Oho! Toinen ihan samanlainen "jätkä kirjoittaa just mitä olen ajatellut" päivässä. Kun nyt aloitettiin, niin tässä sekin (Taloussanomat):

Kolumni

Kyllä valtio maksaa!

Kun on tappioiden jaon aika, kelpuuttaa amerikkalainen ortodoksikapitalistikin valtion mukaan kakun jakoon. Ja valtio osallistuu synkkiin juhliin mieluisasti, koska selkärangattomat poliitikot ovat narusta talutettavia ihan ilman vaalirahatukiakin.

Risto Pennanen

10.5.2010 07:32

Omituisinta näissä vähän väliä toistuvissa tilanteessa on, että edunsaajat pystyvät sanelemaan ehdot, joilla ne suostuvat ottamaan vastaan veronmaksajien ilmaisen tuen.

Valtion tuella pelastetut amerikkalaispankit heristelevät sormiaan valtiolla, joka haluaisi kiristää pankkivalvontaa. Valvonta voisi estää pankkeja ottamasta järjettömiä riskejä, jotka tuovat vähän aikaa satumaisia voittoja, joita seuraavat muutaman vuoden välein jättimäiset tappiot.

Kriisin hetkellä peliin astuu aina vaihtoehdottomuus.

Parikymmentä vuotta sitten pankkituki oli välttämätöntä Suomessa. Nyt Kreikan ja Kreikkaa lainottaneiden pankkien pelastamiselle ei ole vaihtoehtoa. Todennäköisesti näin onkin. Kreikan jättäminen yksin voisi olla liian uskalias testi.

Erittäin oudolta sen sijaan kuulosti pääministerin perustelu, että Kreikkaa rahoittaneita holtittomia pankkeja ei voi pyytää osallistumaan talkoisiin, koska avun ehdot on jo neuvoteltu. Herää kysymys, miksi pääministerillä ei juolahtanut mieleen ajaa neuvotteluissa myös suomalaisen veronmaksajan etuja, kun meidän rahoilla kuitenkin aikoi pelata.

Toispuoleinen markkinatalous
on riski

Veronmaksaja on myös ydinvoimayhtiöiden takuumies. Suomessa on valmisteltu laki, joka toisi ydinonnettomuudesta seuraavat vahingot ydinvoimayhtiöiden maksettavaksi. Lakia ei kuitenkaan ole otettu käyttöön, koska vakuutusyhtiöt eivät suostu vastaamaan ydinonnettomuuksia.

Vakuutusyhtiöiden kanta on toki aivan perusteltu, koska vakuuttaminen perustuu tilastomatematiikkaan. Yhtiöiden täytyy voida laskea riski ja siitä seuraavat kustannukset. Ydinonnettomuuksista ei ole juurikaan tilastoja, koska onnettomuudet ovat äärimmäisen harvinaisia. Samoin kustannukset ovat arvaamattoman suuria.

Valtio sen sijaan kantaa arvaamattoman vastuun rohkeasti eikä edes esitä ydinyhtiöille, että ”tehkääpä eurooppalainen pooli, joka vastaa yhdessä voimaloiden riskeistä.”

Samaan aikaan monet kysyvät, eikö markkinoiden pitäisi päättää voimaloiden määrä valtion sijaan. Periaatteessa näin pitäisikin markkinataloudessa olla. Valtion tehtävä ei ole päättää, montako paperitehdasta tai lähikauppaa maassa saa olla. Ydinvoimaloiden kohdalla markkinatalous on kuitenkin toispuoleista, jos yhtiöt eivät vastaa omista riskeistään. Siksi valtiolla pitääkin olla puheoikeus asiassa.

Sama koskee pankkeja, joiden toiminnan valtio sanattomalla sopimuksella takaa vaikeissa oloissa. Valtioilla pitää olla oikeus sanella pelisääntöjä, joilla pankkeja valvotaan.

Kieltämättä suomalaiset pankit voivat kärsiä tässä, vaikka ne olivat ottaneet mallikkaasti oppia 1990-luvun kriisistä. Siksi amerikkalaisten ja eurooppalaisten pankkien hörhöilyn seuraukset kaatuvat myös terveellä tavalla toimineiden suomalaispankkien niskaan. Erityisen kiusallinen tilanne on, jos kriisistä hätääntyneet poliitikot tekevät huolimattomia lakeja, jotka aiheuttavat ongelmia kasvun rahoittamiselle.

Valtioiden opeteltava
markkinataloutta

Joissakin tilanteissa voi olla perusteltua pyytää valtio apuun estämään paha kriisi, koska muita auttajia ei ole löydy. Veronmaksajana toivoisi kuitenkin, että valtio toimisi markkinatalouden pelisääntöjen mukaan. Se tarkoittaisi, että valtio ottaisi takauksista hinnan ja perisi saatavansa takaisin.

Raha olisi valtiollakin hyvä väline ohjaamaan avuntarvitsijoita tarkaksi. Kun valtio ei ole tätä uhkausta käyttänyt, ovat rahoittajat lainoittaneet persaukista Kreikkaakin välittämättä tämän maksukyvystä.

Jos valtiot eivät opi valvomaan oikeuksiaan, kasvaa jono eurooppalaisten veronmaksajien kukkarolla. Sen ymmärtämiseksi ei tarvitse tuntea kovin syvällisesti peliteorian hienouksia.