Kulutus ja ympäristö Lyytisen mukaan

Jatkokommenttina Lyytisen kolumniin.

Fölster kyseenalaistaa monia vakiintuneita käsityksiä. Esimerkiksi kulutuksen vähentäminen pienentää hyvinvointia – jonka kasvu puolestaan vähentäisi ympäristön kuormitusta. Kun elintaso nousee, myös ympäristöystävällisyyteen on varaa.

Ensinnäkin, "kulutuksen vähentäminen pienentää hyvinvointia" - mihin tämä perustuu? Kulutuksen kasvu (tulkittuna bruttokansantuotteen kasvuksi) on käsittääkseni yhteydessä hyvinvoinnin kasvuun, tämä on jossain määrin yleisesti hyväksyttyä. Ainakin siis siinä määrin, että kun kehittyvä maa nousee länsimaisen kulutuksen tasolle, myös sen hyvinvointi tapaa kasvaa monilla erilaisilla mittareilla (keskimääräinen ikä, lapsikuolleisuus, subjektiivinen tyytyväisyys yms). Sen sijaan käsittääkseni - ja en tiedä tarkkaan, jos joku tietää paremmin, kertokoon - ei ole mitään todisteita siitä että kulutuksen vähentäminen pienentäisi hyvinvointia. Lama, joka vähentää kulutusta, vähentää myös hyvinvointia, koska ihmiset ahdistuvat rahatilanteen heikkenemisestä ja epävarmuudesta ja niin edespäin, mutta luultavasti missään maassa ei olla yleisesti ja vapaaehtoisesti pyritty vähentämään kulutusta siinä määrin, että todellisia seurauksia hyvinvoinnille olisi pystytty tutkimaan. Asiaa sivuttiin Akateemisen talousblogin ikuista talouskasvua käsitelleen postauksen kommenteissa.

Toiseksi, "[hyvinvoinnin] kasvu puolestaan vähentäisi ympäristön kuormitusta". Myönnän, en ihan ymmärrä mitä tässä yritetään sanoa. Kun ihmiset voivat paremmin he saastuttavat vähemmän? Millä perusteella? (Pitäisi varmaan lukea siitä Fölsteriltä itseltään.)

Kolmanneksi: "Kun elintaso nousee, myös ympäristöystävällisyyteen on varaa." Epäilemättä niin, mutta elintason nousu ei luullakseni mistään erityisestä syystä automaattisesti lisää ympäristöystävällisyyttä. Jos kyse on vain materiaalisen elintason noususta, voisin kuvitella sen helpostikin heikentävän ympäristön tilaa, kun siihen pyritään useammilla eri keinoilla. Toki materiaalisen ja laajemmankin elintason kasvu antaa tilaa asenteille, että ympäristöstäkin ryhdytään välittämään enemmän kun välttämättömät tarpeet ja vähän päällekin on tyydytetty. Mutta jos tätä yhteyttä käytetään perusteluksi sille, että ensin pitäisi pyrkiä elintason kasvuun ja sitten vasta ympäristöystävällisyyteen yhteiskunnallisia päätöksiä tehtäessä (mistä kuvittelen tässä olleen kyse), ollaan aika kieroontuneessa ajattelussa.

Jos kirjoittaja jo tunnistaa ympäristöystävällisyyden arvoksi, miksi sitä ei tulisi seurata lainsäädännössä ja päätöksissä jo samalla kun pyritään elintason kasvuun? Siis muutoin kuin siksi, että pitää elintason kasvua tärkeämpänä kuin ympäristön tilasta huolehtimista. (Ja jos asiayhteys oli ilmastonmuutos ja se, että jotain tarttis tehdä ja nopeasti, niin kirjoittaja joko ei todella usko ilmastonmuutoksen katastrofaalisiin seurauksiin, tai pitää elintasoa - varmaankin omaansa - tärkeämpänä kuin seurauksia, jotka koituvat lähinnä muille.) Ainoana mieleen tulee se, että asenneilmapiiri ei vielä hahmota ympäristöongelmien vakavuutta ja sille pitää perustella resurssien käyttämistä johonkin niin abstraktiin. Kuten kehitysmaissa ilmeisesti on. Tämä puolestaan on ihan Aidosti Vaikea Asia.

Ilmastonmuutoksen katastrofaalisuus on epävarma, abstrakti ja kaukainen, ja siksi on valitettavasti täyttä realismia arvioida, että (jos se toteutuu) sitä ei tulla välttämään kovin suuressa määrin, koska ihmisiä ei tasan saada toimimaan omaa eduksi näkemäänsä (= materiaalinen yltäkylläisyys) vastaan noin psykologisesti epäpakottavin perustein. Minun mielestäni asiaa täytyykin lähestyä toiselta kannalta: yhteiskunnalliseen muutokseen täytyy ryhtyä täysin ilmastonmuutoksesta riippumattakin. Vaikka maapallo ei lämpenisikään holtittomasti, resurssien tuhlaaminen täytyy lopettaa joka tapauksessa jossain vaiheessa. Vaikka kulutuksen kasvu saavutettaisiin pelkällä tehokkuuden lisäämisellä, loputtoman kasvun ihannetta ei voi pitää hyvänä ihmisten henkiselle hyvinvoinnille.

Meillä on länsimaissa täydet mahdollisuudet riittävään materiaaliseen hyvinvointiin. Miksi siis pyrkiä lisäämään sitä, kun voisimme ensimmäistä kertaa historiassa pyrkiä laajalti myös henkiseen hyvinvointiin? Siinä sivussa tulisi pelastettua planeettakin.