Sunday, September 13, 2009

Ei-radikaali ilmastopolitiikka, osa 2

Ja taas pitää kommentoida Hesaria.

Jarkko Lyytinen kirjoittaa kolumnissaan ilmastonmuutokseen reagoimisesta viittaamalla Stefan Fölsterin kirjaan Maailmanloppu on peruttu (jota en jostain syystä nopeilla hauilla löytänyt mistään - lieneekö aivan uusi?). Edelliseen postaukseeni liittyy kirjoituksessa havaittava "realistinen" asenne: nykymenon on jatkuttava, vaikka joitan pieniä muutoksia pitääkin tehdä. Asenteesta kertoo esim. tämä:
Useimmat länsimaat rikkovat ilmastonmuutoksen torjunnassa katastrofinhallinnan ensimmäistä sääntöä. Sen mukaan toimenpiteiden pitäisi pohjautua siihen, mitä ihmiset todennäköisesti tekevät. Ei siihen, mitä heidän pitäisi tehdä.
Ilmastokeskustelussa vaietaan Fölsterin mielestä olennaisista asioista. Kuten siitä, kuinka ihmiset voisivat sopeutua elämään lämpimämmällä maapallolla.
Tässähän ollaan aivan oikeassa, realistisesti katsoen. Ihmiset todennäköisesti eivät tee vapaaehtoisesti täyskäännöstä elämässään vain koska heille kerrotaan elämäntapansa todennäköinen hinta muualla oleville ja tuleville ihmisille. On siis parempi varautua luultavimpaan tulevaisuuteen eikä käyttää resursseja siihen mikä olisi optimaalisin ratkaisu, koska luultavasti optimaalisinta ei saada toteutettua.

En ole varsinaisesti eri mieltä, mikä johtuu ehkä aika paljon siitä, että olen luonteeltani pessimisti. Koska pidän itseäni kuitenkin positiivisena pessimistinä, näen ongelmalliseksi hylätä optimaalisen ratkaisun vain todennäköisyyden perusteella, kun ero optimaalisen ja todennäköisen välillä on moraalisesti valtava.

Optimaalinen ratkaisu eli radikaali ilmastopolitiikka on mahdoton, koska siitä tehdään mahdoton. Me ihmiset, ja oleellisemmin länsimaiden kansalaiset, katsomme omasta yhden henkilön näkökulmastamme (suhteellisesti) hyvinvoivan Suomen kattojen yli ja toteamme, että vaikka minä olisinkin valmis tekemään jotain, nuo muut eivät varmastikaan ole. Ei siis kannata vaivautua ja olemme hiljaa, emmekä nosta meteliä siellä missä sillä on väliä. Ja koska poliitikot ovat samanlaisia kuin me, he katsovat omasta näkökulmastaan hiljaa pysyvien äänestäjien yli, ja toteavat, että vaikka minä olisinkin valmis tekemään jotain, nuo eivät sitä hyväksy. Joten ei siis kannata tuhlata voimia hävittyyn taisteluun vaan varautua todennäköisimpään.

Historiassa on kuitenkin todisteita yhteiskuntien täyskäännöksistä, kun johtajat ovat olleet kyllin vahvoja ja laittaneet valtiolaivan kääntymään. Mielenkiintoisesti suurimmat ja nopeimmat (tai ainakin ensimmäisenä mieleen tulevat) ovat olleet enemmän tai vähemmän totalitaristisia muutoksia: kommunistinen vallankumous Venäjällä ja Kiinassa, muutos Saksassa maailmansotien välillä... On ilmeistä, että yhteiskuntaa voidaan muuttaa nopeastikin. Eri asia on, voidaanko ennusteilla oikeuttaa totalitaristista järjestelmää joka muutoksen varmaankin saisi aikaan. Ehkä pienempi muutos, analoginen sotaan varautumisen kanssa ulkoisen uhan muodostuessa yhä ilmeisemmäksi, riittäisi. En tiedä. Näyttää kuitenkin siltä, että pelkkään realismiin pohjautuvan poliitikan on parempi alkaa varautua välttämättömään, jos kerran seurauksia ei kerran edes yritetä tosissaan välttää.

***

Lisäkommentti Lyytisen tekstiin:
Nykypäivän Augustinus on Al Gore, jonka oscaroitu Epämiellyttävä totuus -elokuva sisälsi niin paljon virheitä, että Britannian tuomioistuimet kielsivät sen esittämisen kouluissa.
Yhdellä haulla löydetty wikipedia-artikkeli ainakin väittää, että oikeusjutussa ilmastonmuutoksen kieltäjät yrittivät estää sen esittämisen kouluissa, mutta hävisivät koska oikeus totesi elokuvan sanoman pääasiassa todenmukaiseksi.

No comments:

Post a Comment