Ei-radikaali ilmastopolitiikka

Kokoomuksen meppi Eija-Riitta Korhola näyttää sen paremmin kuin minä osaisin sanoa. Koko juttu on lukemisen arvoinen, mutta kiinnitän huomion yhteen kohtaan.

Energiansäästöä ja energiatehokkuuden parantamista kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla on koko ajan edistettävä ja tuettava. Sen mahdollisuuksia päästöjen vähentämisessä ei ole kuitenkaan syytä liioitella. Sillä pystytään ehkä leikkaamaan energiatarpeen lisäys, mutta mikään ei vielä viittaa enempään.

Olen lukenut Korholan blogimerkintöjä ja kannanottoja satunnaisesti vuoden verran, ja vaikuttaa, että tämä on melko yleinen kanta poliitikkojen (ja politiikasta & yleisesti yhteisistä asioista kiinnostuneiden) keskuudessa. Radikaalimpia keinoja pidetään haihatteluna, haitallisina, mielettöminä, epärealistisina. En ota kantaa itse asiaan: minua perehtyneemmät ovat perustelleet ja kiistelleet keinoista, tavoitteista ja realismista jo pitkään, enkä kuvittele voivani mitään merkittävää siihen keskusteluun. Merkittävää on lähtökohta, että a) nykymenoon pitää vähitellen lisätä pieniä parannuksia ja b) koko maailma pitää saada mukaan tai suurta osaa keinoista (niin kuin omien päästöjen vähennyksiä) ei kannata käyttää.

Tätä suhtautumista sanotaan realistiseksi. Sen perusteella mitä olen lukenut ennusteista ja tavoitteista, sitä pitäisi kutsua katastrofaaliseksi. Tällä asenteella ei yksinkertaisesti saavuteta niitä tavoitteita, joista suhteellisen yksimielisesti on päätetty jotta maailma ei suistuisi kohtuuttomaan helvettiin. Voisin antaa linkin, jossa annetaan jokin luku tavoitteeksi ja argumentoida laskuja tekemällä mihin realistinen ilmastopolitiikka johtaa. Se vaatisi kuitenkin faktojen etsimistä ja laskemista, joten otan toisen lähestymistavan.

Oletetaan, että ilmasto on lämpenemässä ihmisen vaikutuksesta, ja että jos mitään ei tehdä, tämä tulee tappamaan 99 % ihmisistä kahdensadan vuoden aikana. Kukaan ei varmaan ole näin väittänyt eikä ole erityistä syytä arvella, että tämä olisi totta, mutta oletetaan. Minkälaisiin toimiin realistisen asenteen länsimaalaiset ovat valmiit ryhtymään? Luopumaan kulutukseen perustuvasta yhteiskunnasta, bensa-autoista, lihansyönnistä, lentämisestä, jatkuvasta elintason kasvusta, henkilökohtaisesta vauraudesta? Pakottamaan omaa parastaan näkemättömät kasvavat kehitysmaat samoihin toimiin taloudellisin, ehkä myös sotilaallisin keinoin? Tekemään kaikkensa, siis ihan aidosti kaikkensa eikä "poliittisesti realistisen kaikkensa", että tuo kohtalo vältettäisiin? Nyt heti, huomenna kaikki on toisin.

Jos kyllä, entä jos kuolleita tulee olemaan vain 90 %? 80 %? 50 %? 25 %? Mikä on hyväksyttävä määrä inhimillistä kärsimystä ja kuolemaa, jotta nykymuotoisesta länsimaisesta elämäntavasta kiinni pitämistä voi pitää oikeutettuna? (Tässä vaiheessa saattaa ihan huvikseen haluta tietää, mitkä ovat tämän hetken ennustuksia.) Vai onko vastaus joka tapauksessa ei, riippumatta siitä kuollaanko kaikki?

"Realistisen" näkemyksen omaksuminen on jonkun prosenttiluvun hyväksymistä. Tietoista tai tiedostamatonta sen sulattamista, että oma mukavuus, pysyvyys, (valheellinen) turvallisuus, unelmointi ja ahneus on toisten ihmisten kärsimyksen ja henkien arvoista.

Olisi kiva ajatella, että kurjat porvarit ne vain haluavat tienata uusilla ydinvoimaloilla, turvata tienestinsä blokkaamalla bisneksiä uhkaavat rajoitukset; korruptoituneet poliitikot pönkittävät omaa elämäänsä hyväksymällä sen ja käärimällä siitä hyvät varat itselleen ja läheisilleen. Mutta jonkun asteen realisti (tai ignorantti) täytyy jokaisen täällä olevan olla pystyäkseen elämään. Minäkin huomenna herään lämmitetyssä asunnossani, menen töihin (alalla, jolla ei ole mitään tekemistä maailman parantamisen kanssa), käynnistän tietokoneen, ja syön tarpeettomasti makeita ja suolaisia asioita, enkä hylkää tätä kaikkea inhoten ja lähde luontoon elämään omavaraisena.


Jos uskotaan, että maailma on aidossa vaarassa, ei-radikaalit keinot eivät tule riittämään minkään inhimillisesti hyväksyttävään ratkaisuun. Maailman on muututtava, elämäntavan on muututtava, ja se on tehtävä radikaalisti, äkkiä, ja perusteellisesti - ei realistisesti. En usko, että nykymuotoinen politiikka saa sen aikaan ajoissa. En tiedä mikä olisi oikea vaihtoehto.

Kun ruumiit kasautuvat jossain päin maailmaa, tunne, lukija, edes pieni ahdistus sisälläsi siitä että käytät sähköä tietokoneen pyörittämiseen ja hyväksyt sen hinnan minkä tämänhetkiset ja tulevat sukupolvet siitä maksavat. Minäkin tunnen, välillä.