Tuesday, September 21, 2010

Miksi oikeusprosessin pitäisi olla riippuvainen?

 Taas kimmastuin ja kirjoitin mielipidekirjoituksen Hesariin. Saa nähdä meneekö nyt läpi:
Hallintotieteiden ylioppilas Jarkko Salonen (HS 20.9.) piti perustuslakituomioistuinta tarpeettomana ja onnistui täydellisesti ohittamaan asian ytimen. Täysin riippumatta siitä, mikä taho lopullisesta tuomiosta päättää ja mikä sen kokoonpano on, tai kuinka hyvin tai huonosti perustuslakivaliokunta on menneisyydessä syyteasioissa toiminut, ja myös täysin riippumatta siitä miten valiokunta tämän nimenomaisen tapauksen tulee ratkaisemaan, kansanedustajat päättävät onko yksi heistä toiminut väärin. Näin kansalaiset sen näkevät. Ja ymmärrettävästi monen mielestä se, että oikeus on poliitikkojen itsensä kohdalla poliitikoista riippuvainen, on ongelma.

Miten kenenkään normaalin ihmisen voi odottaa olevan täysin puolueeton oman työtoverin, mahdollisesti myös puoluetoverin, syytteestä päätettäessä? Jos voimme korvata puhtaan luottamuksen ihmisen kykyyn ja haluun toimia puolueettomasti mekanismilla, joka poistaa koko mahdollisuuden toimia puolueellisesti, miksi ihmeessä emme tekisi niin? Perustuslakituomioistuimessa saattaa olla omat ongelmansa, mutta tähän mennessä niitä ei ole julkisesti tuotu esille. On vain vedottu siihen että "ei ole tarvetta". Luotamme ihmisen kykyyn ja haluun sen sijaan että yrittäisimme varmistaa asian.

Jos on mahdollista muodostaa oikeusprosessi riippumattomaksi, mitä syytä voi olla rakentaa se riippuvaiseksi? Virkamiehen lahjusrikkomuksessa tuomittavaa on, jos toiminta on "omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen". Ilmeisesti ei ole mitään vastaavaa pykälää, jonka mukaan kansanedustajien laillisuusvalvonnan pitäisi edes yrittää ylläpitää luottamusta sen riippumattomuuteen?
Edit (21.9.): Hmm, myöhemmin ajatellen en oikeastaan sano mitään uutta. Ei nyt ehkä tarvitsekaan tulla julkaistuksi.

Monday, September 13, 2010

"Yritysten antama yksityisopetus lisää yhteiskunnallista eriarvoisuutta"

Jälleen lainaan muita (HS Mielipide 13.9.):

Yritysten antama yksityisopetus lisää yhteiskunnallista eriarvoisuutta

"Oireellista perusopetukseen astunut bisnes-eetos on siksi, että kasvatuksen ammattilaiset itse näyttävät olevan muutoksen agentteja."


Uutisointia yritysten antamasta yksityisopetuksesta on osattu odottaa (HS Kotimaa 7. 9.). Sinällään vanhempien kustantamassa yksityisopetuksessa ei ole mitään uutta tai ihmeellistä, mutta peruskoulutuksen laajamittaisempi ulkoistaminen herättää kuitenkin kysymyksen siitä, voiko yleissivistävän koulutuksen ja kasvatuksen tulevaisuudessa järjestää "keikkatyönä".
On hienoa, mikäli erityisopetuksen kriisitilaan apuun rientävillä yksityisillä palveluntuottajilla on vilpitön huoli paikata kohtaa, jossa koulutusaluksemme pohja vuotaa. En epäile, etteivätkö yksityisen firman palveluksessa olevat opetuksen ja kasvatuksen ammattilaiset tekisi työtään lapsen etua ajatellen, mutta täysin merkityksetöntä ei ole se, että yksityisten koulutuspalveluiden perimmäinen tarkoitus on tuottaa omistajilleen voittoa.
Kysymys ei ole pelkästään tukiopetuksen siirtymisestä yksityisten yritysten nimiin. Kyseessä on askel suuntaan, jossa koulutuksen kautta on tarkoituksenmukaista ja hyväksyttävää tuottaa yhteiskunnallista eriarvoisuutta: se menestyköön, kenen isillä on varaa maksaa.
Oireellista perusopetukseen astunut bisnes-eetos on siksi, että kasvatuksen ammattilaiset itse näyttävät olevan muutoksen agentteja. Helsingin Sanomissa haastateltu koulun rehtori ei näe ristiriitaa oman työnsä, koulun tukiopetuksen ja bisneksen välillä.
Kasvatus on perimmiltään kannanottoa siihen, mitä on hyvä elämä ja miten lapsi tähän hyvään elämään autetaan. Onko nykyisten kasvatusinstituutioidemme vastaus tähän kysymykseen, että hyvä elämä on bisnesenkeleiden johdatukseen luottamista? Onko lapsien opettaminen ja ohjaaminen valtiosihteeri Heljä Misukan sanoin vain kysynnän ja tarjonnan lain toteumista?
Ennen kaikkea tämä on haaste opettajankoulutukselle: ymmärtääkö yksittäinen opettaja opettajuuden yhteiskunnalliset sidokset? Käyttääkö opettaja – vaikkakin välillisesti – pedagogiikkaa yhteiskunnallisen epätasa-arvoisuuden lisäämiseen?
Ei ole mielekästä vastustaa kaikkea koulutusta koskevaa uudistusta; on pohdittava miten turvata koulun olemassaolo tulevaisuudessa myös taloudellisessa mielessä. Tarvitaan kuitenkin julkista keskustelua siitä, miten uudistuksia on tarkoitus toteuttaa.
Uusliberalistista eetosta kritikoivat kannat leimataan kovin helposti joko menneen maailmanajan vasemmistolaiseen tai konservatiiviseen leiriin kuuluviksi sen sijaan, että käytäisiin vakavasti kasvatusta problematisoivaa debattia eri yhteiskunnallisten toimijoiden kesken.
Sanomattakin on selvää, että vanhemmat haluavat tarjota lapselleen parasta ja varustaa heidät tulevaisuuden kilpailuyhteiskuntaan. Mutta mistä löytyisi vanhempia, jotka pelkkää oman lapsen edun ajattelemisen sijaan voisivat ajatella kenties koko luokan tai yhteisön lasten yhteistä hyvää vaikuttamalla paikallisella tasolla ja vaatia lähikoulun resurssien riittävyyttä?
Bisneksen tarjoama "täsmälääke" koulutuksen heikkoon kohtaan on tarjouslaastaria haavaan, joka on luokiteltu tikattavaksi.
Viime vuosikymmeninä on käynyt ilmeiseksi, miten julkinen sektori aliresursoimalla saadaan luotua tarkoituksenmukaista palveluiden kurjistumista, johon tarjotaan vastauksena kustannustehokkaaksi uskottua yksityistä palvelua.
Suomalaisen koulutusajattelun historiaan katsottuna käynnissä oleva muutos on mullistava: koululaitoksen rakentaminen aina rahvaan sivistämisprojektista hyvinvointiyhteiskuntaideologian tavoitteita vastaavaksi on perustunut vahvaan tajuun kansalaisten yhdenvertaisten mahdollisuuksien takaamisesta.
Suomella on oma ainutlaatuinen perusopetusjärjestelmänsä, joka on kansainvälisestikin tunnustettu kilpailukykyiseksi – ilman että bisnesajattelu on luokkahuonetodellisuutta.
Yksittäinen tapaus viittaakin laajemmin siihen yhteiskunnalliseen mielentilaan, ettei meillä ole enää yhteistä tahtoa pitää yllä sitä instituutiota, joka on perinteisesti mielletty kansakunnan arvokkaaksi tehtäväksi.
kasvatustieteiden maisteri, tutkija
Espoo

Friday, September 10, 2010

Pikainen paluu päästöhyvityksiin

Vuosi sitten kirjoitin lentomatkojen päästöhyvityksistä, ja lupasin palata asiaan parin päivän sisällä. No eihän siitä mitään tullut - olen harmitellut asiaa aina silloin tällöin mutta en ole tähän päivään mennessä tehnyt asialle mitään. Nyt sattui silmään uutinen, jonka mukaan Finnairilla on todelliseen kulutukseen, eikä johonkin nimeämättömiin oletuksiin, perustuva laskuri. Tämän mukaan viime vuoden lomamatkani sekä tänä vuonna tuleva matkani (osa lahjaa isälleni, jota en voi oikein jättää väliinkään) yhteensä tuottivat noin 1.1 hiilidioksidiekvivalenttitonnia.

Atmosfair, jota silloin harkitsin, haluaisi 25,30 e moisesta määrästä. Toinen vaihtoehtoni, Tinonkin mainitsema Maan ystävien lentomaksu ei tarjoa laskuria, vaan pitää itse päättää hinta.

En vieläkään tiedä mikä olisi parasta (muu kuin pyrkiä olemaan matkustamatta - mikä kaatui jo tämän syksyn työmatkoilla) enkä osaa päättää juuri nyt. Teen ehkä virheen kun en nytkään puutu asiaan heti, mutta ainakin velkani on muistissa täällä...