Minä olen hyvä (suhteellisella asteikolla)

Pidän juustoista kovin. Sanoin siksi eräässä yhteydessä, että juustot ovat suuri syy sille, etten ole luopunut maidosta lihattomaksi ryhtymisen yhteydessä. Vastauksena: "Siinä kohtaa siis mielihalut menevät periaatteiden edelle?"

Argh. Koska en ole hyvä ajattelemaan nopeasti tilanteessa, en osannut tuolloin vastata, mutta se jäi kaihertamaan. Kommentti kuulostaa samalta kuin syytökset, missä vaikkapa Vihreitä syytetään siitä että he silloin tällöin syövät lihaa, ajavat omalla autolla tai lentävät niin kuin muutkin kuolevaiset. Siis riippumatta siitä, että syyttäjä itse tyypillisesti tekee noita huomattavasti enemmän - aivan kuin kulutuksen arvosteleminen olisi oikeutettua vain, jos siitä luopuu täysin.

Tilannehan on se, että kasvissyönti tai maailmanpelastus ei minulla ole varsinainen periaate. Siis siinä mielessä, että jokin on absoluuttisesti oikein tai väärin. Jos esimerkiksi ihmisarvoon uskovaa pilkattaisiin siitä, että hän ihan silloin tällöin kiduttaisi vähän ihmisiä, pilkka olisi ihan aiheellista, riippumatta siitä kuinka vähäinen tai vähäisempi kuin muilla kokonaiskidutuksen määrä olisi. Mutta en esimerkiksi jätä eläimiä syömättä siksi, että ne kärsivät, vaan siksi että haluan pyrkiä kuluttamaan rajallisia resursseja vähemmän, jotta tulevilla sukupolvilla ne eivät olisi vielä rajallisemmat. Tällöin jos kulutukseni määrä on vaikkapa 20 % pienempi kuin keskimäärin, olen jättänyt tuon 20 % kuluttamatta ja hyvällä tuurilla valinnoillani vaikuttanut joihinkin muihinkin vähän. (Huonolla tuurilla joku muu kuluttaa ne minun puolestani, mutta jos en siihen voi vaikuttaa, olen ainakin yrittänyt.) Se on tuon 20 %:n verran paremmin kuin keskimääräisellä irvailijalla, joka ei vaivaudu tekemään senkään vertaa.

Toki olisi parempi kuluttaa vaikkapa 40 % vähemmän, se on selvä. Mutta minun on vaikea nähdä, miten en saisi tuntea itseäni vähän paremmaksi (suhteutettuna keskiarvoon) tekemällä edes vähän.

Primula on "hiilineutraali"?

Törmäsin Primulan leipäpakkauksessa tarraan, joka uhoaa firman olevan "Suomen ensimmäinen hiilineutraali elintarvikealan yritys". Ensimmäisenä mieleen hiipi ärsytys ilmaisusta 'hiilineutraali', ettäkö mitään eivät muka käytä, hirveää viherpesua ja ikinä en mitään niiltä osta. Hetken mietittyäni ostin kuitenkin, lähinnä ottaakseni sen itselleni muistutukseksi että pitääpä tarkistaa mitä tuolla tarkoittavat.

Sivuillaan Primula kertoo kompensoineensa kaikki päästönsä ostamalla vapaaehtoisia päästöoikeuksia. Tarkemmin ei kerrota mitä oikeastaan ovat tehneet. Jos kyseessä on EU:n päästökauppaohjelma, joka on enemmänkin toiminut voittoautomaattina tietyille aloille (ja rahat on tietysti kupattu kuluttajilta, ks. energiayhtiöt) eikä ole saanut todistettavasti mitään todellisia vähennyksiä, ja jonka oikeudet ovat ylitarjonnan vuoksi niin halpoja että maksut käyvät halvasta mainoskampanjasta, kuulostaa kieltämättä aika viherpesemiseltä. Toisaalta kyseessä voi olla (sanan "kompensaatio" perusteella) offset-tyyppinen puiden istututtaminen tms., jota itsekin olen pohtinut lentojen yhteydessä. (Hitto, en ole itse tehnyt vieläkään sille asialle mitään... hieman tekopyhää ehkä?) Ei ole aivan selvää voidaanko kompensaatiota nähdä niin positiivisesti kuin tuota palvelua myyvät tahot luonnollisesti väittävät. No, koska en tiedä, kysyin. Katsotaan vastaavatko joskus.

Tästä kompensaatioasiasta erillisenä sivuilla lisäksi:

• "Ympäristöystävällisyys ja ekotehokkuus näkyvät myös Järvenpään uuden tuotanto- ja logistiikkakeskuksen rakentamisessa[, joka on valmistuessaan] Pohjoismaiden modernein leipomo- ja valmisruuan tuotantolaitos, joka täyttää korkeimmatkin ympäristöstandardit.
• "Delituotteiden pakkaukset ovat täysin biohajoavia eivätkä ne sisällä säilyvyyttä lisäävää suojakaasua."
• "Primulassa on vastattu tähän haasteeseen hankkimalla henkilökunnalle bioetanolikäyttöiset työsuhdeautot. Autojen polttoaineena käytetään ylijääneestä taikinasta ja leivästä valmistettua bioetanolia." (!)

Uusi ekotehokas rakennus voi tarkoittaa mitä vain ja pakkausten biohajoavuus on mitätön yksityiskohta, mutta bioetanoliautot pistivät virneen naamalle. Se on ideana jotain, mitä joku mainosmies ei ole voinut vain keksiä (siis olettaen että sellaisia tosiaan on), vaan asialle on ihan oikeasti täytynyt tehdä jotain konkreettista. Tai ainakin yrittää.

Tietämättä enempää on paha sanoa kummempaa, kuin että varovaisen positiivinen kuva jäi. "Hiilineutraali" on mitä todennäköisimmin karkeaa liioittelua, mutta ehkä ne oikeasti yrittävät.

Suomen kannabisyhdistys on hyvien tapojen vastainen!

Särelän blogin kautta mielenkiintoinen uutinen: Suomen kannabisyhdistyksen rekisteröityminen kaatui viranomaisen tulkintaan, että yhdistyksen säännöt ovat hyvien tapojen vastaiset. Vaikea olla nauramatta - että viranomaisen tehtävä on tulkita mitä ovat hyvät tavat ja päättää sen perusteella yhdistyksen rekisteröitymisestä!

Vastaus Osmolle: "Politiikka on joukkueurheilua"

Tulin kirjoittaneeksi aika pitkälti Osmon merkintään politiikka on joukkueurheilua, joten laitan sen myös tänne. Aloitus kannattaa lukea tuolta, pyrin myös jatkamaan keskustelua siellä.

Erittäin hyvä asia tuoda esille!

Olen kuitenkin eri mieltä kanssasi. Kerrot, että päätökset on tehty kauan ennen ainoita julkisia päätöstilaisuuksia täysistuntoja, joita kutsut seremoniallisiksi. Eikö tässä ole sinun mielestäsi mitään ongelmaa? Hallituksen ministerit hakevat mandaatin eduskuntaryhmiltä, ja sitten hallituspuolueet neuvottelevat asiat halki. Nämä molemmat vaiheet toimivat kansalta täysin salassa, kabineteissa. Niinpä äänestäjällä ei ole koskaan mitään mahdollisuutta todeta, onko hänen äänestämänsä edustaja koskaan oikeasti ajanut asiaa jota lupasi ajaa. Kansan kuitenkin halutaan antaa ymmärtää, että päätöksiä ei ole salassa sovittu.

Ongelma on olennaisesti se, että kansalta ei juuri koskaan kysytä yksittäisistä asioista, vaan paketeista jotka kokoavat useita kantoja. Ja kun äänestää ehdokasta jonka paketti on suunnilleen haluttu (jos sellaisen tässä konsensusmaassa löytää), ei voi oikeasti tietää mitä paketin osaa tullaan koskaan ajamaan ja mitkä siellä olivat vain äänien kalastelua: luvattu ehkä hyvässä tahdossakin, mutta kabinettineuvotteluissa niin marginaalissa että eivät koskaan toteudu.

Ryhmäkurin ja enemmistöhallitusten maassa puolueiden kannattaa hankkia ehdokkaita mahdollisimman laajalta skaalalta saadakseen maksimoitua puolueelle tulevat äänet. On kuitenkin selvää, että kabineteissa tehdyissä neuvotteluissa enemmän valtaa on puoluejohdon mielipiteillä, koska he edustavat enemmistöä puolueaktiiveja jotka äänestivät heidät johtoon. Siten sellaisen ehdokkaan äänestäminen joka lupaa jotain johdon mielipiteistä poikkeavaa on äänestäjien kannalta hukkaan heitettyä. Ja mitä enemmän ehdokkaita on, sitä enemmän tällaisia "turhia lupauksia" esittäneitä ehdokkaita myös valitaan (mutta koska aiheet jakautuvat laajalle, ne eivät pääse voittamaan vakiintunutta johdon kantaa), ilman että heidän poikkeavat kantansa koskaan pääsevät marginaalista kabineteissa. Ja puoluejohto toki tietää, että heidän hajaääniä haravoimaan hankkimansa ehdokkaat eivät koskaan pysty toteuttamaan lupauksiaan, joten tämä pettäminen on täysin tietoista ja jopa tahallista. Asioista todella päättäville on tietysti edullista, että puolueissa on käytännössä vallattomia edustajia joiden on toteltava ryhmäkuria.

Pointtini on, että äänestäjän kuluttajansuoja on erittäin heikko: hän joutuu valitsemaan valmiista paketeista vähiten huonon, neljän vuoden välein tietämättä mikä osa paketista tulee olemaan merkityksellinen ja mikä ei, ja saamatta koskaan selville miten valittu ehdokas oikeastaan saamaansa valtaa kabineteissa käytti.

Tähän nähden, eikö ole ymmärrettävää että ihmisiä turhauttaa äänestää? Ja että voisi edes yrittää keksiä parannuksia eikä vain pyrkiä torppaamaan muutosta joka olennaisesti vakiinnuttaa valtaa niille joille nykyinen sopii (puoluejohdot ja asemiinsa istutetut poliittisesti valitut virkamiehet)?

Välittömästi mieleen tulee seuraavat ehdotukset:
1. Suorat kansanäänestykset, kansalaisaloitteet. Näistä on puhuttu muualla paljon, mutta ainakin kansa voisi ottaa kantaa asioihin suoraan, eikä tarvitsisi tyytyä pelkkiin epätyydyttäviin paketteihin kyseenalaisella vaikutuksella.
2. Mitä jos kabinettineuvottelut olisivat julkisia? Silloin äänestäjät ainakin näkisivät mitä heidän edustajansa todella tekevät ääniensä eteen. Olen kuullut vastustettavan valiokuntakäsittelyjen julkistamista vastaan sillä, että edustajat alkaisivat tehdä vaalityötä valiokunnissa eikä hommia hoidettaisi oikeasti. Mutta eikö äänestäjien "miellyttäminen" ole edustajien työtä? Jos kulttuuria saisi muutettua sellaiseksi, että kabinettineuvottelut olisivat julkisia (ja niiden taakse ilmaantuvat salaiset neuvottelut olisivat paheksuttavia), kaikki edustajantyö olisi julkista ja kansa voisi todella valvoa edustajiaan. Julkisia neuvotteluita tulisi sen verran paljon, että kaikkia ei lehdistökään jaksaisi repostella, mutta tärkeitä neuvotteluita ei voisi pitää kansalta salassa.
3. Kun Osmokin heittelee silloin tällöin koepalloja, mitä jos puolueita ei olisi, kaikki ehdokkaat menisivät eduskuntaan itsenään, asiat päätettäisiin täysistunnoissa eikä hallituksessa? Liittoumat muodostuisivat asioiden ympärille, ei henkilöiden. Joka asiasta pitäisi käydä neuvotteluja monien kanssa (vaikka jossain määrin vanhojen liittoumien perusteella voisi päätellä ketä mihinkin kannattaa kysellä), kyllä, mutta on myös haukuttu sitä, että nykyään lakeja tehdään aivan liikaa aivan vääriin asioihin. Järkeistämällä pois työ laeista joita ei valvota, joita ei ole tarkoituskaan noudattaa, jotka ovat vain "viestejä", jne., ehkä niitä olisi neuvoteltavissa oleva määrä?

Vertaus jalkapalloon on myös huono. Futiksessa on yksi selkeä tavoite, voittaa peli saamalla enemmän maaleja kuin toinen joukkue, jolloin siinä on järkevää toimia joukkueena kurinalaisesti yhteisen suunnitelman mukaan. Politiikassa näin ei ole. Itse asiassa vertaus johtaa täsmälleen samaan mielikuvaan kuin mikä kabinettipolitiikassa monen (myös minun) mielestä mättää: puoluejohto määrittelee mikä on yksi tavoite jota pitäisi jahdata joukkueena kurinalaisesti yhteisen suunnitelman mukaan. Jalkapalloilijat eivät ole siellä määritelläkseen pelin tavoitteet uudelleen, poliitikot ovat. Jos poliitikosta tulee jalkapalloilija, hän olennaisesti pettää tarkoituksensa.

Reagointia päivän uutisiin

Päivän HS (8.10.) kertoo meille monta hauskaa ja mielenkiintoista* asiaa Suomesta.

• "Thaimaalaiset naiset ovat joutuneet tekemään jopa vuosia töitä ilman lomia CenCei Oriental Spa -kylpylöissä." Hesari kertoi (no, antoi ymmärtää) allaolevasta uutisesta, että jutun takana on sama jätkä joka oli oikeudessa HairStore-ketjun epäinhimillisistä työolosuhteista. Millainen ihminen kehittelee liiketoimintansa sille perustalle, että hei, riistetäänpä heikossa asemassa olevia työntekijöitä niin tulee kannattavampi firma!
• Timo Kalli (kesk) "suhtautuu penseästi kerjäämisen kieltoon lailla". Tämä siis sen jälkeen kun viikko on pöyritelty asiaa lehdistössä ja suunnilleen kaikki (ensin lehdet, oikeusasiantuntijat ja kansalaisjärjestöt, sitten poliitikot joilta on erikseen kysytty) ovat tuominneet lainvalmistelun huonoksi, syrjiväksi ja tehottomaksi. Saattaahan olla että Kallilla ei ole ollut päähallituspuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajana mitään kosketusta (täysin kokoomuksen miehittämän?) sisäministeriön työryhmän lainvalmisteluun ennen esityksen tekemistä, että olisi voinut antaa mielipiteensä siihen. Kovasti kyllä näyttää siltä, että tuuliviiri kääntyy tuulen mukaan. Miksi Hesari on kirjoittanut tästä erikseen jutun tänään?
• Suomen pääneuvottelija ilmastoasioissa on - ehkä ei suuri yllätys - neuvottelemassa siten, että Suomi saisi mahdollisimman suuret päästöoikeudet. Päästöjen laskutapa ei saisi olla sellainen, että se voisi "tietyissä tapauksissa näyttää metsämme päästöjen lähteenä". Siis esimerkiksi silloin kun metsistä vaikkapa vuodessa hakataan hiiltä enemmän kuin niihin ehtii sitä samassa ajassa sitoutua? Taloudellisesta näkökulmasta tietysti ymmärrettävää, mutta se kertoo vain siitä, että taloudellinen näkökulma on se joka tämän pallon tuhoaa.
• Eläkeyhtiöiden johdolla on eläkkeet kunnossa. Mm. Varman johtaja tulee saamaan 400 000 e vuodessa, mikä ei ole pelkästään absoluuttisena lukuna absurdi, vaan myös suhteellisesti huomattavasti parempi kuin mitä firman maksama normaali työeläke on. Lisäksi nämä johtajat ovat pörssiyhtiöiden muiden johtajien kanssa toistensa firmoissa hallituksissa, ja siis päättämässä toistensa palkkioista. Markkinatalousmiehen vastaushan tällaiseen on, että johtajan työpanos on todella monta (kymmentä? sataa? tuhatta?) kertaa arvokkaampi kuin keskimääräisen työläisen panos, ja että yhtiöissä vain toteutetaan omistajien tahtoa, eli koko Suomen kansa on viisaudessaan toiminnan siunannut. Minulla on ristiriitainen halu olla asian äärellä hiljaa ja vakavana, ja toisaalta huutaa ja kiroilla.
• Päivän hämmennys: Sirpa Asko-Seljavaara (kok) puhuu mielipidepalstalla terveydenhuoltojärjestelmän (pidemmälle) yksityistämistä vastaan sanomalla, että yksityiset "poimivat rusinat pullasta". En tiedä pitäisikö tästä päätellä, että ehkä yksityistäminen tässä tapauksessa olisi sittenkin hyvä asia, vai että ko. kokoomuslainen on vaihteeksi oikealla asialla. Ehkä päättelen, etten tiedä asiasta lähimainkaan tarpeeksi.
• Plus kansanedustajien palkkionkorotus. Joo.
• edit 9.10.: Muutos2011 uusi puheenjohtaja halusi vaihtaa (toisen) nimensä Galactukseksi! Ovela veto - myönnettäköön että äänestäminen olisi huomattavasti houkuttelevampaa jos voisi kirjoittaa lappuun Galactus.

*hauskalla ja mielenkiintoisella tarkoitan tietty enimmäkseen toivoa ja uskoa mihinkään hyvään tuhoavaa.

Miksi oikeusprosessin pitäisi olla riippuvainen?

 Taas kimmastuin ja kirjoitin mielipidekirjoituksen Hesariin. Saa nähdä meneekö nyt läpi:

Hallintotieteiden ylioppilas Jarkko Salonen (HS 20.9.) piti perustuslakituomioistuinta tarpeettomana ja onnistui täydellisesti ohittamaan asian ytimen. Täysin riippumatta siitä, mikä taho lopullisesta tuomiosta päättää ja mikä sen kokoonpano on, tai kuinka hyvin tai huonosti perustuslakivaliokunta on menneisyydessä syyteasioissa toiminut, ja myös täysin riippumatta siitä miten valiokunta tämän nimenomaisen tapauksen tulee ratkaisemaan, kansanedustajat päättävät onko yksi heistä toiminut väärin. Näin kansalaiset sen näkevät. Ja ymmärrettävästi monen mielestä se, että oikeus on poliitikkojen itsensä kohdalla poliitikoista riippuvainen, on ongelma.

Miten kenenkään normaalin ihmisen voi odottaa olevan täysin puolueeton oman työtoverin, mahdollisesti myös puoluetoverin, syytteestä päätettäessä? Jos voimme korvata puhtaan luottamuksen ihmisen kykyyn ja haluun toimia puolueettomasti mekanismilla, joka poistaa koko mahdollisuuden toimia puolueellisesti, miksi ihmeessä emme tekisi niin? Perustuslakituomioistuimessa saattaa olla omat ongelmansa, mutta tähän mennessä niitä ei ole julkisesti tuotu esille. On vain vedottu siihen että "ei ole tarvetta". Luotamme ihmisen kykyyn ja haluun sen sijaan että yrittäisimme varmistaa asian.

Jos on mahdollista muodostaa oikeusprosessi riippumattomaksi, mitä syytä voi olla rakentaa se riippuvaiseksi? Virkamiehen lahjusrikkomuksessa tuomittavaa on, jos toiminta on "omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen". Ilmeisesti ei ole mitään vastaavaa pykälää, jonka mukaan kansanedustajien laillisuusvalvonnan pitäisi edes yrittää ylläpitää luottamusta sen riippumattomuuteen?

Edit (21.9.): Hmm, myöhemmin ajatellen en oikeastaan sano mitään uutta. Ei nyt ehkä tarvitsekaan tulla julkaistuksi.

Jälleen lainaan muita (HS Mielipide 13.9.):

Yritysten antama yksityisopetus lisää yhteiskunnallista eriarvoisuutta

"Oireellista perusopetukseen astunut bisnes-eetos on siksi, että kasvatuksen ammattilaiset itse näyttävät olevan muutoksen agentteja."

Saila Poulter

Uutisointia yritysten antamasta yksityisopetuksesta on osattu odottaa (HS Kotimaa 7. 9.). Sinällään vanhempien kustantamassa yksityisopetuksessa ei ole mitään uutta tai ihmeellistä, mutta peruskoulutuksen laajamittaisempi ulkoistaminen herättää kuitenkin kysymyksen siitä, voiko yleissivistävän koulutuksen ja kasvatuksen tulevaisuudessa järjestää "keikkatyönä".

On hienoa, mikäli erityisopetuksen kriisitilaan apuun rientävillä yksityisillä palveluntuottajilla on vilpitön huoli paikata kohtaa, jossa koulutusaluksemme pohja vuotaa. En epäile, etteivätkö yksityisen firman palveluksessa olevat opetuksen ja kasvatuksen ammattilaiset tekisi työtään lapsen etua ajatellen, mutta täysin merkityksetöntä ei ole se, että yksityisten koulutuspalveluiden perimmäinen tarkoitus on tuottaa omistajilleen voittoa.

Kysymys ei ole pelkästään tukiopetuksen siirtymisestä yksityisten yritysten nimiin. Kyseessä on askel suuntaan, jossa koulutuksen kautta on tarkoituksenmukaista ja hyväksyttävää tuottaa yhteiskunnallista eriarvoisuutta: se menestyköön, kenen isillä on varaa maksaa.

Oireellista perusopetukseen astunut bisnes-eetos on siksi, että kasvatuksen ammattilaiset itse näyttävät olevan muutoksen agentteja. Helsingin Sanomissa haastateltu koulun rehtori ei näe ristiriitaa oman työnsä, koulun tukiopetuksen ja bisneksen välillä.

Kasvatus on perimmiltään kannanottoa siihen, mitä on hyvä elämä ja miten lapsi tähän hyvään elämään autetaan. Onko nykyisten kasvatusinstituutioidemme vastaus tähän kysymykseen, että hyvä elämä on bisnesenkeleiden johdatukseen luottamista? Onko lapsien opettaminen ja ohjaaminen valtiosihteeri Heljä Misukan sanoin vain kysynnän ja tarjonnan lain toteumista?

Ennen kaikkea tämä on haaste opettajankoulutukselle: ymmärtääkö yksittäinen opettaja opettajuuden yhteiskunnalliset sidokset? Käyttääkö opettaja – vaikkakin välillisesti – pedagogiikkaa yhteiskunnallisen epätasa-arvoisuuden lisäämiseen?

Ei ole mielekästä vastustaa kaikkea koulutusta koskevaa uudistusta; on pohdittava miten turvata koulun olemassaolo tulevaisuudessa myös taloudellisessa mielessä. Tarvitaan kuitenkin julkista keskustelua siitä, miten uudistuksia on tarkoitus toteuttaa.

Uusliberalistista eetosta kritikoivat kannat leimataan kovin helposti joko menneen maailmanajan vasemmistolaiseen tai konservatiiviseen leiriin kuuluviksi sen sijaan, että käytäisiin vakavasti kasvatusta problematisoivaa debattia eri yhteiskunnallisten toimijoiden kesken.

Sanomattakin on selvää, että vanhemmat haluavat tarjota lapselleen parasta ja varustaa heidät tulevaisuuden kilpailuyhteiskuntaan. Mutta mistä löytyisi vanhempia, jotka pelkkää oman lapsen edun ajattelemisen sijaan voisivat ajatella kenties koko luokan tai yhteisön lasten yhteistä hyvää vaikuttamalla paikallisella tasolla ja vaatia lähikoulun resurssien riittävyyttä?

Bisneksen tarjoama "täsmälääke" koulutuksen heikkoon kohtaan on tarjouslaastaria haavaan, joka on luokiteltu tikattavaksi.

Viime vuosikymmeninä on käynyt ilmeiseksi, miten julkinen sektori aliresursoimalla saadaan luotua tarkoituksenmukaista palveluiden kurjistumista, johon tarjotaan vastauksena kustannustehokkaaksi uskottua yksityistä palvelua.

Suomalaisen koulutusajattelun historiaan katsottuna käynnissä oleva muutos on mullistava: koululaitoksen rakentaminen aina rahvaan sivistämisprojektista hyvinvointiyhteiskuntaideologian tavoitteita vastaavaksi on perustunut vahvaan tajuun kansalaisten yhdenvertaisten mahdollisuuksien takaamisesta.

Suomella on oma ainutlaatuinen perusopetusjärjestelmänsä, joka on kansainvälisestikin tunnustettu kilpailukykyiseksi – ilman että bisnesajattelu on luokkahuonetodellisuutta.

Yksittäinen tapaus viittaakin laajemmin siihen yhteiskunnalliseen mielentilaan, ettei meillä ole enää yhteistä tahtoa pitää yllä sitä instituutiota, joka on perinteisesti mielletty kansakunnan arvokkaaksi tehtäväksi.

kasvatustieteiden maisteri, tutkija
Espoo