkaaksi ryhtyminen. Siten sen, ettei äänestä, aiheuttama huomio (ja siihen liitettävä perustelu) olisi vaikutukseltaan suurempi kuin äänen antaminen jollekin olemassaolevista tahoista.

Ehkä.











***

Jos "katastrofit", "järjestelmä" ja muut yleisluontoiset ilmaukset herättävät ihmetystä, että mitä oikeastaan mahdan tarkoittaa, tulen palaamaan näihin myöhemmin. Linkit voivat olla yksipuolisia, koska ne ovat jotain mikä sattui ensimmäisenä vastaan.

Äänestysongelma: jälkisanat

Myönnettäköön, että ensimmäisen äänestyksen jälkeen vaalivalvojaiset oli ihan hauska kokemus. Hassusti sitä tunsi olevansa jonkun puolella ja kannattavansa "omia" samalla tavalla kuin joskus muinoin Suomen jääkiekkomaajoukkuetta, vaikka oma vaikutus ja varsinainen yhteys "omiin" on samaa tasoa - pelkästään omassa päässä, eikä oikeastaan mitenkään konkretisoituneena ulkomaailmassa. En sitten tiedä olisinko tuntenut samoin vaikka olisin jättänyt äänestämättäkin, koska sympatiat olisivat silti olleet samat.

Olen itse asiassa vähän ristiriitaisissa fiiliksissä tuon tilaisuuden jälkeen. Sen lisäksi että valitut olivat keitä olivat (tästä ehkä lisää myöhemmin), tilanteen yhteneväisyydet urheilutapahtumiin saa minut ymmälleni. Me-henki sai tulkintani mukaan silloin tällöin samankaltaisia muotoja kuin puhuttaessa muiden maiden joukkueista, mikä tuntuu minusta jotenkin väärältä. Kysehän pitäisi olla asioista, olennaisesti niistä arvoista joita kannattaa ja joita valitut edustajat tulevat (toivottavasti) ajamaan. Henkilöiden kommentointi on ehkä väistämätöntä jossain määrin, mutta saa koko homman tuntumaan enemmän, no, viihteeltä.

Lisäksi minua yllätti se, että kaverit olivat pistäneet merkille aikaisemman äänestämättömyyteni. Joku oli varmasti lukenut näitä pohdintojani, mutta tuskin kaikki kommentoineet. Se pistää miettimään, että poikkeavalla käytöksellä selvästi on huomioarvoa. Siten minua vähän kaduttaa, etten käyttänyt sitä millään tavalla. Pitää selvästi jatkaa asian käsittelyä ja päätyä jonkinlaiseen kestävämpään tulokseen ennen ensi kertaa. Äänestäminen on niin selvästi toimintaympäristössäni normi (jopa moraalinen normi?), että jos päätyisin sitten äänestämättömyyteen, sen mainitsemisella saisi selvästi huomiota. Huomio ei ole vaikutusvaltaa, mutta hyvien perusteiden kanssa ne voisivat yhdessä sitä olla.

Äänestysongelma: epätyydyttävä ratkaisu

Pitkällisten pohdiskelujen ja keskustelujen jälkeen tulin seuraaviin tuloksiin.

• Ei ole sellaista pitävää perustelua kumpaankaan suuntaan jonka voisin löytää käytettävissä olevassa ajassa ja joka selvästi ja tyydyttävästi osoittaisi toisen paremmuuden.
  
• Yhden yksilön tekojen käytännön seuraukset ovat kummassakin tapauksessa täysin mitättömät.
• Symbolista arvoa teolla on lähinnä kussakin yksittäistapauksessa - koskaan äänestämättömyydellä ei ole mitään merkittävää lisäarvoa suhteessa perusteltuun äänestämättömyyteen tietyllä yksittäisellä kerralla.
• En halua osallistua järjestelmän legitimoimiseen, mutta kyseessä ei varsinaisesti ole binäärinen, ikuinen valinta, vaan sarja yksittäisiä tekoja. Vähän kuin lihansyönnissä: haluan pysytellä siitä erossa osoittaakseni jotain, mutta yksittäinen kerta ei ole katastrofi.
• En myöskään vastusta järjestelmää niin kokonaisvaltaisesti, ettäkö minun olisi tyystin syytä pysytellä erossa siitä (mikä tarkoittaisi suunnilleen maastamuuttoa tai johonkin puskaan omavaraistalouteen muuttamista). Kyse on enemmän yksityiskohdista järjestelmän toteutuksessa. Tästä olen tosin vielä epävarma.

Koska minulla on joitain syitä (eräitä mainittu edellisessä) äänestää, ei käytännön syytä olla äänestämättömyydessä ehdoton, eikä ratkaisulla joka tapauksessa ole suuresti merkitystä (enkä nyt todnäk ainakaan haittaa aiheuta), voin vaikka kokemuksen vuoksi, vaihtoehtojen aidon etsinnän nimissä ja osoituksena vaikuttamisen halusta tällä kertaa äänestääkin. Ensi vaaleihin mennessä yritän löytää todelliset perustelut varsinaisen toimintatavan perustamiseksi.

Äänestysongelma: jos en äänestä

Jos en äänestä, jätän käyttämättä ainoan virallisesti minulle järjestelmässä suodun vallan*. Tässä suhteessa on täysin toissijaista mitä mieltä järjestelmästä muuten olen - järjestelmä ei virallisesti huomioi minusta mitään muuta kuin ääneni vaaleissa. Se valta on täysin mitätön yksinään, koska järjestelmä perustuu joukkovoimaan eikä minulla ole joukkoa. Silti, jos oma käyttäytymiseni ei muutu äänestin tai en, siis jos aion joka tapauksessa miettiä asiaa ja yrittää tehdä jotain järjestelmälle, eikö minun kannattaisi myös käyttää minulle suotua minimaalista valtaa kun sellainen kerran on? Toisaalta ja toisaalta.

Jos äänestän, minun voidaan katsoa jollain tasolla legitimoineen järjestelmän ja oman osani siinä. Onko sanani järjestelmän korjaamisen tarpeesta painavampi vai kevyempi jos olen tai en ole äänestänyt? Voidaanko katsoa, että olen äänestänyt ja siis tehnyt osani, minun on sitten vain luotettava järjestelmään ja toivottava että edustaja (jota voin toki yrittää suostutella) ajaa asiaa? Että olen tunnustanut että muuta tietä ei ole? Vai onko niin, että jos en äänestä, minua ei oteta tosissaan - että olen vain kiukuttelija joka ei vaivaudu itse tekemään asian eteen edes äänestämisen vertaa?

Kallistuisin enemmän siihen, että teoillani osoitan arvoni: jos osoitan kirjoituksillani ajatelleeni asiaa enemmän kuin keskivertoäänestäjä, itse äänestämisen tai äänestämättä jättämisen teolla ei ole kuin symboliarvo. Ja en haluaisi luopua symbolisesta tavasta sanoa, että en hyväksy järjestelmää. Kuitenkin, koska olen "riittävän tyytyväinen", voidaan väittää minun legitimoineen järjestelmän jo siinä, eikä symbolilla ole järin suurta merkitystä.

Voin kuvitella kaksi tapausta missä symbolisella teollani olisi merkitystä. Luulisin, että on harvinaisempaa että ihmiset jotka eivät äänestä ovat pohtineet syitä ja seurauksia kuin äänestävät. Siten tilanteessa, jossa tuon esiin kantojani järjestelmän ongelmista, tämä yksittäinen seikka saattaisi toisaalta jättää asian paremmin mieleen, toisaalta levittää näkemystä että alhainen äänestysprosentti ei ole pelkkä kiinnostusongelma vaan myös aito merkki siitä että ihmiset eivät halua tukea järjestelmää.

Toinen tilanne olisi se, että näkemyksilläni olisi laajempaa kannatusta. Vaikka en usko tähän todellisena mahdollisuutena missään lähitulevaisuudessa, on syytä miettiä pitääkö asiaa ajatella kategorisen imperatiivin kautta. Olisiko hyvä jos ihmiset laajemmassa mittakaavassa toimisivat kuin minä? En näe, miten voisi olla huono jos ihmiset pohtisivat syitään ja näkemyksiään tarkemmin, ja jos sen seurauksena jättäisivät äänestämättä, antaisivat siten suuren epäluottamuslauseen nykymenolle. (No okei, se voisi olla huono jos se käytännössä ei johtaisi järjestelmän parantamiseen vaan entistä suurempaan eliitin vallankahvaan takertumiseen ja siten vielä huonompaan järjestelmään.)

***

Näitäkin perusteluita kirjoittaessani en voi välttyä tunteelta, että olenko sittenkin vain etsimässä oikeutusta ennakkoluulolleni ja aivan toissijaisista syistä johtuvalle toimintatavalleni sen sijaan, että etsin mitä mieltä oikeasti olen ja mitä pitäisi olla asiasta. Siinä määrin helposti päädyn aina alkuperäistä kantaani tukeviin näkemyksiin.

Tällä hetkellä parhailta perusteluilta äänestää tuntuvat seuraavat:

• Epätietoisuuden vallitessa kannattaa toimia sen mukaan josta on todnäk vähiten haittaa. Ainoa mitä menetän äänestämällä on se mahdollisuus, että voisin sanoa etten koskaan ole äänestänyt. Symboliarvoa tuolla ei juuri liene, tärkeämpää on se, miksi en äänestäisi. Äänestämättä jättämisellä menettäisin hyvin pienen mahdollisuuden vaikuttaa, mikä on suurempi potentiaalinen haitta.
• Jos ajattelen kategorisen imperatiivin käytännön toteutusta tai spekulatiivista mielipidevaikutustani, todennäköisesti kantaani seuraisivat ne, jotka olisivat muutenkin samanlaisimpia kuin minä - ja joilla siksi olisi myös samanlaisimmat arvot. Tämä tarkoittaa, että hypoteettisessa tilanteessa jossa jotkut seuraisivat samaa päättelyä kuin minä, nimenomaisesti minun arvojani kannattavat äänestäjät eivät äänestäisi. Koska olen kuitenkin luultavasti vähemmistössä, ne jotka ovat eri mieltä edelleen äänestäisivät, ja saisivat siis ilman suurempia legimiteettiongelmia edustajat kasaan, edustamaan aivan muita arvoja kuin mitä itse kannatan.
• Kuten humoristisesti olen kuullut sanottavan, tämä on ehkä ainoa kerta kun minulla on mahdollisuus äänestää Kasvia, normaalisti kun hän on toisessa vaalipiirissä. Ja tämä olisi jopa järkevää. Vaikka hän ei ole mitenkään ihanne-edustajani, hän on tällä hetkellä nähdäkseni ainoa varteenotettava vaihtoehto, joka pitää meteliä informaatioyhteiskunta-asioista. Se ei ole ykkösprioriteettejani, mutta kerrankin huonossa äänestysjärjestelmässämme olisi mahdollisuus välittää vaaleissa kohtuullisen hyvin tulkittavaa viestiä: äänivuori hänelle kertoo siitä, että asia jota ei pidetä eliitin keskuudessa tärkeänä on tärkeä isolle osalle kansalaisia. Äänivuori sosiaalista oikeudenmukaisuutta ajavalle edustajalle olisi paljon huonompi viesti, koska noita edustajia on useampia, ja asia on joka tapauksessa eliitin mielessä "näistä kansa välittää" -kartalla. Bonuksena ääni menisi joka tapauksessa vihreille, jotka ovat liberaaliudessaan ja ympäristötietoisuudessaan lähellä omia näkemyksiäni.
  

Ovatko nämä syyt tarpeeksi? En tiedä. Mietin asiaa vielä. Äänestysaika loppuu kahdeksalta, siihen asti voin pohdiskella.


*) Voidaan väittää, että toinen "virallinen" vallan muoto on yhteyden ottaminen edustajaansa. Käsittääkseni heillä ei kuitenkaan ole mitään todellista velvollisuutta kuunnella ketään, tai antaa kuulemansa vaikuttaa mihinkään päätöksiinsä, joten tätä ei tarvitse huomioida. Ja itse edustajaksi ryhtymiseen otin kantaa jo viimeksi: ei ole sen arvoista.

Äänestysongelma: muutokseen pyrkiminen

Olen yrittänyt katsella miten mediassa yritetään saada kansaa äänestämään, siinä toivossa että löytäisin jotain perusteluita joita voisin pohdiskella. Poikkeuksetta lukemani ”kannattaa äänestää, koska” -jutut on kuitenkin suunnattu ihmisille joita ei kiinnosta tai jotka eivät välitä. Tyypillisin näissä vaaleissa on ollut ”...koska EU:ssa päätetään tärkeistä asioista”. En pidä tätä kyseenalaisena, eikä perustelu siis anna minulle mitään.

En pitäisi tätä tärkeänä, jos uskoisin että olen selvää vähemmistöä siinä joukossa, joka ei äänestä. Jostain minulla on silti sellainen käsitys, että isoja syitä ovat myös pettymys politiikkaan, luottamuksen puute ja kokemus äänestämisen hyödyttömyydestä. Tämä mielestäni jopa tunnustetaan monissa julkisissa puheenvuoroissa – miksi silti en löydä minkäänlaista keskustelua suunnattuna näille ihmisille? Järkevää argumentointia siitä, että puutteistaan huolimatta järjestelmä on paras mahdollinen, ja siihen osallistuminen on ainoa tapa vaikuttaa ja myös muuttaa sitä? Tämähän se normaali kanta on. Pitäisi valita ehdokkaista, joista todennäköisesti löytää ne jotka ovat käyttäneet eniten rahaa mainontaan. Perusteluilla jotka ovat joko pinnallisia iskulauseita tai nimenomaisiin vaaleihin liittymätöntä sisä- tai yleispoliittista retoriikkaa. Äänestää vaaleissa joita suuret puolueet ovat säätäneet itselleen sopivammiksi ja joiden jälkeen äänestäjien tahto tulkitaan tarkoitushakuisesti (koska tahdonilmaisu rajoittuu ehdokkaan valintaan eikä perusteita voi tietää). Vaaleissa joissa suuri osa äänestää naaman, julkisuuden, tuttuuden, tottumuksen, ja/tai imagon perusteella – eikä esimerkiksi asiaperustein – jolloin tulevan vaalikauden vaikutus edustaa aika heikosti sitä mihin kansa haluaisi suunnattavan. Tehtävään jossa valtaa on paljon ja vastuuta hyvin vähän, ja jossa ehdokas muutetaan eliitin jäseneksi pois alkuperäisestä viiteryhmästään. Ja tyytyä sitten siihen kun poliitikot taas valehtelivat, kun kunnollista keinoa saada heitä vastaamaan teoistaan ei ole. Jos edes saa tietää, mitä edustaja työssään tekee, koska myöskään varsinaista valvontaa tai seurantaa ei ole. Koska se on se tapa vaikuttaa.

Juuri siksi pitäisi äänestää, jotta saisi muutosta? Ja tehdä edustajille ehdotuksia muutoksista? Tai mennä itse ehdolle jos sopivaa ehdokasta ei ole? Järjestelmä kuitenkin pyrkii olemaan muuttumatta: puolueet, varsinkin suuret, pyrkivät säilyttämään asemansa ja haluavat muutosta vain suuntaan jossa ne menestyisivät todnäk paremmin. Yksilön mahdollisuus vaikuttaa on (toisaalta: onneksi) erittäin pieni, ellei kyseessä ole huomattavan karismaattinen yksilö. Sen lisäksi että sekä äänestäminen että ehdokkaaksi asettuminen katsottaisiin jossain määrin järjestelmän legitimoimiseksi ja hyväksymiseksi omalta osalta, mikä haittaisi viestiä, minusta vaikuttaa (saatan toki olla väärässä) että välittömästi poliittisen järjestelmän ulkopuolella oleva vaikuttaminen olisi tehokkaampaa: esimerkiksi suuren vielä vähemmän demokraattisen vallan (merkittävä rikkaus tai järjestö- tai ay-johtajuus, tms.) ja/tai julkisuuden hankkiminen ja käyttäminen asian eteen.

Kysymys on tässä lopulta siitä, paljonko olen valmis uhraamaan. Todelliseksi vaikuttajaksi lähteminen tarkoittaisi aika lailla elämänsä pyhittämistä sille, silti äärimmäisen epävarmoilla tuloksilla. Huolimatta yhteiskuntajärjestelmän vioista en myöskään osaa tällä hetkellä kuvitella, että vallankumous toisi enemmän hyvää kuin pahaa. Kuten mainittua, olen riittävän tyytyväinen tilanteeseen, että koko elämäni suunnan kääntämiseen tällaisen takia en ole valmis.

Nähdäkseni äänestämiseni tai äänestämättä jättämiseni ei siis merkitse oikeastaan mitään varsinaisen muutoksen kannalta. Päädyin kumpaan tahansa, pyrin varmaankin jatkamaan sekä blogaamista että ajoittaista asiasta keskustelemista/kinastelua silloin tällöin ja siis asian esilläpitämistä, ja jatkaa elämääni muuhun suuntaan. (Varsinaisiin yksityiskohtaisiin valituksenaiheisiin palaan joskus kunnon perusteluilla ja muutosehdotuksilla.) Perustelut päätökselle on siis löydettävä muualta, periaatteellisista (en halua / haluan kannattaa tai osoittaa jotakin) ja käytännöllisistä (mitä oikeita seurauksia teoillani on) syistä.