Blogaaminen on jäänyt, osaksi saamattomuudesta mutta myös suuressa määrin terveydellisistä syistä. Tilanne myös valitettavasti jatkuu ilman näkyvää loppua. Kirjoitin kuitenkin tänään Hesariin mielipidekirjoituksen, jossa koetin tiivistää ajatukseni äänestämisestä tulevissa vaaleissa. Taitaa kyllä olla liian pitkä julkaistavaksi.
Äänestäminen ilman todellista tietoa on näytelmää
Näilläkin sivuilla on kehotettu viime aikoina äänestämään. Muun muassa Raimo Kesälahti (HS 4.3.) haki äänestämiselle perustelua arabimaissa tehdyistä vallankumouksista: Suomessa ei tarvitse mennä kaduille, koska kansaa kuunnellaan vaaleissa. En kiistä, etteikö järjestelmämme olisi keskimääräistä diktatuuria parempi, mutta omassammekin on merkittäviä puutteita, joista ollaan aivan liian hiljaa. Esitän tässä yhden.
Edustuksellisessa demokratiassa kansalaiset valitsevat puolestaan päättämään mielestään parhaat ehdokkaat. Tähän tarkoitukseen vaalimme soveltuvat varsin huonosti: äänestäjät eivät voi arvioida ehdokkaita mielekkäästi, koska valitut eivät ole velvoitettuja mihinkään ja mitään seurantaa ei ole. Samat poliitikot pääsevät tekemään samaa politiikkaansa seuraavaksi vaalikaudeksi riippumatta siitä, mitä he todellisuudessa tekivät. Tässä median pitäisi toimia ulkopuolisena kontrollina, mutta uuden teknologian myötä ei kuitenkaan ole enää syytä tyytyä pelkkään hurskaaseen toiveeseen, että poliitikot ovat rehellisiä ja media huomaa jos eivät ole – heidän todellisia toimiaan suhteessa puheisiin voidaan systemaattisesti seurata. Tällaisia palveluja onkin vihdoin alkanut syntyä, mutta miksi näin tärkeä tehtävä on muutaman aktiivisen kansalaisen varassa, eikä olennainen osa järjestelmää?
Mutta seurantakaan ei auta, jos ei ole mitä seurata. Maan tapaan näet kuuluu vaalirahoituksen lisäksi päätöksenteon salaaminen, sillä kaikki oleellinen päätetään suljetuissa hallitusneuvotteluissa ja valiokunnissa täysistuntojen jäädessä vain seremonialliseksi kumileimasimeksi. Vaikka jälkeenpäin tehdään julkiset paperit harkituin sanamuodoin, ei kansalainen pääse koskaan arvioimaan olisiko hyväksynyt ne perustelut ja lehmänkaupat joilla hänen äänestämänsä ehdokas taivuteltiin yhteiseen esitykseen. Esimerkiksi äänestystulosten käyttämistä edustajien työn seurantaan on valitettu epäreiluksi, koska "niin paljon työtä tehdään epävirallisissa neuvotteluissa". Mitään näistä salaisuuksista ei kuitenkaan haluta julkisiksi, koska "edustajille pitää taata työrauha". Miksi puolueiden mahdollisuus sopia salassa on tärkeämpi kuin äänestäjän oikeus saada tietoa edustajansa toimista?
Ennen kuin (jos koskaan) kansalaisaloite saadaan toimintakuntoon, kansalaisilla ei ole mitään tietä tuoda esiin tyytymättömyyttään politiikkaan järjestelmänä. Voit äänestää maan tavan muuttamista kannattavaa ehdokasta, mutta mikään äänestystuloksessa muuta ääntäsi viestiksi nimenomaan tuon yhden mielipiteen puolesta niiden kaikkien joukosta. Voit ottaa yhteyttä edustajaan, mutta mikään ei velvoita häntä tekemään asialle mitään - eikä hän voisi sooloilla näin merkittävästi hallitusohjelmasta erillään vaikka haluaisikin. Voit perustaa itse puolueen, mutta vaikka ihme tapahtuisikin ja pääsisit kansanedustajaksi, jos et toimi jo vallassa olevien kirjoittamattomien sääntöjen mukaan, et pääse päättämään mistään. Lisäksi yhden asian puolue ei saisi tukea, koska ilman ehdokkaiden omat mielipiteet tappavaa ryhmäkuria ja julkisuutta kaihtavia neuvottelutapoja puolue ei ole luotettava.
Uskon, että monelle kotiin jääminen on protesti, mutta protestina se on yhtä tehoton kuin ehdokkaan vaihtaminen seuraavissa vaaleissa: signaali on epäselvä. Protestiääni protestipuolueelle ei ole protesti - se on ääni ko. puolueen ohjelmalle, mutta vain niissä puitteissa mitä vallitseva politiikan tapa sille antaa. Jos kannatat puoluetta, äänestä toki sen ehdokasta, mutta vain jos kannatat samalla politiikan salailevia ja valtaa sementoivia sääntöjä.
Itse olen päätynyt siihen, että äänestän tyhjää. Näin osoitan, että demokratia kiinnostaa minua, mutta en ole tyytyväinen järjestelmään ja politiikan tapaan. Tyhjä ääni hylätään, mutta jos niitä hylätään tarpeeksi, kasvaa julkinen paine huomioida asia - ja se on paljon vahvempi signaali tyytymättömyydelle kuin mikään meille annettu mahdollisuus vaikuttaa.
