Minä olen hyvä (suhteellisella asteikolla)

Pidän juustoista kovin. Sanoin siksi eräässä yhteydessä, että juustot ovat suuri syy sille, etten ole luopunut maidosta lihattomaksi ryhtymisen yhteydessä. Vastauksena: "Siinä kohtaa siis mielihalut menevät periaatteiden edelle?"

Argh. Koska en ole hyvä ajattelemaan nopeasti tilanteessa, en osannut tuolloin vastata, mutta se jäi kaihertamaan. Kommentti kuulostaa samalta kuin syytökset, missä vaikkapa Vihreitä syytetään siitä että he silloin tällöin syövät lihaa, ajavat omalla autolla tai lentävät niin kuin muutkin kuolevaiset. Siis riippumatta siitä, että syyttäjä itse tyypillisesti tekee noita huomattavasti enemmän - aivan kuin kulutuksen arvosteleminen olisi oikeutettua vain, jos siitä luopuu täysin.

Tilannehan on se, että kasvissyönti tai maailmanpelastus ei minulla ole varsinainen periaate. Siis siinä mielessä, että jokin on absoluuttisesti oikein tai väärin. Jos esimerkiksi ihmisarvoon uskovaa pilkattaisiin siitä, että hän ihan silloin tällöin kiduttaisi vähän ihmisiä, pilkka olisi ihan aiheellista, riippumatta siitä kuinka vähäinen tai vähäisempi kuin muilla kokonaiskidutuksen määrä olisi. Mutta en esimerkiksi jätä eläimiä syömättä siksi, että ne kärsivät, vaan siksi että haluan pyrkiä kuluttamaan rajallisia resursseja vähemmän, jotta tulevilla sukupolvilla ne eivät olisi vielä rajallisemmat. Tällöin jos kulutukseni määrä on vaikkapa 20 % pienempi kuin keskimäärin, olen jättänyt tuon 20 % kuluttamatta ja hyvällä tuurilla valinnoillani vaikuttanut joihinkin muihinkin vähän. (Huonolla tuurilla joku muu kuluttaa ne minun puolestani, mutta jos en siihen voi vaikuttaa, olen ainakin yrittänyt.) Se on tuon 20 %:n verran paremmin kuin keskimääräisellä irvailijalla, joka ei vaivaudu tekemään senkään vertaa.

Toki olisi parempi kuluttaa vaikkapa 40 % vähemmän, se on selvä. Mutta minun on vaikea nähdä, miten en saisi tuntea itseäni vähän paremmaksi (suhteutettuna keskiarvoon) tekemällä edes vähän.