Päästöhyvityksiä selvittämässä

Paneuduin vihdoin ilmastoaneisiin hetkisen.

Olin lomamatkalla elokuussa Euroopan eteläosissa, minne tietenkin pääsi kätevimmin lentäen. Ennen matkaa spekuloitiin vaihtoehdoilla. Laivamatka Itämeren yli ja siitä junalla eteenpäin olisi maksanut selvästi enemmän kuin lentäminen (millä lienee tekemistä sen kanssa, että lentämistä tuetaan melkoisesti), pelkät matkat olisivat kestäneet kaksi päivää suuntaansa, ja vaikken tähän hätään nyt löytänyt mitään lukuja (ainoa oli tämä, joka ei aivan ollut samasta asiasta), muistaakseni laivamatkustuksen luontoatuhoavuus ei ole kovin kaukana lentämiststä. Junavaihtoehtoa kysyttiin matkatoimistosta, missä vastattiin että idän kautta ei pääse, vaan pitäisi mennä Baltian läpi ensin bussilla, mikä ei houkuttanut kun matkan piti olla rentouttava ja helppo. Lännestä taas olisi pitänyt joka tapauksessa mennä joko laivalla tai lentäen ensin meren yli, plus matka-ajan pidentyminen. Teimme siis ratkaisun lopulta tyypillisen länsimaisesti: mukavuus ja kätevyys astui ympäristöystävällisyyden yli. Päätin kuitenkin jo lippua ostaessamme että aion maksaa carbon offsetit, koska se nyt on vähintä mitä voin tehdä.

Asiasta luettaessa tulee hyvin nopeasti selväksi, että offsetit ovat pitkälti paremman omantunnon ostamista, ja haitallisia monessakin mielessä. Tästä ovat muut kirjoittaneet paremmin ja syvällisemmin, joten en puutu siihen pidempään. Toistan Maan Ystävien tiivistämää tekstiä:

Koko päästöjen hyvittämisen ajatus on ongelmallinen. Ilmastonmuutosta ei saada pysäytettyä maksamalla ulkopuoliselle taholle, joka hoitaa urakan muissa maissa. Maksujen maksaminen ei myöskään tee hiilidioksidipäästöjen tuottamisesta vähemmän haitallista. Ilmastonmuutoksen katastrofaalisten seurausten estämiseksi hiilidioksidipäästöjä täytyy vähentää huomattavasti. Paras hiilitonni on aina se, joka jää tuottamatta.

Pyrin ottamaan opikseni (enkä vähiten välttääkseni tämänpäiväisen selvittelyn vaivan tulevaisuudessa) ja pyrkimään yhä enemmän käytännön ratkaisuihin. Kun nyt kuitenkin on tullut jo lennettyä, ja haluan asialle jotain tehdä, alla mietintöni ja mihin päädyin.

***

Eettinenkuluttaja.net (joka vaikuttaa hyvältä idealta, mutta ei tunnu toimivan käytännössä, päätellen siitä että päivitykset ovat vuoden vanhoja) listaa 15 yhdistystä ja yritystä jotka tarjoavat päästöhyvityskeinoja. Yritykset ovat poissa laskuista, koska ne on perustettu tekemään voittoa asiasta, joten hyvin sääntelemättömillä markkinoilla niillä on aivan liikaa insentiiviä (onko tuolle joku suomenkielinen sana?) tehdä rahaa muilla keinoin kuin todellisella ympäristön auttamisella. Lisäksi ne ovat tuolla Ethical Consumerin (?) vertailun mukaan järjestetyllä listalla keskimäärin alempana. On siis erilaisia yhdistyksiä, ja ne harjoittavat kolmenlaista toimintaa: ne pyrkivät hyvittämään jo toteutuneet päästöt esimerkiksi pystyttämällä puita jotka sitovat hiiltä ilmakehästä, ostavat markkinoilta pois päästöoikeuksia, tai pyrkivät vähentämään tulevaisuuden päästöjä erilaisilla energiansäästö- tms. projekteilla.

Puiden pystyttäminen on pienen hakemisen perusteella huono idea. Ongelmat voitaneen tiivistää siihen, että puiden hiilensitominen on hidasta ja epävarmaa ja siihen liittyy luotettavuus-, maankäyttö- ja biodiversiteettiongelmia. Vaikka jälkimmäiset ongelmat ratkaistaisiinkin, puun kasvuaika on niin pitkä, että se ei käytännössä ehdi vaikuttaa tarpeeksi käynnissä olevaan ilmastonmuutokseen.

Kaksi muuta toimintatapaa on epäselvempiä. Päästöoikeuksien poisostaminen tarkoittaisi osallistumista päästökauppaan. Vähäisehköllä tiedolla rakennetun käsitykseni mukaan Euroopan päästökauppa on sabotoitu ainakin sen ensi vaiheessa poliittisella tasolla: suurin osa oikeuksista annettiin ilmaiseksi, monet alat rajattiin kaupan ulkopuolelle - mm. lentoliikenne -, ja cap eli päästöjen kokonaismäärän rajoitus asetettiin niin korkealle, että se itse asiassa ei rajoittanut yhtään mitään (Wikipedia):

The price of allowances increased more or less steadily to its peak level in April 2006 of about €30 per tonne CO₂,^[13] but fell in May 2006 to under €10/ton on news that some countries were likely to give their industries such generous emission caps that there was no need for them to reduce emissions. Lack of scarcity under the first phase of the scheme continued through 2006 resulting in a trading price of €1.2 a tonne in March 2007, declining to €0.10 in September 2007.

Soininvaara, jota arvostan itsenäisesti ajattelevana poliitikkona, mainitsi blogissaan että "yleisesti arvioidaan, että päästöoikeuksien tehokas taso olisi 30 €/tonni", valitettavasti ilman lähdettä. Siis kun teollisuus tajusi, että kaikesta lobbaamisesta huolimatta ne päätyvät maksamaan päästöistään sen verran että sillä on väliä, ne menivät luonnollisesti lobbaamaan lisää, kunnes saivat oikeuksia lisää. Ei ole mitään takeita, etteikö koko päästökauppajärjestelmä toimisi jatkossakin samoin, koska poliitikot määräävät rajat, ja erittäin vaikutusvaltaisen teollisuuden intresseissä on pitää hinta sen verran alhaalla että varmasti mihinkään todellisiin toimiin ei tarvitse ryhtyä. (Lisättäköön, että ko. Wikipedia-artikkelin perusteella EU:n kokonaispäästöt kasvoivat 1.9 % päästökaupan ensimmäisen vaiheen aikana.) Vaikea on pitää järkevänä yksityishenkilön maksaa pienentääkseen päästöoikeuksien määrää, jos ensin alkuperäinen luku on mitoitettu olemaan liian suuri, ja myöhemmin mikäli se osoittautuu sittenkin liian tiukaksi, sitä voidaan poliittisesti muokata erityisintresseille sopivammaksi.

Jäljelle jäävät siis yhdistykset, joiden toiminta perustuu muille projekteille. Mainitulla eettinenkuluttaja.net-sivulla näytetään ensimmäisenä ja parhaana saksalainen Atmosfair, jonka yhteydessä mainitaan että Saksan hallitus on vuonna 2007 päättänyt käyttää sitä hyvittääkseen virkamiestensä lennot. Lähteenä on Satu Hassin blogi, joka antaisi muuten positiivista vaikutelmaa (Suomalainen eturivin vihreä, kuulostaa keskimääräistä luotettavammalta), paitsi että Hassi sekoilee blogissaan "ilmastoneutraaliudesta", mikä osoittaa että hän ei ainakaan tuolloin tiennyt mistä puhui. No, joka tapauksessa. Sijoittaa 80 % päästöhyvitysprojekteihin, jotka kaikki noudattavat CDM Gold Standard -sertifiointia. Standardissa askarruttaa, että se on jonkinlainen Kioton sopimuksen konkretisoituma, ja on siten pelättävissä että siinä on samat vesityksen mahdollisuudet kuin itse sopimuksessakin. Lisäksi on vähän huolestuttavaa, että standardin sponsoreina (pdf) on juuri niitä offset-firmoja, joita on syytä pitää epäilyttävinä viherpesun, mukaratkaisujen keksimisen ja väärien insentiivien tähden. Itse projektit näyttävät lupaavilta, vaikka ne vaikuttavatkin enemmän kehitysavulta kuin päästöjen hyvitykseltä.

Viimeisenä vaihtoehtotyyppinä tuolla sivulla on Maan Ystävät, joiden "lentomaksuilla ei hyvitetä päästöjä, vaan maksut käytetään pitkäjännitteiseen ilmastonmuutoksen torjuntatyöhön." Tämäkin kanta on huomioitava: olisiko parasta tukea jotakin tämänkaltaista toimintaa (Greenpeace? Vihreät?), jotka pyrkivät yhteiskunnallisella tasolla muutokseen? Itse ongelma kun ei ole yksilö-, vaan yhteiskunnallisella tasolla. Raha sinänsä kuitenkin saattaa silloin mennä ihan muihin tarkoituksiin kuin ilmastonmuutoksen torjuntaan (muuhun luonnonsuojeluun, mahdollisesti politiikkaan joka lopulta haittaa asiaa), joten sen "konkreettinen hyöty" on huomattavasti pienempi.

Selvää vastausta ei ole, taas on edessä Aidosti Vaikea Asia. Yksinkertaisinta, helpointa ja myös tehokkainta on - jos nyt kiinnitetään huomiota pelkästään lentämisen myötävaikuttamaan ilmastonmuutokseen - tietenkin olla lentämättä, ja vähentää omaa energiankulutusta muutenkin. Jos haluaa kuitenkin maksaa vanhoista synneistään... En tiedä. Olen väsynyt tästä selvityksestä, ja palaan asiaan parin päivän sisällä, mihin lopulta päädyin.

Kulutus ja ympäristö Lyytisen mukaan

Jatkokommenttina Lyytisen kolumniin.

Fölster kyseenalaistaa monia vakiintuneita käsityksiä. Esimerkiksi kulutuksen vähentäminen pienentää hyvinvointia – jonka kasvu puolestaan vähentäisi ympäristön kuormitusta. Kun elintaso nousee, myös ympäristöystävällisyyteen on varaa.

Ensinnäkin, "kulutuksen vähentäminen pienentää hyvinvointia" - mihin tämä perustuu? Kulutuksen kasvu (tulkittuna bruttokansantuotteen kasvuksi) on käsittääkseni yhteydessä hyvinvoinnin kasvuun, tämä on jossain määrin yleisesti hyväksyttyä. Ainakin siis siinä määrin, että kun kehittyvä maa nousee länsimaisen kulutuksen tasolle, myös sen hyvinvointi tapaa kasvaa monilla erilaisilla mittareilla (keskimääräinen ikä, lapsikuolleisuus, subjektiivinen tyytyväisyys yms). Sen sijaan käsittääkseni - ja en tiedä tarkkaan, jos joku tietää paremmin, kertokoon - ei ole mitään todisteita siitä että kulutuksen vähentäminen pienentäisi hyvinvointia. Lama, joka vähentää kulutusta, vähentää myös hyvinvointia, koska ihmiset ahdistuvat rahatilanteen heikkenemisestä ja epävarmuudesta ja niin edespäin, mutta luultavasti missään maassa ei olla yleisesti ja vapaaehtoisesti pyritty vähentämään kulutusta siinä määrin, että todellisia seurauksia hyvinvoinnille olisi pystytty tutkimaan. Asiaa sivuttiin Akateemisen talousblogin ikuista talouskasvua käsitelleen postauksen kommenteissa.

Toiseksi, "[hyvinvoinnin] kasvu puolestaan vähentäisi ympäristön kuormitusta". Myönnän, en ihan ymmärrä mitä tässä yritetään sanoa. Kun ihmiset voivat paremmin he saastuttavat vähemmän? Millä perusteella? (Pitäisi varmaan lukea siitä Fölsteriltä itseltään.)

Kolmanneksi: "Kun elintaso nousee, myös ympäristöystävällisyyteen on varaa." Epäilemättä niin, mutta elintason nousu ei luullakseni mistään erityisestä syystä automaattisesti lisää ympäristöystävällisyyttä. Jos kyse on vain materiaalisen elintason noususta, voisin kuvitella sen helpostikin heikentävän ympäristön tilaa, kun siihen pyritään useammilla eri keinoilla. Toki materiaalisen ja laajemmankin elintason kasvu antaa tilaa asenteille, että ympäristöstäkin ryhdytään välittämään enemmän kun välttämättömät tarpeet ja vähän päällekin on tyydytetty. Mutta jos tätä yhteyttä käytetään perusteluksi sille, että ensin pitäisi pyrkiä elintason kasvuun ja sitten vasta ympäristöystävällisyyteen yhteiskunnallisia päätöksiä tehtäessä (mistä kuvittelen tässä olleen kyse), ollaan aika kieroontuneessa ajattelussa.

Jos kirjoittaja jo tunnistaa ympäristöystävällisyyden arvoksi, miksi sitä ei tulisi seurata lainsäädännössä ja päätöksissä jo samalla kun pyritään elintason kasvuun? Siis muutoin kuin siksi, että pitää elintason kasvua tärkeämpänä kuin ympäristön tilasta huolehtimista. (Ja jos asiayhteys oli ilmastonmuutos ja se, että jotain tarttis tehdä ja nopeasti, niin kirjoittaja joko ei todella usko ilmastonmuutoksen katastrofaalisiin seurauksiin, tai pitää elintasoa - varmaankin omaansa - tärkeämpänä kuin seurauksia, jotka koituvat lähinnä muille.) Ainoana mieleen tulee se, että asenneilmapiiri ei vielä hahmota ympäristöongelmien vakavuutta ja sille pitää perustella resurssien käyttämistä johonkin niin abstraktiin. Kuten kehitysmaissa ilmeisesti on. Tämä puolestaan on ihan Aidosti Vaikea Asia.

Ilmastonmuutoksen katastrofaalisuus on epävarma, abstrakti ja kaukainen, ja siksi on valitettavasti täyttä realismia arvioida, että (jos se toteutuu) sitä ei tulla välttämään kovin suuressa määrin, koska ihmisiä ei tasan saada toimimaan omaa eduksi näkemäänsä (= materiaalinen yltäkylläisyys) vastaan noin psykologisesti epäpakottavin perustein. Minun mielestäni asiaa täytyykin lähestyä toiselta kannalta: yhteiskunnalliseen muutokseen täytyy ryhtyä täysin ilmastonmuutoksesta riippumattakin. Vaikka maapallo ei lämpenisikään holtittomasti, resurssien tuhlaaminen täytyy lopettaa joka tapauksessa jossain vaiheessa. Vaikka kulutuksen kasvu saavutettaisiin pelkällä tehokkuuden lisäämisellä, loputtoman kasvun ihannetta ei voi pitää hyvänä ihmisten henkiselle hyvinvoinnille.

Meillä on länsimaissa täydet mahdollisuudet riittävään materiaaliseen hyvinvointiin. Miksi siis pyrkiä lisäämään sitä, kun voisimme ensimmäistä kertaa historiassa pyrkiä laajalti myös henkiseen hyvinvointiin? Siinä sivussa tulisi pelastettua planeettakin.

Ei-radikaali ilmastopolitiikka, osa 2

Ja taas pitää kommentoida Hesaria.

Jarkko Lyytinen kirjoittaa kolumnissaan ilmastonmuutokseen reagoimisesta viittaamalla Stefan Fölsterin kirjaan Maailmanloppu on peruttu (jota en jostain syystä nopeilla hauilla löytänyt mistään - lieneekö aivan uusi?). Edelliseen postaukseeni liittyy kirjoituksessa havaittava "realistinen" asenne: nykymenon on jatkuttava, vaikka joitan pieniä muutoksia pitääkin tehdä. Asenteesta kertoo esim. tämä:

Useimmat länsimaat rikkovat ilmastonmuutoksen torjunnassa katastrofinhallinnan ensimmäistä sääntöä. Sen mukaan toimenpiteiden pitäisi pohjautua siihen, mitä ihmiset todennäköisesti tekevät. Ei siihen, mitä heidän pitäisi tehdä.
Ilmastokeskustelussa vaietaan Fölsterin mielestä olennaisista asioista. Kuten siitä, kuinka ihmiset voisivat sopeutua elämään lämpimämmällä maapallolla.

Tässähän ollaan aivan oikeassa, realistisesti katsoen. Ihmiset todennäköisesti eivät tee vapaaehtoisesti täyskäännöstä elämässään vain koska heille kerrotaan elämäntapansa todennäköinen hinta muualla oleville ja tuleville ihmisille. On siis parempi varautua luultavimpaan tulevaisuuteen eikä käyttää resursseja siihen mikä olisi optimaalisin ratkaisu, koska luultavasti optimaalisinta ei saada toteutettua.

En ole varsinaisesti eri mieltä, mikä johtuu ehkä aika paljon siitä, että olen luonteeltani pessimisti. Koska pidän itseäni kuitenkin positiivisena pessimistinä, näen ongelmalliseksi hylätä optimaalisen ratkaisun vain todennäköisyyden perusteella, kun ero optimaalisen ja todennäköisen välillä on moraalisesti valtava.

Optimaalinen ratkaisu eli radikaali ilmastopolitiikka on mahdoton, koska siitä tehdään mahdoton. Me ihmiset, ja oleellisemmin länsimaiden kansalaiset, katsomme omasta yhden henkilön näkökulmastamme (suhteellisesti) hyvinvoivan Suomen kattojen yli ja toteamme, että vaikka minä olisinkin valmis tekemään jotain, nuo muut eivät varmastikaan ole. Ei siis kannata vaivautua ja olemme hiljaa, emmekä nosta meteliä siellä missä sillä on väliä. Ja koska poliitikot ovat samanlaisia kuin me, he katsovat omasta näkökulmastaan hiljaa pysyvien äänestäjien yli, ja toteavat, että vaikka minä olisinkin valmis tekemään jotain, nuo eivät sitä hyväksy. Joten ei siis kannata tuhlata voimia hävittyyn taisteluun vaan varautua todennäköisimpään.

Historiassa on kuitenkin todisteita yhteiskuntien täyskäännöksistä, kun johtajat ovat olleet kyllin vahvoja ja laittaneet valtiolaivan kääntymään. Mielenkiintoisesti suurimmat ja nopeimmat (tai ainakin ensimmäisenä mieleen tulevat) ovat olleet enemmän tai vähemmän totalitaristisia muutoksia: kommunistinen vallankumous Venäjällä ja Kiinassa, muutos Saksassa maailmansotien välillä... On ilmeistä, että yhteiskuntaa voidaan muuttaa nopeastikin. Eri asia on, voidaanko ennusteilla oikeuttaa totalitaristista järjestelmää joka muutoksen varmaankin saisi aikaan. Ehkä pienempi muutos, analoginen sotaan varautumisen kanssa ulkoisen uhan muodostuessa yhä ilmeisemmäksi, riittäisi. En tiedä. Näyttää kuitenkin siltä, että pelkkään realismiin pohjautuvan poliitikan on parempi alkaa varautua välttämättömään, jos kerran seurauksia ei kerran edes yritetä tosissaan välttää.

***

Lisäkommentti Lyytisen tekstiin:

Nykypäivän Augustinus on Al Gore, jonka oscaroitu Epämiellyttävä totuus -elokuva sisälsi niin paljon virheitä, että Britannian tuomioistuimet kielsivät sen esittämisen kouluissa.

Yhdellä haulla löydetty wikipedia-artikkeli ainakin väittää, että oikeusjutussa ilmastonmuutoksen kieltäjät yrittivät estää sen esittämisen kouluissa, mutta hävisivät koska oikeus totesi elokuvan sanoman pääasiassa todenmukaiseksi.

HS 16.6.

No jopas.

HS: Gent julisti kasvisruokapäivän

HS 14.5.:

"Belgialainen Gentin kaupunki on julistanut torstait kasvisruokapäiviksi ja tarjoaa sillä tavoin ilmastonmuutoksesta huolestuneille asukkaille vinkkejä lihankulutuksen vähentämiseksi.

Gentin kaupungin päättäjät katsovat, että lihan tuotanto on huomattava kasvihuonekaasujen päästölähde.

Kaupunginvaltuutettu Tom Balthazar sanoi, että lihansyönnistä pidättyminen "on hyväksi ilmastolle, terveydelle ja makunystyröille".

Gent järjesti keskiviikkona juhlat ensimmäisen kasvispäivän kunniaksi. Gentin ravintolat tarjoavat torstaisin lihaa vain vaihtoehtoisena annoksena.

Balthazarin mukaan lihantuotanto aiheuttaa 18 prosenttia kasvihuonekaasujen päästöistä.

Gentissä on yli 200 000 asukasta."

Suomessa (HS 15.4.) Vihreiden nuorten aloite sai jonkin verran huomiota ja käsittämättömän määrän pointin missaavaa kritiikkiä lähinnä keskustelupalstoilla. Mitään virallisemman tahon huomiota - positiivista tai negatiivista - en nähnyt, edes emopuolue Vihreiltä.

Maidonvähennysyrityksiä

Aiemmin mainitsin vege-kääntymyksessäni olevan merkittävän aukon: pidän aivan liikaa maitotuotteista, ja käytän niitä myös varsin paljon. Lupasin silloin pyrkiä vähentämään. Tässä ensikokemuksia.

• Soija- ja kauramaito ihan juotavan maidon korvikkeena ei oikein toimi. Makuero on liian selvä (ja negatiivinen - joskin tässä saattaa olla kyse tottumuksesta) ja koko pointti maidon juomisesta menee, jos juoma ei ole hyvää. Korvike on jäänyt juomatta. Pitää vaihtaa tyystin toisenlaiseen, mehuun tai veteen, jos aikoo tästä vähentää. Lisäksi koska pidän erityisesti maitokaakaosta, tässä ei edes ole vaihtoehtoja. Jos joku maistaa mielestään hyvää soijakaakaota (tms.), ilmoittakoon minulle!
• Tietyt soijajugurtit ovat ihan maukkaita. Yksi lempparijugurteistani on joka tapauksessa mustikka (mikä on hyvä noin niin kuin lähituotannon suosimisenkin kannalta jos vetää luomujugurttia), ja ainakin testaamani oli ihan hyvää, vaikka eron huomasikin. Samoin trooppiset hedelmät -versio toimi, mansikka muistaakseni ei.
• Leivonnassa kokemukseni rajoittuvat tämäniltaisiin vohveleihin, jotka tein kaurajuomaan. Yllätyksekseni lopputulos oli suorastaan herkullinen: makueroa ei edes huomaa jos ei erityisesti ala miettiä. Tämä lisää uskoani puheisiin, jonka mukaan maidon voi leivonnassa välttää täysin korvikkeita käyttämällä. (Eihän vohvelit mitenkään täysin vegejä olleet: margariini ja munat olivat edelleen mukana. Maito on kuitenkin paljon suurempi osa taikinaa, ja tavoitteeni onkin vähentäminen, ei sinänsä tyystin lopettaminen.)
• Juustoja ja levitteitä en ole testannut, paitsi yhtä "kermajuustoa" joka oli osaksi kasvisrasvaa. Se oli vähän kumimaista ja maultaan selkeästi "terveellisemmän" henkistä. Toisaalta sen rasvaprosentti oli samaa luokkaa kuin ns. kevytjuustojen, joissa on mielestäni samanlaisia kumimaisia ja ikävän maun piirteitä. Vierekkäin testaamatta en osaa sanoa oliko osakasvisjuusto vähemmän vai enemmän hyvää kuin laihisjuusto, mutta joka tapauksessa fiilis oli negatiivinen.
  

Kokeilut jatkuvat vielä, mutta pienellä vaivannäöllä selvisi kyllä, että maidon vähentäminen ei taida olla sen suurempi uhraus kuin lihastakaan luopuminen. Suurin ongelma on asenne, joka käy ilmi kun kaupassa katsoo vuorotellen maitotuote- ja korvikehyllyjä.

edit: Epäoleellisena sivuhuomiona, kaali on hyvää. Kaveritkin ovat myöntäneet kun olen sitä syötäväksi tuonut. Suosittelen.

edit 8.5.: Mustikkasogurtti ei ollutkaan hyvää, muistin väärin.

Kasvissyönnistäni II

Jatkan nyt edellisestä kerrasta 16.3./3.4. (mielenkiintoisesti tämä päiväytyy 4.4., eli kun aloitin, eikä 12.4., kun vihdoin sain valmiiksi ja julkaisin):
"Vaikka pidän lihantuotantoa siis nykylaajuudessaan negatiivisena asiana, ei ole itsestään selvää mihin yksilön pitäisi ryhtyä asian takia. Kuten helposti tulee mieleen, mitä väliä on yhden pienen minun valinnoillani tässä maailmassa? Miksi minun pitäisi tehdä asialle yhtään mitään?"

Lienee totta, että varsinainen oma kulutukseni on mitätöntä kokonaisuuteen nähden. Jos jätän ostamatta (kerran kuukaudessa? en alun perinkään kuluttanut paljoa) meetvurstit jotka aikaisemmin olisin ottanut leipäni päälliseksi, se ei saa yhtään lihantuottajaa päättelemään, että tuotantoa kannattaisi supistaa. Periaatteessa kauppa myy yhden meetvurstipakkauksen kuussa vähemmän, mikä näkyy (mitättömästi) heidän seuraavassa inventaariossaan ja siten tilauksessaan valmistajalta, jotka puolestaan ostavat lihat (jonkun ketjun päässä) lihantuottajilta. Tämä tietysti kertautuu jokaista lihatuotetta kohti jota en hanki, mutta lopulta vaikutus on hyvin pieni. Lisäksi viesti on hyvin heikko: hypoteettisessa tilanteessa jossa kauppias huomaisi kulutuksen vähenemisen, hänellä ei olisi mitään keinoa tietää mistä väheneminen johtuu. Ehkä rahatilanteeni on huono ja päätin sattumalta säästää juuri tuosta? Hieman tilannetta auttaa se, että koska minun on kuitenkin syötävä, ostan liharuoan sijaan kasvisruokaa, mikä kertaa sekä efektiä että auttaa vähän viestiä. Samassa hypoteettisessa tilanteessa kauppias saattaa jopa nähdä yhteyden: vähennys tuolla, nousu tuolla. Silti yhden kuluttajan vaikutus on mitätön järjestelmän suuriin rattaisiin.

Miksi siis vaivautua? Näkisin hyödyn paljon suurempana näkyvyydessä ja sen lisäämisessä. Niin kauan kuin lihansyöminen on normi, kasvissyöjältä (kuten olen huomannut) helposti odotetaan jonkinlaista perustelua poikkeavalle toiminnalleen. Selittäessäni asian kysyjille teen viime kerralla luettelemieni lihantuotannon haittoja tiettäväksi myös niille jotka eivät olisi itse ottaneet asiasta selvää. Sekä niille, jotka ovat ohittaneet sattumoisin näkemänsä kriittiset puheenvuorot hörhöjen puuhana, mutta jotka sattuvat pitämään minua ihan järkikaverina, ja kuultuani perusteluni ehkä tulevat ajatelleeksi että olisikohan jutussa jotain perääkin. (Jos olet lihansyöjä ja lukenut tänne asti, olen toivoakseni kohdallasi saavuttanut tavoitteeni.) Ehkä joku heistä jossain vaiheessa päätyy myös samaan ratkaisuun kuin minä, jolloin sekä kuluttajapanokseni sekä viestini voimakkuus on kaksinkertaistunut. Tämä toivottavasti sitten veisi vaikutusta yhä edelleen eteenpäin.

Mutta merkittävin syy kasvissyönnilleni ei ole sen hyödyllisyys (siinä mielessä, että uskoisin valinnallani lopulta olevan todellista vaikutusta järjestelmään). Kyse on yksinkertaisesti siitä mikä on oikein.

Miksi söisin lihaa? Koska a) se on hyvää, b) koska se on tapana (eli paljon yleisistä ruoista on liharuokia). Kyllä, lihasta saa tietysti hyvää ruokaa, mutta koska hyvää saa myös kasvisperäisistä aineista, lopulta syy palautuu haluun saada tietynlaista hyvää joko preferenssin tai tapojen vuoksi. Mutta voiko olla oikein käyttää tarpeettomasti resursseja tietynlaiseen hyvään tai tapojen vuoksi, kun niitä tarvittaisiin paljoon muuhunkin sekä lokaalisti että globaalisti? Kysehän on analogisesti siitä, että jos asutaan yhdessä taloudessa ja rahat ovat yhteisiä (ja oletetaan että kaikki kontribuoivat yhtäläisesti rahojen hankkimiseen), on aika epäreilua jos yksi valitsee selvästi kalliimpaa ruokaa maksaen yhteisistä varoista, kun tarvitsisi maksaa asunnon ylläpidosta, terveydestä, opiskelusta, jms. tärkeämmästä. Myöskään tavat eivät voi olla peruste itsessään, mutta on kiistämätöntä että nykytilanteessa yleisistä tavoista johtuen kasvissyönti on vaivalloisempaa: joutuu seuraamaan tekemisiään ja tietoisesti etsimään mahdollisuuksia syödä normeista poikkeavasti. Tässä nimenomaisessa tapauksessa (ottaen huomioon lihansyönnin aiheuttamien ongelmien vakavuuden) en pidä kuitenkaan laiskuutta hyväksyttävänä perusteena. Varsinkaan kun yhä useammassa ruokailutilanteessa alkaa olla mahdollisuus harjoittaa vegeilyä jos vain yhtään viitsii.

Nähdäkseni kaiken esittämäni jälkeen lihansyönnille voi olla vain seuraavat perustelut.

1. Ei usko, että lihantuotannon haitat ovat todellisia. Kaikenlaista näkee internetissä esitettävän, eikä kaikkea tietenkään kannata suorilta uskoa. Esittämieni lähteiden uskottavuus sekä haittojen suuruus kuitenkin mielestäni lähes velvoittaa ajattelemaan, että jos on mahdollista, että ne ovat totta, asia on jotenkin tarkistettava. Menee laiskuuden puolelle, jos jättää asian sikseen vain, koska epämiellyttävän uhkan epäileminen on helpompaa. (Huonona analogiana: jos asut padon alla ja täysin kunnioitettavana pitämäsi naapuri tulee kertomaan pienestä halkeamasta, joka tulevaisuudessa tulee halkaisemaan koko padon, eikö olisi asiallista edes käydä kysymässä asiasta enemmän tietäviltä?) Itse pidän YK:n maatalousjärjestöä ja lainattuja tiedemiehiä uskottavina lähteinä. Nykyisin miltei mistä tahansa vähänkään isommasta aiheesta löytyy kuitenkin vastakkaisiakin näkemyksiä, eikä ole välttämättä triviaalia erottaa mikä on uskottavin. Jos joku löytää uskottavia lähteitä kumoamaan väitteitäni, näkisin itsekin vastaväitteet mielelläni. Sekä siksi että voin tarvittaessa koettaa puolestani löytää mahdollisesti kumouksen kumoavaa lisätietoa, mutta myös koska haluan tosissaan tietää jos sellaisia en sitten löytäisikään. (Myönnettäköön, kaipaan jossain määrin jauhelihakastiketta.)

2. Katsoo olevan oikeutettu resurssien tuhlaukseen. Ylempänä olevaa analogiaa seuraten voin nähdä perustelun, että kaikki eivät aktuaalisesti ole kontribuoineet globaaliin resurssien hankkimiseen yhtäläisesti: koska länsimaissa itse asiassa ollaan enemmän vaikutettu suhteellisten resurssien kasvuun tehostamalla absoluuttisten resurssien käyttöä teknologialla, on myös oikeutettua että länsimaissa käytetään resursseja enemmän. Tämän hyväksyäkseen täytyy kuitenkin hyväksyä jonkinlainen perinnönjaon oikeutus kautta historian. Koska minä en ole henkilökohtaisesti (ja aika harva toinenkaan nykyihminen) vaikuttanut tähän, meidän oikeutuksemme tulisi kollektiivisesti esi-isiltämme pelkästään sillä perusteella, että olemme sattuneet syntymään osaksi länsimaista yhteiskuntaa. Ainakaan pikaisesti ajateltuna en voi hyväksyä, että orjuuden, siirtomaasorron ja yleensäkin historiallisen epäoikeudenmukaisuuden hedelmät maagisesti muuttuisivat oikeutetuiksi kun tekijä itse kuolee ja jättää omaisuutensa perillisilleen. Toinen tapa katsoa asiaa on unohtaa historia ja lähteä nykyhetkestä sellaisena kuin se on. Olenko oikeutettu käyttämään enemmän resursseja yksinkertaisesti siksi, että minulla on siihen mahdollisuus? Tämä johtaa vastuun kieltämiseen oikeuttamisen sijaan, ja on enemmän kolmoskohdan heiniä.

Voidaan tietenkin myös väittää, että on oikeutettu tuhlaamaan resursseja jos korvaa sen jotenkin (sivuutan toistaiseksi tällaisen karmisen tasapainon etiikan ongelman). En ole selvillä määristä, mitä yhden ihmisen lihankulutus vaikuttaa negatiivisesti mihinkin suuntaan, mutta periaatteessa voisi kuulostaa siedettävältä jos jokaista tuhon myötävaikutukseen laittamaansa euroa kohti laittaisi euron hyväntekeväisyyteen. Vähän vastaavasti kuin vapaaehtoiset vihermaksut lentokoneen käytöstä. Tämä kaksinkertaistaisi lihan hinnan käyttäjälleen, mikä myös todennäköisesti vähentäisi lihankäyttöä. Kuvittelisin, että tuhoa aiheuttavan järjestelmän tukeminen eurolla tekee lopulta enemmän pahaa kuin korjaukseen pyrkivän järjestelmän tukeminen samalla summalla korjaa sitä, yksinkertaisesti koska näitä tuhoja on helppo aiheuttaa mutta hankala korjata. Ennaltaehkäiseminen tai tuhon estäminen olisi huomattavasti tehokkaampaa. Lopultakin, tuhlatun resurssin korvaaminen käyttämällä lisää resurssia (vaikkakin korjaamaan tuhlauksen jälkiä) ei ole kovin kestävä ratkaisu. Yksittäisen ihmisen kohdalla tämä voisi silti käytännössä olla ihan kelpo tapa, jos vaihtoehtona on olla tekemättä mitään. (Minusta olisi tosin hyväksyttävämpää tehdä itse jotain hyvää kuin maksaa siitä että joku toinen tekee sen.)

Tietenkin voi myös ajatella olevansa oikeutettu käyttämään resursseja miten haluaa, vaikkapa kusipäisestä itsekkyydestä, tai Jumalan tms. käskystä johtuen. En hyväksy, muttei näitä varmaan voi argumentoidakaan kumoon.

3. Ei pidä itseään henkilökohtaisesti vastuullisena. Voidaan argumentoida, että ei ole yksilön ongelma ottaa tällaisia vastuulleen, vaan poliitikkojen ja kenties yritysten tehtävä olisi korjata asia. Joku voi myös väittää, hieman kakkoskohdan kanssa päällekkäin, olevansa oikeutettu tuhlaamaan resursseja koska on järjestelmässä sellaisessa kohtaa että voi tehdä niin, ja järjestelmä on joko juuri oikein tai ainakaan ei ole yksilön asia jne. Jos järjestelmän väittää olevan oikein, on joko erittäin hyvässä asemassa siinä, vahvasti ideologinen, ja/tai sulkee silmänsä muulta todellisuudelta. On toki poliitikkojen asia tehdä asioille jotain, mutta nykyjärjestys toimii valitettavasti niin, että he "edustavat kansaa". Tämä tarkoittaa käytännössä, että poliitikot eivät uskalla eivätkä pysty ajamaan oikeudenmukaistakaan asiaa jos sillä on negatiivisia vaikutuksia kansalaisten elämään, ellei joko poliittinen ilmapiiri ole sille myönteinen tai asialle ole riittävän suurta, aktiivista ja hyväksyttävää kansalaisliikettä. Kumpaakaan näistä ei saavuteta vain odottelemalla, että poliitikot tekisivät jotain. Mitä enemmän ihmisiä tiedostaa argumentit, hyväksyy ne, ja kannattaa tekoja, sitä näkyvämmäksi ilmiö muuttuu ja sitä varmemmin joko poliittinen ilmapiiri hyväksyy asian tai kansalaisliike nostaa yksittäisiä toimijoita asiaa ajamaan.

Toinen argumentti on käytännöllis-laiska "miksi juuri tämä"? Kun maailmassa on niin paljon muuta vääryyttä, miksi juuri tämän asian takia pitäisi ryhtyä henkilökohtaisiin uhrauksiin? Johdonmukaisuuden nimissä pitäisi uhrauksiin ryhtyä niitten muittenkin asioiden puolesta. Tämä saatetaan esittää usein muodossa "mutta jos noin ajattelee, sittenhän ei voi tehdä pian yhtään mitään". Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa: on edelleen parempi tehdä jotain jonkun asian puolesta kuin ei mitään minkään asian puolesta. Lisäksi, saattaa olla, että otettaessa huomioon vain yksittäinen ihminen, olisi parempi luonnon ja reiluuden kannalta vetäytyä omavaraistalouteen keskelle metsää ja hylätä nyky-yhteiskunta. Luulen, että ellei tätä tapahtuisi jotenkin epäuskottavan massiivisissa määrin (ja mistä metsä niille kaikille?), nyky-yhteiskunta kuitenkin pysyisi siellä metsän ulkopuolella ja jossain vaiheessa todennäköisesti myös uhkaisi sitä metsää, ellei sinne jäisi ihmisiä jotka pyrkisivät muuttamaan sitä. Siksi luulen, että on parempi olla muuttamatta metsään, ja pyrkiä levittämään ajatusta toisenlaisesta yhteiskunnasta. (Olen kiusallinen tietoinen siitä, että tuo kuulostaa myös kovin heikosti perustellulta laiskuudelta ja pelkuruudelta: en vain uskaltaisi ja haluaisi luopua totutusta elämästä kokonaan ja aloittaa jotain täysin toisenlaista.)

Kolmas onkin kinkkinen: olen itse esittänyt, että yksilön vaikutus on mitätön, joten miksi kiusata itseään turhaan kun sillä ei kuitenkaan saavuta mitään? Syy on myös henkilökohtaisesti minulle siedettävin näistä, koska käytän samaa perustelua itse monista muista asioista. Vastaus on aika helppo, mutta ehkä myös jossain määrin epätyydyttävä: en vain halua olla osa vääryyttä. Tällä hetkellä uskon, että lihan syöminen pitää lihateollisuutta pystyssä, ja että lihateollisuus aiheuttaa liikaa tuhoa ja epäoikeudenmukaisuutta suhteessa sen tuomaan hyötyyn (joka redusoituu lähinnä hyvään makuun ja siihen, ettei tarvitsisi muuttaa tapoja). En yksinkertaisesti halua olla sellaisessa mukana. Minun on paha perustella siihen mitään, jos jotakuta muuta se ei häiritse.

***

Lopulta kyse on kuitenkin asenteesta. Vaikka uskoisi väitteet lihantuotannon haitoista ja nielisi ylläolevat vasta-argumentit, että mitään oikeasti hyvää syytä jatkaa lihan kulutusta, suurin kynnys on todella muuttaa tottumuksiaan. Jos ei jo elä sellaisessa ympäristössä, jossa maailmanparantaminen ja "ituhippeily" olisi sosiaalisesti hyväksyttävää, voi olla kohtuuttoman suuri kynnys kyseenalaistaa elämäntapoja joita kaikki muutkin kyseenalaistamatta noudattavat. Mitä muutkin ajattelevat, jos kerron ryhtyneeni kasvissyöjäksi koska en halua tuhota maailmaa? Minulle ratkaisu oli lopulta helppo, koska tyttöystäväni kanssa olimme puhuneet mm. maailmanpelastamisesta monet kerrat keskenämme, ja ystäväpiiriini koostuu varsin liberaalista vihreästä nuoresta aikuistosta. Voin kuvitella, että jos oma puoliso tai muut lähimmät eivät erityisesti pidä vihreitä aatteita arvossa, tapojen muutos herättää huomiota ja perustelut ehkä hilpeyttä, eikä häveten ole kiva elää.

En pidä tähän alistumista (aina) pelkuruutena. Se on myös syy, jonka voin hyväksyä jossain määrin. Voidaan olettaa, että jos ihminen on kerran käynyt väitteet ja perustelut läpi ja hyväksynyt ne vaikkei olekaan tehnyt mitään, hän on valmis tekemään todellisen muutoksen kun olosuhteet muuttuvat suotuisammiksi. Tämä vaatii kuitenkin rehellisyyttä ja valppautta - "sosiaalisen paineen" käyttäminen perusteluna huolettomasti ilman selvää todellista pelkoa häpeästä on laiskuutta, ja vaatii tavallaan sen, että päättää muuttaa tapojaan jos joskus saa todella paremman mahdollisuuden.

***

Toivon esittäneeni perustelut päätöksestäni kasvissyöjäksi ryhtymisestä jotakuinkin selkeästi. Toivon myös että se saa lukijansa ajattelemaan asiaa omalla kohdallaan. Ainakin tämän kirjoittaminen on auttanut itseäni hahmottamaan tähän liittyviä puolia, ja ehkä osaan sanoa ensi kerralla asian tullessa puheeksi jotain perustelujakin. Todennäköisesti kuitenkin kehotan vain katsomaan mitä olen tänne kirjoittanut...

(Jos olet eri mieltä, tai perustelut eivät vakuuta, ole hyvä ja kommentoi. Yritän mielelläni parantaa ajatteluani.)

Jatkoa käytännön tavoistani.

Vesijalanjälki

Töissä eräs tuttu, jonka kanssa on tullut turistua näistä yllättäen minulle tärkeiksi muodostuneista aiheista, oli tuonut kaksi mielenkiintoista kopiota. Hän on mukana kaikenlaisessa järjestelmänmukaisessa maailmanparannus-effortissa, ja on (ilmeisesti) mukana tekemässä suomeksi kirjaa joka pitäisi kai tulla julkaistuksi lähiaikoina. (En edes tiedä kirjan nimeä, pitääpä kysyä.) Toinen esittelee karkeasti yksinkertaistaen erilaisia ekologishenkisiä suhtautumistapoja eräänlaisiksi profiileiksi, ja todettu kuka tällaisesta käyttäytymisestä voittaa (asenne: Vielä 15 vuotta, voittaja: suuryhtiöiden työntekijät ja Belizeen muuttava rikas). Vaikuttaa aika kevyeltä, en tiedä miten tähän pitäisi suhtautua.

Toisessa paperissa on taulukko "ostostesi vesijalanjälki" (Lähteeksi mainitaan UNESCO-IHE, Water Footprint Network, Levis Strauss, Sabmiller):

• Litra maitoa, 140 litraa vettä
• Kilo viljaa (vehnää? ohraa? kauraa? ei mainita), 1100 l vettä
• Kg riisiä, 2300 l
• Kg maissia (eikö se ole viljaa?), 900 l
• Kg naudanlihaa, 22 000 l
• Kuppi kahvia, 140 l (mielenkiintoista olisi verrata reilua ja tavallista...)
  
• Farkut, 1893 l (luku ilmeisesti peräisin valmistajalta, päätellen lähteistä)
  
• Hampurilainen, 2385 l (mistäköhän tämä on?)
  
• Tuoppi olutta, 75 l (Sabmiller on Wikipedian mukaan maailman toiseksi suurin panimoalan yritys, mistä lienee tämä luku, Suomessa tuttu kai lähinnä Pilsner Urquellistä)
  

Naudanliha kuluttaa tässä aika paljon vähemmän kuin edellisessä postissa mainittu, Wikipediasta kaivamani 100 000 l (joka tarkemmin katsottuna mainitsi vain jonkun "professori Pimentelin" laskuihin, josta ei manita enempää ja johon ei ole viittausta), vaikka ei tuokaan mitätön ole. Riisi sen sijaan on hyvin lähellä Wikipedian taulukon keskimääräistä (neljästä eri viitteestä) 2552 litraa, tosin vaihtelu on 1400 litrasta 3600:aan. Näyttää ilmeiseltä, että lopputulos riippuu laskutavasta (d'oh), ja että laskutavat vaihtelevat reilusti, mutta että kuitenkin johtopäätökset tuppaavat olemaan suunnilleen samanlaisia.

Miksi vedenkulutuksella on merkitystä? Wikipedia sanoo (http://en.wikipedia.org/wiki/Water_conservation), että vettä pyritään säästämään, koska: a) jotta tulevaisuuden sukupolvilla olisi puhdasta vettä, emme saa ottaa enempää kuin mitä luonnon kiertokulku pystyy uusimaan; b) veden pumppaaminen, kuljetus ja jätevesien käsittely kuluttaa energiaa; c) veden tarve lisää tarvetta padota ja muutoin käyttöönottaa luonnollisia vesimassoja, mikä haittaa näitä alueita elinympäristönään pitäviä eliöitä (sekä esteettisiä arvoja). En tähän hätään nyt aio etsiä paljonko vesivaroista on tällä hetkellä käytössä, paljonko veden käyttö kuluttaa energiaa suhteessa muuhun kulutukseen, tai paljonko luonnollisia vesimassoja on jäljellä ja paljonko niiden käyttöönotto haittaa. Oletettavasti vettä käytetään liikaa tai ainakin lähelle, kun asiaa on kerran pitänyt alkaa ajaa. Pitää palata asiaan. Tuosta viimeisestä kohdasta kuitenkin tulee mieleen jostain kuulemani juttu, että Suomessa on suunnilleen yksi joki jota ei ole padottu. Hm. Tarkistettava.

Vähän lannistaa, kun ajattelee kuinka pitkiä ketjuja näistä tulee, mutta sitähän se tarkoittaa että nämä asiat ovat vaikeita, ja siksi tätä kirjoittelen.

Edit: Hesarin juttu vesipulasta.

Kasvissyönnistäni

(Parannettu luettavuutta ja lisätty perusteluja 3.4.)

Mainitsin ensimmäisessä postauksessani ryhtyneeni kasvissyöjäksi. Jos nyt ihan tarkkoja ollaan, en ole puhtaasti kasvissyöjä, vaan lakto-ovo vegetaristi (maitotuotteet ja munat menevät), ja siihen kun lisätään vielä kalansyönti... Enkä edes tarkalleen ottaen noudata tiukasti tuotakaan: olen valmis syömään lihaa, jos sen syömättä jättäminen aiheuttaisi kohtuutonta haittaa muille. Esimerkiksi oli puhe, että kavereiden kanssa tekisimme ruokaa (tai yksi joka osaa tekee ja muut auttaa parhaansa mukaan) ensi viikonloppuna, ja jos olen ainoa vege joukossa, on aika hankalaa hankkia oma ruoka (kun pointtina on tehdä ja syödä yhdessä) tai vaatia muita taipumaan minun ruokavaliooni. Viime kerralla ongelmaa ei ollut, kun ruokalajina oli itämainen "pöydällä on pata jonne heitetään juttuja keittymään ja kukin poimii oman ruokansa", ja saatoin jättää lihapullat väliin. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista.

Wikipedian mukaan olen siis fleksitaristi. Kuulostaa kömpelöltä, joten sanon mieluummin kasvissyöjä (tai osa-aikakasvissyöjä jos on aikaa selittää mikäli saan ihmettelevan ilmeen vastaukseksi).

Joka tapauksessa. Edelleen ihmisillä tuntuu ensimmäisenä tulevan mieleen vegetarismista eläinoikeudet (eläimillä pitäisi olla ihmisoikeuksiin rinnastettavia oikeuksia elää ja tulla kohdelluksi asiallisesti koska niillä on alkeellinen tietoisuus, tms.) tai eläinten hyvinvointi eli massatuotannon vastustaminen (eläimien syöminen sinänsä ok, mutta ei jos niillä on niin huonot olot että elo on käytännössä kidutusta massatuotantolaitoksissa). Minulle nämä eivät ole pääasioita, vain mukava bonus. Olennaista on toisaalta luonnonsuojelu, toisaalta oikeudenmukaisuus.

YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAO:n mukaan (Livestock's Long Shadow) karjateollisuus on yksi kolmesta merkittävimmästä tekijästä monien ympäristöongelmien kohdalla paikallisista globaaleihin. Lihantuotanto tuhoaa sademetsiä ja maaperää (tai ainakin on vahvasti myötävaikuttamassa niiden tuhoon), aiheuttaa merkittäviä kasvihuonepäästöjä, saastuttaa vesiä ja edistää aavikoitumista.

Tietenkään kaikki lihantuotanto ei ole pelkästään haitallista ympäristölle (ks. esim. Kiinan ruoantuotantoa käsittelevä varsin mielenkiintoinen sivusto). Yksi suuri pahantekijä on eläimille syötettävä rehu, mutta pienen mittakaavan lihantuotannossa voidaan käyttää eläinten ravinnoksi kasvillisuutta joka ei kelpaa ihmisen ruoaksi (ja vielä positiivisemmassa tapauksessa myös kasvaa paikassa jota ei voi käyttää muuhun ruoantuotantoon), tai orgaanista jätettä joka muutoin menisi hukkaan. (En taas osaa sanoa, onko tällaisessa laskettu tehokkuuseroja sille, millä muulla tavoin tällaisen jätteen voisi käyttää, esim. kompostoinnissa.) On tietysti myös ilmeistä, että vähäisissä määrin metsästetty liha (esimerkiksi suomalainen liikalisääntynyt hirvi) ei haittaa, vaan jonkun rajan jälkeen jopa hyödyttää ympäristöä.

Oleellisinta onkin lihantuotannon käsittämätön tehottomuus. Siihen käytetään 70 % kaikesta maatalousmaasta (laidunmaa, rehuntuotanto), eli lähes kolmannes maapallon maapinta-alasta. (En ihan heti löytänyt tilastoa siitä, mikä on liharuoan ja maitotuotteiden osuus ihmisravinnosta keskimäärin.) Rehusta suuri osa olisi ihmiselle täysin kelvollista ravintoa, mutta syötettäessä se eläimille lihan tuotantoon ravintokiloa kohti kuluu sekä vettä että energiaa moninkertainen määrä. Tämä johtuu tietenkin siitä, että eläin pistetään lihoiksi vain kerran, mutta sitä ennen sen on täytynyt syödä energiaa ja juoda vettä aika paljon ennen kuin se on kasvanut teurastettavaan kokoon. (Sitä en ihan hahmota miksi maidon- ja munantuotanto on noin tehotonta kuin mitä esitetään. En myöskään äkkiseltään nähnyt, onko lihantuotannon energiankulutuksesta vähennetty se energia jonka eläin elämänsä aikana maitona, munina tms. tuottaa.)

Tehottomuus ei tietenkään ole itseisarvo, mikä on pakko mainita koska inhoan liiallista tehokkuuskeskeisyyttä. Kuitenkin elämme rajallisessa maailmassa, missä resurssit ovat jakautuneet erittäin epätasaisesti, ja missä järjestelmä ei kokonaisuudessaan pysty säätelemään resurssien kulutusta a) reilusti ja b) kestävästi tulevaisuuden sukupolvien kannalta. (Itse asiassa nykyinen kilpailuun ja kasvuun tukeutuva järjestelmä perustaltaan ei edes pyri säätelemään resurssien kulutusta, vaan nähdäkseni edistää tuhlailevuutta kannustamalla hyväksikäyttämään kaikkea luontoa jota ei ole vielä hinnoiteltu. Mutta tämä on jo oma postauksen aiheensa.) Tehottomuus siellä missä se on tarpeetonta - kuten lihan syöminen kun ravinnon saa tehokkaamminkin - on yksi perustava epäreiluuden ja ei-kestävän kulutuksen syy. Ja pidän sekä reiluutta (oikeudenmukaisuutta) että kulutuksen kestävyyttä (luonnonsuojelua) tärkeänä. (Järjestelmän epäreiluudesta ja kulutuksen kestävyydestä kirjoitan lisää toisissa postauksissa.)

Vaikka pidän lihantuotantoa siis nykylaajuudessaan negatiivisena asiana, ei ole itsestään selvää mihin yksilön pitäisi ryhtyä asian takia. Kuten helposti tulee mieleen, mitä väliä on yhden pienen minun valinnoillani tässä maailmassa? Miksi minun pitäisi tehdä asialle yhtään mitään?

Jatkan tästä myöhemmin.

PS. Etsin jonkin verran faktatietoa esittämistäni luvuista, mutta materiaalia on melkoisesti ja luvut usein keskenään vertailukelvottomia tai epämääräisiä. Esimerkiksi vedenkulutuksen väitetään Wikipediassa (ilman viitettä) ja Cornellin yliopiston sivulla olevan 100 000 litraa per kilo naudanlihaa, mikä kuulostaa uskomattomalta. Täytyy käsitellä näitä tarpeen mukaan vielä tarkemmin uudestaan. Vaikka kuulostaa ilmeiseltä, että holtiton vedenkulutus on pahasta (tulee mieleen jo 90-luvulla maalaillut sodat, jotka käydään tulevaisuudessa puhtaasta vedestä), mitä merkitystä vedenkulutuksella kokonaisuuden kannalta on? Katsotaan mitä löytyy.