Wednesday, March 25, 2009

Nauravat kengät ja suutaripalvelut

Hain tänään kengät suutarilta. Kyseessä oli hataran muistikuvani mukaan ihan hyvät kengät joita käytin pääasiallisina kenkinäni vuosi-pari sitten, kunnes niiden pohja alkoi irrota nahkaisesta päällysosasta niin, että ne päästivät vettä lävitse. Ne makasivat töissä muovipussissa tähän asti, kunnes satuin näkemään Kampissa lounaanhakumatkalla suutarin välittömällä reitilläni, ja koska tiesin että minun tarvitsee mennä reittiä vielä samana päivänä uudelleen, vein ne korjattavaksi.

Korjaus maksoi 9.50, vaikka kun kysyin kuinka voi olla näin halpa, suutari sanoi että oikeastaan olisi ollut kaksinkertainen hinta, koska korjasi toistakin kenkää, muttei kehdannut laskuttaa sitä kun oli niin pieni korjaus toiseen verrattuna. Maksoin molemmat, yhteensä 19 e. Suutarin ihmetellessä perustelin, että arvostan että tänä päivänä on vielä joku, joka korjaa vanhaa sen sijaan että heitettäisiin täysin korjattavissa olevat esineet pois ja ostettaisiin uudet. Toisaalta minua miellytti suutarin rehellisyys ja huomaavaisuus: jos hinta olisi alun perin ollut 19 e, luulen että olisin harkinnut pidempään kannattaisiko mieluummin ostaa uudet, koska (vaikka en toki tiedä kengistä mitään) jostain syystä ajattelen, että korjatut eivät voi olla yhtä hyvät ja/tai kestä niin kauan kuin uudet. (Toivon että olisin silti korjauttanut, mutta paha sanoa.)

Suutari myös alkoi hieman avautua, ja kertoi että suurin osa ihmisistä pitää hintaa kalliina ehkä viiden minuutin työstä, jossa vähän ommellaan ja liimataan. Että ilmeisesti moni oli jopa tullut toisiin ajatuksiin ja jättänyt korjauttamisen sikseen hinnan takia. Minusta on kummallista, että Kampissa vuokralla oleva yritys, jossa on yksi kokopäiväinen työntekijä eikä asiakkaita näytä olevan paljoakaan, ja jonka tarvikekustannukset - vaikka suurimmaksi osaksi kertaluonteiset (kuvitellakseni erikoisvalmisteiset työkalut) - ovat tuloihin nähden melko suuret, ylipäänsä pystyy toimimaan. Itse en olisi varmaan saanut aikaan lähteä viemään kenkiä sataa metriä kauemmas luonnollisesta reitistäni, joten paikka oli tässä tapauksessa hyvin valittu, ja jos en jaksa tuon vertaa, itse korjaaminen (ja työkalujen hankkiminen) on luonnollisesti poissa laskuista. Mielestäni hinta oli juuri kohdallaan, jopa hieman halpa, kokonaisuutta ajatellen. Jos pulju pysyy noilla hinnoilla pystyssä maksan ne mielelläni. Valitettavasti korjattavia kenkiä minulla on varsin rajattu määrä, joten panoksellani ei ole paljoa merkitystä.

Teen oletuksen, että vanhan korjaaminen on parempi kuin uuden ostaminen. Tätä voisi varmaan laskea jotenkin, mutta koska en ole nähnyt asiaa juurikaan kiistettävän, otan sen toistaiseksi annettuna.

Miten ihmiset saisi muuttamaan käyttäytymistään kestävämpään suuntaan? Minua häiritsee omakin ajatukseni, että korjatut kengät eivät ole yhtä hyvät kuin uudet. Mihin tämä perustuu? En ole koskaan käyttänyt korjattuja kenkiä, en varmaan juuri mitään korjattuja vaatteita, joten se ei ole kokemusta. Veikkaisin, että kyse on enemmänkin siitä, että nyky-yhteiskunnassa on luonnollista ajatella, että rikkaus on hyvä ja köyhyys paha, ja korjaaminen liittyy köyhyyteen eikä rikkauteen. Rikkaan ei tarvitse välittää kulutuksensa seurauksista: hän vain syytää rahaa kunnes seuraukset menevät pois (eli joku köyhempi ottaa rahat vie seuraukset muualle). Jos kyse olisi harvoista rikkaista ja enemmistöstä köyhiä, tämä ehkä toimisi jossain määrin (vaikka silloin kyseeseen tulisivat sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ongelmat), mutta kun rikkauteen pyrkii enemmistö, seuraukset tulevat enenevässä määrin meidän kaikkien päälle.

5.4.: Jatkoa

Tuesday, March 24, 2009

Vesijalanjälki

Töissä eräs tuttu, jonka kanssa on tullut turistua näistä yllättäen minulle tärkeiksi muodostuneista aiheista, oli tuonut kaksi mielenkiintoista kopiota. Hän on mukana kaikenlaisessa järjestelmänmukaisessa maailmanparannus-effortissa, ja on (ilmeisesti) mukana tekemässä suomeksi kirjaa joka pitäisi kai tulla julkaistuksi lähiaikoina. (En edes tiedä kirjan nimeä, pitääpä kysyä.) Toinen esittelee karkeasti yksinkertaistaen erilaisia ekologishenkisiä suhtautumistapoja eräänlaisiksi profiileiksi, ja todettu kuka tällaisesta käyttäytymisestä voittaa (asenne: Vielä 15 vuotta, voittaja: suuryhtiöiden työntekijät ja Belizeen muuttava rikas). Vaikuttaa aika kevyeltä, en tiedä miten tähän pitäisi suhtautua.

Toisessa paperissa on taulukko "ostostesi vesijalanjälki" (Lähteeksi mainitaan UNESCO-IHE, Water Footprint Network, Levis Strauss, Sabmiller):
  • Litra maitoa, 140 litraa vettä
  • Kilo viljaa (vehnää? ohraa? kauraa? ei mainita), 1100 l vettä
  • Kg riisiä, 2300 l
  • Kg maissia (eikö se ole viljaa?), 900 l
  • Kg naudanlihaa, 22 000 l
  • Kuppi kahvia, 140 l (mielenkiintoista olisi verrata reilua ja tavallista...)
  • Farkut, 1893 l (luku ilmeisesti peräisin valmistajalta, päätellen lähteistä)
  • Hampurilainen, 2385 l (mistäköhän tämä on?)
  • Tuoppi olutta, 75 l (Sabmiller on Wikipedian mukaan maailman toiseksi suurin panimoalan yritys, mistä lienee tämä luku, Suomessa tuttu kai lähinnä Pilsner Urquellistä)
Naudanliha kuluttaa tässä aika paljon vähemmän kuin edellisessä postissa mainittu, Wikipediasta kaivamani 100 000 l (joka tarkemmin katsottuna mainitsi vain jonkun "professori Pimentelin" laskuihin, josta ei manita enempää ja johon ei ole viittausta), vaikka ei tuokaan mitätön ole. Riisi sen sijaan on hyvin lähellä Wikipedian taulukon keskimääräistä (neljästä eri viitteestä) 2552 litraa, tosin vaihtelu on 1400 litrasta 3600:aan. Näyttää ilmeiseltä, että lopputulos riippuu laskutavasta (d'oh), ja että laskutavat vaihtelevat reilusti, mutta että kuitenkin johtopäätökset tuppaavat olemaan suunnilleen samanlaisia.

Miksi vedenkulutuksella on merkitystä? Wikipedia sanoo (http://en.wikipedia.org/wiki/Water_conservation), että vettä pyritään säästämään, koska: a) jotta tulevaisuuden sukupolvilla olisi puhdasta vettä, emme saa ottaa enempää kuin mitä luonnon kiertokulku pystyy uusimaan; b) veden pumppaaminen, kuljetus ja jätevesien käsittely kuluttaa energiaa; c) veden tarve lisää tarvetta padota ja muutoin käyttöönottaa luonnollisia vesimassoja, mikä haittaa näitä alueita elinympäristönään pitäviä eliöitä (sekä esteettisiä arvoja). En tähän hätään nyt aio etsiä paljonko vesivaroista on tällä hetkellä käytössä, paljonko veden käyttö kuluttaa energiaa suhteessa muuhun kulutukseen, tai paljonko luonnollisia vesimassoja on jäljellä ja paljonko niiden käyttöönotto haittaa. Oletettavasti vettä käytetään liikaa tai ainakin lähelle, kun asiaa on kerran pitänyt alkaa ajaa. Pitää palata asiaan. Tuosta viimeisestä kohdasta kuitenkin tulee mieleen jostain kuulemani juttu, että Suomessa on suunnilleen yksi joki jota ei ole padottu. Hm. Tarkistettava.

Vähän lannistaa, kun ajattelee kuinka pitkiä ketjuja näistä tulee, mutta sitähän se tarkoittaa että nämä asiat ovat vaikeita, ja siksi tätä kirjoittelen.

Edit: Hesarin juttu vesipulasta.

Monday, March 16, 2009

Kasvissyönnistäni

(Parannettu luettavuutta ja lisätty perusteluja 3.4.)

Mainitsin ensimmäisessä postauksessani ryhtyneeni kasvissyöjäksi. Jos nyt ihan tarkkoja ollaan, en ole puhtaasti kasvissyöjä, vaan lakto-ovo vegetaristi (maitotuotteet ja munat menevät), ja siihen kun lisätään vielä kalansyönti... Enkä edes tarkalleen ottaen noudata tiukasti tuotakaan: olen valmis syömään lihaa, jos sen syömättä jättäminen aiheuttaisi kohtuutonta haittaa muille. Esimerkiksi oli puhe, että kavereiden kanssa tekisimme ruokaa (tai yksi joka osaa tekee ja muut auttaa parhaansa mukaan) ensi viikonloppuna, ja jos olen ainoa vege joukossa, on aika hankalaa hankkia oma ruoka (kun pointtina on tehdä ja syödä yhdessä) tai vaatia muita taipumaan minun ruokavaliooni. Viime kerralla ongelmaa ei ollut, kun ruokalajina oli itämainen "pöydällä on pata jonne heitetään juttuja keittymään ja kukin poimii oman ruokansa", ja saatoin jättää lihapullat väliin. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista.

Wikipedian mukaan olen siis fleksitaristi. Kuulostaa kömpelöltä, joten sanon mieluummin kasvissyöjä (tai osa-aikakasvissyöjä jos on aikaa selittää mikäli saan ihmettelevan ilmeen vastaukseksi).

Joka tapauksessa. Edelleen ihmisillä tuntuu ensimmäisenä tulevan mieleen vegetarismista eläinoikeudet (eläimillä pitäisi olla ihmisoikeuksiin rinnastettavia oikeuksia elää ja tulla kohdelluksi asiallisesti koska niillä on alkeellinen tietoisuus, tms.) tai eläinten hyvinvointi eli massatuotannon vastustaminen (eläimien syöminen sinänsä ok, mutta ei jos niillä on niin huonot olot että elo on käytännössä kidutusta massatuotantolaitoksissa). Minulle nämä eivät ole pääasioita, vain mukava bonus. Olennaista on toisaalta luonnonsuojelu, toisaalta oikeudenmukaisuus.

YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAO:n mukaan (Livestock's Long Shadow) karjateollisuus on yksi kolmesta merkittävimmästä tekijästä monien ympäristöongelmien kohdalla paikallisista globaaleihin. Lihantuotanto tuhoaa sademetsiä ja maaperää (tai ainakin on vahvasti myötävaikuttamassa niiden tuhoon), aiheuttaa merkittäviä kasvihuonepäästöjä, saastuttaa vesiä ja edistää aavikoitumista.

Tietenkään kaikki lihantuotanto ei ole pelkästään haitallista ympäristölle (ks. esim. Kiinan ruoantuotantoa käsittelevä varsin mielenkiintoinen sivusto). Yksi suuri pahantekijä on eläimille syötettävä rehu, mutta pienen mittakaavan lihantuotannossa voidaan käyttää eläinten ravinnoksi kasvillisuutta joka ei kelpaa ihmisen ruoaksi (ja vielä positiivisemmassa tapauksessa myös kasvaa paikassa jota ei voi käyttää muuhun ruoantuotantoon), tai orgaanista jätettä joka muutoin menisi hukkaan. (En taas osaa sanoa, onko tällaisessa laskettu tehokkuuseroja sille, millä muulla tavoin tällaisen jätteen voisi käyttää, esim. kompostoinnissa.) On tietysti myös ilmeistä, että vähäisissä määrin metsästetty liha (esimerkiksi suomalainen liikalisääntynyt hirvi) ei haittaa, vaan jonkun rajan jälkeen jopa hyödyttää ympäristöä.

Oleellisinta onkin lihantuotannon käsittämätön tehottomuus. Siihen käytetään 70 % kaikesta maatalousmaasta (laidunmaa, rehuntuotanto), eli lähes kolmannes maapallon maapinta-alasta. (En ihan heti löytänyt tilastoa siitä, mikä on liharuoan ja maitotuotteiden osuus ihmisravinnosta keskimäärin.) Rehusta suuri osa olisi ihmiselle täysin kelvollista ravintoa, mutta syötettäessä se eläimille lihan tuotantoon ravintokiloa kohti kuluu sekä vettä että energiaa moninkertainen määrä. Tämä johtuu tietenkin siitä, että eläin pistetään lihoiksi vain kerran, mutta sitä ennen sen on täytynyt syödä energiaa ja juoda vettä aika paljon ennen kuin se on kasvanut teurastettavaan kokoon. (Sitä en ihan hahmota miksi maidon- ja munantuotanto on noin tehotonta kuin mitä esitetään. En myöskään äkkiseltään nähnyt, onko lihantuotannon energiankulutuksesta vähennetty se energia jonka eläin elämänsä aikana maitona, munina tms. tuottaa.)

Tehottomuus ei tietenkään ole itseisarvo, mikä on pakko mainita koska inhoan liiallista tehokkuuskeskeisyyttä. Kuitenkin elämme rajallisessa maailmassa, missä resurssit ovat jakautuneet erittäin epätasaisesti, ja missä järjestelmä ei kokonaisuudessaan pysty säätelemään resurssien kulutusta a) reilusti ja b) kestävästi tulevaisuuden sukupolvien kannalta. (Itse asiassa nykyinen kilpailuun ja kasvuun tukeutuva järjestelmä perustaltaan ei edes pyri säätelemään resurssien kulutusta, vaan nähdäkseni edistää tuhlailevuutta kannustamalla hyväksikäyttämään kaikkea luontoa jota ei ole vielä hinnoiteltu. Mutta tämä on jo oma postauksen aiheensa.) Tehottomuus siellä missä se on tarpeetonta - kuten lihan syöminen kun ravinnon saa tehokkaamminkin - on yksi perustava epäreiluuden ja ei-kestävän kulutuksen syy. Ja pidän sekä reiluutta (oikeudenmukaisuutta) että kulutuksen kestävyyttä (luonnonsuojelua) tärkeänä. (Järjestelmän epäreiluudesta ja kulutuksen kestävyydestä kirjoitan lisää toisissa postauksissa.)

Vaikka pidän lihantuotantoa siis nykylaajuudessaan negatiivisena asiana, ei ole itsestään selvää mihin yksilön pitäisi ryhtyä asian takia. Kuten helposti tulee mieleen, mitä väliä on yhden pienen minun valinnoillani tässä maailmassa? Miksi minun pitäisi tehdä asialle yhtään mitään?

Jatkan tästä myöhemmin.

PS. Etsin jonkin verran faktatietoa esittämistäni luvuista, mutta materiaalia on melkoisesti ja luvut usein keskenään vertailukelvottomia tai epämääräisiä. Esimerkiksi vedenkulutuksen väitetään Wikipediassa (ilman viitettä) ja Cornellin yliopiston sivulla olevan 100 000 litraa per kilo naudanlihaa, mikä kuulostaa uskomattomalta. Täytyy käsitellä näitä tarpeen mukaan vielä tarkemmin uudestaan. Vaikka kuulostaa ilmeiseltä, että holtiton vedenkulutus on pahasta (tulee mieleen jo 90-luvulla maalaillut sodat, jotka käydään tulevaisuudessa puhtaasta vedestä), mitä merkitystä vedenkulutuksella kokonaisuuden kannalta on? Katsotaan mitä löytyy.

Sunday, March 15, 2009

Ihmiskuvasta

Yksi asia on tehtävä heti alkuun selväksi.

Jostakin syystä monet tuntuvat usein olettavan, että ihmiset toimivat loogisesti ja heidän tekonsa on perusteltavissa järkevästi. Joskus taas näin halutaan ajatella tiedostaen sen virheellisyys, koska vaihtoehto olisi loukkaavaa.

Minä en usko, että ihmiset ovat (yleensä tai periaatteessa) loogisia olentoja, että maailmankuvat olisivat kovinkaan usein ristiriidattomia, tai että ihmiset voisivat toimia ihanteidensa ja arvojensa mukaan kaiken aikaa. (Ainakaan tällä hetkellä en usko.) En myöskään usko, että voi löytää äärimmäisen loogisen maailmankatsomuskehitelmän, joka sopisi sellaisenaan maailmaan ilman jotain sinänsä perustelematonta lähtökohtaa. Oletan, että joskus paras vastaus minkä kysymykseen voi saada on "tuntuu vain siltä". Se on epätyydyttävää, tuntemukset eivät välttämättä noudata logiikkaa, mutta parempaa ei ole tarjolla. Toisaalta monessa tapauksessa huonoin mahdollinen vastaus on samainen "tuntuu vain siltä", ja näitä kahta tapaustyyppiä ei välttämättä ole yksinkertaista erottaa toisistaan.

En pyri pohdinnoissani kehittämään sellaista täydellistä järjestelmää joka ei koskaan olisi ristiriidassa itsensä kanssa tai joka ei perustuisi jossain kohtaa täysin surkeille perusteille. (Tai kyllä pyrin, mutta uskon etten voi saavuttaa.) Myöskin jos tunnen yhtään itseäni ja olen rehellinen, en todellakaan seuraa kaiken aikaa ihanteitani vaikka loogiset ja hyväksyttävät sellaiset kehittäisinkin. Haluan silti pohtia näitä asioita, tiedostaen sen että saatan tulla ihannoitavan elämisen suhteen sellaiseen tulokseen, etten koskaan tule sitä toteuttamaan. (Tällä hetkellä esimerkiksi Linkolan ratkaisu vaikuttaa loogisesti ajatellen melko pätevältä monessa suhteessa, mutten pystyisi kaikesta erottautumiseen itse.)

Pohdinnoissani tulee varmasti olemaan sisäisiä ristiriitaisuuksia. Jotkut näistä ovat yksinkertaisesti tiedon puutetta tai ajatusvirheitä, ja toivon että lukija sellaisen huomatessaan mainitsee asiasta, jotta voin korjata ajatteluani. Haluan uskoa siihen, että kykenen muuttamaan mielipidettäni jos minulle osoitetaan siinä oleva selvä virhe. Toiset ovat kuitenkin sellaisia, että ristiriita on vain hyväksyttävä, ainakin toistaiseksi. (Näistäkin tietenkin toivon mainittavan, koska ei välttämättä ole selvää että kyseessä on juuri tällainen tapaus.) Koska ihmiset nyt vain joskus toimivat niin.

***

Edit: Asiaan liittyen, vastaan saattaa myös tulla tilanteita, joissa muutan yksinkertaisesti mieltäni. Jos nyt ihme kävisi ja teen tätä vielä vuosien päästä, olisin jopa pettynyt jos en ole jostain jo toista mieltä. Jostain hassusta syystä mielipiteiden vaihtoa pidetään kuitenkin paheksuttavana, tai ainakin epäilyttävänä. Jos on yhtenä päivänä yhtä mieltä ja toisena toista, miten moiseen tuuliviiriin voi luottaa? Mielestäni on huomattavasti kunnioitettavampaa tiedostaa syyt mielipiteisiinsä ja mahdollisesti jopa perustella ne kulloisellakin hetkellä, kuin pysytellä samoissa mielipiteissä vuodesta toiseen. Tietysti jos perustelu on hyvä, sitä ei vaihdeta, mutta helposti siihen saattaa iskeä ylpeys ja kyvyttömyys nähdä muita kantoja. Ihmisen olosuhteiden muuttuessa muuttuu myös ihminen itse, joskus arvoja ja ihanteita myöten.

Epätietoisuus

Vuosien 2005-2006 aikana kirjoitin graduani, ja töitä vältellessäni sijaistoiminnaksi kävi hyvin laitokselle tullut Hesari, jonka aloin lukea päivittäin lähes kannesta kanteen. Aikaisemmin olin marginaalisesti tylsistyneenä lukenut Metroa kulkiessani vielä K-junalla Koivukylään, ja vaikka minua kiinnosti lähinnä ulkomaan osio, syynä ei ollut varsinainen kiinnostus asioihin itseensä vaan lähinnä sen tulos, että kriisit ja sodat ulkomailla olivat mielenkiintoisempia kuin tylsä suomalainen politiikka. Hesaria lukiessani vuoden kuluessa minua alkoi kuitenkin kerta toisensa jälkeen ärsyttää: maailmassa tapahtui asioita, jotka olivat typeriä, tarpeettomia, käsittämättömiä ja kertakaikkisen epäoikeudenmukaisia. En usko, että ajattelin tuolloin epäoikeudenmukaisuutta kuten tänään, mutta jotenkin aiheet tuntuivat ärsyttäviltä, vaikka samalla hämmentävän kierosti kiinnostavilta. Aloin ottaa asioista enemmän selvää ja ärsyttävyys vain kasvoi. Jossain välissä aloin meuhkata näistä asioista tyttöystävälleni, ja sinänsä hienoihin teoreettispainotteisiin keskusteluihimme livahti aimo annos, no, maanläheisyyttä silloin tällöin.

Jonakin kesänä olimme vanhempieni mökillä, kun tv:stä (jota kotona emme oikeastaan silloinkaan katselleet) tuli dokumentti The Corporation, jossa kerrottiin muistaakseni kuinka nykymuotoinen yhtiöjärjestelmä tavallaan edellyttää yksityisiä yrityksiä olemaan psykopaatteja. Siis suhteessaan ympäristöönsä, jos ne olisivat ihmisiä, diagnostisia kriteerejä käyttäen. En ollut asiaa koskaan kummemmin ajatellut (ja jälkeenpäin ajatellen dokumentissa oli varmasti paljon kritisoitavaa), ja tämä avasi silmiäni.

Lapsesta asti minulla on ollut vaihtelevanasteinen vastenmielisyys politiikkaa kohtaan. Tämä liittynee jollain tavalla tiettyyn eristyneisyyteen jossa olen elämääni elänyt. Uskovaisesta perheestä oleva lapsi oli pikkukaupungin koulussa helposti kiusattava, ja kun olin lisäksi lukutoukka, opin nopeasti pois kuulemma lapsempana harrastaneesta sosiaalisesta rohkeudestani ja pysyttelin enimmäkseen omissa oloissani. (Lisäksi saattoi vaikuttaa, että niihin aikoihin minulla oli käsitys "meistä" uskovaisista joiden maailma oli aika lailla erillinen "maallisten" maailmasta.) Tämä tarkoitti että olin kiinnostunut kirjoista ja asioista jotka olivat kaukana jokapäiväisestä elämästäni. Vanhempani eivät myöskään olleet koskaan kovin poliittisia (ainakaan lasten nähden), ja muistan mistään politiikkaan liittyvästä puhutun vain kun oli presidentin- (kannatin Raimo Ilaskiveä koska hän oli "presidentillisimmän" näköinen) tai eduskuntavaalit. Jälkimmäisissä vanhemmillani oli aina sama ehdokas, joka oli käsittääkseni valikoitunut sen perusteella että hän oli uskovainen ja asui lähialueella - en muista koskaan puhutun varsinaisesti asia-aiheista. Poliitikkoja pidettiin yleisesti epäluotettavina ja, jos nyt ei suorastaan roistoina, kuitenkin omaa asiaansa ajavina. Muutettuani pois kotoa eteen tuli mahdollisuus äänestää, jota en käyttänyt koska se ei minua mitenkään kiinnostanut. Kun sitten kiinnostuin laajemmin maailmasta kehitin varmasti osaksi jo olemassaolevaa käyttäytymistä selittämään perustelut, miksi ei oikeasti edes kannata äänestää. Aina vaalien aikaan jouduin perustelemaan kavereilleni äänestämättömyyttäni, mikä myös ärsytti ja vain vahvisti käyttäytymistäni, mutta pisti myös miettimään asiaa.

Näistä seikoista (ja varmasti tuhansista muistakin) johtuen aloin vuosien 2006-2008 aikana herätä yhä enemmän yhteiskunnalliseen tiedostavuuteen. Vähitellen luin kasvihuoneilmiöstä (ennen kuin siitä alettiin puhua ilmastonmuutoksena), eläinten oikeuksista (kavereille jotka harrastivat kasvissyöntiä naurettiin rehunsyöjinä), ja varsinkin yleisestä maailmanpoliittisesta tilanteesta mm. Bushin, Israelin, Taiwanin ja Venäjän myötä. Filosofinen tyytyminen maailman metafyysisen rakenteen epäselvyyteen antoi tilaa käsitykselle, että noin niin kuin yksittäisen ihmisen kannalta maailma on keskimäärin aika paska paikka. Ei siksi, että kaikki olisi huonosti ja mikään ei hyvin, vaan siksi että se voisi olla niin paljon parempi jos ihmiset vain vähän viitsisivät - mutta ei.

***

Vähän alle vuosi sitten ryhdyin kasvissyöjäksi, koska minusta ei voi olla reilua, että käytämme niin paljon maapallon resursseja sinänsä tarpeettomaan lihansyöntiin. Olen myös itsenikin yllättäen alkanut kiinnittää huomiota kierrättämiseen, sähkön säästämiseen ja turhan kulutuksen välttämiseen. Puhuimme ja sovimme tyttöystäväni kanssa elintasokatosta, jonka mukaan emme pyri kohottamaan elintasoamme aina kun se on taloudellisesti mahdollista, vaan opimme tyytymään vähempään. Pieniä tekoja, mutta nämä ovat sellaisia jotka ovat tuntuneet enimmäkseen ongelmattomilta - en näe välittömästi ainakaan haittaa niiden toteuttamisesta. Kuitenkin näistäkin osaa huomaan joutuvani perustelemaan läheisille ja tutuille.

Muut asiat tuntuvat loputtoman vaikeilta ja monimutkaisilta. Äänestääkö vai eikö äänestää kun poliittinen järjestelmä on täynnä ongelmia? Minne antaa lahjoituksia, kun toisaalta kuulee kuinka raha ei mene sinne minne pitää, toisaalta ehkä järjestön koko toimintaperiaate ei kokonaisuutta ajatellen ole hyödyllinen? Miten pitäisi suhtautua kadulla polvirukouksessa istuvaan kerjäläiseen? Miten eri tuotteiden ostaminen vaikuttaa mihinkin? Hankkiako lapsia tällaiseen maailmaan? Miten oikeastaan pitäisi elää?

Tämä blogi on syntynyt palvelemaan näitä kahta tarvetta: toisaalta perustella ratkaisujani (tai oikeammin muotoilla perustelut sellaiseen asuun, että ne on sekä ymmärrettävät että kyllin vakuuttavat edes itselleni), toisaalta selvittää ajatuksiani vaikeista asioista jotta joskus minulla olisi niihin jonkinlaiset henkilökohtaiset ratkaisut. Mitkä ovat ne faktat, jotka on otettava huomioon kutakin ratkaisua tehtäessä? Mutta ennen kaikkea, mitkä oikeastaan ovat ne arvot, joita kannatan, ja kuinka voin niitä parhaiten seurata elämässäni? Olen epätietoinen, ja pyrin tässä kirjoittamalla ilmaisemaan epätietoisuuteni niin rehellisesti kuin osaan, siinä toivossa että epätietoisuus joskus voisi vähän hälvetä, ja että ehkä, jos joku tätä joskus lukee, hän saattaa saada jotain apua omiin vastaaviin pohdintoihinsa kuten minä olen saanut muiden blogeista. (Taka-ajatuksena on myös, että jos saan järkeviä kommentteja teksteihini, ehkä se motivoi minua pohtimaan ja kirjoittamaan näitä asioita, eikä tämä idea kuole alkuunsa kuten moni muu projekteistani.)