Vihreän langan uutisissa oli otsikko "Ari Heikkinen ja Suomen vihreät hävisivät", joka kirvoitti allaolevan ajatuksen. Laitoin saman kysymyksen sinne kommentteihin, tässä vähän muokattuna.
Voiko joku selvittää, mikä pointti puoluepolitiikassa on ajaa "omaa" miestä tai naista johonkin tärkeään virkaan? Eikö tehtävään pitäisi haluta mahdollisimman pätevä henkilö?
Onko kyse siis siitä, että:
a) Maiden (tai yleisemmin, eri alueiden, jaostojen, tms.) väliset erot ovat niin suuret, ja oma politiikka on näistä parasta, ja siksi oma korkeaan virkaan olisi paras? Voiko muka olla, että maantieteelliset jaot tekevät suurimman eron mielipiteiden välille, ja siksi läheltä tuleva on aina eniten samaa mieltä itsen kanssa?
b) Muiden ehdokkaista ei tiedetä tarpeeksi, ja siksi yritetään ehdottaa jotakuta josta ainakin tiedetään jotain? Eikö tässä olisi syytä ennemmin tunnustaa tilanne ja ottaa selvää?
c) Käytännön politikointi johtaa kuitenkin aina oman alueen niin suureen suosintaan, että esim. Suomelle olisi aina parasta jos korkeassa virassa olisi suomalainen (vaikka kokonaisuudessa puolueelle asia ei ehkä olisikaan näin), riippumatta ehdokkaiden muista ominaisuuksista ja linjauksista? Eli onko vain kyynisesti todettu, että omaa etua ajetaan, ei kokonaisuuden etua?
d) Vai toistetaanko tässä vain puoluepolitiikan malleja ja hyväveliverkostojen muodostamista koska muutkin tekevät niin, riippumatta siitä onko se kokonaisuuden kannalta kannattavinta?
Mieleeni tuli jälkeenpäin myös mieleen vaihtoehto e) Puolueen sisäiset erot ovat itse asiassa niin pieniä, että on aivan sama millä kriteereillä valitaan, ja tällöin on vain bonusta ajaa omaa etua oman ehdokkaan muodossa. Tätäkin on vaikea uskoa, kun vihreissä puhutaan idealisti- ja insinöörisiivistä, kokoomukseen mahtuu Pietikäinen ja Asko-Seljavaara, jne.
(Bonuksena f = muu, mikä?)
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment