Friday, July 3, 2009

Sekalaisia ajatuksia: Ihmiset eivät osaa seurata ohjeita

Sarjassa ajatuksia, joista joskus piti kirjoittaa.

Minua ärsyttää, kun ihmisiä ärsyttää se, että toiset ihmiset eivät osaa seurata ohjeita. Olen puhunut tästä muutamaan kertaan ja päässyt kavereideni kanssa yhteisymmärrykseen siitä miten maailma oikeastaan makaa, mutta minusta aina tuntuu, että en saa välitettyä sitä ajatusta mikä minusta ihmisten ohjeidenymmärtämättömyyden ärsyttävyydessä on vialla.

Kyse on yksinkertaisesti siitä, että mikään ohje ei voi olla täysin eksplisiittinen. Aina on oletettava edeltävää tietoa, kielen ymmärtämisestä sanojen kontekstisidonnaisuuteen asti. Ja kun joku sanoon ärsyyntyvänsä siitä, että joku ei osaa seurata ohjeita, minua ärsyttää se sen tähden, että hän tuntuu olettavan kaikkien olevan (tai että kaikkien pitäisi olla) samanlaisia kuin hän, koska hän ne ohjeet toki ymmärtää.

Voi toki olla että tämä johtuu osin siitä, että olen usein itse huono ohjeiden seuraaja. Mutta jos ei ole koskaan törmännyt asiaan x, kuinka siitä voi mitään tietää?

Kävin kastelemassa kaverin kasveja, ja minulle kerrottiin että ohjeet ovat pöydällä. Luin ne, seurasin niitä, ja hämmennyin, kun asunnossa tuntui olevan enemmän kasveja kuin ohjeissa mainittiin. Ohjeet kyllä kertoivat mitä pitää tehdä muille, mutta minulle oli täysin yhtä lailla uskottavaa, että näille mainitsemattomille ei tarvitse tehdä mitään, tai että oletetaan että tiedän mitä niille pitää tehdä koska se on niin ilmeistä. Se ei kuitenkaan ole ilmeistä, koska en ole koskaan pitänyt kasveja, enkä ole ollut niistä kiinnostunut niin että olisin muuten ottanut selvää. Tai edes pistänyt mieleeni kun olen nähnyt muiden kastelevan tai puhuvan kasveista. Vaikka en pitänyt sitä luultavana, lienee mahdollista että (nämä) kasvit voivat kärsiä sekä siitä että jättää kastelematta, että siitä että niitä kastelee liikaa, eikä minulla ollut mitään keinoa tietää mitä tehdä. (No, kastelin kaikkea vähän, koska jos siellä olisi ollut jotain tärkeää, kai siitä olisi mainittu.)

Tämä on kuitenkin vain osa ilmiöstä ja poikkeustapaus, sillä luin ohjeet ja pyrin ne ymmärtämään. Useinhan ohjeita ei edes lueta/kuunnella, koska tilanne oletetaan niin selväksi että ohjeita ei tarvita, tai sitä ei pidetä niin tärkeänä että olisi vaivauduttu orientoitumaan ohjeisiin silloin kun sen aika oli (eli oletetaan että selvitään kyllin hyvin). Itse asiassa ihmiset ärsyyntyvät siis siihen, että ohjeita seuraamaton joko a) ei ole kiinnostunut samanlaisista asioista, b) ei pidä asiaa kyllin tärkeänä vaivautuakseen, c) on olettanut tilanteessa selvästi pieleen tilanteen ilmeisyyden. Tällöin vaikuttaa, että ärsyyntyjä pettyy omaan virheelliseen oletukseensa toisesta, ja siksi ärsyyntyy. Mutta minusta (kevyellä holier-than-thou -asenteella) on hieman kohtuutonta pistää toisen viaksi omia vääriä oletuksiaan hänestä.

Tietenkin asia voi ärsyttää vaikka sen täysin ymmärtäisikin. Joskus on vain ärsyttävää kun maailma (varsinkaan muut ihmiset) ei toimi niin kuin toivoisi. Vastaavasti todennäköisesti oma ärsyyntymiseni asiasta liittyy siihen, että tiedostan etten välttämättä olisi itse tajunnut ärsyyntyjän mielestä ilmeistä asiaa, ja koska ärsyyntyjä näyttää arvostavan ohjeita seuraamatonta vähemmän, hän samalla tuntuu väheksyvän minua. Ärsyttävää.

3 comments:

  1. Kirjoitin ne ohjeet periaatteessa Jennille, joka kasteli kasvejani aiemminkin. En tullut ajatelleeksi, että ne lukisi joku muu. Kämpässä tosiaan on enemmän kasveja kuin mitä lueteltiin, ja oletus oli, että niille, joita ei mainita, ei tarvitse tehdä mitään.

    ReplyDelete
  2. Niin, mielestäni noissa ohjeissa itse asiassa mainittiin, että huonekasveja ei tartte kastella... (mutta ohjeiden lukeminenkin voi joskus olla yrityksestä huolimatta vaikeaa!)

    Ohi aiheen tietysti, mutta silti pakko päästä vinoilemaan.

    ReplyDelete
  3. Näyttikin kieltämättä siltä, että muistaakseni alkuperäiset ohjeet jotka joskus näin olivat tarkemmat. Ei niissä sinänsä mitään, siitä vain muistin asian uudestaan.

    Jaa että luki? Hups. Saattaa toki olla että näin oli, kirjoitin merkinnän kotona enkä enää välttämättä muista mitä aktuaalisesti neuvottiin. Mikä ehkä kertoo vain siitä, etten tosiaan pitänyt ohjeiden kirjaimellisuutta kovin tärkeänä ja että oletin ennemmin kuin katsoin tarkemmin. Mikä vähän niin kuin tukee pointtiani.

    ReplyDelete