Thursday, April 16, 2009

Luovuus ja luottamus: innovaatiohöpinässä onkin järkeä

Osana erästä työprojektia luin juuri Tekesin katsausta innovaatiopolitiikkaan (pdf: 234/2008, "Informaatiotekninen kumous, innovaatiopolitiikka ja luottamus", Miettinen ym., 2008). Itselleni on jo lyhyen tutkijanurani aikana muodostunut aikamoinen allergia kaikkea innovaatiohöpinää kohtaan, ja siksi skippasin tuostakin paperista alkusanojen puolen välin jälkeen suoraan yhteenvetoon. Siellä törmäsin sen verran yllättävän fiksuihin johtopäätöksiin, että aloin vähitellen palailla dokumentissa taaksepäin katsomaan, mistä ne olivat peräisin. (En vielä ehtinyt aloittaa alusta ja lukea kokonaan, kun päätin tulla kirjoittamaan tämän.)

Paperissa kerrotaan mm. esimerkkinä luovuuden ja luottamuksen yhteydestä Suomen koululaitoksen hyviin PISA-tuloksiin (s. 46) :
Monissa maissa kouluja on ohjattu pikkutarkasti
sitovien opetussuunnitelmien ja standardikokeiden
avulla, mikä on mahdollistanut koulujen ja
oppilaiden vertailun. Tämä ohjausmuoto perustui
Taylorin tieteelliseen liikkeenjohtoon ja sen
omaksumiseen 1920- ja 1930-luvuilla koulun
hallinnon ja opetussuunnitelmateorian sisällöksi
(Miettinen 1990, 53-120). Tieteellisen liikkeenjohdon
uskottiin olevan keino hallita kasvavan
koulujärjestelmän kustannuksia ja turvata sen tehokkuus.
Kuten tehtaassa, koulussakin toteutui
Taylorismin periaate suunnittelun ja toteutuksen
eriyttämisestä. Työntekijät toteuttivat muiden tekemiä
suunnitelmia ”kyselemättä tai tekemättä
ehdotuksia”, kuten Taylor asian ilmaisi. Tavoitteet
annettiin ulkopuolelta ja opettajien tehtäväksi
jäi tavoitteiden tehokas toteuttaminen, jota valvottiin
standardikokein. Tämä valvonnan malli ei
ole mennyttä historiaa. Se on palannut uudelleen
osana niin kutsuttua uutta julkista hallintoa mm.
Iso-Britanniassa, jossa sitova ja yksityiskohtainen
kansallinen opetussuunnitelma sekä sen tavoitteiden
saavuttamisen kontrolli tasokokein
otettiin käyttöön vuonna 1989 (Lowe 2007).

Tästä järjestelmästä oli sen kotimaassa Yhdysvalloissa
neljänlaisia seurauksia oppimiselle ja
opettajien työlle (Apple 1983, Wise 1988): 1)
opetus keskittyi opetussuunnitelmissa ja standardikokeissa
määriteltyihin tietoihin eikä standardiopetussuunnitelma
suosinut tai edellyttänyt uusimman
tiedon tuomista opetukseen, 2) monivalinta-
ja standarditestit ohjasivat oppimistyöskentelyä
yksittäisten faktojen muistamiseen heikentäen
oppimisen laatua ja syvällisyyttä, 3) opettajien
ajankäytön painopiste siirtyi opetuksen
suunnitellusta ja valmistelusta kokeiden pitoon ja
korjaukseen, seurantaan ja raporttien kirjoittamiseen,
sekä 4) koska opettajien ei tarvinnut suunnitella
opetustaan eikä seurata tiedon kehitystä,
heidän ammattitaitonsa heikkeni.
Tekesin raportti yrittää perustella, miksi muun muassa tulosjohtaminen ei sovellu innovointiin (ja siten esimerkiksi tieteelliseen työhön). Siis tämä sama Tekes, jonka rahoitusinstrumentit vaativat meiltä tarkempaa raportointia, enemmän tuloksia ja enemmän kilpailua.

On ehkä jossain määrin triviaalia, että ihmiset organisaatiossa eivät ole typeriä, vaikka sen toimintatavat sellaisia olisivatkin. Tämä yksittäinen tapaus kuitenkin muistutti, että "innovaatiohöpinä" ei ole sinänsä aikaavievää ja turhaa yläpilveä tai ärsyttävää työtapojen muutosyritystä muotisanojen perässä sellaista ihmisten toimesta, jotka eivät tiedä käytännön työstäni juuri mitään. Siihen liittyy paljon myös näitä, kommunikaation puutteen, hierarkiatasojen välisten näkemyserojen, ideologioiden, henkilösuhteiden ja ties minkä takia, mutta perustaltaan se on (jossain mielessä) itseni kaltaisten henkilöiden yritystä omalla tavallaan parantaa olemassaolevaa. Hyväntahtoisuuden periaate tulkittaessa omaan työhön liittyviä muutosyrityksiä, -paineita tai -ehdotuksia vain tuppaa unohtumaan, kun kokemus on niin räikeässä ristiriidassa sanotun kanssa.

2 comments:

  1. tietysti vois aina näyttää diskurssianalyysia kaikenlaisille teksteille ja kysyä, mitä oikeastaan tarkoitetaan, kun puhutaan innovaatioista koulutuksen yhteydessä. innovaatioallergian takana voisi hyvinkin olla jotain sen suuntaista, että kyseistä sanaa on käytetty suppeasti ja koskemaan vaan jotain tietynlaisia asioita. kuinka paljon innovaatioyliopistossa on kyse nimenomaan talouselämän tarpeisiin suunnatuista innovaatioista esim. opetuksen innovaatioista?

    .e

    ReplyDelete
  2. Minä tässä yhteydessä ymmärrän sen ainoan merkityksellisen innovaation liittyvän tieteentekemiseen. Vaikka en ehkä suoraan kutsuisi tieteentekemistä innovoinniksi (muustakin syystä kuin innovaatioallergian tähden), niiden edellytykset pikaisesti ajateltuna tuntuvat olevan olennaisesti samanlaiset. Jos (tai valitettavasti: kun) joudun tekemään tiedettä ulkoa pakotettuna, raportoimaan rahoittajille enemmän kuin kirjoittamaan tiedettä, valitsemaan tutkimuskohteeni muutoin kuin ongelmalähtöisesti aiheen itsensä tuottamana, minä teen paskaa tiedettä. Siihen ei liity sinänsä sitä, pakotetaanko minut tekemään talouselämän tarpeisiin vaiko pelkästään kankean byrokratian tarpeisiin.

    Siinä olet toki oikeassa, että innovaatioallergiaan liittyy läheisesti se miten sanaa käytetään, eli buzzwordina sen takia että se on uutta ja hienoa, eikä sen takia että oikeasti pyrittäisiin innovoimaan.

    ReplyDelete