Monday, November 15, 2010

Testimielessä Kivaan

Aina välillä on tullut törmättyä Kiva.org (http://www.kiva.org/) -mainoksiin, ja on jäänyt yleisesti kuva että palvelu on luotettava, hyödyllinen ja kannatettava. Yleensä pyrin ottamaan enemmänkin selvää ennen kuin lähden mihinkään rahankeruuseen, lahjoittamiseen tms., mutta en ole saanut aikaan Kivan tutkimista hyvään toviin, joten laiskuuttani pistin satasen menemään testimielessä. Katsotaan sitten jonkin ajan kuluttua mitä tapahtuu.

Oma motivaationi on siis "hyväntekeväisyys" - jos jossain köyhässä maassa joku pystyy lainalla saamaan elämäänsä paremmaksi, niin miksipä en lainaisi kun se vaivatonta on ja ylimääräistä omistan. Toisaalta olen kiinnostunut toiminnan eettisestä puolesta. Luin joskus Grameen-pankista joka tämän kai aloitti (tai ainakin teki tunnetuksi). Sen jutun mukaan lainaaminen olisi lopulta saajan kannalta hyödyllisempää kuin lahjoittaminen, ilmeisesti siksi että samassa paketissa tulee motivaatio ja keinot omaan toimeentuloon, verrattuna siihen että lahjoitus ei tyypillisesti mene tulevaisuuteen sijoittamiseen vaan tämän hetken tarpeisiin. Toisaalta tällä ei varmaankaan kai auteta kaikkein köyhimpiä, joilla on pienemmät mahdollisuudet aitoon takaisinmaksuun. Ja mitkä ovat paikalliset vaikutukset, jos köyhistä vähän vähemmän köyhät saavat apua ja enemmän köyhät eivät? Miten ihmiset oikeastaan valikoituvat tällaiseen lainaamiseen? Muistan myös jostain lukeneeni, että jotkut mikrolainapankit toimivat melko mafiamaisesti periessään velkoja takaisin, mutta tämän todenperäisyydestä en tiedä. Onko jollain näkemystä näistä asioista?

Thursday, November 4, 2010

Lobbarien kansanvalta?

Päivän Hesarista, otsikolla Suomeen halutaan tarkemmat lobbaussäännöt.

"Keskustan entinen puoluesihteeri, Suomenmaan nykyinen päätoimittaja Pekka Perttula [...] korostaa kirjoituksessaan, että kansanvaltaan kuuluu päättäjien ja asiantuntijoiden eli lobbareiden vuorovaikutus.
Kokoomuksen kansanedustaja ja entinen puoluesihteeri Harri Jaskari muistuttaa, että seuraavan hallituksen hallitusohjelman tekstien hionta on lähtenyt käyntiin. Sen prosessin yhteydessä nähdään hänen mielestään, ketkä ovat mestarilobbaajia eli ketkä saavat omia näkemyksiään uuden hallituksen ohjelmaan."

Miten se, että mestarilobbaajat eli "asiantuntijat" saavat "omia näkemyksiään" hallituksen ohjelmaan, kuuluu kansanvaltaan?

Monday, November 1, 2010

Avioliitto vain kirkolle

Oho! Tajusin jotain uutta homoavioliittokeskustelusta, jonka luulin jo tulleen siihen pisteeseen että mitään uutta ei enää voida sanoa.

Minusta on ilmeistä että samaa sukupuolta olevien liitolla pitäisi olla samat juridiset ja yhteiskunnalliset seuraukset kuin eri sukupuolta olevien liitolla. Tähän mennessä olen ollut sitä mieltä, että vihkioikeus pois kirkolta ja rekisteröidyt yhtä lailla avioliitoiksi. En ymmärtänyt, mikä oikeus kirkolla olisi määrätä millainen avioliitto saa olla. Nyt tuli mieleen, että kirkko ja uskonnot ovat kieltämättä olleet kauan ennen nykyaikaista valtiota olemassa, joten niiltä avioliiton pois ottaminen voidaan nähdä oikeutetusti jonkun pyhän ryöväyksenä. Minusta tässä ei ole ongelmaa, mutta näen nyt miksi monen mielestä voi olla.

Sukupuolisuuntautumisten yhdenvertaisuusongelma on juridinen (laki) ja yhteiskunnallinen (leimautumismahdollisuus liiton nimityksen perusteella), mutta ei liity siihen mikä nimitys on, kunhan se ei erottele, eli on sama molemmille. Looginen ratkaisu on siis jättää avioliitto pyhyyksineen kirkolle ja muille uskonnoille, ja määritellä kaikki (olemassaolevat ja tulevat) maalliset liitot juridisine seurauksineen rekisteröidyiksi parisuhteiksi. Avioliitolla ei siis olisi mitään juridista asemaa, ja kirkko voisi vapaasti määritellä sen itse miten haluaa. Normaali naimisiinmeno tapahtuisi rekisteröitymällä, ja tämän lisäksi voisi hakeutua kirkossa avioliittoon jos haluaisi.

Tokihan tähän jäisi edelleen se koettu epäoikeudenmukaisuus, että kristityt homot eivät pääsisi avioliittoon, mutta se on kirkon ongelma eikä sen pitäisi koskettaa maallista valtiota mitenkään. Tällä hetkellä vähemmistön (kirkon jäsenluvut eivät ole uskottava mittari uskonnonharjoittajien määrälle) uskonto määrittelee maallisen valtion sopimuksia, ja se on se oleellinen vääryys. Kysehän on aika lähelle sama vika kuin kirkon automaattijäsenyydessä - tällaista ei kai millekään muulle yhteisölle hyväksytä?

Muutoin olen periaatteellisesti sitä mieltä, että kirkko pitäisi erottaa valtiosta. En ole ihan varma onko tämä tosin käytännön kannalta paras vaihtoehto, mutta se on eri keskustelu.

Kiitokset ajatuksesta Mari Saariolle.

Saturday, October 30, 2010

Minä olen hyvä (suhteellisella asteikolla)

Pidän juustoista kovin. Sanoin siksi eräässä yhteydessä, että juustot ovat suuri syy sille, etten ole luopunut maidosta lihattomaksi ryhtymisen yhteydessä. Vastauksena: "Siinä kohtaa siis mielihalut menevät periaatteiden edelle?"

Argh. Koska en ole hyvä ajattelemaan nopeasti tilanteessa, en osannut tuolloin vastata, mutta se jäi kaihertamaan. Kommentti kuulostaa samalta kuin syytökset, missä vaikkapa Vihreitä syytetään siitä että he silloin tällöin syövät lihaa, ajavat omalla autolla tai lentävät niin kuin muutkin kuolevaiset. Siis riippumatta siitä, että syyttäjä itse tyypillisesti tekee noita huomattavasti enemmän - aivan kuin kulutuksen arvosteleminen olisi oikeutettua vain, jos siitä luopuu täysin.

Tilannehan on se, että kasvissyönti tai maailmanpelastus ei minulla ole varsinainen periaate. Siis siinä mielessä, että jokin on absoluuttisesti oikein tai väärin. Jos esimerkiksi ihmisarvoon uskovaa pilkattaisiin siitä, että hän ihan silloin tällöin kiduttaisi vähän ihmisiä, pilkka olisi ihan aiheellista, riippumatta siitä kuinka vähäinen tai vähäisempi kuin muilla kokonaiskidutuksen määrä olisi. Mutta en esimerkiksi jätä eläimiä syömättä siksi, että ne kärsivät, vaan siksi että haluan pyrkiä kuluttamaan rajallisia resursseja vähemmän, jotta tulevilla sukupolvilla ne eivät olisi vielä rajallisemmat. Tällöin jos kulutukseni määrä on vaikkapa 20 % pienempi kuin keskimäärin, olen jättänyt tuon 20 % kuluttamatta ja hyvällä tuurilla valinnoillani vaikuttanut joihinkin muihinkin vähän. (Huonolla tuurilla joku muu kuluttaa ne minun puolestani, mutta jos en siihen voi vaikuttaa, olen ainakin yrittänyt.) Se on tuon 20 %:n verran paremmin kuin keskimääräisellä irvailijalla, joka ei vaivaudu tekemään senkään vertaa.

Toki olisi parempi kuluttaa vaikkapa 40 % vähemmän, se on selvä. Mutta minun on vaikea nähdä, miten en saisi tuntea itseäni vähän paremmaksi (suhteutettuna keskiarvoon) tekemällä edes vähän.

Primula on "hiilineutraali"?

Törmäsin Primulan leipäpakkauksessa tarraan, joka uhoaa firman olevan "Suomen ensimmäinen hiilineutraali elintarvikealan yritys". Ensimmäisenä mieleen hiipi ärsytys ilmaisusta 'hiilineutraali', ettäkö mitään eivät muka käytä, hirveää viherpesua ja ikinä en mitään niiltä osta. Hetken mietittyäni ostin kuitenkin, lähinnä ottaakseni sen itselleni muistutukseksi että pitääpä tarkistaa mitä tuolla tarkoittavat.

Sivuillaan Primula kertoo kompensoineensa kaikki päästönsä ostamalla vapaaehtoisia päästöoikeuksia. Tarkemmin ei kerrota mitä oikeastaan ovat tehneet. Jos kyseessä on EU:n päästökauppaohjelma, joka on enemmänkin toiminut voittoautomaattina tietyille aloille (ja rahat on tietysti kupattu kuluttajilta, ks. energiayhtiöt) eikä ole saanut todistettavasti mitään todellisia vähennyksiä, ja jonka oikeudet ovat ylitarjonnan vuoksi niin halpoja että maksut käyvät halvasta mainoskampanjasta, kuulostaa kieltämättä aika viherpesemiseltä. Toisaalta kyseessä voi olla (sanan "kompensaatio" perusteella) offset-tyyppinen puiden istututtaminen tms., jota itsekin olen pohtinut lentojen yhteydessä. (Hitto, en ole itse tehnyt vieläkään sille asialle mitään... hieman tekopyhää ehkä?) Ei ole aivan selvää voidaanko kompensaatiota nähdä niin positiivisesti kuin tuota palvelua myyvät tahot luonnollisesti väittävät. No, koska en tiedä, kysyin. Katsotaan vastaavatko joskus.

Tästä kompensaatioasiasta erillisenä sivuilla lisäksi:
  • "Ympäristöystävällisyys ja ekotehokkuus näkyvät myös Järvenpään uuden tuotanto- ja logistiikkakeskuksen rakentamisessa[, joka on valmistuessaan] Pohjoismaiden modernein leipomo- ja valmisruuan tuotantolaitos, joka täyttää korkeimmatkin ympäristöstandardit.
  • "Delituotteiden pakkaukset ovat täysin biohajoavia eivätkä ne sisällä säilyvyyttä lisäävää suojakaasua."
  • "Primulassa on vastattu tähän haasteeseen hankkimalla henkilökunnalle bioetanolikäyttöiset työsuhdeautot. Autojen polttoaineena käytetään ylijääneestä taikinasta ja leivästä valmistettua bioetanolia." (!)
Uusi ekotehokas rakennus voi tarkoittaa mitä vain ja pakkausten biohajoavuus on mitätön yksityiskohta, mutta bioetanoliautot pistivät virneen naamalle. Se on ideana jotain, mitä joku mainosmies ei ole voinut vain keksiä (siis olettaen että sellaisia tosiaan on), vaan asialle on ihan oikeasti täytynyt tehdä jotain konkreettista. Tai ainakin yrittää.

Tietämättä enempää on paha sanoa kummempaa, kuin että varovaisen positiivinen kuva jäi. "Hiilineutraali" on mitä todennäköisimmin karkeaa liioittelua, mutta ehkä ne oikeasti yrittävät.

Saturday, October 16, 2010

Suomen kannabisyhdistys on hyvien tapojen vastainen!

Särelän blogin kautta mielenkiintoinen uutinen: Suomen kannabisyhdistyksen rekisteröityminen kaatui viranomaisen tulkintaan, että yhdistyksen säännöt ovat hyvien tapojen vastaiset. Vaikea olla nauramatta - että viranomaisen tehtävä on tulkita mitä ovat hyvät tavat ja päättää sen perusteella yhdistyksen rekisteröitymisestä!

Saturday, October 9, 2010

Vastaus Osmolle: "Politiikka on joukkueurheilua"

Tulin kirjoittaneeksi aika pitkälti Osmon merkintään politiikka on joukkueurheilua, joten laitan sen myös tänne. Aloitus kannattaa lukea tuolta, pyrin myös jatkamaan keskustelua siellä.

Erittäin hyvä asia tuoda esille!

Olen kuitenkin eri mieltä kanssasi. Kerrot, että päätökset on tehty kauan ennen ainoita julkisia päätöstilaisuuksia täysistuntoja, joita kutsut seremoniallisiksi. Eikö tässä ole sinun mielestäsi mitään ongelmaa? Hallituksen ministerit hakevat mandaatin eduskuntaryhmiltä, ja sitten hallituspuolueet neuvottelevat asiat halki. Nämä molemmat vaiheet toimivat kansalta täysin salassa, kabineteissa. Niinpä äänestäjällä ei ole koskaan mitään mahdollisuutta todeta, onko hänen äänestämänsä edustaja koskaan oikeasti ajanut asiaa jota lupasi ajaa. Kansan kuitenkin halutaan antaa ymmärtää, että päätöksiä ei ole salassa sovittu.

Ongelma on olennaisesti se, että kansalta ei juuri koskaan kysytä yksittäisistä asioista, vaan paketeista jotka kokoavat useita kantoja. Ja kun äänestää ehdokasta jonka paketti on suunnilleen haluttu (jos sellaisen tässä konsensusmaassa löytää), ei voi oikeasti tietää mitä paketin osaa tullaan koskaan ajamaan ja mitkä siellä olivat vain äänien kalastelua: luvattu ehkä hyvässä tahdossakin, mutta kabinettineuvotteluissa niin marginaalissa että eivät koskaan toteudu.

Ryhmäkurin ja enemmistöhallitusten maassa puolueiden kannattaa hankkia ehdokkaita mahdollisimman laajalta skaalalta saadakseen maksimoitua puolueelle tulevat äänet. On kuitenkin selvää, että kabineteissa tehdyissä neuvotteluissa enemmän valtaa on puoluejohdon mielipiteillä, koska he edustavat enemmistöä puolueaktiiveja jotka äänestivät heidät johtoon. Siten sellaisen ehdokkaan äänestäminen joka lupaa jotain johdon mielipiteistä poikkeavaa on äänestäjien kannalta hukkaan heitettyä. Ja mitä enemmän ehdokkaita on, sitä enemmän tällaisia "turhia lupauksia" esittäneitä ehdokkaita myös valitaan (mutta koska aiheet jakautuvat laajalle, ne eivät pääse voittamaan vakiintunutta johdon kantaa), ilman että heidän poikkeavat kantansa koskaan pääsevät marginaalista kabineteissa. Ja puoluejohto toki tietää, että heidän hajaääniä haravoimaan hankkimansa ehdokkaat eivät koskaan pysty toteuttamaan lupauksiaan, joten tämä pettäminen on täysin tietoista ja jopa tahallista. Asioista todella päättäville on tietysti edullista, että puolueissa on käytännössä vallattomia edustajia joiden on toteltava ryhmäkuria.

Pointtini on, että äänestäjän kuluttajansuoja on erittäin heikko: hän joutuu valitsemaan valmiista paketeista vähiten huonon, neljän vuoden välein tietämättä mikä osa paketista tulee olemaan merkityksellinen ja mikä ei, ja saamatta koskaan selville miten valittu ehdokas oikeastaan saamaansa valtaa kabineteissa käytti.

Tähän nähden, eikö ole ymmärrettävää että ihmisiä turhauttaa äänestää? Ja että voisi edes yrittää keksiä parannuksia eikä vain pyrkiä torppaamaan muutosta joka olennaisesti vakiinnuttaa valtaa niille joille nykyinen sopii (puoluejohdot ja asemiinsa istutetut poliittisesti valitut virkamiehet)?

Välittömästi mieleen tulee seuraavat ehdotukset:
1. Suorat kansanäänestykset, kansalaisaloitteet. Näistä on puhuttu muualla paljon, mutta ainakin kansa voisi ottaa kantaa asioihin suoraan, eikä tarvitsisi tyytyä pelkkiin epätyydyttäviin paketteihin kyseenalaisella vaikutuksella.
2. Mitä jos kabinettineuvottelut olisivat julkisia? Silloin äänestäjät ainakin näkisivät mitä heidän edustajansa todella tekevät ääniensä eteen. Olen kuullut vastustettavan valiokuntakäsittelyjen julkistamista vastaan sillä, että edustajat alkaisivat tehdä vaalityötä valiokunnissa eikä hommia hoidettaisi oikeasti. Mutta eikö äänestäjien "miellyttäminen" ole edustajien työtä? Jos kulttuuria saisi muutettua sellaiseksi, että kabinettineuvottelut olisivat julkisia (ja niiden taakse ilmaantuvat salaiset neuvottelut olisivat paheksuttavia), kaikki edustajantyö olisi julkista ja kansa voisi todella valvoa edustajiaan. Julkisia neuvotteluita tulisi sen verran paljon, että kaikkia ei lehdistökään jaksaisi repostella, mutta tärkeitä neuvotteluita ei voisi pitää kansalta salassa.
3. Kun Osmokin heittelee silloin tällöin koepalloja, mitä jos puolueita ei olisi, kaikki ehdokkaat menisivät eduskuntaan itsenään, asiat päätettäisiin täysistunnoissa eikä hallituksessa? Liittoumat muodostuisivat asioiden ympärille, ei henkilöiden. Joka asiasta pitäisi käydä neuvotteluja monien kanssa (vaikka jossain määrin vanhojen liittoumien perusteella voisi päätellä ketä mihinkin kannattaa kysellä), kyllä, mutta on myös haukuttu sitä, että nykyään lakeja tehdään aivan liikaa aivan vääriin asioihin. Järkeistämällä pois työ laeista joita ei valvota, joita ei ole tarkoituskaan noudattaa, jotka ovat vain "viestejä", jne., ehkä niitä olisi neuvoteltavissa oleva määrä?

Vertaus jalkapalloon on myös huono. Futiksessa on yksi selkeä tavoite, voittaa peli saamalla enemmän maaleja kuin toinen joukkue, jolloin siinä on järkevää toimia joukkueena kurinalaisesti yhteisen suunnitelman mukaan. Politiikassa näin ei ole. Itse asiassa vertaus johtaa täsmälleen samaan mielikuvaan kuin mikä kabinettipolitiikassa monen (myös minun) mielestä mättää: puoluejohto määrittelee mikä on yksi tavoite jota pitäisi jahdata joukkueena kurinalaisesti yhteisen suunnitelman mukaan. Jalkapalloilijat eivät ole siellä määritelläkseen pelin tavoitteet uudelleen, poliitikot ovat. Jos poliitikosta tulee jalkapalloilija, hän olennaisesti pettää tarkoituksensa.

Friday, October 8, 2010

Reagointia päivän uutisiin

Päivän HS (8.10.) kertoo meille monta hauskaa ja mielenkiintoista* asiaa Suomesta.
  • "Thaimaalaiset naiset ovat joutuneet tekemään jopa vuosia töitä ilman lomia CenCei Oriental Spa -kylpylöissä." Hesari kertoi (no, antoi ymmärtää) allaolevasta uutisesta, että jutun takana on sama jätkä joka oli oikeudessa HairStore-ketjun epäinhimillisistä työolosuhteista. Millainen ihminen kehittelee liiketoimintansa sille perustalle, että hei, riistetäänpä heikossa asemassa olevia työntekijöitä niin tulee kannattavampi firma!
  • Timo Kalli (kesk) "suhtautuu penseästi kerjäämisen kieltoon lailla". Tämä siis sen jälkeen kun viikko on pöyritelty asiaa lehdistössä ja suunnilleen kaikki (ensin lehdet, oikeusasiantuntijat ja kansalaisjärjestöt, sitten poliitikot joilta on erikseen kysytty) ovat tuominneet lainvalmistelun huonoksi, syrjiväksi ja tehottomaksi. Saattaahan olla että Kallilla ei ole ollut päähallituspuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajana mitään kosketusta (täysin kokoomuksen miehittämän?) sisäministeriön työryhmän lainvalmisteluun ennen esityksen tekemistä, että olisi voinut antaa mielipiteensä siihen. Kovasti kyllä näyttää siltä, että tuuliviiri kääntyy tuulen mukaan. Miksi Hesari on kirjoittanut tästä erikseen jutun tänään?
  • Suomen pääneuvottelija ilmastoasioissa on - ehkä ei suuri yllätys - neuvottelemassa siten, että Suomi saisi mahdollisimman suuret päästöoikeudet. Päästöjen laskutapa ei saisi olla sellainen, että se voisi "tietyissä tapauksissa näyttää metsämme päästöjen lähteenä". Siis esimerkiksi silloin kun metsistä vaikkapa vuodessa hakataan hiiltä enemmän kuin niihin ehtii sitä samassa ajassa sitoutua? Taloudellisesta näkökulmasta tietysti ymmärrettävää, mutta se kertoo vain siitä, että taloudellinen näkökulma on se joka tämän pallon tuhoaa.
  • Eläkeyhtiöiden johdolla on eläkkeet kunnossa. Mm. Varman johtaja tulee saamaan 400 000 e vuodessa, mikä ei ole pelkästään absoluuttisena lukuna absurdi, vaan myös suhteellisesti huomattavasti parempi kuin mitä firman maksama normaali työeläke on. Lisäksi nämä johtajat ovat pörssiyhtiöiden muiden johtajien kanssa toistensa firmoissa hallituksissa, ja siis päättämässä toistensa palkkioista. Markkinatalousmiehen vastaushan tällaiseen on, että johtajan työpanos on todella monta (kymmentä? sataa? tuhatta?) kertaa arvokkaampi kuin keskimääräisen työläisen panos, ja että yhtiöissä vain toteutetaan omistajien tahtoa, eli koko Suomen kansa on viisaudessaan toiminnan siunannut. Minulla on ristiriitainen halu olla asian äärellä hiljaa ja vakavana, ja toisaalta huutaa ja kiroilla.
  • Päivän hämmennys: Sirpa Asko-Seljavaara (kok) puhuu mielipidepalstalla terveydenhuoltojärjestelmän (pidemmälle) yksityistämistä vastaan sanomalla, että yksityiset "poimivat rusinat pullasta". En tiedä pitäisikö tästä päätellä, että ehkä yksityistäminen tässä tapauksessa olisi sittenkin hyvä asia, vai että ko. kokoomuslainen on vaihteeksi oikealla asialla. Ehkä päättelen, etten tiedä asiasta lähimainkaan tarpeeksi.
  • Plus kansanedustajien palkkionkorotus. Joo.
  • edit 9.10.: Muutos2011 uusi puheenjohtaja halusi vaihtaa (toisen) nimensä Galactukseksi! Ovela veto - myönnettäköön että äänestäminen olisi huomattavasti houkuttelevampaa jos voisi kirjoittaa lappuun Galactus.
*hauskalla ja mielenkiintoisella tarkoitan tietty enimmäkseen toivoa ja uskoa mihinkään hyvään tuhoavaa.

Tuesday, September 21, 2010

Miksi oikeusprosessin pitäisi olla riippuvainen?

 Taas kimmastuin ja kirjoitin mielipidekirjoituksen Hesariin. Saa nähdä meneekö nyt läpi:
Hallintotieteiden ylioppilas Jarkko Salonen (HS 20.9.) piti perustuslakituomioistuinta tarpeettomana ja onnistui täydellisesti ohittamaan asian ytimen. Täysin riippumatta siitä, mikä taho lopullisesta tuomiosta päättää ja mikä sen kokoonpano on, tai kuinka hyvin tai huonosti perustuslakivaliokunta on menneisyydessä syyteasioissa toiminut, ja myös täysin riippumatta siitä miten valiokunta tämän nimenomaisen tapauksen tulee ratkaisemaan, kansanedustajat päättävät onko yksi heistä toiminut väärin. Näin kansalaiset sen näkevät. Ja ymmärrettävästi monen mielestä se, että oikeus on poliitikkojen itsensä kohdalla poliitikoista riippuvainen, on ongelma.

Miten kenenkään normaalin ihmisen voi odottaa olevan täysin puolueeton oman työtoverin, mahdollisesti myös puoluetoverin, syytteestä päätettäessä? Jos voimme korvata puhtaan luottamuksen ihmisen kykyyn ja haluun toimia puolueettomasti mekanismilla, joka poistaa koko mahdollisuuden toimia puolueellisesti, miksi ihmeessä emme tekisi niin? Perustuslakituomioistuimessa saattaa olla omat ongelmansa, mutta tähän mennessä niitä ei ole julkisesti tuotu esille. On vain vedottu siihen että "ei ole tarvetta". Luotamme ihmisen kykyyn ja haluun sen sijaan että yrittäisimme varmistaa asian.

Jos on mahdollista muodostaa oikeusprosessi riippumattomaksi, mitä syytä voi olla rakentaa se riippuvaiseksi? Virkamiehen lahjusrikkomuksessa tuomittavaa on, jos toiminta on "omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen". Ilmeisesti ei ole mitään vastaavaa pykälää, jonka mukaan kansanedustajien laillisuusvalvonnan pitäisi edes yrittää ylläpitää luottamusta sen riippumattomuuteen?
Edit (21.9.): Hmm, myöhemmin ajatellen en oikeastaan sano mitään uutta. Ei nyt ehkä tarvitsekaan tulla julkaistuksi.

Monday, September 13, 2010

"Yritysten antama yksityisopetus lisää yhteiskunnallista eriarvoisuutta"

Jälleen lainaan muita (HS Mielipide 13.9.):

Yritysten antama yksityisopetus lisää yhteiskunnallista eriarvoisuutta

"Oireellista perusopetukseen astunut bisnes-eetos on siksi, että kasvatuksen ammattilaiset itse näyttävät olevan muutoksen agentteja."


Uutisointia yritysten antamasta yksityisopetuksesta on osattu odottaa (HS Kotimaa 7. 9.). Sinällään vanhempien kustantamassa yksityisopetuksessa ei ole mitään uutta tai ihmeellistä, mutta peruskoulutuksen laajamittaisempi ulkoistaminen herättää kuitenkin kysymyksen siitä, voiko yleissivistävän koulutuksen ja kasvatuksen tulevaisuudessa järjestää "keikkatyönä".
On hienoa, mikäli erityisopetuksen kriisitilaan apuun rientävillä yksityisillä palveluntuottajilla on vilpitön huoli paikata kohtaa, jossa koulutusaluksemme pohja vuotaa. En epäile, etteivätkö yksityisen firman palveluksessa olevat opetuksen ja kasvatuksen ammattilaiset tekisi työtään lapsen etua ajatellen, mutta täysin merkityksetöntä ei ole se, että yksityisten koulutuspalveluiden perimmäinen tarkoitus on tuottaa omistajilleen voittoa.
Kysymys ei ole pelkästään tukiopetuksen siirtymisestä yksityisten yritysten nimiin. Kyseessä on askel suuntaan, jossa koulutuksen kautta on tarkoituksenmukaista ja hyväksyttävää tuottaa yhteiskunnallista eriarvoisuutta: se menestyköön, kenen isillä on varaa maksaa.
Oireellista perusopetukseen astunut bisnes-eetos on siksi, että kasvatuksen ammattilaiset itse näyttävät olevan muutoksen agentteja. Helsingin Sanomissa haastateltu koulun rehtori ei näe ristiriitaa oman työnsä, koulun tukiopetuksen ja bisneksen välillä.
Kasvatus on perimmiltään kannanottoa siihen, mitä on hyvä elämä ja miten lapsi tähän hyvään elämään autetaan. Onko nykyisten kasvatusinstituutioidemme vastaus tähän kysymykseen, että hyvä elämä on bisnesenkeleiden johdatukseen luottamista? Onko lapsien opettaminen ja ohjaaminen valtiosihteeri Heljä Misukan sanoin vain kysynnän ja tarjonnan lain toteumista?
Ennen kaikkea tämä on haaste opettajankoulutukselle: ymmärtääkö yksittäinen opettaja opettajuuden yhteiskunnalliset sidokset? Käyttääkö opettaja – vaikkakin välillisesti – pedagogiikkaa yhteiskunnallisen epätasa-arvoisuuden lisäämiseen?
Ei ole mielekästä vastustaa kaikkea koulutusta koskevaa uudistusta; on pohdittava miten turvata koulun olemassaolo tulevaisuudessa myös taloudellisessa mielessä. Tarvitaan kuitenkin julkista keskustelua siitä, miten uudistuksia on tarkoitus toteuttaa.
Uusliberalistista eetosta kritikoivat kannat leimataan kovin helposti joko menneen maailmanajan vasemmistolaiseen tai konservatiiviseen leiriin kuuluviksi sen sijaan, että käytäisiin vakavasti kasvatusta problematisoivaa debattia eri yhteiskunnallisten toimijoiden kesken.
Sanomattakin on selvää, että vanhemmat haluavat tarjota lapselleen parasta ja varustaa heidät tulevaisuuden kilpailuyhteiskuntaan. Mutta mistä löytyisi vanhempia, jotka pelkkää oman lapsen edun ajattelemisen sijaan voisivat ajatella kenties koko luokan tai yhteisön lasten yhteistä hyvää vaikuttamalla paikallisella tasolla ja vaatia lähikoulun resurssien riittävyyttä?
Bisneksen tarjoama "täsmälääke" koulutuksen heikkoon kohtaan on tarjouslaastaria haavaan, joka on luokiteltu tikattavaksi.
Viime vuosikymmeninä on käynyt ilmeiseksi, miten julkinen sektori aliresursoimalla saadaan luotua tarkoituksenmukaista palveluiden kurjistumista, johon tarjotaan vastauksena kustannustehokkaaksi uskottua yksityistä palvelua.
Suomalaisen koulutusajattelun historiaan katsottuna käynnissä oleva muutos on mullistava: koululaitoksen rakentaminen aina rahvaan sivistämisprojektista hyvinvointiyhteiskuntaideologian tavoitteita vastaavaksi on perustunut vahvaan tajuun kansalaisten yhdenvertaisten mahdollisuuksien takaamisesta.
Suomella on oma ainutlaatuinen perusopetusjärjestelmänsä, joka on kansainvälisestikin tunnustettu kilpailukykyiseksi – ilman että bisnesajattelu on luokkahuonetodellisuutta.
Yksittäinen tapaus viittaakin laajemmin siihen yhteiskunnalliseen mielentilaan, ettei meillä ole enää yhteistä tahtoa pitää yllä sitä instituutiota, joka on perinteisesti mielletty kansakunnan arvokkaaksi tehtäväksi.
kasvatustieteiden maisteri, tutkija
Espoo

Friday, September 10, 2010

Pikainen paluu päästöhyvityksiin

Vuosi sitten kirjoitin lentomatkojen päästöhyvityksistä, ja lupasin palata asiaan parin päivän sisällä. No eihän siitä mitään tullut - olen harmitellut asiaa aina silloin tällöin mutta en ole tähän päivään mennessä tehnyt asialle mitään. Nyt sattui silmään uutinen, jonka mukaan Finnairilla on todelliseen kulutukseen, eikä johonkin nimeämättömiin oletuksiin, perustuva laskuri. Tämän mukaan viime vuoden lomamatkani sekä tänä vuonna tuleva matkani (osa lahjaa isälleni, jota en voi oikein jättää väliinkään) yhteensä tuottivat noin 1.1 hiilidioksidiekvivalenttitonnia.

Atmosfair, jota silloin harkitsin, haluaisi 25,30 e moisesta määrästä. Toinen vaihtoehtoni, Tinonkin mainitsema Maan ystävien lentomaksu ei tarjoa laskuria, vaan pitää itse päättää hinta.

En vieläkään tiedä mikä olisi parasta (muu kuin pyrkiä olemaan matkustamatta - mikä kaatui jo tämän syksyn työmatkoilla) enkä osaa päättää juuri nyt. Teen ehkä virheen kun en nytkään puutu asiaan heti, mutta ainakin velkani on muistissa täällä...

Sunday, August 22, 2010

Miksi kehitys kehittyisi?

Pikainen ajatus keskustelusta, joka käytiin kavereiden kanssa eilen (kieltämättä jonkinmoisessa humalassa). Puhe lähti transhumanismista ja mielenfilosofisesta scheissestä, mutta mielenkiintoinen kohta tuli siinä, missä - ainakin siltä minusta tuntui - kaikki muut olivat suunnilleen sitä mieltä, että kehitys kehittyy, eikä sille edes voisi mitään vaikka haluaisikin. Että tietokonein pystytään jossain vaiheessa mallintamaan ihmisaivoja, ja siten tuottamaan keinotekoisia tietoisuuksia, ja että ne sitten pystyvät kehittämään parempia tekoälyjä, mistä ollaan kovaa vauhtia matkalla singulariteettiin. En nyt myöskään muista olivatko muut puhumassa siinä vaiheessa enää yhteiskunnallisesta kehityksestä, mutta se ei vähennä pointtia.

Eli: jostain syystä monet tuntuvat ajattelevan, että kun teknologia kehittyy, ja kun yhteiskunta on kehittynyt tähän asti (..?), niin kehitys jatkuu edelleen parempaan. Jotenkin väistämättä. Että vaikka saatetaan mennä väliaikaisesti taaksepäin, jossain vaiheessa joudutaan taas palaamaan kehityksen raiteille ja edistymään yhä parempaan. Ikään kuin luonnonlakina.

Ymmärrän ajatuksen vetovoiman, ja sitä voidaan perustella (jos hyväksytään tähänastinen kehitys) sillä, että meillä ei ole muuta infoa kuin tähänastinen historia, joten ennusteet täytyy tehdä sen perusteella ja siksi kehityksen täytyy jatkua. Vastakysymykseni jota en ehkä kyllin selvästi esittänyt, on: mikä on se mekanismi, joka tämän väistämättömän kehityksen tuottaa? Mennyt ei ole millään tavalla tae tulevasta, ellei voida todeta, että ne mekanismit jotka ovat olleet tähän asti voimassa tulevat olemaan voimassa edelleen ja siten tuottavat samankaltaista kehitystä jatkossa.

Vaikken kiellä sitä, etteikö sellaisia mekanismeja voisi olla - tässä pikaisessa ajatuksessa en nyt lähtenyt hakemaan lähteitä missä moisia esitettäisiin - on minusta jopa hieman huolestuttavaa ajattelua vain luottaa siihen, että näin täytyy olla, kehityksen täytyy kehittyä. Miettimättä tarkemmin miksi näin olisi. Luottamus siihen saattaa aiheuttaa, että ei ole motivaatiota edistää asiaa silloin kun siihen olisi mahdollisuus, koska omaa vastuuta ei täysin itsestä riippumattomasta väistämättömästä tulevasta tarvitse ottaa.

Pointtini: jos haluaa parempaa yhteiskuntaa, on epäproduktiivista luottaa siihen että kyllä se sieltä tulee. Silloin pitää ihan oikeasti pyrkiä siihen, itse, ja ottaa jotain vastuuta. Henkilökohtaisesti en näe mitään syytä uskoa väistämättömyyteen.

Wednesday, July 28, 2010

Eettinen boikotti ei vastaa valtioiden kaupparajoitteita

Akateemisessa talousblogissa oli Venäjän kauppapolitiikkaa käsittelevän kirjoituksen lopussa mielestäni kummallinen argumentti:
Ja kun kerran pääsin vauhtiin helteen vähän helpottaessa, niin niiden suomalaisten, jotka kummeksuvat Venäjän politiikkaa mutta samalla itse erilaisista eettisistä syistä kieltäytyvät ostamasta joissakin köyhissä maissa tai niiden yritysten tuottamia tavaroita, tulisi myös harrastaa itsetutkiskelua: heidän toimensa ovat aivan samanlaista mielivaltaista tuotemääräysten käyttöä kauppapolitiikan välineenä kuin Venäjänkin. Kukin voisi edes kysyä itseltään, mihin ne lapset päätyvät, jotka meidän vaatimuksestamme erotetaan työstä.
Vastaukseni jonka jätin merkintään:
Parhaassa tapauksessa ne lapset viedään (länsimaisen kehitysavun pystyssäpitämiin?) kouluihin, kun vanhempien ei ole enää kannattavaa pitää heitä sieltä poissa. Varmaan suurimmassa osassa tapauksista tilanne ei ole valitettavasti tällainen.

Taloudesta tietämättömänä vertaus myös tuntuu kummalliselta. Valtio rajoittaa joidenkin tuotteiden tuontia oman uhatun alan suojaamiseksi, siinä missä kuluttaja päättää olla ostamatta jotain tuotetta, jonka näkee tuotetun epäeettisellä tavalla. Ensinnäkin valtiolla on aika pirusti enemmän valtaa kuin kuluttajalla, koska kuluttajien (kokonaisuutena) valta on niin hajautettua eikä sitä saa koskaan täysin käyttöön: veikkaisin, että tehokkainkaan boikotti ei ole koskaan pysäyttänyt minkään tuotteen myyntiä maassa kokonaan.

Toisekseen motiivi, ja sen seurauksena sekä viesti että reaktiot muutoksiin ovat erilaiset. Valtio pyrkii estämään tuotteen tuonnin kotimaisista syistä - tuottaja ei voi tehdä yhtään mitään (siis itse, tietenkin se voi valittaa ylikansalliselle järjestölle) parantaakseen tilannetta. Jos rajoitus joskus poistuu, se ei johtunut mistään tietystä toimenpiteestä, jota tuottaja olisi siitä lähtien kannustettu tekemään. Eettisyyteen painottava kuluttaja antaa jossain määrin viestiä, että jos parannat työläisten asemaa, ekologisuutta tai mitäikinä, sitten voimme ostaa. Ja toivottavasti työläisten aseman parannuttua sitten myös ostaa. Viesti on heikko, mutta eettisyyteen panostavien tuottajien nousun myötä voidaan todeta, että sillä on ollut väliä.

(Edit 18.56) Jaa, itse asiassa Muhammed-pilapiirroskohun aikaan Arla taisi vetää kokonaan tuotteitaan pois arabimaista paikallisten alettua mesota tarpeeksi. Mutta tämä oli aika harvinainen ääritapaus.

Monday, July 26, 2010

"Lainvalmistelusta on tullut teatteria"

Samasta aiheesta jatkoi Jukka Kekkonen sunnuntaina (HS 25.7.)

VIERASKYNÄ

Demokratia ja sananvapaus ovat heikentyneet

JUKKA KEKKONEN KIRJOITTAJA OIKEUSHISTORIAN JA ROOMALAISEN OIKEUDEN PROFESSORI HELSINGIN YLIOPISTOSSA.
Julkisuudessa on viime aikoina keskusteltu akateemisten asiantuntijoiden roolista poliittisten päätösten valmistelussa. Tutkijat ovat pitäneet ongelmallisena sitä, ettei osapuolten välillä ole todellista vuoropuhelua: akateemisia asiantuntijoita käytetään vain pintasilauksen antajina etukäteen lukkoon lyödyille poliittisille ratkaisuille. Toisaalta on ihmetelty, miksi tutkijat niin harvoin osallistuvat julkiseen talous- ja yhteiskuntapoliittiseen keskusteluun.
Nämä kaksi teemaa, vuoropuhelun puutteellisuus ja tutkijoiden passiivisuus, voidaan hyvin niputtaa yhteen. Itse asiassa ongelmat ovat vieläkin laajempia ja moniulotteisempia. Ne koskettavat syvältä suomalaisen demokratian perusteita, aina sananvapauden rajoihin saakka.
Lainvalmistelun käytännöt - voisi puhua valmistelukulttuurista - ovat muuttuneet olennaisesti tämän ja viime hallituksen aikana. Tärkeintä näyttää olevan hallitusohjelmaan kirjatun tai muuten poliittisesti tavoitellun ratkaisun aikaansaaminen nopeasti ja tehokkaasti. Päätökset tehdään riippumatta erilaisista näkemyksistä ja käydystä keskustelusta, joka kuuluu demokratiaan elimellisesti.
Itse tuotetusta kiireestä on tullut lainvalmistelussa pysyvä olotila. Halutaan kuitenkin antaa sellainen kuva, että uudistusten suunnittelussa on kuultu runsaasti eri osapuolia. Ulospäin näyttää hyvältä, jos ja kun asian valmistelussa on ollut mukana kymmeniä tai jopa satoja asiantuntijoita ja intressitahojen edustajia. Näin saadaan epäilemättä esille laaja mielipiteiden kirjo. Mutta vaikuttaako asiantuntijoiden kuuleminen esitysten sisältöön käytännössä?
Valitettavasti näin ei yleensä näytä käyvän. Monista ja usein ristikkäisistä mielipiteistä huolimatta pysytään tiukasti ennalta lukkoon lyötyjen, poliittisesti sovittujen ratkaisujen takana. Kuulemisten jälkeen voidaan aina sanoa, että asiantuntijoiden mielipiteet erosivat toisistaan ja valittu ratkaisulinja vastaa osan - siis käytännössä esitystä puoltavien - mielipidettä.
Vain hiukan kärjistäen voidaan sanoa lainvalmistelusta tulleen teatteria, jossa eri tahojen kuuleminen näyttäytyy hidasteena, eräänlaisena prosessiin kuuluvana välttämättömänä pahana. Muutos tähän suuntaan on merkinnyt myös lainvalmistelun laadun selvää heikkenemistä, kun asiantuntijoiden painavillakaan lausumilla ei ole vaikutusta, elleivät ne myötäile annettuja esityksiä. Lainvalmistelun tason heikkenemiseen ovat kiinnittäneet huomiota asiantuntijat laidasta laitaan.
Viime vuosilta voi mainita kaksi erityisen hyvää esimerkkiä päätöksistä, joissa etukäteen pakettina sovittu ratkaisu on ajettu läpi kohtuuttomalla kiireellä ja vasta-argumenteista piittaamatta: vuonna 2009 valmistunut yliopistolakipaketti sekä tuore periaatepäätös lisäydinvoiman rakentamisesta.
Edellisessä tapauksessa opetusministeriön valmistelema esitys sisälsi vakavia valtiosääntöoikeuteen liittyviä puutteita. Suurimmat oikeusongelmat korjattiin perustuslakivaliokunnan lausunnon ansiosta eduskunnassa, joskin rimaa hipoen: toteuttamalla välttämättömät korjaukset minimitasolla. Silti opetusministeriön lainvalmistelu sai tässä tapauksessa melkoisen näpäytyksen.
Ydinvoimapäätöksen yhteydessä sekä kriittiset äänet että asian valmisteluun mahdollisesti liittyneet juridiset ongelmat, kuten esteellisyydet, sivuutettiin lähes kokonaan. Lisäksi prosessi nosti esille asiantuntijoiden sananvapauteen liittyviä kysymyksiä.
Eduskunnassa kuultu valtiollisen tutkimuslaitoksen tutkija sai varoituksen työnantajaltaan, koska hän oli lausunut asiantuntijana eduskunnassa ja myös mediassa työnantajansa linjasta poikkeavia näkemyksiä ydinvoiman lisärakentamisesta. Tapauksen pitäisi panna hälytyskellot soimaan.
Eduskunnassa kuultavalta asiantuntijalta ei voida vaatia, että hän seuraisi työnantajansa mielipidettä. Tutkimuslaitoksen virkamiehen lojaaliusvaatimuksen ulottaminen näin pitkälle antaa yleisemminkin erittäin vaarallisen signaalin sananvapauden rajoista.
Osaavat ja tarvittaessa kriittiset asiantuntijat palvelevat julkisessa hallinnossa ja päätöksenteossa suomalaista demokratiaa. Lisäksi heillä on tietenkin kansalaisina oikeus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Tutkijoiden sananvapauden korostaminen on erityisen tärkeää nykyisessä, yliopistolain uudistuksen jälkeisessä tilanteessa. Uudistuksen johdosta yliopistojen ja Suomen Akatemian tutkijoiden virkasuhde muuttui työsuhteeksi, mikä heikensi selvästi tutkijoiden työsuhdeturvaa sekä itsenäistä ja riippumatonta asemaa. Sen vuoksi on pelättävissä, että tutkijoiden valmius ja into esittää kriittisiä mielipiteitä ja käydä demokratiaan kuuluvaa keskustelua vähenee entisestään.
Päättäjät ovat kuitenkin vuosien mittaan useasti vaatineet lisää keskustelua niin akateemisilta asiantuntijoilta kuin tavallisilta kansalaisiltakin. Voi kysyä, onko päättäjien harjoittama politiikka tarjonnut mahdollisuuksia kriittiseen asiantuntija- ja kansalaiskeskusteluun.

Monday, July 12, 2010

Kansanvaltaa - mielikuvilla vai faktoilla?

(edit 26.7.) Kirjoitus julkaistiin allaolevassa muodossa 24.7.

Kansanedustajien lupausten toteutumista pitäisi voida seurata paremmin

Mitä on suomalainen kansanvalta? Neljän vuoden välein kullakin on mahdollisuus antaa yksi ääni yhdelle ehdokkaalle joidenkin satojen joukosta. Lähinnä tämän perusteella väitetään kansan päättävän niin ydinvoimasta, verotuksesta, vanhustenhoidosta, ihmisoikeuksista kuin kaikesta muustakin.
Mihin tämä mitä tärkein valinta perustuu? Tarkkaan ja oikeaan tietoon siitä, mitä asioita milläkin valinnalla tulee kannattaneeksi? Ei, vaan vaalirahalla muokattaviin mielikuviin ja ennakkokäsityksiin, velvoittamattomiin ja unohdettaviin vaalilupauksiin, puoluekantaan, joka ei kerro mitään, ja epämääräisiin puolueohjelmiin, joiden tavoitteista pieni piiri myy lehmänkaupoissa äänestäjälle ennalta tuntemattoman osan saadakseen toteutettua jonkin toisen.
Vaalien alla pidetään valtavia kampanjoita äänestysaktiivisuuden nostamiseksi, koska järjestelmän legitimiteetti kärsii heikosta osallistuvuudesta. Minusta se kärsii paljon enemmän äänestäjän surkeasta mahdollisuudesta valvoa eduskunnan toimia.
Sanotaan, että kansa antaa palautteen työstä seuraavassa äänestyksessä, mutta käytännössä poliitikot tekevät parhaansa, että kansa unohtaisi menneen käyttäytymisen ja keskittyisi vain vaaleissa myytävään imagoon. Media taas keskittyy parhaimmillaankin vain yksittäisiin ehdokkaisiin tai aiheisiin.
Kuinka moni on tehnyt äänestyspäätöksensä tietopohjalta, esimerkiksi vertaamalla aikaisempaa tilastoitua äänestyskäyttäytymistä suhteessa tehtyihin lupauksiin? Kuten Kaisa Eskola mielipiteessään (HS 7.7.) toi esiin, osa tästä tiedosta on kaikkien saatavilla, mutta niin hankalassa muodossa, että vaatii huomattavaa vaivannäköä, jotta saisi edes pintapuolista kuvaa päättäjien todellisesta käyttäytymisestä.
Eskola toivoi, että eduskunnan verkkosivuille koottaisiin äänestystietoja perusteluineen ja sidonnaisuusluetteloineen. Tällaisen järjestelmän avulla äänestäjät voisivat tehdä vaaleissa perusteltuja päätöksiä.
MindTrek 2009 -konferenssin Apps for Democracy -kilpailussa etsittiin juuri tällaisia ratkaisuja.
Eduskunnan vahtikoira -niminen työ visioi Eskolan tapaan helppokäyttöistä työkalua, jolla äänestäjä pystyisi vaalien alla itse tarkistamaan edustajien äänestyskäyttäytymisen ja aktiivisuuden. Legiskooppi-työ yhdisti idean vaalikoneeseen, jolla kansalainen pystyisi itse tekemään päätöksen kunkin eduskunnassa käytävän äänestyksen suhteen ja vertaamaan, kuka edustajista on vaalikaudella ollut lähimpänä häntä itseään. Moni muu suunnitteli kansalaisaktiivisuutta wiki-pohjalta, mikä mahdollistaisi lukemattomien päätösten käyttäjälähtöisen luokittelun helpommin seurattaviksi aihekokonaisuuksiksi.
Edustajalle itselleen voisi antaa sivun virallisten vaalilupausten kirjaamiseksi kaikkien nähtäville, jotta äänestäjä näkisi, mikä on pelkkää puhetta ja minkä hän uskaltaa antaa myöhemmin tarkastettavaksi. Yksittäisten edustajien seuraamisen lisäksi näin nähtäisiin aiheiden kannatus puolueiden sisällä ja verrattaisiin niiden saamaan huomioon vaikkapa hallitusohjelmassa. Sama palvelu voisi listata julkiset sidonnaisuudet sekä edustajien perustelut päätöksilleen.
Demokratian alkuaikoina tällainen palvelu ei olisi ollut mahdollinen, mutta nykyisin ei ole enää mitään todellista syytä, miksi äänestäjien pitäisi tehdä valintansa vain mielikuvien ja ehdokkaiden charmin sekä median satunnaisen valvonnan varassa.
Parhaiden MindTrek-ehdotusten yhdistäminen julkiseksi palveluksi Eskolan vision ja yllä esittämäni mukaan olisi askel kohti huomattavasti parempaa äänestäjän "kuluttajansuojaa". Kun lisäksi toteutettaisiin eduskunnan käsittelyyn velvoittava kansalaisaloite, voitaisiin jo paljon paremmin mielin puhua todellisesta kansanvallasta.
Kilpailun suojelijana toimi tietotekniikan asiantuntijana profiloitunut ja avoimuutta kannattavien vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi. Onko ehdotuksia vielä viety lainkaan eteenpäin toteuttamiskelpoisiksi työvälineiksi?

(edit 14.7.) Lopullinen lähettämäni muoto oli allaoleva. Lähetin tekstin myös Kasville etukäteen, mutta ehkäpä kiireistään johtuen hän ei tullut siihen vastanneeksi.
Mitä on suomalainen kansanvalta? Neljän vuoden välein meillä kullakin on mahdollisuus antaa yksi (1) ääni yhdelle ehdokkaalle joidenkin satojen joukosta. Lähinnä tämän perusteella (väitetään) kansa päättää niin ydinvoimasta, verotuksesta, vanhustenhoidosta, ihmisoikeuksista kuin kaikesta muustakin.

Mille tämä mitä tärkein valinta perustuu? Tarkkaan ja oikeaan tietoon siitä, mitä asioita milläkin valinnalla tulee kannattaneeksi? Ei, vaan vaalirahalla muokattaviin mielikuviin ja ennakkokäsityksiin, velvoittamattomiin ja unohdettaviin vaalilupauksiin, puoluekantaan joka ei kerro mitään, ja epämääräisiin puolueohjelmiin, jonka tavoitteista pieni piiri myy lehmänkaupoissa äänestäjälle ennalta tuntemattoman osan saadakseen toteutettua jonkin toisen.

Joka vaalien alla pidetään valtavaa kampanjaa äänestysaktiivisuuden nostamiseksi, koska järjestelmän legitimiteetti kärsii heikosta osallistuvuudesta. Minusta se kärsii paljon enemmän äänestäjän surkeasta mahdollisuudesta valvoa eduskunnan toimia. Sanotaan, että kansa antaa palautteen työstä seuraavassa äänestyksessä, mutta käytännössä poliitikot tekevät parhaansa, että kansa unohtaisi menneen käyttäytymisen ja keskittyisi vain vaaleissa myytävään imagoon. Media taas keskittyy parhaimmillaankin vain yksittäisiin ehdokkaisiin tai aiheisiin.

Kuinka moni on tehnyt äänestyspäätöksensä tietopohjalta, esimerkiksi vertaamalla aikaisempaa tilastoitua äänestyskäyttäytymistä suhteessa tehtyihin lupauksiin? Kuten Kaisa Eskola (HS 7.7.) puheenvuorossaan toi esiin, osa tästä tiedosta on kaikkien saatavilla, mutta niin hankalassa muodossa että vaatii huomattavaa vaivannäköä saadakseen edes pintapuolista kuvaa päättäjien todellisesta käyttäytymisestä. Eskola toivoi eduskunnan verkkosivuille kerättyä informaatiota äänestäjien käyttöön paremmin järjesteltynä, ja tähän yhdistettynä sidonnaisuuslistauksia ja äänestyspäätösten perusteluja. Tällaisen järjestelmän avulla äänestäjät voisivat tehdä vaaleissa perusteltuja päätöksiä.

MindTrek 2009 -konferenssin Apps for Democracy -kilpailussa etsittiin juuri tällaisia ratkaisuja. Eduskunnan vahtikoira -niminen työ visioi Eskolan tapaan helppokäyttöistä työkalua, jolla äänestäjä pystyisi vaalien alla itse tarkistamaan edustajien äänestyskäyttäytymisen ja aktiivisuuden. Legiskooppi yhdisti idean vaalikoneeseen, jossa kansalainen pystyisi itse tekemään päätöksen kunkin eduskunnassa käytävän äänestyksen suhteen ja vertaamaan, kuka edustajista on vaalikaudella ollut lähimpänä häntä itseään. Moni muu suunnitteli kansalaisaktiivisuutta wiki-pohjalta, mikä mahdollistaisi lukemattomien päätösten käyttäjälähtöisen luokittelun helpommin seurattaviksi aihekokonaisuuksiksi. Edustajalle itselleen voisi antaa sivun virallisten vaalilupausten kirjaamiseksi kaikkien nähtäville, jotta äänestäjä näkisi mikä on pelkkää puhetta, ja minkä hän uskaltaa antaa myöhemmin tarkastettavaksi. Yksittäisten edustajien seuraamisen lisäksi näin nähtäisiin kannatus aiheille puolueen sisällä ja verrata niiden saamaan huomioon vaikkapa hallitusohjelmassa. Sama palvelu voisi listata julkiset sidonnaisuudet ja sekä edustajien perusteluja työlleen.

Demokratian alkuaikoina tällainen palvelu ei olisi ollut mahdollinen, mutta tänä päivänä ei ole enää mitään todellista syytä, miksi äänestäjien pitäisi tehdä valintansa vain mielikuvien ja ehdokkaiden charmin, sekä median satunnaisen valvonnan varassa. Parhaiden MindTrek-ehdotusten yhdistäminen julkiseksi palveluksi Eskolan vision ja yllä esittämäni mukaan olisi askel kohti huomattavasti parempaa äänestäjän "kuluttajansuojaa". Kun lisäksi toteutettaisiin eduskunnan käsittelyyn velvoittava kansalaisaloite, voitaisiin jo paljon paremmin mielin puhua todellisesta kansanvallasta.

Kilpailun suojelijana toimi tietotekniikan asiantuntijana profiloitunut ja avoimuutta kannattavien vihreiden kansanedustaja Kasvi, mutta onko ehdotuksia viety lainkaan eteenpäin toteuttamiskelpoisiksi työvälineiksi?
----
Hahmottelin seuraavaa tekstiä Hesariin vastauksena 7.7. tehtyyn avaukseen.
Mitä on suomalainen kansanvalta? Neljän vuoden välein meillä kullakin on mahdollisuus antaa yksi (1) ääni yhdelle ehdokkaalle joidenkin satojen joukosta. Lähinnä tämän perusteella (väitetään) kansa päättää niin ydinvoimasta, verotuksesta, vanhustenhoidosta, ihmisoikeuksista kuin kaikesta muustakin.

Mille tämä mitä tärkein valinta perustuu? Tarkkaan ja oikeaan käsitykseen siitä, mitä asioita milläkin valinnalla tulee kannattaneeksi? Ehei, vaan mielikuviin ja ennakkokäsityksiin. Vaalilupauksiin, joita ehdokkaalla ei ole mitään velvollisuutta pitää. Puolueisiin, joiden sisällä on enemmän eroa kuin niiden välillä. Ehdokkaan ja puolueen imagoon ja näkyvyyteen, joita vaalien alla (ja järjestelmän tuella) muokataan epätasaisesti jakautuvalla rahalla. Usein epämääräisiin puolueohjelmiin, jonka tavoitteista pieni piiri myy lehmänkaupoissa äänestäjälle ennalta tuntemattoman osan saadakseen toteutettua jonkin toisen. Puoluekokouksen päätöksiin, joista johto voi jälkeenpäin sanoutua irti.

Sanotaan, että kansa antaa palautteen työstä seuraavassa äänestyksessä, mutta käytännössä poliitikot tekevät parhaansa, että kansa unohtaisi menneen käyttäytymisen ja keskittyisi vain nyt myytävään imagoon ja unelmahöttöön. Ja koska "palaute" on ainoastaan yksilöimättömiä ääniä eikä kannanottoja tiettyihin asioihin, puolueet voivat tulkita äänestystulokset haluamallaan tavalla.

Missä on äänestäjän ”kuluttajansuoja”? Kuinka moni on tehnyt äänestyspäätöksensä vertaamalla aikaisempaa tilastoitua äänestyskäyttäytymistä suhteessa tehtyihin lupauksiin? Tai kuinka moni on selvillä päättäjien periaatteessa julkisista suhteista yrityksiin, etujärjestöihin, ay-liikkeisiin, ja muihin tahoihin, joilta he saavat uudenkin lain puitteissa vaalirahaa ja joiden etuja he pystyvät päätöksillään ajamaan?

Kuten Kaisa Eskola (HS 7.7.) puheenvuorossaan toi esiin, osa tästä tiedosta on kaikkien saatavilla, mutta niin hankalassa muodossa että vaatii huomattavaa vaivannäköä saadakseen edes pintapuolista kuvaa päättäjien todellisesta käyttäytymisestä. Eskola toivoi eduskunnan verkkosivuille kerättyä informaatiota äänestäjien käyttöön paremmin järjesteltynä, ja tähän yhdistettynä sidonnaisuuslistauksia ja äänestyspäätösten perusteluja. Tällaisen järjestelmän avulla äänestäjät voisivat tehdä vaaleissa perusteltuja päätöksiä.

MindTrek 2009 -konferenssin Apps for Democracy (demokratian sovellukset) -kilpailussa etsittiin juuri tällaisia ratkaisuja. Eduskunnan vahtikoira -niminen työ visioi Eskolan tapaan helppokäyttöistä työkalua, jolla äänestäjä pystyisi vaalien alla itse tarkistamaan edustajien äänestyskäyttäytymisen ja aktiivisuuden. Legiskooppi yhdisti idean vaalikoneeseen, jossa kansalainen pystyisi itse tekemään päätöksen kunkin eduskunnassa käytävän äänestyksen suhteen ja vertaamaan, kuka edustajista on vaalikaudella ollut lähimpänä häntä itseään. Moni muu suunnitteli kansalaisaktiivisuutta wiki-hengessä, mikä mahdollistaisi lukemattomien päätösten käyttäjälähtöisen luokittelun aihekokonaisuuksiksi, joita käyttämällä äänestäjä voisi vaivattomasti nähdä vaikkapa kaikki yrittäjyyteen liittyneet päätökset ja kansanedustajien tilastoidut kannat niihin. Sama palvelu voisi näyttää julkiset sidonnaisuudet ja sekä puolueiden että edustajien perusteluja. Julkisen vallan perustamana se haluttaessa voisi toimia myös suorempana palautekanavana.

Demokratian alkuaikoina tällainen palvelu ei olisi ollut mahdollinen, mutta tänä päivänä ei ole enää mitään todellista syytä, miksi äänestäjien pitäisi tehdä valintansa vain mielikuvien ja ehdokkaiden charmin varassa. Parhaiden MindTrek-ehdotusten yhdistäminen julkiseksi palveluksi Eskolan vision ja yllä esittämäni mukaan olisi askel kohti huomattavasti parempaa äänestäjän "kuluttajansuojaa". Kun lisäksi olisi mahdollisuus eduskunnan käsittelyyn velvoittavaan kansalaisaloitteeseen, voitaisiin jo paljon paremmin mielin puhua todellisesta kansanvallasta.

Voisiko esimerkiksi kyseisen kilpailun suojelija, kansanedustaja Kasvi ryhtyä ajamaan tätä muutosta äänestäjien eduksi?

Sunday, July 11, 2010

Porvoo vs. Pride

Olen nähnyt useammassa paikassa kommentoidun ihmettelyä siitä, miksi presidentti et al. eivät ole tuominneet Porvoon kolmoismurhaa mutta ovat reagoineet julkisesti Pride-kulkuetta vastaan tehtyyn hyökkäykseen. En ole nähnyt juuri vastauksia, mikä on hieman kummallista, koska syitä ei ole vaikea keksiä. Itselleni mieleen tulee kaksi mahdollisuutta, inhimillinen ja yhteiskunnallinen, ja luulen että molemmat syyt ovat olleet vaikuttamassa.

Murhat, vaikka järkyttävätkin, ovat Suomessa (ainakin nykyään) huomattavasti tavallisempia kuin iskut mielenosoituksia vastaan. Lisäksi murhia tapahtuu keskimäärin muualla, tuntemattomille ihmisille, siinä missä poliitikolle mielenosoitus keskellä Helsinkiä lienee jossain määrin omaan kokemusmaailmaan tai mielikuvaan itselle ainakin jotenkin tärkeistä asioista. Niinpä päättäjillä, kuten kaikilla normaaleilla ihmisillä, on taipumus reagoida vahvemmin tapahtumaan, joka on lähempänä ja harvinaisempi, ja siis vaikuttavampi.

Toisaalta murhat ilmeisesti olivat satunnaista väkivaltaa yksittäisiä ihmisiä kohtaan ilman suurempaa tarkoitusta. Pride-hyökkäys oli ainakin jossain määrin suunniteltu, se oli suunnattu poliittista ja kulttuurista liikettä kohtaan, ja sen ilmeinen tarkoitus oli osoittaa suorin teoin vastustusta ko. liikettä kohtaan ja ehkä myös pelotella sitä. Tällöin jälkimmäinen oli yhteiskunnallisesti huomattavasti merkittävämpi tapahtuma, ja siksi ansaitsi päättäjien mielissä selvän tuomion.



Tietenkin ihmettelyn motiivina lienee usein ollut esittää paheksuntaa siitä, että päättäjät tuomitsevat jotain, mikä on itsen mielestä merkityketöntä, tai jotain mitä ei halua pahemmin ajatella, tai mikä on esittänyt jossain määrin samanlaista mielipidettä kuin itsellä on, jättäen tuomitsematta itsen mielestä selvästi paheksuttavaa asiaa. Joten ei se oikeasti niin kummallista ole.

Tuesday, June 29, 2010

"Markkinat ovat poliittisia konstruktioita"

Jatkan toistaiseksi vielä vain toisten linkkaamista. Harvinaisen osuva vieraskynä:

VIERASKYNÄ

Markkinavoimatkin voivat erehtyä

Markkinat ovat itsessään poliittisia konstruktioita, jotka eivät aina toimi tehokkaasti eivätkä yhteiskunnan hyväksi.

29.6.2010 3:00

Euroopassa ja Yhdysvalloissa käydään parhaillaan poliittista kädenvääntöä rahoitussektorin uudesta sääntelystä. Jos pankit onnistuvat ampumaan lakiesityksiin tarpeeksi reikiä, näemme vastedeskin pääomien virtaavan kansantaloudellisesti tehottomiin ja sosiaalisesti hyödyttömiin kohteisiin: pankkien tuloksiin ja pankkiirien bonuksiin.
Tähänastisissa puheenvuoroissa on tullut esiin useita rahoitusalalle tyypillisiä harhakäsityksiä. Ensimmäinen ja keskeinen virhepäätelmä on sekoittaa keskenään rahoitusala ja reaalitalous. Esimerkiksi Björn Wahlroos väitti hiljattain kohua herättäneessä haastattelussaan, että "kyseessä ei ole valtioiden velkakriisi vaan luottamuskriisi Eurooppaa ja EKP:tä kohtaan" (Financial Times 7. 6.).
Tämän käsityksen mukaan Adam Smithin näkymätön käsi on lyönyt euroaluetta poskelle ja näkymättömät markkinavoimat vaativat nyt euromaita ryhdistäytymään eli alentamaan veroja ja vapauttamaan markkinoita. Mutta kuten Columbian yliopiston professori ja nobelisti Joseph Stiglitz on sanonut, näkymätön käsi on näkymätön todennäköisesti siksi, ettei sitä ole olemassa.
Usko markkinoiden tehokkuuteen johtaa harhaan. Markkinoiden tehokkuus edellyttäisi muun muassa sitä, että kaikkien tieto markkinoista olisi täydellistä. Se ei tietenkään ole mahdollista.
Lehman Brothersin pääjohtajan Richard Fuldin päivätulot vuonna 2007, vuosi ennen pankin konkurssia, olivat 60 000 dollaria. Samaan aikaan miljardi ihmistä eli yhden dollarin päivätulolla. Fuld ei ole rahoitusalalla ainutlaatuinen tapaus, mutta hänen tulonsa ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka tehottomasti markkinat kohdentavat pääomaa.
New Yorkin alueellinen keskuspankki julkaisi äskettäin tutkimuksen kansantaloustieteen opiskelun vaikutuksista ihmisten talouspoliittisiin näkökantoihin. Tutkimuksen mukaan kansantaloustieteen perusopinnot siirtävät opiskelijoiden näkemyksiä poliittisesti oikealle. Oppikirjathan opettavat muun muassa, että verot vääristävät markkinoita ja johtavat tehokkuustappioihin.
Kiinnostavaksi tutkimustulos tulee, kun sitä verrataan aiempaan tutkimukseen, jonka kohteena olivat yhdysvaltalaiset ammattiekonomistit. Vertailu osoittaa, että alan lisäopiskelu tohtoritasolla siirtääkin poliittisia kantoja osin vasemmalle. Tämä näkyy erityisesti suhtautumisessa tuloeroihin ja julkisen sektorin kokoon.
Muutos johtunee siitä, että kansantalouden jatko-opinnoissa tulevat esiin yhtäältä talouden epätäydellisyydet, kuten epäsymmetrinen tieto, ja toisaalta se tosiasia, että talous muodostuu ihmisistä, joiden hyvinvointi ei aina ole yhtä kuin markkinoiden tehokkuus.
Toinen tyypillinen virhe on sekoittaa rahoitusalan toipuminen kansantalouden toipumiseen: Wahlroosin sanoin "monet näistä puoskari-keynesiläisistä – – arvioivat väärin, kuinka nopeasti pääoma reagoi muutoksiin nykymaailmassa".
On totta, että pankkien tulosten nopea paraneminen yllätti monet, mutta se tuskin lohduttaa niitä maailman 37 miljoonaa työtöntä, jotka nyt kärsivät pankkien aiheuttamasta kriisistä. Taantuma leikkaa aina myös pitkän aikavälin talouskasvua. Ihmiset menettävät työttömänä ollessaan taitojaan, ja innovaatioita jää konkurssien vuoksi hyödyntämättä.
On arvioitu, että vaikka kansantalouden tuotannosta jäisi kuromatta kiinni vain neljännes, se vastaisi nykyarvoin jopa 90:tä prosenttia globaalista kansantuotteesta.
Rahoitusala elää kuvitelmassa, jossa sen hyödyllisyys perustuu käteisen rahan tarjoamiseen kohteesta välittämättä. Tällöin alan muut (teoreettiset) velvollisuudet, kuten pääoman tehokas kohdentaminen ja riskien hallinta, jäävät syrjään.
Taloustilastoista ei kuitenkaan löydy mitään todisteita sille, että keynesiläinen ajattelu olisi tässä taantumassa ollut väärässä. Jos rahoitusalan ja reaalitalouden olisi annettu romahtaa vapaasti, olisimme täsmälleen samassa tilanteessa kuin Yhdysvallat 1930-luvun suuren laman aikaan.
Nyt emme maksa kriisin hintaa pelkästään menetettyinä työpaikkoina. Sen sijaan veronmaksajat, mukaan lukien Wahlroosin mainitsemat "köyhät ja rikkinäiset perheet" ympäri maailman, ottavat vastuulleen suuren velkataakan pitääkseen kansantalouden – ja pankkiirien unelmat – hengissä.
Tästä pääsemme Wahlroosin ja kumppaneiden suurimpaan harhakuvitelmaan: markkinoiden vapauteen.
Uusliberaali yhteiskunnan jako vapaisiin markkinoihin ja poliittiseen valtioon on jo lähtökohtana virheellinen. Markkinat ovat itsessään poliittisia konstruktioita. Niihin sisältyy oikeuksia ja velvollisuuksia, joiden legitiimiys on aina lopulta poliittisen harkinnan tulos.
Se mitä oikeuksia ja velvollisuuksia kukin pitää legitiimeinä, riippuu jokaisen subjektiivisesta näkökulmasta. Tähän näkökulmaan vaikuttavat yhteiskunnan arvot ja normit, jotka ovat instituutioiden välityksellä kiinnittyneet ihmisiin, politiikkaan ja talouteen.
Länsimaissa harva varmastikaan pitää enää esimerkiksi lapsityövoiman kieltoa ei-toivottavana markkinainterventiona, mutta monessa kehitysmaassa kapitalisteilla on vielä oikeus hankkia halvinta mahdollista työvoimaa.
Pääsemme eteenpäin, kun tunnustamme, että markkinat ovat itsessään poliittisia konstruktioita, jotka eivät aina toimi tehokkaasti eivätkä yhteiskunnan hyväksi.
Abraham Lincoln esitti kuuluisassa Gettysburgin puheessaan vision valtiosta, joka on olemassa kansalaisten toimesta ja kansalaisia varten (of the people, by the people, for the people). Ikävä kyllä niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin poliittinen päätöksenteko näyttää yhä edelleen tapahtuvan harvojen tahojen erityisintressien mukaisesti. Money talks.

Kirjoittaja on kauppatieteiden maisteri ja valtiotieteiden jatko-opiskelija joka on opiskellut kansantaloustiedettä ja talouspolitiikkaa Columbian yliopistossa New Yorkissa.

Monday, May 10, 2010

"Kyllä valtio maksaa"

Oho! Toinen ihan samanlainen "jätkä kirjoittaa just mitä olen ajatellut" päivässä. Kun nyt aloitettiin, niin tässä sekin (Taloussanomat):

Kyllä valtio maksaa!

Kun on tappioiden jaon aika, kelpuuttaa amerikkalainen ortodoksikapitalistikin valtion mukaan kakun jakoon. Ja valtio osallistuu synkkiin juhliin mieluisasti, koska selkärangattomat poliitikot ovat narusta talutettavia ihan ilman vaalirahatukiakin.

Risto Pennanen
10.5.2010 07:32

Omituisinta näissä vähän väliä toistuvissa tilanteessa on, että edunsaajat pystyvät sanelemaan ehdot, joilla ne suostuvat ottamaan vastaan veronmaksajien ilmaisen tuen.

Valtion tuella pelastetut amerikkalaispankit heristelevät sormiaan valtiolla, joka haluaisi kiristää pankkivalvontaa. Valvonta voisi estää pankkeja ottamasta järjettömiä riskejä, jotka tuovat vähän aikaa satumaisia voittoja, joita seuraavat muutaman vuoden välein jättimäiset tappiot.

Kriisin hetkellä peliin astuu aina vaihtoehdottomuus.

Parikymmentä vuotta sitten pankkituki oli välttämätöntä Suomessa. Nyt Kreikan ja Kreikkaa lainottaneiden pankkien pelastamiselle ei ole vaihtoehtoa. Todennäköisesti näin onkin. Kreikan jättäminen yksin voisi olla liian uskalias testi.

Erittäin oudolta sen sijaan kuulosti pääministerin perustelu, että Kreikkaa rahoittaneita holtittomia pankkeja ei voi pyytää osallistumaan talkoisiin, koska avun ehdot on jo neuvoteltu. Herää kysymys, miksi pääministerillä ei juolahtanut mieleen ajaa neuvotteluissa myös suomalaisen veronmaksajan etuja, kun meidän rahoilla kuitenkin aikoi pelata.


Toispuoleinen markkinatalous
on riski

Veronmaksaja on myös ydinvoimayhtiöiden takuumies. Suomessa on valmisteltu laki, joka toisi ydinonnettomuudesta seuraavat vahingot ydinvoimayhtiöiden maksettavaksi. Lakia ei kuitenkaan ole otettu käyttöön, koska vakuutusyhtiöt eivät suostu vastaamaan ydinonnettomuuksia.

Vakuutusyhtiöiden kanta on toki aivan perusteltu, koska vakuuttaminen perustuu tilastomatematiikkaan. Yhtiöiden täytyy voida laskea riski ja siitä seuraavat kustannukset. Ydinonnettomuuksista ei ole juurikaan tilastoja, koska onnettomuudet ovat äärimmäisen harvinaisia. Samoin kustannukset ovat arvaamattoman suuria.

Valtio sen sijaan kantaa arvaamattoman vastuun rohkeasti eikä edes esitä ydinyhtiöille, että ”tehkääpä eurooppalainen pooli, joka vastaa yhdessä voimaloiden riskeistä.”

Samaan aikaan monet kysyvät, eikö markkinoiden pitäisi päättää voimaloiden määrä valtion sijaan. Periaatteessa näin pitäisikin markkinataloudessa olla. Valtion tehtävä ei ole päättää, montako paperitehdasta tai lähikauppaa maassa saa olla. Ydinvoimaloiden kohdalla markkinatalous on kuitenkin toispuoleista, jos yhtiöt eivät vastaa omista riskeistään. Siksi valtiolla pitääkin olla puheoikeus asiassa.

Sama koskee pankkeja, joiden toiminnan valtio sanattomalla sopimuksella takaa vaikeissa oloissa. Valtioilla pitää olla oikeus sanella pelisääntöjä, joilla pankkeja valvotaan.

Kieltämättä suomalaiset pankit voivat kärsiä tässä, vaikka ne olivat ottaneet mallikkaasti oppia 1990-luvun kriisistä. Siksi amerikkalaisten ja eurooppalaisten pankkien hörhöilyn seuraukset kaatuvat myös terveellä tavalla toimineiden suomalaispankkien niskaan. Erityisen kiusallinen tilanne on, jos kriisistä hätääntyneet poliitikot tekevät huolimattomia lakeja, jotka aiheuttavat ongelmia kasvun rahoittamiselle.

Valtioiden opeteltava
markkinataloutta

Joissakin tilanteissa voi olla perusteltua pyytää valtio apuun estämään paha kriisi, koska muita auttajia ei ole löydy. Veronmaksajana toivoisi kuitenkin, että valtio toimisi markkinatalouden pelisääntöjen mukaan. Se tarkoittaisi, että valtio ottaisi takauksista hinnan ja perisi saatavansa takaisin.

Raha olisi valtiollakin hyvä väline ohjaamaan avuntarvitsijoita tarkaksi. Kun valtio ei ole tätä uhkausta käyttänyt, ovat rahoittajat lainoittaneet persaukista Kreikkaakin välittämättä tämän maksukyvystä.

Jos valtiot eivät opi valvomaan oikeuksiaan, kasvaa jono eurooppalaisten veronmaksajien kukkarolla. Sen ymmärtämiseksi ei tarvitse tuntea kovin syvällisesti peliteorian hienouksia.

Valintojen seuraukset

Tämän päivän (10.5.) Hesarissa erinomainen vieraskynä, jossa pohditaan niitä asioita mitä olen tässä surkeassa matkassani parempaan elämään itse joutunut kovasti pohtimaan. (Vaikka ei mitenkään poikkeuksellisen syvällisesti - ilmaisevatpahan nyt vain asian ääneen.) Kopioin sen nyt poikkeuksellisesti tähän tekijänoikeusrikkomuksesta välittämättä.

VIERASKYNÄ

Hiilijalanjälki ei kerro koko totuutta

On huolehdittava siitä, että ekologisempien tuotteiden kysyntä todella vähentää ilmastolle haitallista tuotantoa.

10.5.2010 3:00

Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on johdonmukaista pyrkiä pienentämään tuotannosta ja kulutuksesta aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä. Yhä suurempi joukko kuluttajia haluaa suosia tuotteita ja palveluita, joiden hiilijalanjälki on pieni. Tämän seurauksena yrityksiltä on alettu vaatia tuotteidensa hiilijalanjälkien ilmoittamista.

Hiilijalanjälkilaskelmia on alettu käyttää myös poliittisessa ohjauksessa, esimerkiksi biopolttoaineita koskevassa sääntelyssä. Nämä tekijät ovat edelleen kannustaneet hiilijalanjälkilaskureiden kehittämiseen ja lisänneet niiden käyttöä.

Hiilijalanjäljen avulla yksilö, alue tai yritys voi mitata oman vaikutuksensa ilmastoon ja tunnistaa keskeisimmät kasvihuonekaasujen päästölähteet. Hiilijalanjälki lasketaan tietyin, sovituin menetelmin, ja parhaimmillaan se antaa tarkan kuvan kasvihuonekaasupäästöistä.

Tavallisesti hiilijalanjälki kuvaa kuitenkin menneiden tekojen vaikutuksia, jolloin sen soveltuvuus päästöjen vähentämiseen tähtäävien korjausliikkeiden suunnitteluun on rajallinen. Taustalla on ajatusharha: menneiden haittojen perusteella ei voi suoraan arvioida tulevien tekojen seurauksia.

Useimpien suomalaisten kuluttajien hiilijalanjälkiä hallitsevat kolme tekijää: asuminen, auto ja ruoka. Asumisen hiilijalanjälki aiheutuu suurelta osin kotitaloudessa kulutetusta sähköstä. Useissa hiilijalanjälkilaskureissa normaalin verkkosähkön vaihtaminen vihreään sähköön pienentää asumisen päästöjä tuntuvasti. Vastaavasti auton vaihtaminen vähäpäästöisempään pienentää autoilusta aiheutuvaa hiilijalanjälkeä ja kasvisten suosiminen lihan sijasta pienentää ravinnosta aiheutuvaa hiilijalanjälkeä.

Edellä mainittujen tekojen todelliset ilmastovaikutukset voivat kuitenkin olla hyvin erilaisia kuin hiilijalanjälkilaskurit kertovat. Vihreän sähkön ostaminen pienentää kasvihuonekaasujen päästöjä vain, jos se johtaa nykyistä vähäpäästöisempien voimalaitosten ja polttoaineiden käyttöön tai kokonaissähkönkulutuksen vähentymiseen. Vähäpäästöisemmän auton hankkiminen taas pienentää päästöjä vasta, kun runsaspäästöisempi auto poistuu käytöstä. Siihen asti vain lisätään autokantaa yhdellä autolla.

Elintarvikeketjut ovat vielä astetta monimutkaisempia, koska ne kytkeytyvät voimakkaasti globaaliin maankäyttöön ja synnyttävät ruoan lisäksi monenlaisia oheistuotteita.

Länsimaisia kuluttajia on syyllistetty sademetsien tuhosta soijapavun ja palmuöljyn viljelyn vuoksi. Historiallisesti syy voi ollakin meidän, mutta jos vähennämme kulutustamme, johtaako se automaattisesti trooppisen metsäkadon hidastumiseen? Vai tuottaako länsimaisen kysynnän pieneneminen vain halvempaa soijaa globaalisti kasvavalle teolliselle eläintuotannolle?

Kuormittavan kulutuksen vähentäminen helpottaa ympäristöongelmien ratkaisemista muttei takaa sitä ilman kokonaisvaltaisia muutoksia.

Kun huomio siirretään menneiden tekojen aiheuttamista vahingoista uusien tekojen seurauksiin, näkökulman muutos on raju. Tavoitteena ei olekaan elää mahdollisimman niukasti vaan toimia yhdessä ilmastokriisin pysäyttämiseksi.

Samalla näkökulman muutos herättää huolestuttavia kysymyksiä. Jos minä säästän polttoainetta, mitä käyttämättä jättämälleni polttoaineelle lopulta tapahtuu? Miten voin varmistaa, ettei säästämäni hiili päädy joka tapauksessa ilmakehään jonkun muun polttamana? Entä miten metsäkato pysäytetään?

Energian ja kulutushyödykkeiden tuotantoa hallitsevat monenlaiset markkinamekanismit, ja lisäksi talouden sektorit ovat mutkikkaalla tavalla kytköksissä toisiinsa. Mitä enemmän katsoo erillisten päätösten yhteisiä seurauksia, sitä rajallisemmalta kuluttajan valta alkaa näyttää.

Yksilöt tekevät kuitenkin merkittäviä elämäntapamuutoksia ilmaston lämpenemistä hillitäkseen. Jotta tämä vaiva ei menisi hukkaan, yhteiskunnan pitäisi pyrkiä minimoimaan markkinamekanismien seurauksena syntyviä epäsuotuisia vaikutuksia, niin sanottua hiilivuotoa.

On päättäjien, kuluttajien ja yritysten yhteinen tehtävä huolehtia siitä, että ekologisempien tuotteiden kysyntä todella lisää myös niiden tarjontaa ja vähentää ilmastolle haitallisia toimintoja. Kuluttajat voivat valinnoillaan vaikuttaa sekä tuotteiden kysyntään että poliittisiin päätöksentekijöihin ja näiden kautta merkittävästi kasvihuonekaasupäästöjen kehitykseen.

Yksittäisten hiilijalanjälkien kutistaminen ei riitä, ellei samalla huolehdita koko yhteiskunnan ohjaamisesta nykyistä vähäpäästöisempään suuntaan. Tähänastisten toimien vaikutukset on analysoitava huolellisesti, mutta samalla on pystyttävä ennakoimaan suunnitteilla olevien toimien vaikutuksia.

Hiilijalanjälkilaskelmat antavat hyödyllistä informaatiota nykytilasta, mutta niiden tuloksia pitää tarkastella ja soveltaa harkiten. Harkitsevien kuluttajien lisäksi muutoksen hallintaan tarvitaan huolellisesti laadittuja ohjauskeinoja ja yhteistä tahtoa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Friday, April 23, 2010

Mauri

Verkkoapilassa:
"Pekkarinen antoi tammikuussa virkamiehille ohjeen valmistella päätöstä kahdesta ydinvoimalaluvasta. Hän pysytteli kuitenkin asiasta hissun kissun. Julkisuudessa eli vanha käsitys, että Pekkarinen mielessä on nolla – ”sehän oli tsoukki” - tai enintään yksi ydinvoimala.
- Miltä se olisi näyttänyt, jos olisin koko ajan kajottanut kahden puolesta, Pekkarinen kysyy nyt."

Hiljaiseksi vetää.

Mielenkiintoista tässä on - samalla tavalla kuin katsoessa vääjäämättömästi lähestyvää onnettomuutta on mielenkiintoista - miten Keskustan puolueväki reagoi ykköspuheenjohtajavaihtoehtonsa näkemykseen asioiden ajamisesta.

Friday, March 19, 2010

Teollisuus vs. ilmastonmuutos

Asiahan ei varsinaisesti ole mikään yllätys, mutta enpä ollut sitä aikaisemmin nähnyt näin korkealla tasolla suoraan sanottavan:
Suomelle teollisuus on ilmastolupauksia tärkeämpi (Paula Lehtomäki, HS 16.3.)

Jos nyt sivuutetaan se, että teollisuus voisi muuttua kuolemisen sijaan, on vaikea nähdä mitä muuta tämä kanta voisi tarkoittaa kuin seuraavia.
a) Ei tiedosteta, mitä ilmastonmuutoksen seuraukset (joita tutkijat niiden väittävät suurella todennäköisyydellä aiheuttavan) tulisivat olemaan.
b) Tiedostetaan, mutta ei uskota, että ilmastonmuutos tulee aiheuttamaan niitä.
c) Tiedostetaan ja uskotaan, mutta ei välitetä, koska tämä hetki on tärkeämpi kuin tulevaisuus.
d) Ei yksinkertaisesti haluta ajatella pidemmälle kuin mikä on akuuttia.

Poliitikkomme siis joko ovat tietämättömiä, eivät luota tieteeseen, ovat valmiita uhraamaan tulevaisuuden oman elinaikansa hyvinvoinnin maksimoimiseksi, tai ovat pelottavan lyhytnäköisiä. En ole varma mikä näistä on miellyttävin vaihtoehto, vaikka tietäen jotain ihmisen (psykologisesti rakenteellisesta) vaikeudesta ajatella tulevaisuutta viimeisin tuntuu ehkä uskottavimmalta, vaikka muutkin vaikuttanevat.

Thursday, March 18, 2010

Milgramin koetta tosi-TV:nä

Ranskassa on toteutettu uusi versio Milgramin kokeesta muodossa, jossa sekä osallistujille että katsojille tilanne esitettiin uuden tosi-TV-show'n pilottina. (Tarkempi uutinen.)

Uutisessa ei sinänsä ole kiinnostavaa se, että näin on tehty, vaan se miten asia esitetään. Ensinnäkin, tekstissä dokumentaristiksi kutsuttu Christophe Nick on "yllättynyt" kuinka moni jatkoi pelin loppuun, vaikka kaikista aikaisemmista tutkimuksista on täysin selvää, että suurin osa ihmisistä ei uskalla keskeyttää. On vaikea sanoa kuinka paljon kyse on toimittajien halusta esittää tilanne yllättävänä kun henkilö on halunnut ilmaista, että osasi odottaa mutta silti yllättyi nähdessään itse, vai onko yksi tekijöistä todella voinut olla noin pihalla lähtiessään moista toteuttamaan.

Tästä voidaan kuitenkin jatkaa siihen, että uutisissa ei kovin paljoa tuoda esiin, mikä koko jutun pointti oli. AFP:n uutisessa tilanne esitetään yllättävänä ja kyseenalaisena melkein loppuun, jossa pikaisesti lainataan tekijöitä:

But for the film makers, the manipulative power of television was exactly the point.

"The questioners are ... in the grip of the authority of television," said Jean-Leon Beauvois, a psychologist who took part in the documentary.

"When it decides to abuse its power, television can do anything to anybody," said Nick. "It has an absolutely terrifying power.

Suomeen kantautuneesta uutisesta tämä mitätön yksityiskohta oli kokonaan leikattu pois. Voisi veikata, että tekijät olivat halunneet kommentoida tosi-TV:tä formaattina ja sitä, kuinka ihmisten laittaminen tarkkailtuina epämääräisiin tilanteisiin tuottaa käytöstä, jota monikaan ei muuten hyväksyisi. Ja että tämä ei ole yllättävää, koska se on todettu aikaisemmin tutkimuksissa. Missä vaiheessa on aika scheissea, että sitä uutisoidaan sensaatiohakuisesti ja kuin tämä olisi yllättävä asia, ohittaen täysin pointin jonka tekijät halusivat esittää.

Tuesday, March 9, 2010

Tuotantoeläimet Korkeasaareen!

Raimo Huttunen ehdotti tämän päivän Hesarin mielipidesivuilla nerokasta ideaa turkistarhauskiistaan: laitetaan Korkeasaareen viralliset normit täyttävät häkit kullekin tuotantoeläimelle, jotta niin kansalaiset kuin päättäjätkin voivat käydä milloin tahansa katsomassa kuinka kurjaa eläimillä nyt onkaan. Korkeasaaressa eläimiä varmaan hoidettaisiin oikeasti hyvin, mutta jos silloinkin olot saisivat ihmiset ahdistumaan, ehkä lainsäädännölle tapahtuisi helpommin jotain.

Monday, March 1, 2010

Hans Rosling luennoi väestötilastoja hauskasti ja kiinnostavasti

Tänään oli Aallon ja Unicefin yhteistyönä Hans Roslingin luento väestöräjähdyksestä ja siitä mitä tilastot kertovat nykytilanteesta. Olen joskus kyllä kuullut aikaisemminkin että väestöräjähdystä ei käytännössä enää ole ja että väestönkasvu on melkeinpä ratkaistu ongelma, mutta en ole osannut sitä sisäistää ennen kuin näin Roslingin hauskan ja mielenkiintoisen urheiluselostuksen nykytilastoista. Maailmankuvamme perustuvat kai aika tyypillisesti totuuksiin (tai "totuuksiin") jotka olemme kuulleet vuosia sitten, ja sitä ei ole helppo muuttaa vaikka periaatteessa tietäisimme yksittäisiä faktoja jotka ovat sen kanssa ristiriidassa. Tällä oli sellainen käytännön vaikutus, että huomasin tosiaan ajatelleeni vähän siihen tapaan että voi olla kokonaisuuden kannalta haitallista auttaa kehitysmaiden - anteeksi, köyhien maiden lapsia. Tuon nähtyäni pitää kaiketi alkaa lahjoittaa Unicefille.

Katsoin luennon Ylen Areenalta suorana, ja ainakin sen lopuksi juontaja mainitsi että se tulee katsottavaksi myöhemminkin mutta en tiedä missä. Sitä odotellessa kannattaa käydä katsomassa videoita GapMinderistä.

Thursday, February 25, 2010

Eduskunnan vahtikoira toisena MindTrek 2009:ssä

Viime vuonna oli postaukseni kommenteissa annettu vihje MindTrek 2009 -kilpailusta, jossa saattoi osallistua juurikin jollain mitä yritin tuon postin ajatuksessa hakea. En osallistunut itse, koska näytti että siellä oli tosiaan vastaavia ideoita muiden suunnittelemina, ja ajattelin että joku esim. tietojenkäsittelystä paremmin perillä oleva voisi esittää asian konkreettisemmin. (Plus aikaansaamattomuus, luonnollisesti.) No, konkreettista ei tullut, mutta ideani oli joku muukin keksinyt ja esittänyt nimellä Eduskunnan vahtikoira. Muita samantapaisia tai samanhenkisiä oli Legiskooppi ja Tax Tree, ja muutakin mielenkiintoista löytyi.

Vähän hämmentää, etten täysin triviaalisti löytänyt voittajia tuolta MindTrekin omilta sivuilta. Googlaamalla löysin, että Tax Tree voitti ja Eduskunnan vahtikoira tuli toiseksi. Hienoa! Toivottavasti näistä tulee jonkinlainen toteutus. Ainakaan mediahuomio ei ole ollut suuren suuri, koska missasin asian täysin syksyllä, enkä sen jälkeenkään ole mitään näistä kuullut. Jos joku törmää johonkin follow-uppiin, ilmoittakoon välittömästi minulle!

Wednesday, February 24, 2010

Friday, February 5, 2010

Eduskunnan oikeudellisesta valvonnasta

(Uusittu versio, lähetin tämän Hesariin tänään 9.2., julkaistu lyhennettynä 11.2.)

Timo Turja kirjoitti otsikolla "Politiikan moraalia ei pidä puida oikeudessa" (HS 5.2.). Hän piti kansanedustajien toimintaa säätelevien lakien kiristämistä ongelmallisena vallan kolmijaon kannalta, ja korosti kansanedustuslaitoksen autonomiaa länsimaisessa parlamentarismissa. En väitä tuntevani eduskunnan toimintaa tai poliittista teoriaa asiantuntijaa paremmin, mutta kansalaisen näkökulmasta hänen perusteluissaan oli olennaisia puutteita.

Lainsäädäntö- ja toimeenpanovallat vaikuttavat olevan jo vahvasti yhdistetty Suomen enemmistöhallitusten ja poliittiseen kulttuuriin vakiintuneen ryhmäkurin vaikutuksesta. Jos lisäksi tuomioistuimilla ei ole valtaa arvioida kansanedustajien toiminnan laillisuutta, vallan kolmijako suosii selvästi kansanedustajistoa ja sitä vallassaan pitävää hallitusta. Kun Turja esitti, että ainoastaan kansan pitäisi valvoa edustajiaan ja että "mitä enemmän poliittista valtaa siirtyy tuomioistuimille, sen vähemmän sitä on kansalla", hän tekee sen oletuksen, että kansa todella käyttää valtaansa, eli valvoo tehokkaasti kansanedustajiaan ja antaa palautteen äänestyskäyttäytymisenä vaaleissa. Kuitenkin mm. systemaattisen valvontajärjestelmän puute, riippuvuus mediasta, vaalien pitkä aikaväli, äänestyskäyttäytymiseen vaikuttaminen (ja vaikuttamisen julkinen tukeminen) sekä vaalituloksen yksilöimättömyys tekee vaaleista palautejärjestelmänä hitaan, epävarman, epäselvän ja toissijaisille vaikutuksille alttiin. Päätellen siitä, kuinka vähän vaalien alla keskitytään aikaisempiin tekoihin, vaalijärjestelmää ei myöskään yleensä pidetä ensisijaisesti palautejärjestelmänä. Tämä tarkoittaa, että kansanedustajat tosiasiallisesti valvovat itseään, eikä heidän valvontansa laatua juuri seurata.

Turja ehdotti, että ratkaisu parlamentaarisen politiikan eettisiin ongelmiin olisi eduskuntaryhmien sääntöihin kirjatut eettiset koodit ja sen sisäinen valvonta. Jos ongelmana on kansan luottamuksen puute itse valitsemiensa edustajien etiikkaan, miten tilannetta auttaa se, että edustajat kirjoittavat sääntöihinsä valvovansa itseään paremmin? Niin kauan kun kansa ei edustajia valvo - ja olennaisesti: niin kauan kun sille ei anneta parempia välineitä valvomiseen - valvonnan siirtäminen tuomioistuimille ei ole vallan poistamista kansalta, vaan edustajilta itseltään.

Jos halutaan, että kansalla on valta edustajiensa yli, ratkaisu ei ole luovuttaa valvontaa virallisesti valvottaville, vaan luoda tehokkaampia mekanismeja joilla kansa voi suorittaa tarvittavan valvonnan ja palautteenannon.



***

(Alkuperäinen)

Kirjoitin tällaisen tuohtumuksessa Hesarin vieraskynästä tänään. Pitää katsoa vielä uudemman kerran pistänkö mielipidepalstalle ja missä muodossa.


Timo Turja kirjoitti perjantaina vieraskynässä (HS 5.2.), otsikolla "Politiikan moraalia ei pidä puida oikeudessa". Hän piti kansanedustajien toimintaa säätelevien lakien ja säädösten kiristämistä ongelmallisena vallan kolmijaon kannalta, ja korosti kansanedustuslaitoksen autonomiaa länsimaisessa parlamentarismissa. En väitä tuntevani eduskunnan toimintaa paremmin kuin asiantuntija, mutta esitän miltä tilanne kansalaisen näkökulmasta saattaa vaikuttaa.

Turja esitti, että "mitä enemmän poliittista valtaa siirtyy tuomioistuimille, sen vähemmän sitä on kansalla." Tässä hän tekee sen oletuksen, että kansa todella käyttää valtaansa, eli valvoo tehokkaasti kansanedustajiaan ja antaa palautteen äänestyskäyttäytymisenä vaaleissa. Tällöin todellakin oikeusjärjestelmälle siirrettävä valta olisi pois kansalta.

Käytännössä kansan valvonta ja palautevalta järjestelmässä vaikuttaa toimivan paljon ideaalia huonommin. Valvonta on pitkälti sen varassa, mitä media sattuu saamaan selville ja/tai nostamaan esille. Vaikka valvonta toimisikin, poliittinen muisti kansalla on tunnetusti hyvin lyhyt ja järjestelmän puitteissa tehokkaan palautteen antaminen mahdollista vain neljän vuoden välein. Tämän palautteen antamiseen vaikutetaan mm. (vaali)rahalla ja julkisuudella, ja vaikuttamista tuetaan runsaasti julkisin varoin, mikä hukuttaa alleen suurelta osin koko palautteen idean. Vaaleja ei myöskään valtion taholta esitetä erityisesti palautemekanismina, jolloin kansa ei käytä sitä sellaisena, vaan keskittyy median johdattelemana persoonaan, lupauksiin (joita ei systemaattisesti seurata), imagoon, ehkä jopa puoluekantaan. Kun palaute on annettu, se on laskettuina ääninä täysin yksilöimätöntä, mistä seuraa että kukin voi itse tulkita tuloksen täysin haluamallaan tavalla. Mikäli ehdokas siis tuli - varsin muista syistä kuin siitä, että hänen työnsä olisi tarkkaan tutkittu ja sen palaute sen laadusta huolellisesti annettu - valituksi, hän voi ottaa tuloksen "vahvana mandaattina" miltei mille tahansa mitä hän tahtoo saamallaan vallalla tehdä.

Oli tästä prosessista demokratian toteuttajana muutoin mitä mieltä hyvänsä, palautejärjestelmänä se on hidas, epävarma, epäselvä ja toissijaisille vaikutuksille altis. Tämä tarkoittaa, että kansanedustajat tosiasiallisesti valvovat itseään, eikä heidän valvontansa laatua juuri seurata.

Turja ehdotti, että ratkaisu parlamentaarisen politiikan eettisiin ongelmiin olisi eduskuntaryhmien sääntöihin kirjatut eettiset koodit ja sen sisäinen valvonta. Jos kansalla on ongelma luottaa itse valitsemiensa edustajien etiikkaan, miten ihmeessä tilannetta auttaa se, että edustajat kirjoittavat sääntöihinsä valvovansa itseään paremmin? Niin kauan kun kansa ei edustajia valvo - tai olennaisesti: niin kauan kun sille ei anneta parempia välineitä valvomiseen, valvonnan siirtäminen tuomioistuimille ei ole vallan poistamista kansalta, vaan edustajilta itseltään.

Jos halutaan, että kansalla on valta edustajiensa yli, ratkaisu ei ole antaa valvontaa virallisesti valvottaville, vaan luoda tehokkaampia mekanismeja joilla kansa voi suorittaa tarvittavan valvonnan ja palautteenannon. Sitä odotellessa kuulostaa en pitäisi pahana, että valvontaa tekee joku edustajistosta erillinen taho virankin puolesta.

Wednesday, February 3, 2010

(Ja eilinen suomeksi)

Olli Saarikoski sanoi sen paremmin kuin minä. (HS.fi, vaatii tunnukset)

Tuesday, February 2, 2010

Hyödylliset työt arvottomampia kuin hyödyttömät

Uutisissa puhutaan kuntatyöntekijöiden palkkaneuvotteluista. Mitä enemmän asiaa ajattelee, sitä paskamaisemmalta se tuntuu.

Julkisen sektorin työpaikat ovat niitä, joiden saatavuus ja edullisuus on yhteiskunnassa nähty hyväksi varmistaa kaikille. Niitä ei (yleensä, onneksi) haluta yksityistää, koska ne katsotaan välttämättömiksi palveluiksi jotta kansalaisilla olisi kiva elää, eikä niiden saatavuus pitäisi olla kiinni kansalaisen varallisuudesta. Mutta koska ne rahoitetaan julkisesti eikä itsekäs kansalainen halua maksaa paljoa veroja, niiden palkkataso on hyvin pitkälti lukittu paikoilleen samalla kun - määritelmällisesti ei-välttämättömistä - yksityisistä töistä voi saada niin suurta palkkaa kuin markkinat suostuvat maksamaan. (Harvoja poikkeuksia ovat lääkärit ja ehkä juristit, joilla molemmilla on historiallisista syistä vahva ammattikunnan yhtenäisyys ja siten mahdollista kiristää itselleen huomattavasti korkeampaa palkkaa.) Eikä siinä kaikki: nimenomaan KOSKA nämä työt ovat välttämättömiä, työntekijöillä ei myöskään ole normaaleja mahdollisuuksia ryhtyä työtaisteluun palkkatasonsa korottamiseksi. Se nähtiin siinä, kuinka nopeasti (porvari-)hallitus järjesti ns. Tehy-lain rankaisemaan niitä, jotka uskalsivat nousta epäoikeudenmukaisuutta vastaan.

Ymmärrän kyllä periaatteen, kuinka markkinataloudessa nimenomaan julkinen sektori on tietyssä mielessä markkinahäiriö joka aiheuttaa välttämättömien töiden aliarvostuksen. En kuitenkaan pysty käsittämään miten voi ajatella, että on OIKEUDENMUKAISTA, että välttämättömien töiden tekijöiden pitäisi saada alempaa palkkaa kuin niiden, joiden työt ovat vain ylimääräistä fluffia edellisen ryhmän rakentaman pohjan päälle. Enpä silti julkisuudessa näe muistutettavan tästä epäsuhdasta tai yritettävän sitä korjata.

Thursday, January 14, 2010

Lisäys edelliseen

Edellisessä postissa kerrottiin pankin bonuskäytännöstä, joka nousee vain riippumatta tuloksista. Nordeassa sama meininki.

Edit 15.1.: Finanssialan keskusliiton mukaan kaikki on tietenkin hyvin, mitään ylilyöntejä ei meillä tehdä, palkkiot ovat itse asiassa maltillisia, ja todnäk talous romahtaa välittömästi sillä sekunnilla jos joku uskaltaa mainitakin että pankkien voittojen yksityistämistä pitäisi rajoittaa.

Wednesday, January 13, 2010

Uutisia

Blogiin tulee jotain muutoksia kunhan saan aikaan, mutta niistä lisää myöhemmin. Tänään (ja vähän aiemmin) mielenkiintoista:
  • Google (aikoo) lopettaa sensuroinnin Kiinassa (Tietokone)
  • Edellinen perustuu siis tähän: mahdollisesti Kiinan hallituksen hakkerit yrittivät saada käsiinsä aktivistien tietoja (HS)
  • Jo toinen teksti Hesarin pääkirjoitussivulla esittää, että ehkä Islannin pakottaminen hollantilaisten ja brittisijoittajien riskien maksamiseen (n. 12 000 e per islantilainen) ei olekaan kovin reilua, sen jälkeen kun yksi pääkirjoitus oli kommentoinut saarelaisten ottaneen aikanaan riskit "ilolla"
  • Dubain orjatyöstä (The Independent)
  • Mitäköhän tästä pitäisi ajatella? We are all eco-warriors now (Guardian)
  • Ja tietenkin, puoluevaalit joissa Keskustan mukaan on ihan luonnollista, että maan pääministeri vaihdetaan puolueen sisäpiirin suhmurointien perusteella.
  • Edit: Pankin bonukset ylittävät tuloksen - miksipä tosiaan tulospalkkauksessa sitä tulosta katsomaan (Taloussanomat). Pankki korostaa, että kyse on varauksista, eikä niitä välttämättä makseta. Mielenkiintoista nähdä miten käy (ja toisaalta, uutisoidaanko siitä).