Epätietoisuus

Vuosien 2005-2006 aikana kirjoitin graduani, ja töitä vältellessäni sijaistoiminnaksi kävi hyvin laitokselle tullut Hesari, jonka aloin lukea päivittäin lähes kannesta kanteen. Aikaisemmin olin marginaalisesti tylsistyneenä lukenut Metroa kulkiessani vielä K-junalla Koivukylään, ja vaikka minua kiinnosti lähinnä ulkomaan osio, syynä ei ollut varsinainen kiinnostus asioihin itseensä vaan lähinnä sen tulos, että kriisit ja sodat ulkomailla olivat mielenkiintoisempia kuin tylsä suomalainen politiikka. Hesaria lukiessani vuoden kuluessa minua alkoi kuitenkin kerta toisensa jälkeen ärsyttää: maailmassa tapahtui asioita, jotka olivat typeriä, tarpeettomia, käsittämättömiä ja kertakaikkisen epäoikeudenmukaisia. En usko, että ajattelin tuolloin epäoikeudenmukaisuutta kuten tänään, mutta jotenkin aiheet tuntuivat ärsyttäviltä, vaikka samalla hämmentävän kierosti kiinnostavilta. Aloin ottaa asioista enemmän selvää ja ärsyttävyys vain kasvoi. Jossain välissä aloin meuhkata näistä asioista tyttöystävälleni, ja sinänsä hienoihin teoreettispainotteisiin keskusteluihimme livahti aimo annos, no, maanläheisyyttä silloin tällöin.

Jonakin kesänä olimme vanhempieni mökillä, kun tv:stä (jota kotona emme oikeastaan silloinkaan katselleet) tuli dokumentti The Corporation, jossa kerrottiin muistaakseni kuinka nykymuotoinen yhtiöjärjestelmä tavallaan edellyttää yksityisiä yrityksiä olemaan psykopaatteja. Siis suhteessaan ympäristöönsä, jos ne olisivat ihmisiä, diagnostisia kriteerejä käyttäen. En ollut asiaa koskaan kummemmin ajatellut (ja jälkeenpäin ajatellen dokumentissa oli varmasti paljon kritisoitavaa), ja tämä avasi silmiäni.

Lapsesta asti minulla on ollut vaihtelevanasteinen vastenmielisyys politiikkaa kohtaan. Tämä liittynee jollain tavalla tiettyyn eristyneisyyteen jossa olen elämääni elänyt. Uskovaisesta perheestä oleva lapsi oli pikkukaupungin koulussa helposti kiusattava, ja kun olin lisäksi lukutoukka, opin nopeasti pois kuulemma lapsempana harrastaneesta sosiaalisesta rohkeudestani ja pysyttelin enimmäkseen omissa oloissani. (Lisäksi saattoi vaikuttaa, että niihin aikoihin minulla oli käsitys "meistä" uskovaisista joiden maailma oli aika lailla erillinen "maallisten" maailmasta.) Tämä tarkoitti että olin kiinnostunut kirjoista ja asioista jotka olivat kaukana jokapäiväisestä elämästäni. Vanhempani eivät myöskään olleet koskaan kovin poliittisia (ainakaan lasten nähden), ja muistan mistään politiikkaan liittyvästä puhutun vain kun oli presidentin- (kannatin Raimo Ilaskiveä koska hän oli "presidentillisimmän" näköinen) tai eduskuntavaalit. Jälkimmäisissä vanhemmillani oli aina sama ehdokas, joka oli käsittääkseni valikoitunut sen perusteella että hän oli uskovainen ja asui lähialueella - en muista koskaan puhutun varsinaisesti asia-aiheista. Poliitikkoja pidettiin yleisesti epäluotettavina ja, jos nyt ei suorastaan roistoina, kuitenkin omaa asiaansa ajavina. Muutettuani pois kotoa eteen tuli mahdollisuus äänestää, jota en käyttänyt koska se ei minua mitenkään kiinnostanut. Kun sitten kiinnostuin laajemmin maailmasta kehitin varmasti osaksi jo olemassaolevaa käyttäytymistä selittämään perustelut, miksi ei oikeasti edes kannata äänestää. Aina vaalien aikaan jouduin perustelemaan kavereilleni äänestämättömyyttäni, mikä myös ärsytti ja vain vahvisti käyttäytymistäni, mutta pisti myös miettimään asiaa.

Näistä seikoista (ja varmasti tuhansista muistakin) johtuen aloin vuosien 2006-2008 aikana herätä yhä enemmän yhteiskunnalliseen tiedostavuuteen. Vähitellen luin kasvihuoneilmiöstä (ennen kuin siitä alettiin puhua ilmastonmuutoksena), eläinten oikeuksista (kavereille jotka harrastivat kasvissyöntiä naurettiin rehunsyöjinä), ja varsinkin yleisestä maailmanpoliittisesta tilanteesta mm. Bushin, Israelin, Taiwanin ja Venäjän myötä. Filosofinen tyytyminen maailman metafyysisen rakenteen epäselvyyteen antoi tilaa käsitykselle, että noin niin kuin yksittäisen ihmisen kannalta maailma on keskimäärin aika paska paikka. Ei siksi, että kaikki olisi huonosti ja mikään ei hyvin, vaan siksi että se voisi olla niin paljon parempi jos ihmiset vain vähän viitsisivät - mutta ei.

***

Vähän alle vuosi sitten ryhdyin kasvissyöjäksi, koska minusta ei voi olla reilua, että käytämme niin paljon maapallon resursseja sinänsä tarpeettomaan lihansyöntiin. Olen myös itsenikin yllättäen alkanut kiinnittää huomiota kierrättämiseen, sähkön säästämiseen ja turhan kulutuksen välttämiseen. Puhuimme ja sovimme tyttöystäväni kanssa elintasokatosta, jonka mukaan emme pyri kohottamaan elintasoamme aina kun se on taloudellisesti mahdollista, vaan opimme tyytymään vähempään. Pieniä tekoja, mutta nämä ovat sellaisia jotka ovat tuntuneet enimmäkseen ongelmattomilta - en näe välittömästi ainakaan haittaa niiden toteuttamisesta. Kuitenkin näistäkin osaa huomaan joutuvani perustelemaan läheisille ja tutuille.

Muut asiat tuntuvat loputtoman vaikeilta ja monimutkaisilta. Äänestääkö vai eikö äänestää kun poliittinen järjestelmä on täynnä ongelmia? Minne antaa lahjoituksia, kun toisaalta kuulee kuinka raha ei mene sinne minne pitää, toisaalta ehkä järjestön koko toimintaperiaate ei kokonaisuutta ajatellen ole hyödyllinen? Miten pitäisi suhtautua kadulla polvirukouksessa istuvaan kerjäläiseen? Miten eri tuotteiden ostaminen vaikuttaa mihinkin? Hankkiako lapsia tällaiseen maailmaan? Miten oikeastaan pitäisi elää?

Tämä blogi on syntynyt palvelemaan näitä kahta tarvetta: toisaalta perustella ratkaisujani (tai oikeammin muotoilla perustelut sellaiseen asuun, että ne on sekä ymmärrettävät että kyllin vakuuttavat edes itselleni), toisaalta selvittää ajatuksiani vaikeista asioista jotta joskus minulla olisi niihin jonkinlaiset henkilökohtaiset ratkaisut. Mitkä ovat ne faktat, jotka on otettava huomioon kutakin ratkaisua tehtäessä? Mutta ennen kaikkea, mitkä oikeastaan ovat ne arvot, joita kannatan, ja kuinka voin niitä parhaiten seurata elämässäni? Olen epätietoinen, ja pyrin tässä kirjoittamalla ilmaisemaan epätietoisuuteni niin rehellisesti kuin osaan, siinä toivossa että epätietoisuus joskus voisi vähän hälvetä, ja että ehkä, jos joku tätä joskus lukee, hän saattaa saada jotain apua omiin vastaaviin pohdintoihinsa kuten minä olen saanut muiden blogeista. (Taka-ajatuksena on myös, että jos saan järkeviä kommentteja teksteihini, ehkä se motivoi minua pohtimaan ja kirjoittamaan näitä asioita, eikä tämä idea kuole alkuunsa kuten moni muu projekteistani.)