Timo Turja kirjoitti otsikolla "Politiikan moraalia ei pidä puida oikeudessa" (HS 5.2.). Hän piti kansanedustajien toimintaa säätelevien lakien kiristämistä ongelmallisena vallan kolmijaon kannalta, ja korosti kansanedustuslaitoksen autonomiaa länsimaisessa parlamentarismissa. En väitä tuntevani eduskunnan toimintaa tai poliittista teoriaa asiantuntijaa paremmin, mutta kansalaisen näkökulmasta hänen perusteluissaan oli olennaisia puutteita.
Lainsäädäntö- ja toimeenpanovallat vaikuttavat olevan jo vahvasti yhdistetty Suomen enemmistöhallitusten ja poliittiseen kulttuuriin vakiintuneen ryhmäkurin vaikutuksesta. Jos lisäksi tuomioistuimilla ei ole valtaa arvioida kansanedustajien toiminnan laillisuutta, vallan kolmijako suosii selvästi kansanedustajistoa ja sitä vallassaan pitävää hallitusta. Kun Turja esitti, että ainoastaan kansan pitäisi valvoa edustajiaan ja että "mitä enemmän poliittista valtaa siirtyy tuomioistuimille, sen vähemmän sitä on kansalla", hän tekee sen oletuksen, että kansa todella käyttää valtaansa, eli valvoo tehokkaasti kansanedustajiaan ja antaa palautteen äänestyskäyttäytymisenä vaaleissa. Kuitenkin mm. systemaattisen valvontajärjestelmän puute, riippuvuus mediasta, vaalien pitkä aikaväli, äänestyskäyttäytymiseen vaikuttaminen (ja vaikuttamisen julkinen tukeminen) sekä vaalituloksen yksilöimättömyys tekee vaaleista palautejärjestelmänä hitaan, epävarman, epäselvän ja toissijaisille vaikutuksille alttiin. Päätellen siitä, kuinka vähän vaalien alla keskitytään aikaisempiin tekoihin, vaalijärjestelmää ei myöskään yleensä pidetä ensisijaisesti palautejärjestelmänä. Tämä tarkoittaa, että kansanedustajat tosiasiallisesti valvovat itseään, eikä heidän valvontansa laatua juuri seurata.
Turja ehdotti, että ratkaisu parlamentaarisen politiikan eettisiin ongelmiin olisi eduskuntaryhmien sääntöihin kirjatut eettiset koodit ja sen sisäinen valvonta. Jos ongelmana on kansan luottamuksen puute itse valitsemiensa edustajien etiikkaan, miten tilannetta auttaa se, että edustajat kirjoittavat sääntöihinsä valvovansa itseään paremmin? Niin kauan kun kansa ei edustajia valvo - ja olennaisesti: niin kauan kun sille ei anneta parempia välineitä valvomiseen - valvonnan siirtäminen tuomioistuimille ei ole vallan poistamista kansalta, vaan edustajilta itseltään.
Jos halutaan, että kansalla on valta edustajiensa yli, ratkaisu ei ole luovuttaa valvontaa virallisesti valvottaville, vaan luoda tehokkaampia mekanismeja joilla kansa voi suorittaa tarvittavan valvonnan ja palautteenannon.
***
(Alkuperäinen)
Kirjoitin tällaisen tuohtumuksessa Hesarin vieraskynästä tänään. Pitää katsoa vielä uudemman kerran pistänkö mielipidepalstalle ja missä muodossa.
Timo Turja kirjoitti perjantaina vieraskynässä (HS 5.2.), otsikolla "Politiikan moraalia ei pidä puida oikeudessa". Hän piti kansanedustajien toimintaa säätelevien lakien ja säädösten kiristämistä ongelmallisena vallan kolmijaon kannalta, ja korosti kansanedustuslaitoksen autonomiaa länsimaisessa parlamentarismissa. En väitä tuntevani eduskunnan toimintaa paremmin kuin asiantuntija, mutta esitän miltä tilanne kansalaisen näkökulmasta saattaa vaikuttaa.
Turja esitti, että "mitä enemmän poliittista valtaa siirtyy tuomioistuimille, sen vähemmän sitä on kansalla." Tässä hän tekee sen oletuksen, että kansa todella käyttää valtaansa, eli valvoo tehokkaasti kansanedustajiaan ja antaa palautteen äänestyskäyttäytymisenä vaaleissa. Tällöin todellakin oikeusjärjestelmälle siirrettävä valta olisi pois kansalta.
Käytännössä kansan valvonta ja palautevalta järjestelmässä vaikuttaa toimivan paljon ideaalia huonommin. Valvonta on pitkälti sen varassa, mitä media sattuu saamaan selville ja/tai nostamaan esille. Vaikka valvonta toimisikin, poliittinen muisti kansalla on tunnetusti hyvin lyhyt ja järjestelmän puitteissa tehokkaan palautteen antaminen mahdollista vain neljän vuoden välein. Tämän palautteen antamiseen vaikutetaan mm. (vaali)rahalla ja julkisuudella, ja vaikuttamista tuetaan runsaasti julkisin varoin, mikä hukuttaa alleen suurelta osin koko palautteen idean. Vaaleja ei myöskään valtion taholta esitetä erityisesti palautemekanismina, jolloin kansa ei käytä sitä sellaisena, vaan keskittyy median johdattelemana persoonaan, lupauksiin (joita ei systemaattisesti seurata), imagoon, ehkä jopa puoluekantaan. Kun palaute on annettu, se on laskettuina ääninä täysin yksilöimätöntä, mistä seuraa että kukin voi itse tulkita tuloksen täysin haluamallaan tavalla. Mikäli ehdokas siis tuli - varsin muista syistä kuin siitä, että hänen työnsä olisi tarkkaan tutkittu ja sen palaute sen laadusta huolellisesti annettu - valituksi, hän voi ottaa tuloksen "vahvana mandaattina" miltei mille tahansa mitä hän tahtoo saamallaan vallalla tehdä.
Oli tästä prosessista demokratian toteuttajana muutoin mitä mieltä hyvänsä, palautejärjestelmänä se on hidas, epävarma, epäselvä ja toissijaisille vaikutuksille altis. Tämä tarkoittaa, että kansanedustajat tosiasiallisesti valvovat itseään, eikä heidän valvontansa laatua juuri seurata.
Turja ehdotti, että ratkaisu parlamentaarisen politiikan eettisiin ongelmiin olisi eduskuntaryhmien sääntöihin kirjatut eettiset koodit ja sen sisäinen valvonta. Jos kansalla on ongelma luottaa itse valitsemiensa edustajien etiikkaan, miten ihmeessä tilannetta auttaa se, että edustajat kirjoittavat sääntöihinsä valvovansa itseään paremmin? Niin kauan kun kansa ei edustajia valvo - tai olennaisesti: niin kauan kun sille ei anneta parempia välineitä valvomiseen, valvonnan siirtäminen tuomioistuimille ei ole vallan poistamista kansalta, vaan edustajilta itseltään.
Jos halutaan, että kansalla on valta edustajiensa yli, ratkaisu ei ole antaa valvontaa virallisesti valvottaville, vaan luoda tehokkaampia mekanismeja joilla kansa voi suorittaa tarvittavan valvonnan ja palautteenannon. Sitä odotellessa kuulostaa en pitäisi pahana, että valvontaa tekee joku edustajistosta erillinen taho virankin puolesta.
No comments:
Post a Comment