Sattuisiko joku tietämään, miten tänne bloggeriin saisi ikään kuin toisen miniblogin johonkin sivupalkkiin tai vastaavaan? Aika usein on mielessä jotain pientä (satunnainen ajatus tai linkki jonnekin muualle ja kommentti siihen) jota tekisi mieli tänne laittaa, mutta haluaisin erottaa varsinaiset blogipostaukset tällaisesta 'kevyemmästä' sisällöstä. Vähän niin kuin Kasvilla on omalla sivullaan uutiset, twitter ja blogi, kaikki erikseen käyttötarkoituksen mukaan.

Olen yrittänyt etsiä sopivaa widgettiä, mutta lähimpänä on ollut tuo tällä hetkellä käyttämäni Readerin share-osio (joka on ruma, eikä ole välittömästi selvää miten värejä muutetaan) joka ei ihan täytä tehtävää, ja twitter-widgetit, joita en merkkirajoituksen ja taas uuden palvelun käyttöönoton vaivalloisuuden takia halua. Jos toisen blogin saisi näkymään omassa widgetissä, voisi perustaa toisen blogin tällaisille kevyemmille paloille, vaikka ehkä vähän epäkäytännölliseltä sekin kuulostaa.

Eettinen johdonmukaisuus ja ihmisluonto

Elina Hirvonen Vihreässä Langassa kuvaa hyvin parempaan elämään pyrkivän tyypillistä ongelmaa: "Edes tiedostavina itseään pitävien ihmisten valintoja ei ohjaa eettinen johdonmukaisuus. 'Pahoista' asioista pidetään rakkaimmat." Hän rakastaa matkustamista, vaikka tietää sen olevan suurin ympäristötuhoaja elämäntavoissaan.

Hänellä on tosin implisiittisenä virheellinen oletus, että ihmisen pitäisi olla johdonmukainen. Vaikka johdonmukaisuus on hyvästä (parempaan pyrkiminen ilman jonkinlaista johdonmukaisuutta on aika tuhoontuomittua), se ei ole ihmisen luotainen ominaisuus. "Luontainen" ei tietenkään ole mitenkään välttämättä tavoiteltavaa tai edes hyväksyttävää, mutta sillä, mikä on ihmiselle keskimäärin normaalia, on väliä kun argumentoidaan keinoista. Joskus näkee viherkommunistihippejä kritisoitavan siitä, että he eivät itse seuraa ihanteitaan (esimerkki, jos uskallatte lukea kommentteja) - ja sitten yksittäisen asian perusteella voidaankin julistaa koko ideologia täysin kelvottomaksi, koska he eivät ole täydellisen johdonmukaisia sen seuraamisessa. Elämäntavassamme nähtävät ongelmat ovat kuitenkin sellaisia, että niitä on mahdotonta välttää johdonmukaisesti ja silti elää nykyaikaisessa länsimaisessa yhteiskunnassa, eikä pois lähteminenkään juuri auta yhteiskuntaa muuttumaan paremmaksi. Pitää siis pyrkiä muuttamaan yhteiskuntaa - toki myös johdonmukaisesti - parempaan, mutta ymmärtää teot erillisinä, ja että yksinkertaisia ja helppoja ratkaisuja ei aina ole. Se, että ei kaikessa jaksa, pysty, tai edes halua taistella tuhoavaa elämäntapaamme vastaan, ei tarkoita etteikö päämäärä olisi tavoittelemisen arvoinen, ja erilliset teot sen eteen hyödyllisiä.

(Joskus yksinkertaisia ratkaisuja on. Lihansyöntiä ja ylimääräistä matkustamista pitäisi välttää. Silti syön juustoa, ja olen lähdössä tänäkin vuonna lomamatkalle. Kuitenkin kokonaisuutena parannan keskimäärin enemmän maailmaa kuin sellainen, joka röhöttää "vihervasemmistohippi" ja päräyttää autollaan kotiinsa esikaupunkialueelle syömään makkaraa.)

Kirjoituksessa kuitenkin päädyttiin oikeaan lopputulokseen. Koska ihminen ei luonteeltaan ole johdonmukainen eikä niin altruistinen että pelkkä vuosikymmenien päässä uhkaava enimmäkseen toisille tapahtuva katastrofi saisi häntä muuttamaan omaa elämäänsä merkittävästi, täytyy luoda rajoitteita ja lakeja, jotka pakottavat meidät parempiin elämäntapoihin. Lentämisen ja (polttomoottori-)autoilun hinta tulisi olla huomattavasti kalliimpi, tai ne pitäisi tietyin rajoittein kieltää. Samoin liha ja maitotuotteet, energiatuhlaileva elektroniikka ja rakentaminen, sekä tietyt energiantuotantotavat. Olen vähentänyt lihansyöntini melkein minimiin, vähentänyt maidonkulutusta ja pyrkinyt vastuullisempaan kuluttamiseen. Tiedostan silti, että juustosta, kaakaosta, tietokone- ja konsolipelaamisesta, portviinistä, ajoittaisista lomamatkoista ja monesta muusta asiasta minun on vaikea luopua, ellei minua siihen pakoteta. Siksi tarvitsemme lakeja. Ja sitä varten puolestaan poliittisen järjestelmän täytyisi toimia paremmin kuin se nyt toimii.

Voitontavoittelun hyväksyttävyys

Kirjoitin aikaisemmin siitä (ja sen vierestä), kuinka joidenkin mielestä vaikuttaisi kaikki se, kun joku saa myytyä jotakin, olevan - ei pelkästään toivottavaa ja positiivista, vaan myös oletusarvoista. Kuinka voitontavoittelu on suuri pelastaja, joka poikkeuksetta levittää hyvinvointia joka puolelle ympärilleen. Ja kuinka tähän ajattelutapaan liittyy sellainen tapa joko tarkastella tai käsitellä asioita, että kun joku jonka luultiin saavan myytyä jotakin ei siinä onnistukaan, on jokin mennyt vikaan ja yhteiskunnan on tehtävä jotain asialle. "Joku" ei tietenkään ole kuka tahansa, vaan tyypillisesti omaa eturyhmää - parhaassa tapauksessa, kun on selvää että vedetään kotiin päin ja viestin voi sellaisena ottaa. Pahemmassa tapauksessa kuitenkin viestijä on yleinen, oletetusti neutraali taho, joka ainoastaan kuvaa maailmaa eikä yritä vaikuttaa siihen sanavalinnoillaan. Pahemmassa, koska silloin ajattelutapa on niin yleistynyt, että on normaalia ajatella siten.

Toivoin, että tämä olisi sellainen aihe, josta vain ärsyynnyn satunnaisesti kun yhdistän asiat tietyllä tavalla, ja että kyseessä ei olisi varsinainen ongelma. Kun sen kuitenkin nyt pistän merkille, vaikuttaa että valitettavasti tätä tulee kyllä vastaan. Päivän Hesarista (13.7.):

"Vastuullisuus ei tuotakaan" -kirjoituksessa (ei linkkiä, koska maksullinen) kerrotaan uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan vastuullinen sijoittaminen tuottaakin järjestään huonommin, päinvastoin kuin aikaisemmissa tutkimuksissa. (Tässä 'vastuullisuus' ei tarkoita aktiivisesti eettistä sijoittamista, vaan mitä ilmeisimmin passiivista, jossa vain vältetään sijoittamasta alkoholiin, tupakkaan, aseisiin, pornoon, uhkapeleihin, yms. mutta ei muutoin välitetä tuon taivaallista kuinka paljon sosiaalista tai ekologista tuhoa sijoituskohteet aiheuttavat. Minkä ehkä olisi syytä laittaa miettimään mihin ns. normaalit rahastot tms. sijoittavat.) Kirjoitus päättyy seuraavasti: "Amencista sijoittamisella voi hyvin olla muita päämääriä kuin tuotto. Periaatteet pitää kuitenkin kertoa avoimesti. On sitten eläkkeensaajien asia miettiä, onko vastuullisuudella saatu hyvä sen arvoista, että he voivat hyväksyä hieman pienemmän eläkkeen."

Eikä esimerkiksi "On sitten eläkkeensaajien asia miettiä, onko hieman suurempi eläke sen arvoista, että kannattaisi tukea aseiden ja aineiden tuotantoa jotka on luotu tai sivutuotteena merkittävästi tuhoavat ihmiselämää". Lähtökohtana on siis se, että esim. aseet ja tupakka ovat tietenkin ihan ok sijoituskohteina - onhan voittomarginaalit riippuvuutta aiheuttavalle huume/myrkylle ja kriisialueilla loputtomasti tarvittaville lähinnä huono-osaisia tappaville aseille varmasti korkeat. Ymmärrän toki, että eläkejärjestelmä perustuu siihen, että suurella pääomalla on pakko saada tietty määrä tuottoa, jotta eläkkeet voidaan maksaa. Mutta voiko vika olla vain minussa kun tuntuu, että eläkerahastojen ei pitäisi pyrkiä tuottoon hinnalla millä hyvänsä? Ja voiko vika olla vain minussa kun tuntuu, että maan päälehden ei pitäisi kirjoittaa otsikolla "vastuullisuus ei tuotakaan" asennoitunutta läppää kuinka on täysin oletusarvoista, että tuottoa, edes eläkerahastojen eli meidän kaikkien tuottoa, ei kannattaisi kahlita "vastuullisuuteen"?

(Pankkipostauksessani mainitsin sijoitusneuvojan sanoneen, että kannattaa ottaa rahat pois tupakasta, koska se on varma tienaaja, ja sitten laittaa voitot hyväntekeväisyyteen. En sanonut silloin mitään, mutta jälkeenpäin simppelisti ajateltuna: miksi tupakkateollisuus saa edelleen jatkaa, huolimatta kiistattomasta todistusaineistosta aineen haitallisuudesta? Koska heillä on rahaa, sijoittajien rahaa, lobata päättäjiä ja äänestäjiä että ei kannata pyrkiä tuhoamaan kokonaista teollisuudenalaa. Siinähän menisi työpaikkoja.)

Toisaalla Hesarissa keskustalainen (ylläri) ministeri Anttila kommentoi "Halvan juuston polkumyynti Suomen markkinoille loppuu pian", minkä toimittaja on ottanut suoraan jutun otsikoksi. Itse uutinenhan kertoo Liettuan ehdotuksesta nostaa juuston vientitukia, joita 17 jäsenmaan (uskallankohan arvata millä puolella Anttila oli?) maatalousministerit kannattivat. Eli siis oikea otsikko olisi ollut "Halvan juuston polkumyynti EU:n ulkopuolelle alkaa pian". Sitähän vientituki on: tuotetta ei kannata viedä ulkomaille koska hinta muodostuisi liian kalliiksi, joten sitä keinotekoisesti poljetaan alemmas. Yksi niistä rikkaiden maiden toimintamalleista, jotka pitävät köyhät maat köyhinä.

Toisaalta kiinnitin huomioni Anttilan kommenttiin, että "juusto liikkuu EU:sta ulos eikä häiritse enää markkinoita täällä". Eli juusto, joka on niin halpaa EU:ssa että se aiheuttaa mielenosoituksia - siitä yksinkertaisesta syystä että sitä tuotetaan liikaa - häiritsee markkinoita, joten yhteiskunnan on tehtävä sille jotain. Koska EU:n maanviljely, jota itsepäisesti pidetään liian suurena suhteessa kulutukseen, jotenkin ansaitsee olla olemassa. Eikä sen hinta kokonaisuudelle ole oleellista. Toisaalta uutisen sävyyn, joka ei millään tavalla vaikuta kyseenalaistavan ajattelutapaa, jossa saavutetut (tai oletetut) edut ovat pyhiä ja koskemattomia, ja kaikki uhka niille on yhteiskunnan torjuttava.

Voisin liittyä tietty siihen kuoroon, jonka mukaan HS nyt vain on puhdasta porvaripropagandaa, eikä siksi siltä kannata odottaakaan mitään parempaa. Sen lisäksi, että kyseessä on tosiaan maan päälehti ja siten olisi jotain syytä odottaa, en jaksa uskoa riistokapitalistien salaliittoon. Kuitenkin samassa numerossa oli myös juttu "Kapitalismi söi uskollisimmat äänenkannattajansa", jossa kerrotaan aika eri sävyyn kapitalismin loputonta ihanuutta kyseenalaistamattomien talouslehtien joutuvan ongelmiin, kun heidän viestinsä ei enää ole lukijoille mieluisa (tai sitten kun ihmiset köyhtyvät, he kokevat vähemmän tarvetta lukea sijoitusneuvoja). Eikä sekään nyt poikkeuksellinen kirjoitus ollut. Pidän uskottavampana, että siellä on ihmisiä joilla on erilaisia näkemyksiä, ja että taloustoimittajaksi valikoituu todennäköisemmin joku, joka pitää siitä mitä tekee, kuin sellainen, joka siitä ahdistuu.

Ja tässä se varmasti koko ongelman ydin onkin. Kun talous ja raha on tullut yhä merkittävämmäksi päätöksenteossa ja yleisessä maailmanmenossa, ne jotka ovat siitä aina puhuneet ovat ne, joilla on sanavarasto ja käsitteet, joita muidenkin on alettava käyttää. Mutta sanat ja käsitteet eivät ole neutraaleja, eikä niistä ole helppo eristää tiettyä puhetapaa ja ajatustapaa, kun aihe on kyllin spesifi.

On luonnollista ajatella, että kaikki täytyy saada mahdollisimman halvalla ja mikä tahansa etu minulle (tai läheiselle viiteryhmälleni) on suorastaan oikeutettua. Tietysti yhteiskunnan on tehtävä jotain etteivät nuo vaarantuisi. Mutta hieman suuremman eläkkeen hintana on tuki asekaupalle ja tupakkateollisuudelle, halvan juuston hintana ylituotanto joka johtaa joko kotimaisten tai ulkomaisten viljelijöiden köyhtymiseen (ja vastaavaan luonnontuhoon joka tapauksessa). Ja jollen minä aio ajatella asiaa ja etsiä ratkaisua, kuka sen tekee?

Poliitikotko?

Sekalaisia ajatuksia: Ihmiset eivät osaa seurata ohjeita

Sarjassa ajatuksia, joista joskus piti kirjoittaa.

Minua ärsyttää, kun ihmisiä ärsyttää se, että toiset ihmiset eivät osaa seurata ohjeita. Olen puhunut tästä muutamaan kertaan ja päässyt kavereideni kanssa yhteisymmärrykseen siitä miten maailma oikeastaan makaa, mutta minusta aina tuntuu, että en saa välitettyä sitä ajatusta mikä minusta ihmisten ohjeidenymmärtämättömyyden ärsyttävyydessä on vialla.

Kyse on yksinkertaisesti siitä, että mikään ohje ei voi olla täysin eksplisiittinen. Aina on oletettava edeltävää tietoa, kielen ymmärtämisestä sanojen kontekstisidonnaisuuteen asti. Ja kun joku sanoon ärsyyntyvänsä siitä, että joku ei osaa seurata ohjeita, minua ärsyttää se sen tähden, että hän tuntuu olettavan kaikkien olevan (tai että kaikkien pitäisi olla) samanlaisia kuin hän, koska hän ne ohjeet toki ymmärtää.

Voi toki olla että tämä johtuu osin siitä, että olen usein itse huono ohjeiden seuraaja. Mutta jos ei ole koskaan törmännyt asiaan x, kuinka siitä voi mitään tietää?

Kävin kastelemassa kaverin kasveja, ja minulle kerrottiin että ohjeet ovat pöydällä. Luin ne, seurasin niitä, ja hämmennyin, kun asunnossa tuntui olevan enemmän kasveja kuin ohjeissa mainittiin. Ohjeet kyllä kertoivat mitä pitää tehdä muille, mutta minulle oli täysin yhtä lailla uskottavaa, että näille mainitsemattomille ei tarvitse tehdä mitään, tai että oletetaan että tiedän mitä niille pitää tehdä koska se on niin ilmeistä. Se ei kuitenkaan ole ilmeistä, koska en ole koskaan pitänyt kasveja, enkä ole ollut niistä kiinnostunut niin että olisin muuten ottanut selvää. Tai edes pistänyt mieleeni kun olen nähnyt muiden kastelevan tai puhuvan kasveista. Vaikka en pitänyt sitä luultavana, lienee mahdollista että (nämä) kasvit voivat kärsiä sekä siitä että jättää kastelematta, että siitä että niitä kastelee liikaa, eikä minulla ollut mitään keinoa tietää mitä tehdä. (No, kastelin kaikkea vähän, koska jos siellä olisi ollut jotain tärkeää, kai siitä olisi mainittu.)

Tämä on kuitenkin vain osa ilmiöstä ja poikkeustapaus, sillä luin ohjeet ja pyrin ne ymmärtämään. Useinhan ohjeita ei edes lueta/kuunnella, koska tilanne oletetaan niin selväksi että ohjeita ei tarvita, tai sitä ei pidetä niin tärkeänä että olisi vaivauduttu orientoitumaan ohjeisiin silloin kun sen aika oli (eli oletetaan että selvitään kyllin hyvin). Itse asiassa ihmiset ärsyyntyvät siis siihen, että ohjeita seuraamaton joko a) ei ole kiinnostunut samanlaisista asioista, b) ei pidä asiaa kyllin tärkeänä vaivautuakseen, c) on olettanut tilanteessa selvästi pieleen tilanteen ilmeisyyden. Tällöin vaikuttaa, että ärsyyntyjä pettyy omaan virheelliseen oletukseensa toisesta, ja siksi ärsyyntyy. Mutta minusta (kevyellä holier-than-thou -asenteella) on hieman kohtuutonta pistää toisen viaksi omia vääriä oletuksiaan hänestä.

Tietenkin asia voi ärsyttää vaikka sen täysin ymmärtäisikin. Joskus on vain ärsyttävää kun maailma (varsinkaan muut ihmiset) ei toimi niin kuin toivoisi. Vastaavasti todennäköisesti oma ärsyyntymiseni asiasta liittyy siihen, että tiedostan etten välttämättä olisi itse tajunnut ärsyyntyjän mielestä ilmeistä asiaa, ja koska ärsyyntyjä näyttää arvostavan ohjeita seuraamatonta vähemmän, hän samalla tuntuu väheksyvän minua. Ärsyttävää.

Lisää yleistä hyvinvointia vähentämällä sitä?

Näköjään menen mediakommentaariin silloin kun tunnen tarvetta kirjoittaa, mutten jaksa paneutua mihinkään oikeasti tärkeään.

Tänään oli lehdessä juttu siitä, kuinka EU:n bulgarialainen kuluttajakomissaari Meglena Kuneva pyrkii heikentämään kuluttajansuojaa ja kehtaa väittää sitä kuluttajien palvelemiseksi. Perustelu? Laajat kuluttajanoikeudet haittaavat yrityksiä, ja siten vähentävät valinnanvapautta, joten niistä eroon pääseminen hyödyttää kuluttajia kun yrittäjiä tulee lisää. Jotenkin tulee mieleen se, kun autoteollisuus valittaa ympäristölaeista ja, en nyt muista mikä teollisuus, työsuojelulaeista, koska se vähentää niiden bisnestä. Niinhän se varmaan tekee, mutta on se silti aivan paskamaista ajattelua. Pitäisi saada tuhottua enemmän luontoa ja riistettyä enemmän työläisiä ja tuotettua huonompia tuotteita heikommalla palvelulla, jotta talous kasvaisi ja kaikilla olisi onnellisempaa? Paitsi tietenkin niillä jotka kärsivät luonnontuhoista ja riistosta ja huonommista tuotteista ja heikommasta palvelusta, mutta mitäs pienistä.

Joillain vain tuppaa menemään oikeistoaivoissaan sekaisin se, että talouden edistämisen tarkoitus on (tai pitäisi olla!) yleisen hyvinvoinnin lisääminen, ja yleisen hyvinvoinnin vähentäminen talouden edistämiseksi ei ole oikein tämän tarkoituksen mukaista.

(Laittaisin linkin, mutta kätevästi tuo juttu on Hesarin maksullinen palvelu. No, jäivätpä ilman minimaalista liikenteenlisäystäni. Mikäköhän määrä maksaa tuon digitaalisen maksullisen sisällön vuoksi joka ei maksaisi muuten, ja onkohan se enemmän rahaa kuin mitä ilmaisen sisällön liikenteenlisäys toisi mainostuloina?)

Suunta, johon ei kannata mennä, mutta josta ei muille kerrota

Törmäsin tähän jo jokin aika sitten, mutta unohdin postata sen.

Olen itsekin puhunut joskus siitä, että tieteen edistymistä vääristää ja hidastaa tarve julkaista erinomaisia tuloksia. Jos jostain tutkimuksesta "ei tule tuloksia", eli ei saada niitä tuloksia joita haluttiin, niitä ei julkaista. Jos yrittää julkaista "vakavasti otettavissa" julkaisuissa, tulosten pitää olla erinomaisia tai jotenkin poikkeuksellisia. Muut tulokset julkaistaan joko "huonommissa", joita luetaan vähemmän tai joihin kunniallinen tiedemies ei mielellään viittaa, tai niitä ei julkaista koska paperin eteen nähtävää vaivaa ei nähdä "huonon" julkaisun arvoiseksi. Tämä tarkoittaa, että asiat joita on jo tutkittu mutta joista ei ole tullut näillä perusteilla julkaisukelpoisia tuloksia, tutkitaan moneen kertaan, koska muut eivät tiedä että niitä on jo tutkittu. Myöskin teorianmuodostus on hankalampaa, kun nähdään vain osa kuvasta: se mikä toimii, mutta ei sitä mikä on jo todettu että ei toimi.

En tiedä onko tämä nyt mikään vastaus sinänsä, mutta hauskaa että joku on nähnyt sen vaivan että järjestänyt tällaisen:
Journal of Articles in Support of the Null Hypothesis