Riittävä tyytyväisyys

En ole saanut kirjoitettua mitään rakentavaa lähes kuukauteen, mille on kaksi suurempaa syytä. Toisaalta töissä on sen verran kiire, että kaikki liikenevä vapaa-aika tekee mieli käyttää rentoutumiseen, viihtymiseen ja hauskanpitoon mieluummin kuin johonkin kehittävään kuten vakavahenkiseen ajatteluun. Yhdenkin postauksen kirjoittaminen vaatii kuitenkin ei-triviaalin määrän aikaa ja vaivaa, jos haluaa ajatella asian edes jotenkin läpi ja mahdollisesti etsiä jotain viitteitä. Toinen syy on, että käytettyäni vapaa-aikaa rentoutumiseen, viihtymiseen ja hauskanpitoon minulla on ollut viime aikoina ihan miellyttävää. Tämä syö motivaatiota kehittävämmältä ajankäytöltä siksi, että kehittävyyttä kaipaa lähinnä jos on tietynasteinen kokemus puutteellisuudesta (esim. blogauksen suhteen monesti epäoikeudenmukaisuudesta), mikä luonnollisesti väistyy kun olo on ihan hyvä.

En usko olevani tässä suhteessa muista poikkeava. Päinvastoin, nämä kaksi syytä ovat luultavasti suuressa osassa myös nykyisen länsimaisen yhteiskuntajärjestelmän monissa ongelmissa. Osallistuminen ja vaikuttaminen monissa eri muodoissaan ei ole suuren suurta, koska se on vaivalloisempaa ja sen tarjoama välitön mielihyvä on pienempää kuin vähemmän vaativan viihteen, sekä koska asiat ovat pääpiirteissään riittävän hyvin, joten osallistuminen ja vaikuttaminen ei maksa vaivaa. Tämä tarkoittaa, että vähemmistöt - monesti henkilöt ja ryhmät joiden etuja järjestelmä puolustaa - saavat suhteetonta valtaa, ja pystyvät legitimoimaan valtansa viittaamalla, että vastustajilla olisi ollut mahdollisuus tehdä toisin.

Jossain määrin paskaa keittiöpsykologiaa, mutta on tässä jotain perääkin, kun lähdin asiasta lueskelemaan. Äänestysvilkkauteen vaikuttaa toki paljon muitakin tekijöitä, mutta nimenomaan vakaiden (ns. aitojen) demokratioiden äänestysvilkkaus on tunnetusti ollut laskussa viimeiset vuosikymmenet. Tuossa linkkaamassani Wikipedian artikkelissa kerrotaan (valitettavasti viittaamatta lähteeseen), että "When asked why they do not vote, many people report that they have too little free time." Vapaa-aikaa arvostetaan enemmän kuin äänestämistä, koska äänestämisen vaiva on liian suuri suhteessa nähtyyn hyötyyn. Lisäksi mainitaan erään tutkijan esittämä väite, että tv:n yleistymisellä on ollut merkittävä yhteys äänestämisen vähentymiseen. (Toisaalta tosiasia, että äänestysvilkkaus on keskimäärin suurempi maissa, joissa on laajemmat valtiolliset sosiaaliohjelmat, puhuu sitä vastaan että kyse olisi riittävästä tyytyväisyydestä. En väitäkään, että nämä olisivat ainoat (tai edes tärkeimmät) tekijät, mutta ne ovat kuitenkin mukana monissa noista tekijöistä joita artikkelissa mainitaan.)

Tämä tuottaa minulle ongelman kun ajattelen omaa käytöstäni. Osallistumattomuus vahvistaa (olemalla kyseenalaistamatta) monessakin tilanteessa sellaisia järjestelmän hyväosaisten etuja, joita vastustan. Toisaalta koska ihminen perimmältään pyrkii omaan ja läheistensä hyvinvointiin, järjestelmä toimii siten, että tietyn hyvinvoinnin tason saavuttamisen jälkeen ihminen ei ilman eri motivaatiota pyri käyttämään vapaa-aikaansa enää järjestelmän kehittämiseen. Tämä tarkoittaa että mahdollisuuteni vaikuttaa yksittäisenä henkilönä on hyvin pieni, mutta osallistuminen kuitenkin nähdään osaltani helposti järjestelmän legitimoimisena.

Asia on erityisen ajankohtainen nyt europarlamenttivaalien alla. Tähän asti en ole vaaleissa äänestänyt. Olen perustellut sitä erinäisillä argumenteilla siitä, etten hyväksy järjestelmää, mutta tunnistan kyllä että iso tekijä on lopulta myös riittävä tyytyväisyys nykyiseen tilaan: henkilökohtaisesti asianihan ovat ihan hyvin, vaikka epäoikeudenmukaisuutta sinänsä riittääkin. En tiedä kykenenkö ylittämään vaivannäön kriittisen rajan vaaleihin mennessä, mutta joka tapauksessa osallistumisen ongelma on jotakin mitä minun täytyy itselleni tarkemmin selvittää.