Satunnainen tarkkailija

"Poliitikot eivät halua parantaa demokratian tilaa Suomessa"

2011-04-11T20:41:00.000+03:00

Edellinen kirjoitukseni ei pitkänä mennyt läpi, mutta julkaisivat näköjään (en huomannut heti) lyhemmän lyhennettynä (HS 7.4.). Harmi vain, että viimeinen lause, joka muutti koko tekstin pelkästä valittavasta johonkin pyrkivään, oli poistettu.

Ennen kuin muut kriisit veivät lehdistön huomion, puhuttiin demokratian kriisistä – siitä, että kansalaisilla on mennyt usko demokratiaan, koska poliitikot järjestelmällisesti rikkoivat vaalirahoituslakia ja suhmuroivat toisensa syyttömiksi virallisissa synninpäästöissä. Nyttemmin on nähty muiden muassa, kuinka pääministeri yksinkertaisesti kieltäytyy vastaamasta eduskunnalle – jonka luottamusta hallituksen tulisi nauttia – puolueelle kiusalliseen kysymykseen.
Vaalien alla on keskitytty siihen, että demokratian kriisi kanavoituu protestipuolueen nousuun, mutta on unohdettu itse asia: poliitikan teon tapa.
Monet tärkeät asiat päätetään salaisissa hallitusneuvotteluissa. Niissä tehtävistä lehmänkaupoista ei koskaan kerrota julkisuudessa.
Kun isot puolueet jatkavat vaalikaudesta toiseen samaa politiikkaa riippumatta ehdokkaiden lupauksista, ja kun pienten nouseminen vaihtoehdoiksi tehdään hankalaksi äänikynnyksillä, näyttää ilmeiseltä, että poliitikot eivät halua parantaa demokratian tilaa Suomessa.

Alkuperäinen:

Ennen kuin muut kriisit veivät lehdistön huomion puhuttiin demokratian kriisistä - siitä, että kansalaisilla on mennyt usko demokratiaan, koska poliitikot järjestelmällisesti rikkoivat vaalirahoituslakia ja suhmuroivat toisensa syyttömiksi virallisissa synninpäästöissä. Nyttemmin on nähty mm. kuinka pääministeri yksinkertaisesti kieltäytyy vastaamasta eduskunnalle -
jonka luottamusta hallituksen tulisi nauttia - puolueelle kiusalliseen kysymykseen, ja että suurin puolue on salaa luvannut ulkovallalle maamme viemisestä sotilasliittoon.
Vaalien alla on keskitytty siihen, että demokratian kriisi kanavoituu protestipuolueen nousuun, mutta unohdettu itse asia: poliitikan teon tapa. Kaikki tietävät, että monet tärkeimmät asiat päätetään hallitusneuvotteluissa, jotka ovat salaiset, ja joissa tehtävistä lehmänkaupoista ei koskaan kerrota julkisuuteen. Kun isot puolueet jatkavat vaalikaudesta toiseen samaa politiikkaa riippumatta ehdokkaidensa lupauksista, ja pienten nouseminen vaihtoehdoiksi tehdään hankalaksi äänikynnyksillä ja kuoliaaksivaikenemisilla, näyttää ilmeiseltä että poliitikot eivät halua parantaa demokratian tilaa Suomessa. Lupaako kukaan ehdokkaista pyrkiä maan tavan muuttamiseen ja ajaa avoimuutta ja päättäjien vastuuta?

Äänestäminen ilman todellista tietoa on näytelmää

2011-03-07T18:23:00.000+02:00

Blogaaminen on jäänyt, osaksi saamattomuudesta mutta myös suuressa määrin terveydellisistä syistä. Tilanne myös valitettavasti jatkuu ilman näkyvää loppua. Kirjoitin kuitenkin tänään Hesariin mielipidekirjoituksen, jossa koetin tiivistää ajatukseni äänestämisestä tulevissa vaaleissa. Taitaa kyllä olla liian pitkä julkaistavaksi.

Äänestäminen ilman todellista tietoa on näytelmää

Näilläkin sivuilla on kehotettu viime aikoina äänestämään. Muun muassa Raimo Kesälahti (HS 4.3.) haki äänestämiselle perustelua arabimaissa tehdyistä vallankumouksista: Suomessa ei tarvitse mennä kaduille, koska kansaa kuunnellaan vaaleissa. En kiistä, etteikö järjestelmämme olisi keskimääräistä diktatuuria parempi, mutta omassammekin on merkittäviä puutteita, joista ollaan aivan liian hiljaa. Esitän tässä yhden.
Edustuksellisessa demokratiassa kansalaiset valitsevat puolestaan päättämään mielestään parhaat ehdokkaat. Tähän tarkoitukseen vaalimme soveltuvat varsin huonosti: äänestäjät eivät voi arvioida ehdokkaita mielekkäästi, koska valitut eivät ole velvoitettuja mihinkään ja mitään seurantaa ei ole. Samat poliitikot pääsevät tekemään samaa politiikkaansa seuraavaksi vaalikaudeksi riippumatta siitä, mitä he todellisuudessa tekivät. Tässä median pitäisi toimia ulkopuolisena kontrollina, mutta uuden teknologian myötä ei kuitenkaan ole enää syytä tyytyä pelkkään hurskaaseen toiveeseen, että poliitikot ovat rehellisiä ja media huomaa jos eivät ole – heidän todellisia toimiaan suhteessa puheisiin voidaan systemaattisesti seurata. Tällaisia palveluja onkin vihdoin alkanut syntyä, mutta miksi näin tärkeä tehtävä on muutaman aktiivisen kansalaisen varassa, eikä olennainen osa järjestelmää?
Mutta seurantakaan ei auta, jos ei ole mitä seurata. Maan tapaan näet kuuluu vaalirahoituksen lisäksi päätöksenteon salaaminen, sillä kaikki oleellinen päätetään suljetuissa hallitusneuvotteluissa ja valiokunnissa täysistuntojen jäädessä vain seremonialliseksi kumileimasimeksi. Vaikka jälkeenpäin tehdään julkiset paperit harkituin sanamuodoin, ei kansalainen pääse koskaan arvioimaan olisiko hyväksynyt ne perustelut ja lehmänkaupat joilla hänen äänestämänsä ehdokas taivuteltiin yhteiseen esitykseen. Esimerkiksi äänestystulosten käyttämistä edustajien työn seurantaan on valitettu epäreiluksi, koska "niin paljon työtä tehdään epävirallisissa neuvotteluissa". Mitään näistä salaisuuksista ei kuitenkaan haluta julkisiksi, koska "edustajille pitää taata työrauha". Miksi puolueiden mahdollisuus sopia salassa on tärkeämpi kuin äänestäjän oikeus saada tietoa edustajansa toimista?
Ennen kuin (jos koskaan) kansalaisaloite saadaan toimintakuntoon, kansalaisilla ei ole mitään tietä tuoda esiin tyytymättömyyttään politiikkaan järjestelmänä. Voit äänestää maan tavan muuttamista kannattavaa ehdokasta, mutta mikään äänestystuloksessa muuta ääntäsi viestiksi nimenomaan tuon yhden mielipiteen puolesta niiden kaikkien joukosta. Voit ottaa yhteyttä edustajaan, mutta mikään ei velvoita häntä tekemään asialle mitään - eikä hän voisi sooloilla näin merkittävästi hallitusohjelmasta erillään vaikka haluaisikin. Voit perustaa itse puolueen, mutta vaikka ihme tapahtuisikin ja pääsisit kansanedustajaksi, jos et toimi jo vallassa olevien kirjoittamattomien sääntöjen mukaan, et pääse päättämään mistään. Lisäksi yhden asian puolue ei saisi tukea, koska ilman ehdokkaiden omat mielipiteet tappavaa ryhmäkuria ja julkisuutta kaihtavia neuvottelutapoja puolue ei ole luotettava.
Uskon, että monelle kotiin jääminen on protesti, mutta protestina se on yhtä tehoton kuin ehdokkaan vaihtaminen seuraavissa vaaleissa: signaali on epäselvä. Protestiääni protestipuolueelle ei ole protesti - se on ääni ko. puolueen ohjelmalle, mutta vain niissä puitteissa mitä vallitseva politiikan tapa sille antaa. Jos kannatat puoluetta, äänestä toki sen ehdokasta, mutta vain jos kannatat samalla politiikan salailevia ja valtaa sementoivia sääntöjä.
Itse olen päätynyt siihen, että äänestän tyhjää. Näin osoitan, että demokratia kiinnostaa minua, mutta en ole tyytyväinen järjestelmään ja politiikan tapaan. Tyhjä ääni hylätään, mutta jos niitä hylätään tarpeeksi, kasvaa julkinen paine huomioida asia - ja se on paljon vahvempi signaali tyytymättömyydelle kuin mikään meille annettu mahdollisuus vaikuttaa.

Testimielessä Kivaan

2010-11-15T00:25:00.001+02:00

Aina välillä on tullut törmättyä Kiva.org (http://www.kiva.org/) -mainoksiin, ja on jäänyt yleisesti kuva että palvelu on luotettava, hyödyllinen ja kannatettava. Yleensä pyrin ottamaan enemmänkin selvää ennen kuin lähden mihinkään rahankeruuseen, lahjoittamiseen tms., mutta en ole saanut aikaan Kivan tutkimista hyvään toviin, joten laiskuuttani pistin satasen menemään testimielessä. Katsotaan sitten jonkin ajan kuluttua mitä tapahtuu.

Oma motivaationi on siis "hyväntekeväisyys" - jos jossain köyhässä maassa joku pystyy lainalla saamaan elämäänsä paremmaksi, niin miksipä en lainaisi kun se vaivatonta on ja ylimääräistä omistan. Toisaalta olen kiinnostunut toiminnan eettisestä puolesta. Luin joskus Grameen-pankista joka tämän kai aloitti (tai ainakin teki tunnetuksi). Sen jutun mukaan lainaaminen olisi lopulta saajan kannalta hyödyllisempää kuin lahjoittaminen, ilmeisesti siksi että samassa paketissa tulee motivaatio ja keinot omaan toimeentuloon, verrattuna siihen että lahjoitus ei tyypillisesti mene tulevaisuuteen sijoittamiseen vaan tämän hetken tarpeisiin. Toisaalta tällä ei varmaankaan kai auteta kaikkein köyhimpiä, joilla on pienemmät mahdollisuudet aitoon takaisinmaksuun. Ja mitkä ovat paikalliset vaikutukset, jos köyhistä vähän vähemmän köyhät saavat apua ja enemmän köyhät eivät? Miten ihmiset oikeastaan valikoituvat tällaiseen lainaamiseen? Muistan myös jostain lukeneeni, että jotkut mikrolainapankit toimivat melko mafiamaisesti periessään velkoja takaisin, mutta tämän todenperäisyydestä en tiedä. Onko jollain näkemystä näistä asioista?

Lobbarien kansanvalta?

2010-11-04T12:57:00.000+02:00

Päivän Hesarista, otsikolla Suomeen halutaan tarkemmat lobbaussäännöt.

"Keskustan entinen puoluesihteeri, Suomenmaan nykyinen päätoimittaja Pekka Perttula [...] korostaa kirjoituksessaan, että kansanvaltaan kuuluu päättäjien ja asiantuntijoiden eli lobbareiden vuorovaikutus.

Kokoomuksen kansanedustaja ja entinen puoluesihteeri Harri Jaskari muistuttaa, että seuraavan hallituksen hallitusohjelman tekstien hionta on lähtenyt käyntiin. Sen prosessin yhteydessä nähdään hänen mielestään, ketkä ovat mestarilobbaajia eli ketkä saavat omia näkemyksiään uuden hallituksen ohjelmaan."

Miten se, että mestarilobbaajat eli "asiantuntijat" saavat "omia näkemyksiään" hallituksen ohjelmaan, kuuluu kansanvaltaan?

Avioliitto vain kirkolle

2010-11-01T23:28:00.000+02:00

Oho! Tajusin jotain uutta homoavioliittokeskustelusta, jonka luulin jo tulleen siihen pisteeseen että mitään uutta ei enää voida sanoa.

Minusta on ilmeistä että samaa sukupuolta olevien liitolla pitäisi olla samat juridiset ja yhteiskunnalliset seuraukset kuin eri sukupuolta olevien liitolla. Tähän mennessä olen ollut sitä mieltä, että vihkioikeus pois kirkolta ja rekisteröidyt yhtä lailla avioliitoiksi. En ymmärtänyt, mikä oikeus kirkolla olisi määrätä millainen avioliitto saa olla. Nyt tuli mieleen, että kirkko ja uskonnot ovat kieltämättä olleet kauan ennen nykyaikaista valtiota olemassa, joten niiltä avioliiton pois ottaminen voidaan nähdä oikeutetusti jonkun pyhän ryöväyksenä. Minusta tässä ei ole ongelmaa, mutta näen nyt miksi monen mielestä voi olla.

Sukupuolisuuntautumisten yhdenvertaisuusongelma on juridinen (laki) ja yhteiskunnallinen (leimautumismahdollisuus liiton nimityksen perusteella), mutta ei liity siihen mikä nimitys on, kunhan se ei erottele, eli on sama molemmille. Looginen ratkaisu on siis jättää avioliitto pyhyyksineen kirkolle ja muille uskonnoille, ja määritellä kaikki (olemassaolevat ja tulevat) maalliset liitot juridisine seurauksineen rekisteröidyiksi parisuhteiksi. Avioliitolla ei siis olisi mitään juridista asemaa, ja kirkko voisi vapaasti määritellä sen itse miten haluaa. Normaali naimisiinmeno tapahtuisi rekisteröitymällä, ja tämän lisäksi voisi hakeutua kirkossa avioliittoon jos haluaisi.

Tokihan tähän jäisi edelleen se koettu epäoikeudenmukaisuus, että kristityt homot eivät pääsisi avioliittoon, mutta se on kirkon ongelma eikä sen pitäisi koskettaa maallista valtiota mitenkään. Tällä hetkellä vähemmistön (kirkon jäsenluvut eivät ole uskottava mittari uskonnonharjoittajien määrälle) uskonto määrittelee maallisen valtion sopimuksia, ja se on se oleellinen vääryys. Kysehän on aika lähelle sama vika kuin kirkon automaattijäsenyydessä - tällaista ei kai millekään muulle yhteisölle hyväksytä?

Muutoin olen periaatteellisesti sitä mieltä, että kirkko pitäisi erottaa valtiosta. En ole ihan varma onko tämä tosin käytännön kannalta paras vaihtoehto, mutta se on eri keskustelu.

Kiitokset ajatuksesta Mari Saariolle.

Minä olen hyvä (suhteellisella asteikolla)

2010-10-30T01:41:00.000+03:00

Pidän juustoista kovin. Sanoin siksi eräässä yhteydessä, että juustot ovat suuri syy sille, etten ole luopunut maidosta lihattomaksi ryhtymisen yhteydessä. Vastauksena: "Siinä kohtaa siis mielihalut menevät periaatteiden edelle?"

Argh. Koska en ole hyvä ajattelemaan nopeasti tilanteessa, en osannut tuolloin vastata, mutta se jäi kaihertamaan. Kommentti kuulostaa samalta kuin syytökset, missä vaikkapa Vihreitä syytetään siitä että he silloin tällöin syövät lihaa, ajavat omalla autolla tai lentävät niin kuin muutkin kuolevaiset. Siis riippumatta siitä, että syyttäjä itse tyypillisesti tekee noita huomattavasti enemmän - aivan kuin kulutuksen arvosteleminen olisi oikeutettua vain, jos siitä luopuu täysin.

Tilannehan on se, että kasvissyönti tai maailmanpelastus ei minulla ole varsinainen periaate. Siis siinä mielessä, että jokin on absoluuttisesti oikein tai väärin. Jos esimerkiksi ihmisarvoon uskovaa pilkattaisiin siitä, että hän ihan silloin tällöin kiduttaisi vähän ihmisiä, pilkka olisi ihan aiheellista, riippumatta siitä kuinka vähäinen tai vähäisempi kuin muilla kokonaiskidutuksen määrä olisi. Mutta en esimerkiksi jätä eläimiä syömättä siksi, että ne kärsivät, vaan siksi että haluan pyrkiä kuluttamaan rajallisia resursseja vähemmän, jotta tulevilla sukupolvilla ne eivät olisi vielä rajallisemmat. Tällöin jos kulutukseni määrä on vaikkapa 20 % pienempi kuin keskimäärin, olen jättänyt tuon 20 % kuluttamatta ja hyvällä tuurilla valinnoillani vaikuttanut joihinkin muihinkin vähän. (Huonolla tuurilla joku muu kuluttaa ne minun puolestani, mutta jos en siihen voi vaikuttaa, olen ainakin yrittänyt.) Se on tuon 20 %:n verran paremmin kuin keskimääräisellä irvailijalla, joka ei vaivaudu tekemään senkään vertaa.

Toki olisi parempi kuluttaa vaikkapa 40 % vähemmän, se on selvä. Mutta minun on vaikea nähdä, miten en saisi tuntea itseäni vähän paremmaksi (suhteutettuna keskiarvoon) tekemällä edes vähän.

Primula on "hiilineutraali"?

2010-10-30T01:17:00.000+03:00

Törmäsin Primulan leipäpakkauksessa tarraan, joka uhoaa firman olevan "Suomen ensimmäinen hiilineutraali elintarvikealan yritys". Ensimmäisenä mieleen hiipi ärsytys ilmaisusta 'hiilineutraali', ettäkö mitään eivät muka käytä, hirveää viherpesua ja ikinä en mitään niiltä osta. Hetken mietittyäni ostin kuitenkin, lähinnä ottaakseni sen itselleni muistutukseksi että pitääpä tarkistaa mitä tuolla tarkoittavat.

Sivuillaan Primula kertoo kompensoineensa kaikki päästönsä ostamalla vapaaehtoisia päästöoikeuksia. Tarkemmin ei kerrota mitä oikeastaan ovat tehneet. Jos kyseessä on EU:n päästökauppaohjelma, joka on enemmänkin toiminut voittoautomaattina tietyille aloille (ja rahat on tietysti kupattu kuluttajilta, ks. energiayhtiöt) eikä ole saanut todistettavasti mitään todellisia vähennyksiä, ja jonka oikeudet ovat ylitarjonnan vuoksi niin halpoja että maksut käyvät halvasta mainoskampanjasta, kuulostaa kieltämättä aika viherpesemiseltä. Toisaalta kyseessä voi olla (sanan "kompensaatio" perusteella) offset-tyyppinen puiden istututtaminen tms., jota itsekin olen pohtinut lentojen yhteydessä. (Hitto, en ole itse tehnyt vieläkään sille asialle mitään... hieman tekopyhää ehkä?) Ei ole aivan selvää voidaanko kompensaatiota nähdä niin positiivisesti kuin tuota palvelua myyvät tahot luonnollisesti väittävät. No, koska en tiedä, kysyin. Katsotaan vastaavatko joskus.

Tästä kompensaatioasiasta erillisenä sivuilla lisäksi:

"Ympäristöystävällisyys ja ekotehokkuus näkyvät myös Järvenpään uuden tuotanto- ja logistiikkakeskuksen rakentamisessa[, joka on valmistuessaan] Pohjoismaiden modernein leipomo- ja valmisruuan tuotantolaitos, joka täyttää korkeimmatkin ympäristöstandardit.
"Delituotteiden pakkaukset ovat täysin biohajoavia eivätkä ne sisällä säilyvyyttä lisäävää suojakaasua."
"Primulassa on vastattu tähän haasteeseen hankkimalla henkilökunnalle bioetanolikäyttöiset työsuhdeautot. Autojen polttoaineena käytetään ylijääneestä taikinasta ja leivästä valmistettua bioetanolia." (!)

Uusi ekotehokas rakennus voi tarkoittaa mitä vain ja pakkausten biohajoavuus on mitätön yksityiskohta, mutta bioetanoliautot pistivät virneen naamalle. Se on ideana jotain, mitä joku mainosmies ei ole voinut vain keksiä (siis olettaen että sellaisia tosiaan on), vaan asialle on ihan oikeasti täytynyt tehdä jotain konkreettista. Tai ainakin yrittää.

Tietämättä enempää on paha sanoa kummempaa, kuin että varovaisen positiivinen kuva jäi. "Hiilineutraali" on mitä todennäköisimmin karkeaa liioittelua, mutta ehkä ne oikeasti yrittävät.

Suomen kannabisyhdistys on hyvien tapojen vastainen!

2010-10-16T02:37:00.000+03:00

Särelän blogin kautta mielenkiintoinen uutinen: Suomen kannabisyhdistyksen rekisteröityminen kaatui viranomaisen tulkintaan, että yhdistyksen säännöt ovat hyvien tapojen vastaiset. Vaikea olla nauramatta - että viranomaisen tehtävä on tulkita mitä ovat hyvät tavat ja päättää sen perusteella yhdistyksen rekisteröitymisestä!

Vastaus Osmolle: "Politiikka on joukkueurheilua"

2010-10-09T15:47:00.001+03:00

Tulin kirjoittaneeksi aika pitkälti Osmon merkintään politiikka on joukkueurheilua, joten laitan sen myös tänne. Aloitus kannattaa lukea tuolta, pyrin myös jatkamaan keskustelua siellä.

Erittäin hyvä asia tuoda esille!

Olen kuitenkin eri mieltä kanssasi. Kerrot, että päätökset on tehty kauan ennen ainoita julkisia päätöstilaisuuksia täysistuntoja, joita kutsut seremoniallisiksi. Eikö tässä ole sinun mielestäsi mitään ongelmaa? Hallituksen ministerit hakevat mandaatin eduskuntaryhmiltä, ja sitten hallituspuolueet neuvottelevat asiat halki. Nämä molemmat vaiheet toimivat kansalta täysin salassa, kabineteissa. Niinpä äänestäjällä ei ole koskaan mitään mahdollisuutta todeta, onko hänen äänestämänsä edustaja koskaan oikeasti ajanut asiaa jota lupasi ajaa. Kansan kuitenkin halutaan antaa ymmärtää, että päätöksiä ei ole salassa sovittu.

Ongelma on olennaisesti se, että kansalta ei juuri koskaan kysytä yksittäisistä asioista, vaan paketeista jotka kokoavat useita kantoja. Ja kun äänestää ehdokasta jonka paketti on suunnilleen haluttu (jos sellaisen tässä konsensusmaassa löytää), ei voi oikeasti tietää mitä paketin osaa tullaan koskaan ajamaan ja mitkä siellä olivat vain äänien kalastelua: luvattu ehkä hyvässä tahdossakin, mutta kabinettineuvotteluissa niin marginaalissa että eivät koskaan toteudu.

Ryhmäkurin ja enemmistöhallitusten maassa puolueiden kannattaa hankkia ehdokkaita mahdollisimman laajalta skaalalta saadakseen maksimoitua puolueelle tulevat äänet. On kuitenkin selvää, että kabineteissa tehdyissä neuvotteluissa enemmän valtaa on puoluejohdon mielipiteillä, koska he edustavat enemmistöä puolueaktiiveja jotka äänestivät heidät johtoon. Siten sellaisen ehdokkaan äänestäminen joka lupaa jotain johdon mielipiteistä poikkeavaa on äänestäjien kannalta hukkaan heitettyä. Ja mitä enemmän ehdokkaita on, sitä enemmän tällaisia "turhia lupauksia" esittäneitä ehdokkaita myös valitaan (mutta koska aiheet jakautuvat laajalle, ne eivät pääse voittamaan vakiintunutta johdon kantaa), ilman että heidän poikkeavat kantansa koskaan pääsevät marginaalista kabineteissa. Ja puoluejohto toki tietää, että heidän hajaääniä haravoimaan hankkimansa ehdokkaat eivät koskaan pysty toteuttamaan lupauksiaan, joten tämä pettäminen on täysin tietoista ja jopa tahallista. Asioista todella päättäville on tietysti edullista, että puolueissa on käytännössä vallattomia edustajia joiden on toteltava ryhmäkuria.

Pointtini on, että äänestäjän kuluttajansuoja on erittäin heikko: hän joutuu valitsemaan valmiista paketeista vähiten huonon, neljän vuoden välein tietämättä mikä osa paketista tulee olemaan merkityksellinen ja mikä ei, ja saamatta koskaan selville miten valittu ehdokas oikeastaan saamaansa valtaa kabineteissa käytti.

Tähän nähden, eikö ole ymmärrettävää että ihmisiä turhauttaa äänestää? Ja että voisi edes yrittää keksiä parannuksia eikä vain pyrkiä torppaamaan muutosta joka olennaisesti vakiinnuttaa valtaa niille joille nykyinen sopii (puoluejohdot ja asemiinsa istutetut poliittisesti valitut virkamiehet)?

Välittömästi mieleen tulee seuraavat ehdotukset:
1. Suorat kansanäänestykset, kansalaisaloitteet. Näistä on puhuttu muualla paljon, mutta ainakin kansa voisi ottaa kantaa asioihin suoraan, eikä tarvitsisi tyytyä pelkkiin epätyydyttäviin paketteihin kyseenalaisella vaikutuksella.
2. Mitä jos kabinettineuvottelut olisivat julkisia? Silloin äänestäjät ainakin näkisivät mitä heidän edustajansa todella tekevät ääniensä eteen. Olen kuullut vastustettavan valiokuntakäsittelyjen julkistamista vastaan sillä, että edustajat alkaisivat tehdä vaalityötä valiokunnissa eikä hommia hoidettaisi oikeasti. Mutta eikö äänestäjien "miellyttäminen" ole edustajien työtä? Jos kulttuuria saisi muutettua sellaiseksi, että kabinettineuvottelut olisivat julkisia (ja niiden taakse ilmaantuvat salaiset neuvottelut olisivat paheksuttavia), kaikki edustajantyö olisi julkista ja kansa voisi todella valvoa edustajiaan. Julkisia neuvotteluita tulisi sen verran paljon, että kaikkia ei lehdistökään jaksaisi repostella, mutta tärkeitä neuvotteluita ei voisi pitää kansalta salassa.
3. Kun Osmokin heittelee silloin tällöin koepalloja, mitä jos puolueita ei olisi, kaikki ehdokkaat menisivät eduskuntaan itsenään, asiat päätettäisiin täysistunnoissa eikä hallituksessa? Liittoumat muodostuisivat asioiden ympärille, ei henkilöiden. Joka asiasta pitäisi käydä neuvotteluja monien kanssa (vaikka jossain määrin vanhojen liittoumien perusteella voisi päätellä ketä mihinkin kannattaa kysellä), kyllä, mutta on myös haukuttu sitä, että nykyään lakeja tehdään aivan liikaa aivan vääriin asioihin. Järkeistämällä pois työ laeista joita ei valvota, joita ei ole tarkoituskaan noudattaa, jotka ovat vain "viestejä", jne., ehkä niitä olisi neuvoteltavissa oleva määrä?

Vertaus jalkapalloon on myös huono. Futiksessa on yksi selkeä tavoite, voittaa peli saamalla enemmän maaleja kuin toinen joukkue, jolloin siinä on järkevää toimia joukkueena kurinalaisesti yhteisen suunnitelman mukaan. Politiikassa näin ei ole. Itse asiassa vertaus johtaa täsmälleen samaan mielikuvaan kuin mikä kabinettipolitiikassa monen (myös minun) mielestä mättää: puoluejohto määrittelee mikä on yksi tavoite jota pitäisi jahdata joukkueena kurinalaisesti yhteisen suunnitelman mukaan. Jalkapalloilijat eivät ole siellä määritelläkseen pelin tavoitteet uudelleen, poliitikot ovat. Jos poliitikosta tulee jalkapalloilija, hän olennaisesti pettää tarkoituksensa.

Reagointia päivän uutisiin

2010-10-08T21:20:00.003+03:00

Päivän HS (8.10.) kertoo meille monta hauskaa ja mielenkiintoista* asiaa Suomesta.

"Thaimaalaiset naiset ovat joutuneet tekemään jopa vuosia töitä ilman lomia CenCei Oriental Spa -kylpylöissä." Hesari kertoi (no, antoi ymmärtää) allaolevasta uutisesta, että jutun takana on sama jätkä joka oli oikeudessa HairStore-ketjun epäinhimillisistä työolosuhteista. Millainen ihminen kehittelee liiketoimintansa sille perustalle, että hei, riistetäänpä heikossa asemassa olevia työntekijöitä niin tulee kannattavampi firma!
Timo Kalli (kesk) "suhtautuu penseästi kerjäämisen kieltoon lailla". Tämä siis sen jälkeen kun viikko on pöyritelty asiaa lehdistössä ja suunnilleen kaikki (ensin lehdet, oikeusasiantuntijat ja kansalaisjärjestöt, sitten poliitikot joilta on erikseen kysytty) ovat tuominneet lainvalmistelun huonoksi, syrjiväksi ja tehottomaksi. Saattaahan olla että Kallilla ei ole ollut päähallituspuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajana mitään kosketusta (täysin kokoomuksen miehittämän?) sisäministeriön työryhmän lainvalmisteluun ennen esityksen tekemistä, että olisi voinut antaa mielipiteensä siihen. Kovasti kyllä näyttää siltä, että tuuliviiri kääntyy tuulen mukaan. Miksi Hesari on kirjoittanut tästä erikseen jutun tänään?
Suomen pääneuvottelija ilmastoasioissa on - ehkä ei suuri yllätys - neuvottelemassa siten, että Suomi saisi mahdollisimman suuret päästöoikeudet. Päästöjen laskutapa ei saisi olla sellainen, että se voisi "tietyissä tapauksissa näyttää metsämme päästöjen lähteenä". Siis esimerkiksi silloin kun metsistä vaikkapa vuodessa hakataan hiiltä enemmän kuin niihin ehtii sitä samassa ajassa sitoutua? Taloudellisesta näkökulmasta tietysti ymmärrettävää, mutta se kertoo vain siitä, että taloudellinen näkökulma on se joka tämän pallon tuhoaa.
Eläkeyhtiöiden johdolla on eläkkeet kunnossa. Mm. Varman johtaja tulee saamaan 400 000 e vuodessa, mikä ei ole pelkästään absoluuttisena lukuna absurdi, vaan myös suhteellisesti huomattavasti parempi kuin mitä firman maksama normaali työeläke on. Lisäksi nämä johtajat ovat pörssiyhtiöiden muiden johtajien kanssa toistensa firmoissa hallituksissa, ja siis päättämässä toistensa palkkioista. Markkinatalousmiehen vastaushan tällaiseen on, että johtajan työpanos on todella monta (kymmentä? sataa? tuhatta?) kertaa arvokkaampi kuin keskimääräisen työläisen panos, ja että yhtiöissä vain toteutetaan omistajien tahtoa, eli koko Suomen kansa on viisaudessaan toiminnan siunannut. Minulla on ristiriitainen halu olla asian äärellä hiljaa ja vakavana, ja toisaalta huutaa ja kiroilla.
Päivän hämmennys: Sirpa Asko-Seljavaara (kok) puhuu mielipidepalstalla terveydenhuoltojärjestelmän (pidemmälle) yksityistämistä vastaan sanomalla, että yksityiset "poimivat rusinat pullasta". En tiedä pitäisikö tästä päätellä, että ehkä yksityistäminen tässä tapauksessa olisi sittenkin hyvä asia, vai että ko. kokoomuslainen on vaihteeksi oikealla asialla. Ehkä päättelen, etten tiedä asiasta lähimainkaan tarpeeksi.
Plus kansanedustajien palkkionkorotus. Joo.
edit 9.10.: Muutos2011 uusi puheenjohtaja halusi vaihtaa (toisen) nimensä Galactukseksi! Ovela veto - myönnettäköön että äänestäminen olisi huomattavasti houkuttelevampaa jos voisi kirjoittaa lappuun Galactus.

*hauskalla ja mielenkiintoisella tarkoitan tietty enimmäkseen toivoa ja uskoa mihinkään hyvään tuhoavaa.

Miksi oikeusprosessin pitäisi olla riippuvainen?

2010-09-21T01:03:00.001+03:00

Taas kimmastuin ja kirjoitin mielipidekirjoituksen Hesariin. Saa nähdä meneekö nyt läpi:

Hallintotieteiden ylioppilas Jarkko Salonen (HS 20.9.) piti perustuslakituomioistuinta tarpeettomana ja onnistui täydellisesti ohittamaan asian ytimen. Täysin riippumatta siitä, mikä taho lopullisesta tuomiosta päättää ja mikä sen kokoonpano on, tai kuinka hyvin tai huonosti perustuslakivaliokunta on menneisyydessä syyteasioissa toiminut, ja myös täysin riippumatta siitä miten valiokunta tämän nimenomaisen tapauksen tulee ratkaisemaan, kansanedustajat päättävät onko yksi heistä toiminut väärin. Näin kansalaiset sen näkevät. Ja ymmärrettävästi monen mielestä se, että oikeus on poliitikkojen itsensä kohdalla poliitikoista riippuvainen, on ongelma.

Miten kenenkään normaalin ihmisen voi odottaa olevan täysin puolueeton oman työtoverin, mahdollisesti myös puoluetoverin, syytteestä päätettäessä? Jos voimme korvata puhtaan luottamuksen ihmisen kykyyn ja haluun toimia puolueettomasti mekanismilla, joka poistaa koko mahdollisuuden toimia puolueellisesti, miksi ihmeessä emme tekisi niin? Perustuslakituomioistuimessa saattaa olla omat ongelmansa, mutta tähän mennessä niitä ei ole julkisesti tuotu esille. On vain vedottu siihen että "ei ole tarvetta". Luotamme ihmisen kykyyn ja haluun sen sijaan että yrittäisimme varmistaa asian.

Jos on mahdollista muodostaa oikeusprosessi riippumattomaksi, mitä syytä voi olla rakentaa se riippuvaiseksi? Virkamiehen lahjusrikkomuksessa tuomittavaa on, jos toiminta on "omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen". Ilmeisesti ei ole mitään vastaavaa pykälää, jonka mukaan kansanedustajien laillisuusvalvonnan pitäisi edes yrittää ylläpitää luottamusta sen riippumattomuuteen?

Edit (21.9.): Hmm, myöhemmin ajatellen en oikeastaan sano mitään uutta. Ei nyt ehkä tarvitsekaan tulla julkaistuksi.

"Yritysten antama yksityisopetus lisää yhteiskunnallista eriarvoisuutta"

2010-09-13T17:10:00.000+03:00

Jälleen lainaan muita (HS Mielipide 13.9.):

Yritysten antama yksityisopetus lisää yhteiskunnallista eriarvoisuutta

"Oireellista perusopetukseen astunut bisnes-eetos on siksi, että kasvatuksen ammattilaiset itse näyttävät olevan muutoksen agentteja."

Saila Poulter

Uutisointia yritysten antamasta yksityisopetuksesta on osattu odottaa (HS Kotimaa 7. 9.). Sinällään vanhempien kustantamassa yksityisopetuksessa ei ole mitään uutta tai ihmeellistä, mutta peruskoulutuksen laajamittaisempi ulkoistaminen herättää kuitenkin kysymyksen siitä, voiko yleissivistävän koulutuksen ja kasvatuksen tulevaisuudessa järjestää "keikkatyönä".

On hienoa, mikäli erityisopetuksen kriisitilaan apuun rientävillä yksityisillä palveluntuottajilla on vilpitön huoli paikata kohtaa, jossa koulutusaluksemme pohja vuotaa. En epäile, etteivätkö yksityisen firman palveluksessa olevat opetuksen ja kasvatuksen ammattilaiset tekisi työtään lapsen etua ajatellen, mutta täysin merkityksetöntä ei ole se, että yksityisten koulutuspalveluiden perimmäinen tarkoitus on tuottaa omistajilleen voittoa.

Kysymys ei ole pelkästään tukiopetuksen siirtymisestä yksityisten yritysten nimiin. Kyseessä on askel suuntaan, jossa koulutuksen kautta on tarkoituksenmukaista ja hyväksyttävää tuottaa yhteiskunnallista eriarvoisuutta: se menestyköön, kenen isillä on varaa maksaa.

Oireellista perusopetukseen astunut bisnes-eetos on siksi, että kasvatuksen ammattilaiset itse näyttävät olevan muutoksen agentteja. Helsingin Sanomissa haastateltu koulun rehtori ei näe ristiriitaa oman työnsä, koulun tukiopetuksen ja bisneksen välillä.

Kasvatus on perimmiltään kannanottoa siihen, mitä on hyvä elämä ja miten lapsi tähän hyvään elämään autetaan. Onko nykyisten kasvatusinstituutioidemme vastaus tähän kysymykseen, että hyvä elämä on bisnesenkeleiden johdatukseen luottamista? Onko lapsien opettaminen ja ohjaaminen valtiosihteeri Heljä Misukan sanoin vain kysynnän ja tarjonnan lain toteumista?

Ennen kaikkea tämä on haaste opettajankoulutukselle: ymmärtääkö yksittäinen opettaja opettajuuden yhteiskunnalliset sidokset? Käyttääkö opettaja – vaikkakin välillisesti – pedagogiikkaa yhteiskunnallisen epätasa-arvoisuuden lisäämiseen?

Ei ole mielekästä vastustaa kaikkea koulutusta koskevaa uudistusta; on pohdittava miten turvata koulun olemassaolo tulevaisuudessa myös taloudellisessa mielessä. Tarvitaan kuitenkin julkista keskustelua siitä, miten uudistuksia on tarkoitus toteuttaa.

Uusliberalistista eetosta kritikoivat kannat leimataan kovin helposti joko menneen maailmanajan vasemmistolaiseen tai konservatiiviseen leiriin kuuluviksi sen sijaan, että käytäisiin vakavasti kasvatusta problematisoivaa debattia eri yhteiskunnallisten toimijoiden kesken.

Sanomattakin on selvää, että vanhemmat haluavat tarjota lapselleen parasta ja varustaa heidät tulevaisuuden kilpailuyhteiskuntaan. Mutta mistä löytyisi vanhempia, jotka pelkkää oman lapsen edun ajattelemisen sijaan voisivat ajatella kenties koko luokan tai yhteisön lasten yhteistä hyvää vaikuttamalla paikallisella tasolla ja vaatia lähikoulun resurssien riittävyyttä?

Bisneksen tarjoama "täsmälääke" koulutuksen heikkoon kohtaan on tarjouslaastaria haavaan, joka on luokiteltu tikattavaksi.

Viime vuosikymmeninä on käynyt ilmeiseksi, miten julkinen sektori aliresursoimalla saadaan luotua tarkoituksenmukaista palveluiden kurjistumista, johon tarjotaan vastauksena kustannustehokkaaksi uskottua yksityistä palvelua.

Suomalaisen koulutusajattelun historiaan katsottuna käynnissä oleva muutos on mullistava: koululaitoksen rakentaminen aina rahvaan sivistämisprojektista hyvinvointiyhteiskuntaideologian tavoitteita vastaavaksi on perustunut vahvaan tajuun kansalaisten yhdenvertaisten mahdollisuuksien takaamisesta.

Suomella on oma ainutlaatuinen perusopetusjärjestelmänsä, joka on kansainvälisestikin tunnustettu kilpailukykyiseksi – ilman että bisnesajattelu on luokkahuonetodellisuutta.

Yksittäinen tapaus viittaakin laajemmin siihen yhteiskunnalliseen mielentilaan, ettei meillä ole enää yhteistä tahtoa pitää yllä sitä instituutiota, joka on perinteisesti mielletty kansakunnan arvokkaaksi tehtäväksi.

kasvatustieteiden maisteri, tutkija
Espoo

Pikainen paluu päästöhyvityksiin

2010-09-10T13:13:00.001+03:00

Vuosi sitten kirjoitin lentomatkojen päästöhyvityksistä, ja lupasin palata asiaan parin päivän sisällä. No eihän siitä mitään tullut - olen harmitellut asiaa aina silloin tällöin mutta en ole tähän päivään mennessä tehnyt asialle mitään. Nyt sattui silmään uutinen, jonka mukaan Finnairilla on todelliseen kulutukseen, eikä johonkin nimeämättömiin oletuksiin, perustuva laskuri. Tämän mukaan viime vuoden lomamatkani sekä tänä vuonna tuleva matkani (osa lahjaa isälleni, jota en voi oikein jättää väliinkään) yhteensä tuottivat noin 1.1 hiilidioksidiekvivalenttitonnia.

Atmosfair, jota silloin harkitsin, haluaisi 25,30 e moisesta määrästä. Toinen vaihtoehtoni, Tinonkin mainitsema Maan ystävien lentomaksu ei tarjoa laskuria, vaan pitää itse päättää hinta.

En vieläkään tiedä mikä olisi parasta (muu kuin pyrkiä olemaan matkustamatta - mikä kaatui jo tämän syksyn työmatkoilla) enkä osaa päättää juuri nyt. Teen ehkä virheen kun en nytkään puutu asiaan heti, mutta ainakin velkani on muistissa täällä...

Miksi kehitys kehittyisi?

2010-08-22T02:22:00.000+03:00

Pikainen ajatus keskustelusta, joka käytiin kavereiden kanssa eilen (kieltämättä jonkinmoisessa humalassa). Puhe lähti transhumanismista ja mielenfilosofisesta scheissestä, mutta mielenkiintoinen kohta tuli siinä, missä - ainakin siltä minusta tuntui - kaikki muut olivat suunnilleen sitä mieltä, että kehitys kehittyy, eikä sille edes voisi mitään vaikka haluaisikin. Että tietokonein pystytään jossain vaiheessa mallintamaan ihmisaivoja, ja siten tuottamaan keinotekoisia tietoisuuksia, ja että ne sitten pystyvät kehittämään parempia tekoälyjä, mistä ollaan kovaa vauhtia matkalla singulariteettiin. En nyt myöskään muista olivatko muut puhumassa siinä vaiheessa enää yhteiskunnallisesta kehityksestä, mutta se ei vähennä pointtia.

Eli: jostain syystä monet tuntuvat ajattelevan, että kun teknologia kehittyy, ja kun yhteiskunta on kehittynyt tähän asti (..?), niin kehitys jatkuu edelleen parempaan. Jotenkin väistämättä. Että vaikka saatetaan mennä väliaikaisesti taaksepäin, jossain vaiheessa joudutaan taas palaamaan kehityksen raiteille ja edistymään yhä parempaan. Ikään kuin luonnonlakina.

Ymmärrän ajatuksen vetovoiman, ja sitä voidaan perustella (jos hyväksytään tähänastinen kehitys) sillä, että meillä ei ole muuta infoa kuin tähänastinen historia, joten ennusteet täytyy tehdä sen perusteella ja siksi kehityksen täytyy jatkua. Vastakysymykseni jota en ehkä kyllin selvästi esittänyt, on: mikä on se mekanismi, joka tämän väistämättömän kehityksen tuottaa? Mennyt ei ole millään tavalla tae tulevasta, ellei voida todeta, että ne mekanismit jotka ovat olleet tähän asti voimassa tulevat olemaan voimassa edelleen ja siten tuottavat samankaltaista kehitystä jatkossa.

Vaikken kiellä sitä, etteikö sellaisia mekanismeja voisi olla - tässä pikaisessa ajatuksessa en nyt lähtenyt hakemaan lähteitä missä moisia esitettäisiin - on minusta jopa hieman huolestuttavaa ajattelua vain luottaa siihen, että näin täytyy olla, kehityksen täytyy kehittyä. Miettimättä tarkemmin miksi näin olisi. Luottamus siihen saattaa aiheuttaa, että ei ole motivaatiota edistää asiaa silloin kun siihen olisi mahdollisuus, koska omaa vastuuta ei täysin itsestä riippumattomasta väistämättömästä tulevasta tarvitse ottaa.

Pointtini: jos haluaa parempaa yhteiskuntaa, on epäproduktiivista luottaa siihen että kyllä se sieltä tulee. Silloin pitää ihan oikeasti pyrkiä siihen, itse, ja ottaa jotain vastuuta. Henkilökohtaisesti en näe mitään syytä uskoa väistämättömyyteen.

Eettinen boikotti ei vastaa valtioiden kaupparajoitteita

2010-07-28T18:54:00.001+03:00

Akateemisessa talousblogissa oli Venäjän kauppapolitiikkaa käsittelevän kirjoituksen lopussa mielestäni kummallinen argumentti:

Ja kun kerran pääsin vauhtiin helteen vähän helpottaessa, niin niiden suomalaisten, jotka kummeksuvat Venäjän politiikkaa mutta samalla itse erilaisista eettisistä syistä kieltäytyvät ostamasta joissakin köyhissä maissa tai niiden yritysten tuottamia tavaroita, tulisi myös harrastaa itsetutkiskelua: heidän toimensa ovat aivan samanlaista mielivaltaista tuotemääräysten käyttöä kauppapolitiikan välineenä kuin Venäjänkin. Kukin voisi edes kysyä itseltään, mihin ne lapset päätyvät, jotka meidän vaatimuksestamme erotetaan työstä.

Vastaukseni jonka jätin merkintään:
Parhaassa tapauksessa ne lapset viedään (länsimaisen kehitysavun pystyssäpitämiin?) kouluihin, kun vanhempien ei ole enää kannattavaa pitää heitä sieltä poissa. Varmaan suurimmassa osassa tapauksista tilanne ei ole valitettavasti tällainen.

Taloudesta tietämättömänä vertaus myös tuntuu kummalliselta. Valtio rajoittaa joidenkin tuotteiden tuontia oman uhatun alan suojaamiseksi, siinä missä kuluttaja päättää olla ostamatta jotain tuotetta, jonka näkee tuotetun epäeettisellä tavalla. Ensinnäkin valtiolla on aika pirusti enemmän valtaa kuin kuluttajalla, koska kuluttajien (kokonaisuutena) valta on niin hajautettua eikä sitä saa koskaan täysin käyttöön: veikkaisin, että tehokkainkaan boikotti ei ole koskaan pysäyttänyt minkään tuotteen myyntiä maassa kokonaan.

Toisekseen motiivi, ja sen seurauksena sekä viesti että reaktiot muutoksiin ovat erilaiset. Valtio pyrkii estämään tuotteen tuonnin kotimaisista syistä - tuottaja ei voi tehdä yhtään mitään (siis itse, tietenkin se voi valittaa ylikansalliselle järjestölle) parantaakseen tilannetta. Jos rajoitus joskus poistuu, se ei johtunut mistään tietystä toimenpiteestä, jota tuottaja olisi siitä lähtien kannustettu tekemään. Eettisyyteen painottava kuluttaja antaa jossain määrin viestiä, että jos parannat työläisten asemaa, ekologisuutta tai mitäikinä, sitten voimme ostaa. Ja toivottavasti työläisten aseman parannuttua sitten myös ostaa. Viesti on heikko, mutta eettisyyteen panostavien tuottajien nousun myötä voidaan todeta, että sillä on ollut väliä.

(Edit 18.56) Jaa, itse asiassa Muhammed-pilapiirroskohun aikaan Arla taisi vetää kokonaan tuotteitaan pois arabimaista paikallisten alettua mesota tarpeeksi. Mutta tämä oli aika harvinainen ääritapaus.

"Lainvalmistelusta on tullut teatteria"

2010-07-26T15:43:00.000+03:00

Samasta aiheesta jatkoi Jukka Kekkonen sunnuntaina (HS 25.7.)

VIERASKYNÄ

Demokratia ja sananvapaus ovat heikentyneet

JUKKA KEKKONEN KIRJOITTAJA OIKEUSHISTORIAN JA ROOMALAISEN OIKEUDEN PROFESSORI HELSINGIN YLIOPISTOSSA.

Julkisuudessa on viime aikoina keskusteltu akateemisten asiantuntijoiden roolista poliittisten päätösten valmistelussa. Tutkijat ovat pitäneet ongelmallisena sitä, ettei osapuolten välillä ole todellista vuoropuhelua: akateemisia asiantuntijoita käytetään vain pintasilauksen antajina etukäteen lukkoon lyödyille poliittisille ratkaisuille. Toisaalta on ihmetelty, miksi tutkijat niin harvoin osallistuvat julkiseen talous- ja yhteiskuntapoliittiseen keskusteluun.

Nämä kaksi teemaa, vuoropuhelun puutteellisuus ja tutkijoiden passiivisuus, voidaan hyvin niputtaa yhteen. Itse asiassa ongelmat ovat vieläkin laajempia ja moniulotteisempia. Ne koskettavat syvältä suomalaisen demokratian perusteita, aina sananvapauden rajoihin saakka.

Lainvalmistelun käytännöt - voisi puhua valmistelukulttuurista - ovat muuttuneet olennaisesti tämän ja viime hallituksen aikana. Tärkeintä näyttää olevan hallitusohjelmaan kirjatun tai muuten poliittisesti tavoitellun ratkaisun aikaansaaminen nopeasti ja tehokkaasti. Päätökset tehdään riippumatta erilaisista näkemyksistä ja käydystä keskustelusta, joka kuuluu demokratiaan elimellisesti.

Itse tuotetusta kiireestä on tullut lainvalmistelussa pysyvä olotila. Halutaan kuitenkin antaa sellainen kuva, että uudistusten suunnittelussa on kuultu runsaasti eri osapuolia. Ulospäin näyttää hyvältä, jos ja kun asian valmistelussa on ollut mukana kymmeniä tai jopa satoja asiantuntijoita ja intressitahojen edustajia. Näin saadaan epäilemättä esille laaja mielipiteiden kirjo. Mutta vaikuttaako asiantuntijoiden kuuleminen esitysten sisältöön käytännössä?

Valitettavasti näin ei yleensä näytä käyvän. Monista ja usein ristikkäisistä mielipiteistä huolimatta pysytään tiukasti ennalta lukkoon lyötyjen, poliittisesti sovittujen ratkaisujen takana. Kuulemisten jälkeen voidaan aina sanoa, että asiantuntijoiden mielipiteet erosivat toisistaan ja valittu ratkaisulinja vastaa osan - siis käytännössä esitystä puoltavien - mielipidettä.

Vain hiukan kärjistäen voidaan sanoa lainvalmistelusta tulleen teatteria, jossa eri tahojen kuuleminen näyttäytyy hidasteena, eräänlaisena prosessiin kuuluvana välttämättömänä pahana. Muutos tähän suuntaan on merkinnyt myös lainvalmistelun laadun selvää heikkenemistä, kun asiantuntijoiden painavillakaan lausumilla ei ole vaikutusta, elleivät ne myötäile annettuja esityksiä. Lainvalmistelun tason heikkenemiseen ovat kiinnittäneet huomiota asiantuntijat laidasta laitaan.

Viime vuosilta voi mainita kaksi erityisen hyvää esimerkkiä päätöksistä, joissa etukäteen pakettina sovittu ratkaisu on ajettu läpi kohtuuttomalla kiireellä ja vasta-argumenteista piittaamatta: vuonna 2009 valmistunut yliopistolakipaketti sekä tuore periaatepäätös lisäydinvoiman rakentamisesta.

Edellisessä tapauksessa opetusministeriön valmistelema esitys sisälsi vakavia valtiosääntöoikeuteen liittyviä puutteita. Suurimmat oikeusongelmat korjattiin perustuslakivaliokunnan lausunnon ansiosta eduskunnassa, joskin rimaa hipoen: toteuttamalla välttämättömät korjaukset minimitasolla. Silti opetusministeriön lainvalmistelu sai tässä tapauksessa melkoisen näpäytyksen.

Ydinvoimapäätöksen yhteydessä sekä kriittiset äänet että asian valmisteluun mahdollisesti liittyneet juridiset ongelmat, kuten esteellisyydet, sivuutettiin lähes kokonaan. Lisäksi prosessi nosti esille asiantuntijoiden sananvapauteen liittyviä kysymyksiä.

Eduskunnassa kuultu valtiollisen tutkimuslaitoksen tutkija sai varoituksen työnantajaltaan, koska hän oli lausunut asiantuntijana eduskunnassa ja myös mediassa työnantajansa linjasta poikkeavia näkemyksiä ydinvoiman lisärakentamisesta. Tapauksen pitäisi panna hälytyskellot soimaan.

Eduskunnassa kuultavalta asiantuntijalta ei voida vaatia, että hän seuraisi työnantajansa mielipidettä. Tutkimuslaitoksen virkamiehen lojaaliusvaatimuksen ulottaminen näin pitkälle antaa yleisemminkin erittäin vaarallisen signaalin sananvapauden rajoista.

Osaavat ja tarvittaessa kriittiset asiantuntijat palvelevat julkisessa hallinnossa ja päätöksenteossa suomalaista demokratiaa. Lisäksi heillä on tietenkin kansalaisina oikeus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tutkijoiden sananvapauden korostaminen on erityisen tärkeää nykyisessä, yliopistolain uudistuksen jälkeisessä tilanteessa. Uudistuksen johdosta yliopistojen ja Suomen Akatemian tutkijoiden virkasuhde muuttui työsuhteeksi, mikä heikensi selvästi tutkijoiden työsuhdeturvaa sekä itsenäistä ja riippumatonta asemaa. Sen vuoksi on pelättävissä, että tutkijoiden valmius ja into esittää kriittisiä mielipiteitä ja käydä demokratiaan kuuluvaa keskustelua vähenee entisestään.

Päättäjät ovat kuitenkin vuosien mittaan useasti vaatineet lisää keskustelua niin akateemisilta asiantuntijoilta kuin tavallisilta kansalaisiltakin. Voi kysyä, onko päättäjien harjoittama politiikka tarjonnut mahdollisuuksia kriittiseen asiantuntija- ja kansalaiskeskusteluun.

Kansanvaltaa - mielikuvilla vai faktoilla?

2010-07-12T20:16:00.003+03:00

(edit 26.7.) Kirjoitus julkaistiin allaolevassa muodossa 24.7.

Kansanedustajien lupausten toteutumista pitäisi voida seurata paremmin
Mitä on suomalainen kansanvalta? Neljän vuoden välein kullakin on mahdollisuus antaa yksi ääni yhdelle ehdokkaalle joidenkin satojen joukosta. Lähinnä tämän perusteella väitetään kansan päättävän niin ydinvoimasta, verotuksesta, vanhustenhoidosta, ihmisoikeuksista kuin kaikesta muustakin.
Mihin tämä mitä tärkein valinta perustuu? Tarkkaan ja oikeaan tietoon siitä, mitä asioita milläkin valinnalla tulee kannattaneeksi? Ei, vaan vaalirahalla muokattaviin mielikuviin ja ennakkokäsityksiin, velvoittamattomiin ja unohdettaviin vaalilupauksiin, puoluekantaan, joka ei kerro mitään, ja epämääräisiin puolueohjelmiin, joiden tavoitteista pieni piiri myy lehmänkaupoissa äänestäjälle ennalta tuntemattoman osan saadakseen toteutettua jonkin toisen.

Vaalien alla pidetään valtavia kampanjoita äänestysaktiivisuuden nostamiseksi, koska järjestelmän legitimiteetti kärsii heikosta osallistuvuudesta. Minusta se kärsii paljon enemmän äänestäjän surkeasta mahdollisuudesta valvoa eduskunnan toimia.
Sanotaan, että kansa antaa palautteen työstä seuraavassa äänestyksessä, mutta käytännössä poliitikot tekevät parhaansa, että kansa unohtaisi menneen käyttäytymisen ja keskittyisi vain vaaleissa myytävään imagoon. Media taas keskittyy parhaimmillaankin vain yksittäisiin ehdokkaisiin tai aiheisiin.
Kuinka moni on tehnyt äänestyspäätöksensä tietopohjalta, esimerkiksi vertaamalla aikaisempaa tilastoitua äänestyskäyttäytymistä suhteessa tehtyihin lupauksiin? Kuten Kaisa Eskola mielipiteessään (HS 7.7.) toi esiin, osa tästä tiedosta on kaikkien saatavilla, mutta niin hankalassa muodossa, että vaatii huomattavaa vaivannäköä, jotta saisi edes pintapuolista kuvaa päättäjien todellisesta käyttäytymisestä.
Eskola toivoi, että eduskunnan verkkosivuille koottaisiin äänestystietoja perusteluineen ja sidonnaisuusluetteloineen. Tällaisen järjestelmän avulla äänestäjät voisivat tehdä vaaleissa perusteltuja päätöksiä.

MindTrek 2009 -konferenssin Apps for Democracy -kilpailussa etsittiin juuri tällaisia ratkaisuja.
Eduskunnan vahtikoira -niminen työ visioi Eskolan tapaan helppokäyttöistä työkalua, jolla äänestäjä pystyisi vaalien alla itse tarkistamaan edustajien äänestyskäyttäytymisen ja aktiivisuuden. Legiskooppi-työ yhdisti idean vaalikoneeseen, jolla kansalainen pystyisi itse tekemään päätöksen kunkin eduskunnassa käytävän äänestyksen suhteen ja vertaamaan, kuka edustajista on vaalikaudella ollut lähimpänä häntä itseään. Moni muu suunnitteli kansalaisaktiivisuutta wiki-pohjalta, mikä mahdollistaisi lukemattomien päätösten käyttäjälähtöisen luokittelun helpommin seurattaviksi aihekokonaisuuksiksi.
Edustajalle itselleen voisi antaa sivun virallisten vaalilupausten kirjaamiseksi kaikkien nähtäville, jotta äänestäjä näkisi, mikä on pelkkää puhetta ja minkä hän uskaltaa antaa myöhemmin tarkastettavaksi. Yksittäisten edustajien seuraamisen lisäksi näin nähtäisiin aiheiden kannatus puolueiden sisällä ja verrattaisiin niiden saamaan huomioon vaikkapa hallitusohjelmassa. Sama palvelu voisi listata julkiset sidonnaisuudet sekä edustajien perustelut päätöksilleen.

Demokratian alkuaikoina tällainen palvelu ei olisi ollut mahdollinen, mutta nykyisin ei ole enää mitään todellista syytä, miksi äänestäjien pitäisi tehdä valintansa vain mielikuvien ja ehdokkaiden charmin sekä median satunnaisen valvonnan varassa.
Parhaiden MindTrek-ehdotusten yhdistäminen julkiseksi palveluksi Eskolan vision ja yllä esittämäni mukaan olisi askel kohti huomattavasti parempaa äänestäjän "kuluttajansuojaa". Kun lisäksi toteutettaisiin eduskunnan käsittelyyn velvoittava kansalaisaloite, voitaisiin jo paljon paremmin mielin puhua todellisesta kansanvallasta.
Kilpailun suojelijana toimi tietotekniikan asiantuntijana profiloitunut ja avoimuutta kannattavien vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi. Onko ehdotuksia vielä viety lainkaan eteenpäin toteuttamiskelpoisiksi työvälineiksi?

(edit 14.7.) Lopullinen lähettämäni muoto oli allaoleva. Lähetin tekstin myös Kasville etukäteen, mutta ehkäpä kiireistään johtuen hän ei tullut siihen vastanneeksi.

Mitä on suomalainen kansanvalta? Neljän vuoden välein meillä kullakin on mahdollisuus antaa yksi (1) ääni yhdelle ehdokkaalle joidenkin satojen joukosta. Lähinnä tämän perusteella (väitetään) kansa päättää niin ydinvoimasta, verotuksesta, vanhustenhoidosta, ihmisoikeuksista kuin kaikesta muustakin.

Mille tämä mitä tärkein valinta perustuu? Tarkkaan ja oikeaan tietoon siitä, mitä asioita milläkin valinnalla tulee kannattaneeksi? Ei, vaan vaalirahalla muokattaviin mielikuviin ja ennakkokäsityksiin, velvoittamattomiin ja unohdettaviin vaalilupauksiin, puoluekantaan joka ei kerro mitään, ja epämääräisiin puolueohjelmiin, jonka tavoitteista pieni piiri myy lehmänkaupoissa äänestäjälle ennalta tuntemattoman osan saadakseen toteutettua jonkin toisen.

Joka vaalien alla pidetään valtavaa kampanjaa äänestysaktiivisuuden nostamiseksi, koska järjestelmän legitimiteetti kärsii heikosta osallistuvuudesta. Minusta se kärsii paljon enemmän äänestäjän surkeasta mahdollisuudesta valvoa eduskunnan toimia. Sanotaan, että kansa antaa palautteen työstä seuraavassa äänestyksessä, mutta käytännössä poliitikot tekevät parhaansa, että kansa unohtaisi menneen käyttäytymisen ja keskittyisi vain vaaleissa myytävään imagoon. Media taas keskittyy parhaimmillaankin vain yksittäisiin ehdokkaisiin tai aiheisiin.

Kuinka moni on tehnyt äänestyspäätöksensä tietopohjalta, esimerkiksi vertaamalla aikaisempaa tilastoitua äänestyskäyttäytymistä suhteessa tehtyihin lupauksiin? Kuten Kaisa Eskola (HS 7.7.) puheenvuorossaan toi esiin, osa tästä tiedosta on kaikkien saatavilla, mutta niin hankalassa muodossa että vaatii huomattavaa vaivannäköä saadakseen edes pintapuolista kuvaa päättäjien todellisesta käyttäytymisestä. Eskola toivoi eduskunnan verkkosivuille kerättyä informaatiota äänestäjien käyttöön paremmin järjesteltynä, ja tähän yhdistettynä sidonnaisuuslistauksia ja äänestyspäätösten perusteluja. Tällaisen järjestelmän avulla äänestäjät voisivat tehdä vaaleissa perusteltuja päätöksiä.

MindTrek 2009 -konferenssin Apps for Democracy -kilpailussa etsittiin juuri tällaisia ratkaisuja. Eduskunnan vahtikoira -niminen työ visioi Eskolan tapaan helppokäyttöistä työkalua, jolla äänestäjä pystyisi vaalien alla itse tarkistamaan edustajien äänestyskäyttäytymisen ja aktiivisuuden. Legiskooppi yhdisti idean vaalikoneeseen, jossa kansalainen pystyisi itse tekemään päätöksen kunkin eduskunnassa käytävän äänestyksen suhteen ja vertaamaan, kuka edustajista on vaalikaudella ollut lähimpänä häntä itseään. Moni muu suunnitteli kansalaisaktiivisuutta wiki-pohjalta, mikä mahdollistaisi lukemattomien päätösten käyttäjälähtöisen luokittelun helpommin seurattaviksi aihekokonaisuuksiksi. Edustajalle itselleen voisi antaa sivun virallisten vaalilupausten kirjaamiseksi kaikkien nähtäville, jotta äänestäjä näkisi mikä on pelkkää puhetta, ja minkä hän uskaltaa antaa myöhemmin tarkastettavaksi. Yksittäisten edustajien seuraamisen lisäksi näin nähtäisiin kannatus aiheille puolueen sisällä ja verrata niiden saamaan huomioon vaikkapa hallitusohjelmassa. Sama palvelu voisi listata julkiset sidonnaisuudet ja sekä edustajien perusteluja työlleen.

Demokratian alkuaikoina tällainen palvelu ei olisi ollut mahdollinen, mutta tänä päivänä ei ole enää mitään todellista syytä, miksi äänestäjien pitäisi tehdä valintansa vain mielikuvien ja ehdokkaiden charmin, sekä median satunnaisen valvonnan varassa. Parhaiden MindTrek-ehdotusten yhdistäminen julkiseksi palveluksi Eskolan vision ja yllä esittämäni mukaan olisi askel kohti huomattavasti parempaa äänestäjän "kuluttajansuojaa". Kun lisäksi toteutettaisiin eduskunnan käsittelyyn velvoittava kansalaisaloite, voitaisiin jo paljon paremmin mielin puhua todellisesta kansanvallasta.

Kilpailun suojelijana toimi tietotekniikan asiantuntijana profiloitunut ja avoimuutta kannattavien vihreiden kansanedustaja Kasvi, mutta onko ehdotuksia viety lainkaan eteenpäin toteuttamiskelpoisiksi työvälineiksi?

----
Hahmottelin seuraavaa tekstiä Hesariin vastauksena 7.7. tehtyyn avaukseen.

Mitä on suomalainen kansanvalta? Neljän vuoden välein meillä kullakin on mahdollisuus antaa yksi (1) ääni yhdelle ehdokkaalle joidenkin satojen joukosta. Lähinnä tämän perusteella (väitetään) kansa päättää niin ydinvoimasta, verotuksesta, vanhustenhoidosta, ihmisoikeuksista kuin kaikesta muustakin.

Mille tämä mitä tärkein valinta perustuu? Tarkkaan ja oikeaan käsitykseen siitä, mitä asioita milläkin valinnalla tulee kannattaneeksi? Ehei, vaan mielikuviin ja ennakkokäsityksiin. Vaalilupauksiin, joita ehdokkaalla ei ole mitään velvollisuutta pitää. Puolueisiin, joiden sisällä on enemmän eroa kuin niiden välillä. Ehdokkaan ja puolueen imagoon ja näkyvyyteen, joita vaalien alla (ja järjestelmän tuella) muokataan epätasaisesti jakautuvalla rahalla. Usein epämääräisiin puolueohjelmiin, jonka tavoitteista pieni piiri myy lehmänkaupoissa äänestäjälle ennalta tuntemattoman osan saadakseen toteutettua jonkin toisen. Puoluekokouksen päätöksiin, joista johto voi jälkeenpäin sanoutua irti.

Sanotaan, että kansa antaa palautteen työstä seuraavassa äänestyksessä, mutta käytännössä poliitikot tekevät parhaansa, että kansa unohtaisi menneen käyttäytymisen ja keskittyisi vain nyt myytävään imagoon ja unelmahöttöön. Ja koska "palaute" on ainoastaan yksilöimättömiä ääniä eikä kannanottoja tiettyihin asioihin, puolueet voivat tulkita äänestystulokset haluamallaan tavalla.

Missä on äänestäjän ”kuluttajansuoja”? Kuinka moni on tehnyt äänestyspäätöksensä vertaamalla aikaisempaa tilastoitua äänestyskäyttäytymistä suhteessa tehtyihin lupauksiin? Tai kuinka moni on selvillä päättäjien periaatteessa julkisista suhteista yrityksiin, etujärjestöihin, ay-liikkeisiin, ja muihin tahoihin, joilta he saavat uudenkin lain puitteissa vaalirahaa ja joiden etuja he pystyvät päätöksillään ajamaan?

Kuten Kaisa Eskola (HS 7.7.) puheenvuorossaan toi esiin, osa tästä tiedosta on kaikkien saatavilla, mutta niin hankalassa muodossa että vaatii huomattavaa vaivannäköä saadakseen edes pintapuolista kuvaa päättäjien todellisesta käyttäytymisestä. Eskola toivoi eduskunnan verkkosivuille kerättyä informaatiota äänestäjien käyttöön paremmin järjesteltynä, ja tähän yhdistettynä sidonnaisuuslistauksia ja äänestyspäätösten perusteluja. Tällaisen järjestelmän avulla äänestäjät voisivat tehdä vaaleissa perusteltuja päätöksiä.

MindTrek 2009 -konferenssin Apps for Democracy (demokratian sovellukset) -kilpailussa etsittiin juuri tällaisia ratkaisuja. Eduskunnan vahtikoira -niminen työ visioi Eskolan tapaan helppokäyttöistä työkalua, jolla äänestäjä pystyisi vaalien alla itse tarkistamaan edustajien äänestyskäyttäytymisen ja aktiivisuuden. Legiskooppi yhdisti idean vaalikoneeseen, jossa kansalainen pystyisi itse tekemään päätöksen kunkin eduskunnassa käytävän äänestyksen suhteen ja vertaamaan, kuka edustajista on vaalikaudella ollut lähimpänä häntä itseään. Moni muu suunnitteli kansalaisaktiivisuutta wiki-hengessä, mikä mahdollistaisi lukemattomien päätösten käyttäjälähtöisen luokittelun aihekokonaisuuksiksi, joita käyttämällä äänestäjä voisi vaivattomasti nähdä vaikkapa kaikki yrittäjyyteen liittyneet päätökset ja kansanedustajien tilastoidut kannat niihin. Sama palvelu voisi näyttää julkiset sidonnaisuudet ja sekä puolueiden että edustajien perusteluja. Julkisen vallan perustamana se haluttaessa voisi toimia myös suorempana palautekanavana.

Demokratian alkuaikoina tällainen palvelu ei olisi ollut mahdollinen, mutta tänä päivänä ei ole enää mitään todellista syytä, miksi äänestäjien pitäisi tehdä valintansa vain mielikuvien ja ehdokkaiden charmin varassa. Parhaiden MindTrek-ehdotusten yhdistäminen julkiseksi palveluksi Eskolan vision ja yllä esittämäni mukaan olisi askel kohti huomattavasti parempaa äänestäjän "kuluttajansuojaa". Kun lisäksi olisi mahdollisuus eduskunnan käsittelyyn velvoittavaan kansalaisaloitteeseen, voitaisiin jo paljon paremmin mielin puhua todellisesta kansanvallasta.

Voisiko esimerkiksi kyseisen kilpailun suojelija, kansanedustaja Kasvi ryhtyä ajamaan tätä muutosta äänestäjien eduksi?

Porvoo vs. Pride

2010-07-11T04:00:00.000+03:00

Olen nähnyt useammassa paikassa kommentoidun ihmettelyä siitä, miksi presidentti et al. eivät ole tuominneet Porvoon kolmoismurhaa mutta ovat reagoineet julkisesti Pride-kulkuetta vastaan tehtyyn hyökkäykseen. En ole nähnyt juuri vastauksia, mikä on hieman kummallista, koska syitä ei ole vaikea keksiä. Itselleni mieleen tulee kaksi mahdollisuutta, inhimillinen ja yhteiskunnallinen, ja luulen että molemmat syyt ovat olleet vaikuttamassa.

Murhat, vaikka järkyttävätkin, ovat Suomessa (ainakin nykyään) huomattavasti tavallisempia kuin iskut mielenosoituksia vastaan. Lisäksi murhia tapahtuu keskimäärin muualla, tuntemattomille ihmisille, siinä missä poliitikolle mielenosoitus keskellä Helsinkiä lienee jossain määrin omaan kokemusmaailmaan tai mielikuvaan itselle ainakin jotenkin tärkeistä asioista. Niinpä päättäjillä, kuten kaikilla normaaleilla ihmisillä, on taipumus reagoida vahvemmin tapahtumaan, joka on lähempänä ja harvinaisempi, ja siis vaikuttavampi.

Toisaalta murhat ilmeisesti olivat satunnaista väkivaltaa yksittäisiä ihmisiä kohtaan ilman suurempaa tarkoitusta. Pride-hyökkäys oli ainakin jossain määrin suunniteltu, se oli suunnattu poliittista ja kulttuurista liikettä kohtaan, ja sen ilmeinen tarkoitus oli osoittaa suorin teoin vastustusta ko. liikettä kohtaan ja ehkä myös pelotella sitä. Tällöin jälkimmäinen oli yhteiskunnallisesti huomattavasti merkittävämpi tapahtuma, ja siksi ansaitsi päättäjien mielissä selvän tuomion.

Tietenkin ihmettelyn motiivina lienee usein ollut esittää paheksuntaa siitä, että päättäjät tuomitsevat jotain, mikä on itsen mielestä merkityketöntä, tai jotain mitä ei halua pahemmin ajatella, tai mikä on esittänyt jossain määrin samanlaista mielipidettä kuin itsellä on, jättäen tuomitsematta itsen mielestä selvästi paheksuttavaa asiaa. Joten ei se oikeasti niin kummallista ole.

"Markkinat ovat poliittisia konstruktioita"

2010-06-29T11:38:00.000+03:00

Jatkan toistaiseksi vielä vain toisten linkkaamista. Harvinaisen osuva vieraskynä:

VIERASKYNÄ

Markkinavoimatkin voivat erehtyä

Markkinat ovat itsessään poliittisia konstruktioita, jotka eivät aina toimi tehokkaasti eivätkä yhteiskunnan hyväksi.

29.6.2010 3:00

Antti-Ville Suni

Euroopassa ja Yhdysvalloissa käydään parhaillaan poliittista kädenvääntöä rahoitussektorin uudesta sääntelystä. Jos pankit onnistuvat ampumaan lakiesityksiin tarpeeksi reikiä, näemme vastedeskin pääomien virtaavan kansantaloudellisesti tehottomiin ja sosiaalisesti hyödyttömiin kohteisiin: pankkien tuloksiin ja pankkiirien bonuksiin.

Tähänastisissa puheenvuoroissa on tullut esiin useita rahoitusalalle tyypillisiä harhakäsityksiä. Ensimmäinen ja keskeinen virhepäätelmä on sekoittaa keskenään rahoitusala ja reaalitalous. Esimerkiksi Björn Wahlroos väitti hiljattain kohua herättäneessä haastattelussaan, että "kyseessä ei ole valtioiden velkakriisi vaan luottamuskriisi Eurooppaa ja EKP:tä kohtaan" (Financial Times 7. 6.).

Tämän käsityksen mukaan Adam Smithin näkymätön käsi on lyönyt euroaluetta poskelle ja näkymättömät markkinavoimat vaativat nyt euromaita ryhdistäytymään eli alentamaan veroja ja vapauttamaan markkinoita. Mutta kuten Columbian yliopiston professori ja nobelisti Joseph Stiglitz on sanonut, näkymätön käsi on näkymätön todennäköisesti siksi, ettei sitä ole olemassa.

Usko markkinoiden tehokkuuteen johtaa harhaan. Markkinoiden tehokkuus edellyttäisi muun muassa sitä, että kaikkien tieto markkinoista olisi täydellistä. Se ei tietenkään ole mahdollista.

Lehman Brothersin pääjohtajan Richard Fuldin päivätulot vuonna 2007, vuosi ennen pankin konkurssia, olivat 60 000 dollaria. Samaan aikaan miljardi ihmistä eli yhden dollarin päivätulolla. Fuld ei ole rahoitusalalla ainutlaatuinen tapaus, mutta hänen tulonsa ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka tehottomasti markkinat kohdentavat pääomaa.

New Yorkin alueellinen keskuspankki julkaisi äskettäin tutkimuksen kansantaloustieteen opiskelun vaikutuksista ihmisten talouspoliittisiin näkökantoihin. Tutkimuksen mukaan kansantaloustieteen perusopinnot siirtävät opiskelijoiden näkemyksiä poliittisesti oikealle. Oppikirjathan opettavat muun muassa, että verot vääristävät markkinoita ja johtavat tehokkuustappioihin.

Kiinnostavaksi tutkimustulos tulee, kun sitä verrataan aiempaan tutkimukseen, jonka kohteena olivat yhdysvaltalaiset ammattiekonomistit. Vertailu osoittaa, että alan lisäopiskelu tohtoritasolla siirtääkin poliittisia kantoja osin vasemmalle. Tämä näkyy erityisesti suhtautumisessa tuloeroihin ja julkisen sektorin kokoon.

Muutos johtunee siitä, että kansantalouden jatko-opinnoissa tulevat esiin yhtäältä talouden epätäydellisyydet, kuten epäsymmetrinen tieto, ja toisaalta se tosiasia, että talous muodostuu ihmisistä, joiden hyvinvointi ei aina ole yhtä kuin markkinoiden tehokkuus.

Toinen tyypillinen virhe on sekoittaa rahoitusalan toipuminen kansantalouden toipumiseen: Wahlroosin sanoin "monet näistä puoskari-keynesiläisistä – – arvioivat väärin, kuinka nopeasti pääoma reagoi muutoksiin nykymaailmassa".

On totta, että pankkien tulosten nopea paraneminen yllätti monet, mutta se tuskin lohduttaa niitä maailman 37 miljoonaa työtöntä, jotka nyt kärsivät pankkien aiheuttamasta kriisistä. Taantuma leikkaa aina myös pitkän aikavälin talouskasvua. Ihmiset menettävät työttömänä ollessaan taitojaan, ja innovaatioita jää konkurssien vuoksi hyödyntämättä.

On arvioitu, että vaikka kansantalouden tuotannosta jäisi kuromatta kiinni vain neljännes, se vastaisi nykyarvoin jopa 90:tä prosenttia globaalista kansantuotteesta.

Rahoitusala elää kuvitelmassa, jossa sen hyödyllisyys perustuu käteisen rahan tarjoamiseen kohteesta välittämättä. Tällöin alan muut (teoreettiset) velvollisuudet, kuten pääoman tehokas kohdentaminen ja riskien hallinta, jäävät syrjään.

Taloustilastoista ei kuitenkaan löydy mitään todisteita sille, että keynesiläinen ajattelu olisi tässä taantumassa ollut väärässä. Jos rahoitusalan ja reaalitalouden olisi annettu romahtaa vapaasti, olisimme täsmälleen samassa tilanteessa kuin Yhdysvallat 1930-luvun suuren laman aikaan.

Nyt emme maksa kriisin hintaa pelkästään menetettyinä työpaikkoina. Sen sijaan veronmaksajat, mukaan lukien Wahlroosin mainitsemat "köyhät ja rikkinäiset perheet" ympäri maailman, ottavat vastuulleen suuren velkataakan pitääkseen kansantalouden – ja pankkiirien unelmat – hengissä.

Tästä pääsemme Wahlroosin ja kumppaneiden suurimpaan harhakuvitelmaan: markkinoiden vapauteen.

Uusliberaali yhteiskunnan jako vapaisiin markkinoihin ja poliittiseen valtioon on jo lähtökohtana virheellinen. Markkinat ovat itsessään poliittisia konstruktioita. Niihin sisältyy oikeuksia ja velvollisuuksia, joiden legitiimiys on aina lopulta poliittisen harkinnan tulos.

Se mitä oikeuksia ja velvollisuuksia kukin pitää legitiimeinä, riippuu jokaisen subjektiivisesta näkökulmasta. Tähän näkökulmaan vaikuttavat yhteiskunnan arvot ja normit, jotka ovat instituutioiden välityksellä kiinnittyneet ihmisiin, politiikkaan ja talouteen.

Länsimaissa harva varmastikaan pitää enää esimerkiksi lapsityövoiman kieltoa ei-toivottavana markkinainterventiona, mutta monessa kehitysmaassa kapitalisteilla on vielä oikeus hankkia halvinta mahdollista työvoimaa.

Pääsemme eteenpäin, kun tunnustamme, että markkinat ovat itsessään poliittisia konstruktioita, jotka eivät aina toimi tehokkaasti eivätkä yhteiskunnan hyväksi.

Abraham Lincoln esitti kuuluisassa Gettysburgin puheessaan vision valtiosta, joka on olemassa kansalaisten toimesta ja kansalaisia varten (of the people, by the people, for the people). Ikävä kyllä niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin poliittinen päätöksenteko näyttää yhä edelleen tapahtuvan harvojen tahojen erityisintressien mukaisesti. Money talks.

Kirjoittaja on kauppatieteiden maisteri ja valtiotieteiden jatko-opiskelija joka on opiskellut kansantaloustiedettä ja talouspolitiikkaa Columbian yliopistossa New Yorkissa.

"Kyllä valtio maksaa"

2010-05-10T09:33:00.003+03:00

Oho! Toinen ihan samanlainen "jätkä kirjoittaa just mitä olen ajatellut" päivässä. Kun nyt aloitettiin, niin tässä sekin (Taloussanomat):

Kolumni

Kyllä valtio maksaa!

Kun on tappioiden jaon aika, kelpuuttaa amerikkalainen ortodoksikapitalistikin valtion mukaan kakun jakoon. Ja valtio osallistuu synkkiin juhliin mieluisasti, koska selkärangattomat poliitikot ovat narusta talutettavia ihan ilman vaalirahatukiakin.

Risto Pennanen

10.5.2010 07:32

Omituisinta näissä vähän väliä toistuvissa tilanteessa on, että edunsaajat pystyvät sanelemaan ehdot, joilla ne suostuvat ottamaan vastaan veronmaksajien ilmaisen tuen.

Valtion tuella pelastetut amerikkalaispankit heristelevät sormiaan valtiolla, joka haluaisi kiristää pankkivalvontaa. Valvonta voisi estää pankkeja ottamasta järjettömiä riskejä, jotka tuovat vähän aikaa satumaisia voittoja, joita seuraavat muutaman vuoden välein jättimäiset tappiot.

Kriisin hetkellä peliin astuu aina vaihtoehdottomuus.

Parikymmentä vuotta sitten pankkituki oli välttämätöntä Suomessa. Nyt Kreikan ja Kreikkaa lainottaneiden pankkien pelastamiselle ei ole vaihtoehtoa. Todennäköisesti näin onkin. Kreikan jättäminen yksin voisi olla liian uskalias testi.

Erittäin oudolta sen sijaan kuulosti pääministerin perustelu, että Kreikkaa rahoittaneita holtittomia pankkeja ei voi pyytää osallistumaan talkoisiin, koska avun ehdot on jo neuvoteltu. Herää kysymys, miksi pääministerillä ei juolahtanut mieleen ajaa neuvotteluissa myös suomalaisen veronmaksajan etuja, kun meidän rahoilla kuitenkin aikoi pelata.

Toispuoleinen markkinatalous
on riski

Veronmaksaja on myös ydinvoimayhtiöiden takuumies. Suomessa on valmisteltu laki, joka toisi ydinonnettomuudesta seuraavat vahingot ydinvoimayhtiöiden maksettavaksi. Lakia ei kuitenkaan ole otettu käyttöön, koska vakuutusyhtiöt eivät suostu vastaamaan ydinonnettomuuksia.

Vakuutusyhtiöiden kanta on toki aivan perusteltu, koska vakuuttaminen perustuu tilastomatematiikkaan. Yhtiöiden täytyy voida laskea riski ja siitä seuraavat kustannukset. Ydinonnettomuuksista ei ole juurikaan tilastoja, koska onnettomuudet ovat äärimmäisen harvinaisia. Samoin kustannukset ovat arvaamattoman suuria.

Valtio sen sijaan kantaa arvaamattoman vastuun rohkeasti eikä edes esitä ydinyhtiöille, että ”tehkääpä eurooppalainen pooli, joka vastaa yhdessä voimaloiden riskeistä.”

Samaan aikaan monet kysyvät, eikö markkinoiden pitäisi päättää voimaloiden määrä valtion sijaan. Periaatteessa näin pitäisikin markkinataloudessa olla. Valtion tehtävä ei ole päättää, montako paperitehdasta tai lähikauppaa maassa saa olla. Ydinvoimaloiden kohdalla markkinatalous on kuitenkin toispuoleista, jos yhtiöt eivät vastaa omista riskeistään. Siksi valtiolla pitääkin olla puheoikeus asiassa.

Sama koskee pankkeja, joiden toiminnan valtio sanattomalla sopimuksella takaa vaikeissa oloissa. Valtioilla pitää olla oikeus sanella pelisääntöjä, joilla pankkeja valvotaan.

Kieltämättä suomalaiset pankit voivat kärsiä tässä, vaikka ne olivat ottaneet mallikkaasti oppia 1990-luvun kriisistä. Siksi amerikkalaisten ja eurooppalaisten pankkien hörhöilyn seuraukset kaatuvat myös terveellä tavalla toimineiden suomalaispankkien niskaan. Erityisen kiusallinen tilanne on, jos kriisistä hätääntyneet poliitikot tekevät huolimattomia lakeja, jotka aiheuttavat ongelmia kasvun rahoittamiselle.

Valtioiden opeteltava
markkinataloutta

Joissakin tilanteissa voi olla perusteltua pyytää valtio apuun estämään paha kriisi, koska muita auttajia ei ole löydy. Veronmaksajana toivoisi kuitenkin, että valtio toimisi markkinatalouden pelisääntöjen mukaan. Se tarkoittaisi, että valtio ottaisi takauksista hinnan ja perisi saatavansa takaisin.

Raha olisi valtiollakin hyvä väline ohjaamaan avuntarvitsijoita tarkaksi. Kun valtio ei ole tätä uhkausta käyttänyt, ovat rahoittajat lainoittaneet persaukista Kreikkaakin välittämättä tämän maksukyvystä.

Jos valtiot eivät opi valvomaan oikeuksiaan, kasvaa jono eurooppalaisten veronmaksajien kukkarolla. Sen ymmärtämiseksi ei tarvitse tuntea kovin syvällisesti peliteorian hienouksia.

Valintojen seuraukset

2010-05-10T09:19:00.002+03:00

Tämän päivän (10.5.) Hesarissa erinomainen vieraskynä, jossa pohditaan niitä asioita mitä olen tässä surkeassa matkassani parempaan elämään itse joutunut kovasti pohtimaan. (Vaikka ei mitenkään poikkeuksellisen syvällisesti - ilmaisevatpahan nyt vain asian ääneen.) Kopioin sen nyt poikkeuksellisesti tähän tekijänoikeusrikkomuksesta välittämättä.

VIERASKYNÄ

Hiilijalanjälki ei kerro koko totuutta

On huolehdittava siitä, että ekologisempien tuotteiden kysyntä todella vähentää ilmastolle haitallista tuotantoa.

10.5.2010 3:00

A A

Sampo Soimakallio Tuomas Mattila Soimakallio on ilmastonmuutoksen hillintään erikoistuneen tutkimusryhmän päällikkö VTT:ssä ja Mattila elinkaariarviointiin perehtynyt tutkija Suomen ympäristökeskuksessa.

Katso lisää kuvia

Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on johdonmukaista pyrkiä pienentämään tuotannosta ja kulutuksesta aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä. Yhä suurempi joukko kuluttajia haluaa suosia tuotteita ja palveluita, joiden hiilijalanjälki on pieni. Tämän seurauksena yrityksiltä on alettu vaatia tuotteidensa hiilijalanjälkien ilmoittamista.

Hiilijalanjälkilaskelmia on alettu käyttää myös poliittisessa ohjauksessa, esimerkiksi biopolttoaineita koskevassa sääntelyssä. Nämä tekijät ovat edelleen kannustaneet hiilijalanjälkilaskureiden kehittämiseen ja lisänneet niiden käyttöä.

Hiilijalanjäljen avulla yksilö, alue tai yritys voi mitata oman vaikutuksensa ilmastoon ja tunnistaa keskeisimmät kasvihuonekaasujen päästölähteet. Hiilijalanjälki lasketaan tietyin, sovituin menetelmin, ja parhaimmillaan se antaa tarkan kuvan kasvihuonekaasupäästöistä.

Tavallisesti hiilijalanjälki kuvaa kuitenkin menneiden tekojen vaikutuksia, jolloin sen soveltuvuus päästöjen vähentämiseen tähtäävien korjausliikkeiden suunnitteluun on rajallinen. Taustalla on ajatusharha: menneiden haittojen perusteella ei voi suoraan arvioida tulevien tekojen seurauksia.

Useimpien suomalaisten kuluttajien hiilijalanjälkiä hallitsevat kolme tekijää: asuminen, auto ja ruoka. Asumisen hiilijalanjälki aiheutuu suurelta osin kotitaloudessa kulutetusta sähköstä. Useissa hiilijalanjälkilaskureissa normaalin verkkosähkön vaihtaminen vihreään sähköön pienentää asumisen päästöjä tuntuvasti. Vastaavasti auton vaihtaminen vähäpäästöisempään pienentää autoilusta aiheutuvaa hiilijalanjälkeä ja kasvisten suosiminen lihan sijasta pienentää ravinnosta aiheutuvaa hiilijalanjälkeä.

Edellä mainittujen tekojen todelliset ilmastovaikutukset voivat kuitenkin olla hyvin erilaisia kuin hiilijalanjälkilaskurit kertovat. Vihreän sähkön ostaminen pienentää kasvihuonekaasujen päästöjä vain, jos se johtaa nykyistä vähäpäästöisempien voimalaitosten ja polttoaineiden käyttöön tai kokonaissähkönkulutuksen vähentymiseen. Vähäpäästöisemmän auton hankkiminen taas pienentää päästöjä vasta, kun runsaspäästöisempi auto poistuu käytöstä. Siihen asti vain lisätään autokantaa yhdellä autolla.

Elintarvikeketjut ovat vielä astetta monimutkaisempia, koska ne kytkeytyvät voimakkaasti globaaliin maankäyttöön ja synnyttävät ruoan lisäksi monenlaisia oheistuotteita.

Länsimaisia kuluttajia on syyllistetty sademetsien tuhosta soijapavun ja palmuöljyn viljelyn vuoksi. Historiallisesti syy voi ollakin meidän, mutta jos vähennämme kulutustamme, johtaako se automaattisesti trooppisen metsäkadon hidastumiseen? Vai tuottaako länsimaisen kysynnän pieneneminen vain halvempaa soijaa globaalisti kasvavalle teolliselle eläintuotannolle?

Kuormittavan kulutuksen vähentäminen helpottaa ympäristöongelmien ratkaisemista muttei takaa sitä ilman kokonaisvaltaisia muutoksia.

Kun huomio siirretään menneiden tekojen aiheuttamista vahingoista uusien tekojen seurauksiin, näkökulman muutos on raju. Tavoitteena ei olekaan elää mahdollisimman niukasti vaan toimia yhdessä ilmastokriisin pysäyttämiseksi.

Samalla näkökulman muutos herättää huolestuttavia kysymyksiä. Jos minä säästän polttoainetta, mitä käyttämättä jättämälleni polttoaineelle lopulta tapahtuu? Miten voin varmistaa, ettei säästämäni hiili päädy joka tapauksessa ilmakehään jonkun muun polttamana? Entä miten metsäkato pysäytetään?

Energian ja kulutushyödykkeiden tuotantoa hallitsevat monenlaiset markkinamekanismit, ja lisäksi talouden sektorit ovat mutkikkaalla tavalla kytköksissä toisiinsa. Mitä enemmän katsoo erillisten päätösten yhteisiä seurauksia, sitä rajallisemmalta kuluttajan valta alkaa näyttää.

Yksilöt tekevät kuitenkin merkittäviä elämäntapamuutoksia ilmaston lämpenemistä hillitäkseen. Jotta tämä vaiva ei menisi hukkaan, yhteiskunnan pitäisi pyrkiä minimoimaan markkinamekanismien seurauksena syntyviä epäsuotuisia vaikutuksia, niin sanottua hiilivuotoa.

On päättäjien, kuluttajien ja yritysten yhteinen tehtävä huolehtia siitä, että ekologisempien tuotteiden kysyntä todella lisää myös niiden tarjontaa ja vähentää ilmastolle haitallisia toimintoja. Kuluttajat voivat valinnoillaan vaikuttaa sekä tuotteiden kysyntään että poliittisiin päätöksentekijöihin ja näiden kautta merkittävästi kasvihuonekaasupäästöjen kehitykseen.

Yksittäisten hiilijalanjälkien kutistaminen ei riitä, ellei samalla huolehdita koko yhteiskunnan ohjaamisesta nykyistä vähäpäästöisempään suuntaan. Tähänastisten toimien vaikutukset on analysoitava huolellisesti, mutta samalla on pystyttävä ennakoimaan suunnitteilla olevien toimien vaikutuksia.

Hiilijalanjälkilaskelmat antavat hyödyllistä informaatiota nykytilasta, mutta niiden tuloksia pitää tarkastella ja soveltaa harkiten. Harkitsevien kuluttajien lisäksi muutoksen hallintaan tarvitaan huolellisesti laadittuja ohjauskeinoja ja yhteistä tahtoa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Mauri

2010-04-23T17:41:00.002+03:00

Verkkoapilassa:

"Pekkarinen antoi tammikuussa virkamiehille ohjeen valmistella päätöstä kahdesta ydinvoimalaluvasta. Hän pysytteli kuitenkin asiasta hissun kissun. Julkisuudessa eli vanha käsitys, että Pekkarinen mielessä on nolla – ”sehän oli tsoukki” - tai enintään yksi ydinvoimala.

- Miltä se olisi näyttänyt, jos olisin koko ajan kajottanut kahden puolesta, Pekkarinen kysyy nyt."

Hiljaiseksi vetää.

Mielenkiintoista tässä on - samalla tavalla kuin katsoessa vääjäämättömästi lähestyvää onnettomuutta on mielenkiintoista - miten Keskustan puolueväki reagoi ykköspuheenjohtajavaihtoehtonsa näkemykseen asioiden ajamisesta.

Teollisuus vs. ilmastonmuutos

2010-03-19T00:00:00.002+02:00

Asiahan ei varsinaisesti ole mikään yllätys, mutta enpä ollut sitä aikaisemmin nähnyt näin korkealla tasolla suoraan sanottavan:
Suomelle teollisuus on ilmastolupauksia tärkeämpi (Paula Lehtomäki, HS 16.3.)

Jos nyt sivuutetaan se, että teollisuus voisi muuttua kuolemisen sijaan, on vaikea nähdä mitä muuta tämä kanta voisi tarkoittaa kuin seuraavia.
a) Ei tiedosteta, mitä ilmastonmuutoksen seuraukset (joita tutkijat niiden väittävät suurella todennäköisyydellä aiheuttavan) tulisivat olemaan.
b) Tiedostetaan, mutta ei uskota, että ilmastonmuutos tulee aiheuttamaan niitä.
c) Tiedostetaan ja uskotaan, mutta ei välitetä, koska tämä hetki on tärkeämpi kuin tulevaisuus.
d) Ei yksinkertaisesti haluta ajatella pidemmälle kuin mikä on akuuttia.

Poliitikkomme siis joko ovat tietämättömiä, eivät luota tieteeseen, ovat valmiita uhraamaan tulevaisuuden oman elinaikansa hyvinvoinnin maksimoimiseksi, tai ovat pelottavan lyhytnäköisiä. En ole varma mikä näistä on miellyttävin vaihtoehto, vaikka tietäen jotain ihmisen (psykologisesti rakenteellisesta) vaikeudesta ajatella tulevaisuutta viimeisin tuntuu ehkä uskottavimmalta, vaikka muutkin vaikuttanevat.

Milgramin koetta tosi-TV:nä

2010-03-18T14:20:00.007+02:00

Ranskassa on toteutettu uusi versio Milgramin kokeesta muodossa, jossa sekä osallistujille että katsojille tilanne esitettiin uuden tosi-TV-show'n pilottina. (Tarkempi uutinen.)

Uutisessa ei sinänsä ole kiinnostavaa se, että näin on tehty, vaan se miten asia esitetään. Ensinnäkin, tekstissä dokumentaristiksi kutsuttu Christophe Nick on "yllättynyt" kuinka moni jatkoi pelin loppuun, vaikka kaikista aikaisemmista tutkimuksista on täysin selvää, että suurin osa ihmisistä ei uskalla keskeyttää. On vaikea sanoa kuinka paljon kyse on toimittajien halusta esittää tilanne yllättävänä kun henkilö on halunnut ilmaista, että osasi odottaa mutta silti yllättyi nähdessään itse, vai onko yksi tekijöistä todella voinut olla noin pihalla lähtiessään moista toteuttamaan.

Tästä voidaan kuitenkin jatkaa siihen, että uutisissa ei kovin paljoa tuoda esiin, mikä koko jutun pointti oli. AFP:n uutisessa tilanne esitetään yllättävänä ja kyseenalaisena melkein loppuun, jossa pikaisesti lainataan tekijöitä:

But for the film makers, the manipulative power of television was exactly the point.
"The questioners are ... in the grip of the authority of television," said Jean-Leon Beauvois, a psychologist who took part in the documentary.
"When it decides to abuse its power, television can do anything to anybody," said Nick. "It has an absolutely terrifying power.

Suomeen kantautuneesta uutisesta tämä mitätön yksityiskohta oli kokonaan leikattu pois. Voisi veikata, että tekijät olivat halunneet kommentoida tosi-TV:tä formaattina ja sitä, kuinka ihmisten laittaminen tarkkailtuina epämääräisiin tilanteisiin tuottaa käytöstä, jota monikaan ei muuten hyväksyisi. Ja että tämä ei ole yllättävää, koska se on todettu aikaisemmin tutkimuksissa. Missä vaiheessa on aika scheissea, että sitä uutisoidaan sensaatiohakuisesti ja kuin tämä olisi yllättävä asia, ohittaen täysin pointin jonka tekijät halusivat esittää.

Tuotantoeläimet Korkeasaareen!

2010-03-09T17:33:00.002+02:00

Raimo Huttunen ehdotti tämän päivän Hesarin mielipidesivuilla nerokasta ideaa turkistarhauskiistaan: laitetaan Korkeasaareen viralliset normit täyttävät häkit kullekin tuotantoeläimelle, jotta niin kansalaiset kuin päättäjätkin voivat käydä milloin tahansa katsomassa kuinka kurjaa eläimillä nyt onkaan. Korkeasaaressa eläimiä varmaan hoidettaisiin oikeasti hyvin, mutta jos silloinkin olot saisivat ihmiset ahdistumaan, ehkä lainsäädännölle tapahtuisi helpommin jotain.

Hans Rosling luennoi väestötilastoja hauskasti ja kiinnostavasti

2010-03-01T23:38:00.002+02:00

Tänään oli Aallon ja Unicefin yhteistyönä Hans Roslingin luento väestöräjähdyksestä ja siitä mitä tilastot kertovat nykytilanteesta. Olen joskus kyllä kuullut aikaisemminkin että väestöräjähdystä ei käytännössä enää ole ja että väestönkasvu on melkeinpä ratkaistu ongelma, mutta en ole osannut sitä sisäistää ennen kuin näin Roslingin hauskan ja mielenkiintoisen urheiluselostuksen nykytilastoista. Maailmankuvamme perustuvat kai aika tyypillisesti totuuksiin (tai "totuuksiin") jotka olemme kuulleet vuosia sitten, ja sitä ei ole helppo muuttaa vaikka periaatteessa tietäisimme yksittäisiä faktoja jotka ovat sen kanssa ristiriidassa. Tällä oli sellainen käytännön vaikutus, että huomasin tosiaan ajatelleeni vähän siihen tapaan että voi olla kokonaisuuden kannalta haitallista auttaa kehitysmaiden - anteeksi, köyhien maiden lapsia. Tuon nähtyäni pitää kaiketi alkaa lahjoittaa Unicefille.

Katsoin luennon Ylen Areenalta suorana, ja ainakin sen lopuksi juontaja mainitsi että se tulee katsottavaksi myöhemminkin mutta en tiedä missä. Sitä odotellessa kannattaa käydä katsomassa videoita GapMinderistä.

Eduskunnan vahtikoira toisena MindTrek 2009:ssä

2010-02-25T14:58:00.004+02:00

Viime vuonna oli postaukseni kommenteissa annettu vihje MindTrek 2009 -kilpailusta, jossa saattoi osallistua juurikin jollain mitä yritin tuon postin ajatuksessa hakea. En osallistunut itse, koska näytti että siellä oli tosiaan vastaavia ideoita muiden suunnittelemina, ja ajattelin että joku esim. tietojenkäsittelystä paremmin perillä oleva voisi esittää asian konkreettisemmin. (Plus aikaansaamattomuus, luonnollisesti.) No, konkreettista ei tullut, mutta ideani oli joku muukin keksinyt ja esittänyt nimellä Eduskunnan vahtikoira. Muita samantapaisia tai samanhenkisiä oli Legiskooppi ja Tax Tree, ja muutakin mielenkiintoista löytyi.

Vähän hämmentää, etten täysin triviaalisti löytänyt voittajia tuolta MindTrekin omilta sivuilta. Googlaamalla löysin, että Tax Tree voitti ja Eduskunnan vahtikoira tuli toiseksi. Hienoa! Toivottavasti näistä tulee jonkinlainen toteutus. Ainakaan mediahuomio ei ole ollut suuren suuri, koska missasin asian täysin syksyllä, enkä sen jälkeenkään ole mitään näistä kuullut. Jos joku törmää johonkin follow-uppiin, ilmoittakoon välittömästi minulle!

2010-02-24T12:47:00.000+02:00

Taloussanomissa 24.2.

Eduskunnan oikeudellisesta valvonnasta

2010-02-05T19:17:00.007+02:00

(Uusittu versio, lähetin tämän Hesariin tänään 9.2., julkaistu lyhennettynä 11.2.)

Timo Turja kirjoitti otsikolla "Politiikan moraalia ei pidä puida oikeudessa" (HS 5.2.). Hän piti kansanedustajien toimintaa säätelevien lakien kiristämistä ongelmallisena vallan kolmijaon kannalta, ja korosti kansanedustuslaitoksen autonomiaa länsimaisessa parlamentarismissa. En väitä tuntevani eduskunnan toimintaa tai poliittista teoriaa asiantuntijaa paremmin, mutta kansalaisen näkökulmasta hänen perusteluissaan oli olennaisia puutteita.

Lainsäädäntö- ja toimeenpanovallat vaikuttavat olevan jo vahvasti yhdistetty Suomen enemmistöhallitusten ja poliittiseen kulttuuriin vakiintuneen ryhmäkurin vaikutuksesta. Jos lisäksi tuomioistuimilla ei ole valtaa arvioida kansanedustajien toiminnan laillisuutta, vallan kolmijako suosii selvästi kansanedustajistoa ja sitä vallassaan pitävää hallitusta. Kun Turja esitti, että ainoastaan kansan pitäisi valvoa edustajiaan ja että "mitä enemmän poliittista valtaa siirtyy tuomioistuimille, sen vähemmän sitä on kansalla", hän tekee sen oletuksen, että kansa todella käyttää valtaansa, eli valvoo tehokkaasti kansanedustajiaan ja antaa palautteen äänestyskäyttäytymisenä vaaleissa. Kuitenkin mm. systemaattisen valvontajärjestelmän puute, riippuvuus mediasta, vaalien pitkä aikaväli, äänestyskäyttäytymiseen vaikuttaminen (ja vaikuttamisen julkinen tukeminen) sekä vaalituloksen yksilöimättömyys tekee vaaleista palautejärjestelmänä hitaan, epävarman, epäselvän ja toissijaisille vaikutuksille alttiin. Päätellen siitä, kuinka vähän vaalien alla keskitytään aikaisempiin tekoihin, vaalijärjestelmää ei myöskään yleensä pidetä ensisijaisesti palautejärjestelmänä. Tämä tarkoittaa, että kansanedustajat tosiasiallisesti valvovat itseään, eikä heidän valvontansa laatua juuri seurata.

Turja ehdotti, että ratkaisu parlamentaarisen politiikan eettisiin ongelmiin olisi eduskuntaryhmien sääntöihin kirjatut eettiset koodit ja sen sisäinen valvonta. Jos ongelmana on kansan luottamuksen puute itse valitsemiensa edustajien etiikkaan, miten tilannetta auttaa se, että edustajat kirjoittavat sääntöihinsä valvovansa itseään paremmin? Niin kauan kun kansa ei edustajia valvo - ja olennaisesti: niin kauan kun sille ei anneta parempia välineitä valvomiseen - valvonnan siirtäminen tuomioistuimille ei ole vallan poistamista kansalta, vaan edustajilta itseltään.

Jos halutaan, että kansalla on valta edustajiensa yli, ratkaisu ei ole luovuttaa valvontaa virallisesti valvottaville, vaan luoda tehokkaampia mekanismeja joilla kansa voi suorittaa tarvittavan valvonnan ja palautteenannon.

***

(Alkuperäinen)

Kirjoitin tällaisen tuohtumuksessa Hesarin vieraskynästä tänään. Pitää katsoa vielä uudemman kerran pistänkö mielipidepalstalle ja missä muodossa.

Timo Turja kirjoitti perjantaina vieraskynässä (HS 5.2.), otsikolla "Politiikan moraalia ei pidä puida oikeudessa". Hän piti kansanedustajien toimintaa säätelevien lakien ja säädösten kiristämistä ongelmallisena vallan kolmijaon kannalta, ja korosti kansanedustuslaitoksen autonomiaa länsimaisessa parlamentarismissa. En väitä tuntevani eduskunnan toimintaa paremmin kuin asiantuntija, mutta esitän miltä tilanne kansalaisen näkökulmasta saattaa vaikuttaa.

Turja esitti, että "mitä enemmän poliittista valtaa siirtyy tuomioistuimille, sen vähemmän sitä on kansalla." Tässä hän tekee sen oletuksen, että kansa todella käyttää valtaansa, eli valvoo tehokkaasti kansanedustajiaan ja antaa palautteen äänestyskäyttäytymisenä vaaleissa. Tällöin todellakin oikeusjärjestelmälle siirrettävä valta olisi pois kansalta.

Käytännössä kansan valvonta ja palautevalta järjestelmässä vaikuttaa toimivan paljon ideaalia huonommin. Valvonta on pitkälti sen varassa, mitä media sattuu saamaan selville ja/tai nostamaan esille. Vaikka valvonta toimisikin, poliittinen muisti kansalla on tunnetusti hyvin lyhyt ja järjestelmän puitteissa tehokkaan palautteen antaminen mahdollista vain neljän vuoden välein. Tämän palautteen antamiseen vaikutetaan mm. (vaali)rahalla ja julkisuudella, ja vaikuttamista tuetaan runsaasti julkisin varoin, mikä hukuttaa alleen suurelta osin koko palautteen idean. Vaaleja ei myöskään valtion taholta esitetä erityisesti palautemekanismina, jolloin kansa ei käytä sitä sellaisena, vaan keskittyy median johdattelemana persoonaan, lupauksiin (joita ei systemaattisesti seurata), imagoon, ehkä jopa puoluekantaan. Kun palaute on annettu, se on laskettuina ääninä täysin yksilöimätöntä, mistä seuraa että kukin voi itse tulkita tuloksen täysin haluamallaan tavalla. Mikäli ehdokas siis tuli - varsin muista syistä kuin siitä, että hänen työnsä olisi tarkkaan tutkittu ja sen palaute sen laadusta huolellisesti annettu - valituksi, hän voi ottaa tuloksen "vahvana mandaattina" miltei mille tahansa mitä hän tahtoo saamallaan vallalla tehdä.

Oli tästä prosessista demokratian toteuttajana muutoin mitä mieltä hyvänsä, palautejärjestelmänä se on hidas, epävarma, epäselvä ja toissijaisille vaikutuksille altis. Tämä tarkoittaa, että kansanedustajat tosiasiallisesti valvovat itseään, eikä heidän valvontansa laatua juuri seurata.

Turja ehdotti, että ratkaisu parlamentaarisen politiikan eettisiin ongelmiin olisi eduskuntaryhmien sääntöihin kirjatut eettiset koodit ja sen sisäinen valvonta. Jos kansalla on ongelma luottaa itse valitsemiensa edustajien etiikkaan, miten ihmeessä tilannetta auttaa se, että edustajat kirjoittavat sääntöihinsä valvovansa itseään paremmin? Niin kauan kun kansa ei edustajia valvo - tai olennaisesti: niin kauan kun sille ei anneta parempia välineitä valvomiseen, valvonnan siirtäminen tuomioistuimille ei ole vallan poistamista kansalta, vaan edustajilta itseltään.

Jos halutaan, että kansalla on valta edustajiensa yli, ratkaisu ei ole antaa valvontaa virallisesti valvottaville, vaan luoda tehokkaampia mekanismeja joilla kansa voi suorittaa tarvittavan valvonnan ja palautteenannon. Sitä odotellessa kuulostaa en pitäisi pahana, että valvontaa tekee joku edustajistosta erillinen taho virankin puolesta.

(Ja eilinen suomeksi)

2010-02-03T16:54:00.002+02:00

Olli Saarikoski sanoi sen paremmin kuin minä. (HS.fi, vaatii tunnukset)

Hyödylliset työt arvottomampia kuin hyödyttömät

2010-02-02T11:39:00.002+02:00

Uutisissa puhutaan kuntatyöntekijöiden palkkaneuvotteluista. Mitä enemmän asiaa ajattelee, sitä paskamaisemmalta se tuntuu.

Julkisen sektorin työpaikat ovat niitä, joiden saatavuus ja edullisuus on yhteiskunnassa nähty hyväksi varmistaa kaikille. Niitä ei (yleensä, onneksi) haluta yksityistää, koska ne katsotaan välttämättömiksi palveluiksi jotta kansalaisilla olisi kiva elää, eikä niiden saatavuus pitäisi olla kiinni kansalaisen varallisuudesta. Mutta koska ne rahoitetaan julkisesti eikä itsekäs kansalainen halua maksaa paljoa veroja, niiden palkkataso on hyvin pitkälti lukittu paikoilleen samalla kun - määritelmällisesti ei-välttämättömistä - yksityisistä töistä voi saada niin suurta palkkaa kuin markkinat suostuvat maksamaan. (Harvoja poikkeuksia ovat lääkärit ja ehkä juristit, joilla molemmilla on historiallisista syistä vahva ammattikunnan yhtenäisyys ja siten mahdollista kiristää itselleen huomattavasti korkeampaa palkkaa.) Eikä siinä kaikki: nimenomaan KOSKA nämä työt ovat välttämättömiä, työntekijöillä ei myöskään ole normaaleja mahdollisuuksia ryhtyä työtaisteluun palkkatasonsa korottamiseksi. Se nähtiin siinä, kuinka nopeasti (porvari-)hallitus järjesti ns. Tehy-lain rankaisemaan niitä, jotka uskalsivat nousta epäoikeudenmukaisuutta vastaan.

Ymmärrän kyllä periaatteen, kuinka markkinataloudessa nimenomaan julkinen sektori on tietyssä mielessä markkinahäiriö joka aiheuttaa välttämättömien töiden aliarvostuksen. En kuitenkaan pysty käsittämään miten voi ajatella, että on OIKEUDENMUKAISTA, että välttämättömien töiden tekijöiden pitäisi saada alempaa palkkaa kuin niiden, joiden työt ovat vain ylimääräistä fluffia edellisen ryhmän rakentaman pohjan päälle. Enpä silti julkisuudessa näe muistutettavan tästä epäsuhdasta tai yritettävän sitä korjata.

Lisäys edelliseen

2010-01-14T18:03:00.002+02:00

Edellisessä postissa kerrottiin pankin bonuskäytännöstä, joka nousee vain riippumatta tuloksista. Nordeassa sama meininki.

Edit 15.1.: Finanssialan keskusliiton mukaan kaikki on tietenkin hyvin, mitään ylilyöntejä ei meillä tehdä, palkkiot ovat itse asiassa maltillisia, ja todnäk talous romahtaa välittömästi sillä sekunnilla jos joku uskaltaa mainitakin että pankkien voittojen yksityistämistä pitäisi rajoittaa.

Uutisia

2010-01-13T17:32:00.003+02:00

Blogiin tulee jotain muutoksia kunhan saan aikaan, mutta niistä lisää myöhemmin. Tänään (ja vähän aiemmin) mielenkiintoista:

Google (aikoo) lopettaa sensuroinnin Kiinassa (Tietokone)
Edellinen perustuu siis tähän: mahdollisesti Kiinan hallituksen hakkerit yrittivät saada käsiinsä aktivistien tietoja (HS)
Jo toinen teksti Hesarin pääkirjoitussivulla esittää, että ehkä Islannin pakottaminen hollantilaisten ja brittisijoittajien riskien maksamiseen (n. 12 000 e per islantilainen) ei olekaan kovin reilua, sen jälkeen kun yksi pääkirjoitus oli kommentoinut saarelaisten ottaneen aikanaan riskit "ilolla"
Dubain orjatyöstä (The Independent)
Mitäköhän tästä pitäisi ajatella? We are all eco-warriors now (Guardian)
Ja tietenkin, puoluevaalit joissa Keskustan mukaan on ihan luonnollista, että maan pääministeri vaihdetaan puolueen sisäpiirin suhmurointien perusteella.
Edit: Pankin bonukset ylittävät tuloksen - miksipä tosiaan tulospalkkauksessa sitä tulosta katsomaan (Taloussanomat). Pankki korostaa, että kyse on varauksista, eikä niitä välttämättä makseta. Mielenkiintoista nähdä miten käy (ja toisaalta, uutisoidaanko siitä).

BBC: "Cleaners 'worth more to society' than bankers - study"

2009-12-15T15:10:00.000+02:00

Ajattelemisen aihetta.

Miksi euroedustajankin mielestä oma mies/nainen ON automaattisesti parempi?

2009-11-21T18:27:00.004+02:00

Aiemmin ihmettelin miksi oma mies/nainen on automaattisesti parempi, kun valitaan johonkin tehtävään edustajaa. E-R Korhola puuttuu asiaan kahdessa viimeisessä kappaleessa kirjoituksessaan Suomen edusta EU:n korkeiden edustajien valitsemisessa:

Omasta puolestani halusin varmistaa kommentillani, että Kokoomus toimii viisaasti. Kokoomuksen on ajettava suomalaista kokonaisetua eikä torpattava isänmaallisia ratkaisuja missään olosuhteissa. Suomen tavoite pitää olla mahdollisimman raskas salkku ja vastuu, puolueesta huolimatta. Tähän on perustunut sekin, että puhuin Paavo Lipposen puolesta, kun näytti, että presidentin tehtävä voisi mennä sosialisteille.

Ja jos nyt esimerkiksi sattuisi käymään niin, että Alex Stubbille syntyisikin aito sauma korkeana ulkoedustajana - jos siis palikat vielä kerran heilahtaisivat päälaelleen - ei Suomi itse saa torpata mahdollisuutta vain siksi, että komissaarinpaikka olisi etukäteen sovittu keskustalaiselle. Sellainen ei yksinkertaisesti olisi isänmaallista. Suomen etu on ensisijainen asia. Poliittiset mandaatit tulevat vasta perässä.

Mikä on tämä Suomen etu, mitä suomalainen automaattisesti ajaisi riippumatta puoluekannasta? Jonka pitkäaikainen euroedustaja - joka suhtautuu tyypillisesti hyvin nihkeästi tiettyihin muihin puolueisiin kun puhutaan asioista, ei henkilöistä - näkee näin selvästi? Voiko joku politiikkaa paremmin ymmärtävä selittää tämän minulle?

2009-11-21T04:25:00.003+02:00

Kyllästyttää, lannistaa ja masentaa. Maailmassa on liikaa pielessä, ja sen (rajoitetunkin) kaiken tiedostaminen jatkuvasti saa ensin vihaiseksi ja haluamaan tehdä jotain, mutta lopulta on niin helppo taantua tavallisen kuluttajan tasolle ja olla välittämättä. Koska miljardi nälkäistä maailmassa ei vaikuta, "kiitos" menneiden ja nykyisten poliitikkojemme ja vallanpitäjiemme, minun ruokavalikoimaani käytännössä mitenkään. Koska luonnon tuhoaminen tulee vasta vuosien tai -kymmenien kuluttua nenän eteen. Koska Suomen poliitikoista tai rikkaista kukaan ei joudu vastuuseen teoistaan.

Readerissani on (tämän yön lukemisien jälkeen) 167 luettavaa juttua, ja vaikka sieltä poistetaan suurimpien portaalien loputon tulva, lähes sata hittiä silti. En vain ole pitkään aikaan jaksanut todella kiinnittää huomiota. Tässä satunnaisia asioita.

Olen onnistunut lihan välttämisen lisäksi vähentämään maidonkäyttöä selvästi. Oikeastaan yllätyksekseni olen huomannut tottuneeni kaurajuomaan joko maidon jatkeena tai suoraan korvikkeena esim. kaakaossa varsin hyvin. Aluksi liian viljainen maku ei nykyään enää aiheuta negatiivista reaktiota, vaikka ei se minussa sellaista positiivisuuttakaan herätä, että tekisi mieleni juoda vain maun takia.
Juustoista koetin jotain soijapohjaista korviketta, mutta se oli puolestaan yksinkertaisesti niin pahaa, että minun täytyi heittää se pois yhden leipälautasen päällystettyäni. Myöhemmin vasta tuli mieleen, että olisiko se ollut tosiaan pilallista, vaikea uskoa että kukaan söisi sellaista makua vapaaehtoisesti.
Vasta viime kuukausina on tullut ensimmäistä kertaa vastaan ilmiö sen verran usein, että olen pistänyt merkille: kun ystäväni syövät ravintolassa jotain lihapohjaista, minun tekee erityisesti mieli. Aikaisemmin olin yllättynyt siitä, kuinka vähän olen kaivannut lihaa. Nyt yllätyn siitä, että miksi se alkaa tässä vaiheessa? Koska olen väliaikaisesti kyllästynyt maailmanparantamiseen?

Vieraskynä, HS2.11.: "Maan tapa täyttää järjestäytyneen rikollisuuden tunnusmerkit." "Se, että näitä rikoksia on tehty vuosikymmeniä, ei vähennä niiden vääryyttä, kirjoittaa Sami Parkkonen." Mutta koska se on maan tapa, kukaan ei näytä joutuvan vastuuseen. Opetetaanko uudet sukupolvet uusille tavoille, tekemään parempaa politiikkaa? Ei, heidät opetetaan pelaamaan paremmin, jotta he eivät jää kiinni, tai vaikka jäisivätkin, miten siitä ei tarvitse välittää.

Vaalirahoituslakia uusitaan. Oli puhetta siitä, että lahjontapykäliä tiukennetaan niin että poliitikkojakin voi syyttää korruptiosta. Vähemmän yllättävästi, etenkin kokoomuslaiset nousivat ehdotuksia vastaan: tiettyjen näkemyksien mukaan on demokratiaa, että ne joilla on enemmän rahaa saavat käyttää rahaa poliittisen vaikutusvallan hankkimiseen. Mediakatoiksi ehdotetut summat ovat sellaisia, että käsittämättömimmät mainoskampanjat sillä varmaan karsitaan, mutta vaikea nähdä miten vaikkapa 80 000 euron katto eurovaaleissa tekee yhtään mitään - muistaakseni tuon summan kampanjoista kohistiin jo viime vaaleissa niiden erikoisuuden vuoksi, joten suuri enemmistö lieni reippaasti sen alle joka tapauksessa. Yhdistysten yms. lahjoitussäännöt antavat samanlaisia vapauksia, lähinnä lehdissä on puhuttu siitä, että suunnitellut säädökset vähemmän yllättävästi lyövät oppositiossa olevia demareita eivätkä juuri vaikuta hallituspuolueisiin (paitsi RKP:hen, joka kai sitten uhrattiin).

Nälän poistamiseen tähtäävä huippukokous tarjosi notkuvat ruokapöydät kokoustajille, jotka sopivat kosmeettisista kehitysaputoimista ja merkittävistä kauppasäädöksistä jotka hyödyttävät ensisijassa kehittyneitä maita.
EU ei saanut suojeltua tonnikalaa, koska kalastajat eivät halunneet - vähän kuin norppa Suomessa, jota pitää keskustalaisen ministerin mukaan suojella vapaaehtoisin toimin riippumatta siitä, että tämän mokaaminen tappaa eläinlajin lopullisesti, ikuiseksi ajoiksi.
Hassin mukaan päästöoikeusjärjestelmä toimii edelleenkin täysin tarkoitustaan vastaan teollisuuden lobbauksen seurauksena.
Katainen laskee vähän kaiken elvytykseksi, jolla pyritään saamaan kulutus takaisin samoihin uomiin kuin se oli ennen pahinta kulutusjuhlaa leikannutta lamaa. Toimet ovatkin jo pudottaneet Suomen verot EU:n keskikastiin, minkä seurauksena tuloerot ovat kasvaneet ja kasvavat edelleen. Huolimatta siitä, että taloustieteilijöiden mielestä rikkaiden verojen keventämisen ei ole todistettu saavan aikaan taloudessa sitä paljonkaivattua kasvua. Kokoomuksen ja Keskustan puoluesihteerit kirjoittavat "ahkeruuden puolesta tasapäistämistä vastaan" ja vaativat lisää etuja niille, jotka pitävät talouden pyörät pyörimässä. Murusia sitten putoaa ehkä pöydältä alemmas, ehkä ei.
Pankeista kuuluu uutisia, että niissä ollaan pitkälti palattu samoihin toimintamalleihin kuin ennen finanssikriisiä, ja harvoissa tapauksissa joissa rajoituksia on tehty, niitä yritetään peruuttaa. Koska onhan johtajan saatava miljoonansa.

Worldwatch-instituutti väittää, että kotieläintuotannon osuus kasvihuonepäästöissä onkin puolet. Hmm, tiedä häntä.
Toisaalta, uutinen kertoo, että hakkeri on julkaissut ilmastotutkijoiden maileja joissa puhutaan epäilyttävästi todisteiden vääristelystä. Ihmiset, jotka ovat suhtautuneet epäilevästi joko suhtautuvat edelleen epäilevästi ja osoittavat jotakin itsestään, tai ovat seonneet ja julistavat tämän todistavan kaiken olleen huijausta ja lihansyönnin ja hiilivoiman ja henkilöautojen rajoitusten olevan merkityksettömiä ilmaston suhteen. Voihan se olla, en pidä mahdottomana. En myöskään mitenkään erityisen luultavana. Odottelen lisäinfoa - vaikka edelleen pidän yhteiskunnan muuttamista vähemmän kuluttavaan hyödyllisenä ilmastonmuutoksesta tai sen puutteesta riippumattakin.

EU:n telekommunikaatiopaketti ilmeisesti muodostui lopulta yllättävän positiiviseksi lukemani perusteella. Muuta tästä mieleen tulevaa pielessä olevaa en jaksa enää lähteä puimaan.

Miksi "oma" mies/nainen on parempi?

2009-10-19T15:00:00.003+03:00

Vihreän langan uutisissa oli otsikko "Ari Heikkinen ja Suomen vihreät hävisivät", joka kirvoitti allaolevan ajatuksen. Laitoin saman kysymyksen sinne kommentteihin, tässä vähän muokattuna.

Voiko joku selvittää, mikä pointti puoluepolitiikassa on ajaa "omaa" miestä tai naista johonkin tärkeään virkaan? Eikö tehtävään pitäisi haluta mahdollisimman pätevä henkilö?

Onko kyse siis siitä, että:
a) Maiden (tai yleisemmin, eri alueiden, jaostojen, tms.) väliset erot ovat niin suuret, ja oma politiikka on näistä parasta, ja siksi oma korkeaan virkaan olisi paras? Voiko muka olla, että maantieteelliset jaot tekevät suurimman eron mielipiteiden välille, ja siksi läheltä tuleva on aina eniten samaa mieltä itsen kanssa?
b) Muiden ehdokkaista ei tiedetä tarpeeksi, ja siksi yritetään ehdottaa jotakuta josta ainakin tiedetään jotain? Eikö tässä olisi syytä ennemmin tunnustaa tilanne ja ottaa selvää?
c) Käytännön politikointi johtaa kuitenkin aina oman alueen niin suureen suosintaan, että esim. Suomelle olisi aina parasta jos korkeassa virassa olisi suomalainen (vaikka kokonaisuudessa puolueelle asia ei ehkä olisikaan näin), riippumatta ehdokkaiden muista ominaisuuksista ja linjauksista? Eli onko vain kyynisesti todettu, että omaa etua ajetaan, ei kokonaisuuden etua?
d) Vai toistetaanko tässä vain puoluepolitiikan malleja ja hyväveliverkostojen muodostamista koska muutkin tekevät niin, riippumatta siitä onko se kokonaisuuden kannalta kannattavinta?

Mieleeni tuli jälkeenpäin myös mieleen vaihtoehto e) Puolueen sisäiset erot ovat itse asiassa niin pieniä, että on aivan sama millä kriteereillä valitaan, ja tällöin on vain bonusta ajaa omaa etua oman ehdokkaan muodossa. Tätäkin on vaikea uskoa, kun vihreissä puhutaan idealisti- ja insinöörisiivistä, kokoomukseen mahtuu Pietikäinen ja Asko-Seljavaara, jne.

(Bonuksena f = muu, mikä?)

Väärin tehty, mutta jatkakaa

2009-10-07T13:16:00.004+03:00

Olenko nähnyt tämän aikaisemmin? Suomalainen poliitikko toimii väärin, mutta mitään seurauksia siitä ei ole ja asiat jatkuvat niin kuin ennenkin.

Edit: Mitä tekee Hyssälä?
(HS 7.10.)
Hyssälän mielestä oikeuskanslerin moitteet eivät anna aihetta pitkälle meneviin poliittisiin johtopäätöksiin. "Oikeuskansleri nimenomaan totesi, että tässä on toimittu lainmukaisesti", Hyssälä sanoo.
Oikeuskanslerin mukaan "On jo vähän oikeudellisestikin kyseenalaista, että tällaisella kiireellä valmistellaan."

Eli lyhyesti: Keskustalaisen mukaan lain kirjainta ei ole rikottu, joten kaikki on ok. Laillisuuden valvoja katsoo, että ei ole ok, mutta pienen nipottamisen lisäksi ei tee mitään. Maan tapa jne.

Päästöhyvityksiä selvittämässä

2009-10-04T14:59:00.005+03:00

Paneuduin vihdoin ilmastoaneisiin hetkisen.

Olin lomamatkalla elokuussa Euroopan eteläosissa, minne tietenkin pääsi kätevimmin lentäen. Ennen matkaa spekuloitiin vaihtoehdoilla. Laivamatka Itämeren yli ja siitä junalla eteenpäin olisi maksanut selvästi enemmän kuin lentäminen (millä lienee tekemistä sen kanssa, että lentämistä tuetaan melkoisesti), pelkät matkat olisivat kestäneet kaksi päivää suuntaansa, ja vaikken tähän hätään nyt löytänyt mitään lukuja (ainoa oli tämä, joka ei aivan ollut samasta asiasta), muistaakseni laivamatkustuksen luontoatuhoavuus ei ole kovin kaukana lentämiststä. Junavaihtoehtoa kysyttiin matkatoimistosta, missä vastattiin että idän kautta ei pääse, vaan pitäisi mennä Baltian läpi ensin bussilla, mikä ei houkuttanut kun matkan piti olla rentouttava ja helppo. Lännestä taas olisi pitänyt joka tapauksessa mennä joko laivalla tai lentäen ensin meren yli, plus matka-ajan pidentyminen. Teimme siis ratkaisun lopulta tyypillisen länsimaisesti: mukavuus ja kätevyys astui ympäristöystävällisyyden yli. Päätin kuitenkin jo lippua ostaessamme että aion maksaa carbon offsetit, koska se nyt on vähintä mitä voin tehdä.

Asiasta luettaessa tulee hyvin nopeasti selväksi, että offsetit ovat pitkälti paremman omantunnon ostamista, ja haitallisia monessakin mielessä. Tästä ovat muut kirjoittaneet paremmin ja syvällisemmin, joten en puutu siihen pidempään. Toistan Maan Ystävien tiivistämää tekstiä:

Koko päästöjen hyvittämisen ajatus on ongelmallinen. Ilmastonmuutosta ei saada pysäytettyä maksamalla ulkopuoliselle taholle, joka hoitaa urakan muissa maissa. Maksujen maksaminen ei myöskään tee hiilidioksidipäästöjen tuottamisesta vähemmän haitallista. Ilmastonmuutoksen katastrofaalisten seurausten estämiseksi hiilidioksidipäästöjä täytyy vähentää huomattavasti. Paras hiilitonni on aina se, joka jää tuottamatta.

Pyrin ottamaan opikseni (enkä vähiten välttääkseni tämänpäiväisen selvittelyn vaivan tulevaisuudessa) ja pyrkimään yhä enemmän käytännön ratkaisuihin. Kun nyt kuitenkin on tullut jo lennettyä, ja haluan asialle jotain tehdä, alla mietintöni ja mihin päädyin.

***

Eettinenkuluttaja.net (joka vaikuttaa hyvältä idealta, mutta ei tunnu toimivan käytännössä, päätellen siitä että päivitykset ovat vuoden vanhoja) listaa 15 yhdistystä ja yritystä jotka tarjoavat päästöhyvityskeinoja. Yritykset ovat poissa laskuista, koska ne on perustettu tekemään voittoa asiasta, joten hyvin sääntelemättömillä markkinoilla niillä on aivan liikaa insentiiviä (onko tuolle joku suomenkielinen sana?) tehdä rahaa muilla keinoin kuin todellisella ympäristön auttamisella. Lisäksi ne ovat tuolla Ethical Consumerin (?) vertailun mukaan järjestetyllä listalla keskimäärin alempana. On siis erilaisia yhdistyksiä, ja ne harjoittavat kolmenlaista toimintaa: ne pyrkivät hyvittämään jo toteutuneet päästöt esimerkiksi pystyttämällä puita jotka sitovat hiiltä ilmakehästä, ostavat markkinoilta pois päästöoikeuksia, tai pyrkivät vähentämään tulevaisuuden päästöjä erilaisilla energiansäästö- tms. projekteilla.

Puiden pystyttäminen on pienen hakemisen perusteella huono idea. Ongelmat voitaneen tiivistää siihen, että puiden hiilensitominen on hidasta ja epävarmaa ja siihen liittyy luotettavuus-, maankäyttö- ja biodiversiteettiongelmia. Vaikka jälkimmäiset ongelmat ratkaistaisiinkin, puun kasvuaika on niin pitkä, että se ei käytännössä ehdi vaikuttaa tarpeeksi käynnissä olevaan ilmastonmuutokseen.

Kaksi muuta toimintatapaa on epäselvempiä. Päästöoikeuksien poisostaminen tarkoittaisi osallistumista päästökauppaan. Vähäisehköllä tiedolla rakennetun käsitykseni mukaan Euroopan päästökauppa on sabotoitu ainakin sen ensi vaiheessa poliittisella tasolla: suurin osa oikeuksista annettiin ilmaiseksi, monet alat rajattiin kaupan ulkopuolelle - mm. lentoliikenne -, ja cap eli päästöjen kokonaismäärän rajoitus asetettiin niin korkealle, että se itse asiassa ei rajoittanut yhtään mitään (Wikipedia):

The price of allowances increased more or less steadily to its peak level in April 2006 of about €30 per tonne CO₂,^[13] but fell in May 2006 to under €10/ton on news that some countries were likely to give their industries such generous emission caps that there was no need for them to reduce emissions. Lack of scarcity under the first phase of the scheme continued through 2006 resulting in a trading price of €1.2 a tonne in March 2007, declining to €0.10 in September 2007.

Soininvaara, jota arvostan itsenäisesti ajattelevana poliitikkona, mainitsi blogissaan että "yleisesti arvioidaan, että päästöoikeuksien tehokas taso olisi 30 €/tonni", valitettavasti ilman lähdettä. Siis kun teollisuus tajusi, että kaikesta lobbaamisesta huolimatta ne päätyvät maksamaan päästöistään sen verran että sillä on väliä, ne menivät luonnollisesti lobbaamaan lisää, kunnes saivat oikeuksia lisää. Ei ole mitään takeita, etteikö koko päästökauppajärjestelmä toimisi jatkossakin samoin, koska poliitikot määräävät rajat, ja erittäin vaikutusvaltaisen teollisuuden intresseissä on pitää hinta sen verran alhaalla että varmasti mihinkään todellisiin toimiin ei tarvitse ryhtyä. (Lisättäköön, että ko. Wikipedia-artikkelin perusteella EU:n kokonaispäästöt kasvoivat 1.9 % päästökaupan ensimmäisen vaiheen aikana.) Vaikea on pitää järkevänä yksityishenkilön maksaa pienentääkseen päästöoikeuksien määrää, jos ensin alkuperäinen luku on mitoitettu olemaan liian suuri, ja myöhemmin mikäli se osoittautuu sittenkin liian tiukaksi, sitä voidaan poliittisesti muokata erityisintresseille sopivammaksi.

Jäljelle jäävät siis yhdistykset, joiden toiminta perustuu muille projekteille. Mainitulla eettinenkuluttaja.net-sivulla näytetään ensimmäisenä ja parhaana saksalainen Atmosfair, jonka yhteydessä mainitaan että Saksan hallitus on vuonna 2007 päättänyt käyttää sitä hyvittääkseen virkamiestensä lennot. Lähteenä on Satu Hassin blogi, joka antaisi muuten positiivista vaikutelmaa (Suomalainen eturivin vihreä, kuulostaa keskimääräistä luotettavammalta), paitsi että Hassi sekoilee blogissaan "ilmastoneutraaliudesta", mikä osoittaa että hän ei ainakaan tuolloin tiennyt mistä puhui. No, joka tapauksessa. Sijoittaa 80 % päästöhyvitysprojekteihin, jotka kaikki noudattavat CDM Gold Standard -sertifiointia. Standardissa askarruttaa, että se on jonkinlainen Kioton sopimuksen konkretisoituma, ja on siten pelättävissä että siinä on samat vesityksen mahdollisuudet kuin itse sopimuksessakin. Lisäksi on vähän huolestuttavaa, että standardin sponsoreina (pdf) on juuri niitä offset-firmoja, joita on syytä pitää epäilyttävinä viherpesun, mukaratkaisujen keksimisen ja väärien insentiivien tähden. Itse projektit näyttävät lupaavilta, vaikka ne vaikuttavatkin enemmän kehitysavulta kuin päästöjen hyvitykseltä.

Viimeisenä vaihtoehtotyyppinä tuolla sivulla on Maan Ystävät, joiden "lentomaksuilla ei hyvitetä päästöjä, vaan maksut käytetään pitkäjännitteiseen ilmastonmuutoksen torjuntatyöhön." Tämäkin kanta on huomioitava: olisiko parasta tukea jotakin tämänkaltaista toimintaa (Greenpeace? Vihreät?), jotka pyrkivät yhteiskunnallisella tasolla muutokseen? Itse ongelma kun ei ole yksilö-, vaan yhteiskunnallisella tasolla. Raha sinänsä kuitenkin saattaa silloin mennä ihan muihin tarkoituksiin kuin ilmastonmuutoksen torjuntaan (muuhun luonnonsuojeluun, mahdollisesti politiikkaan joka lopulta haittaa asiaa), joten sen "konkreettinen hyöty" on huomattavasti pienempi.

Selvää vastausta ei ole, taas on edessä Aidosti Vaikea Asia. Yksinkertaisinta, helpointa ja myös tehokkainta on - jos nyt kiinnitetään huomiota pelkästään lentämisen myötävaikuttamaan ilmastonmuutokseen - tietenkin olla lentämättä, ja vähentää omaa energiankulutusta muutenkin. Jos haluaa kuitenkin maksaa vanhoista synneistään... En tiedä. Olen väsynyt tästä selvityksestä, ja palaan asiaan parin päivän sisällä, mihin lopulta päädyin.

Miten hyvä ihminen korruptoidaan, lisäys

2009-10-04T14:55:00.002+03:00

Edelliseen merkintään liittyen: Johanna Korhosen kolumni aiheesta (HS 15.7.2009), jonka otin talteen aikoinaan sen luettuani.

Haja-ajatus: Miten hyvä ihminen korruptoidaan

2009-09-27T18:55:00.006+03:00

Vaikka olen pyrkinyt olemaan kommentoimatta vaalirahoitussotkuja ja vastaavaa päivänpolitiikan tapahtumia sinänsä (osin siksi, että melkein kaikki on sanottu muualla, että yritän pitää jonkun fokuksen maailman parantamisessa, että siitä tulisi ihan liikaa asiaa jos alkaisi tosissaan penkoa), tässä on tiettyjä periaatteellisia puolia jotka eivät mene pelkäksi toisteluksi. Ja sitä paitsi mieleni on tehnyt jo pitkään kommentoida.

Keskustellessani vaalirahoituksista ja poliitikoista eteen on tullut kysymys siitä, missä määrin epämääräisyyksiä tehneet poliitikot valehtelevat (tai kiertävät sitä minkä tietävät olevan totta) ja missä määrin he ovat tosissaan esim. väittäessään etteivät tienneet tai ovat sitä mieltä että asiassa ei ole mitään väärää. Huolimatta yleisestä pessimismistäni, uskon aika vakaasti, että enimmäkseen kyse ei ole valehtelusta, ja silloinkin kun on, sen ajatellaan rehellisesti olevan jonkun hyvän puolesta.

Jussi Saramo (älkää kysykö, en minäkään ollut koskaan kuullut hänestä) kertoo miksi:

Olen tehnyt kymmenen vuoden ajan vapaaehtoistyötä nuorisoasuntojen hyväksi. Se on tarkoittanut satoja tunteja palkatonta työtä ja satojen eurojen matkakuluja omasta pussista. Koska asia on tärkeä, en ole tullut ajatelleeksi menettämääni aikaa, tai perineeksi matkakuluja.

Kun viime talvena kuulin alkuasuntojen puheenjohtajiston päättäneen tukea kampanjaani 500 eurolla, olin otettu. Ei tullut mieleenikään, että tässä pienessä tuessa olisi jotain väärää, olihan se vain pieni osa siitä rahamäärästä jota olen itse asian eteen laittanut. Tuolla summalla saa pienen lehtimainoksen, Hesarista ei sitäkään, eli ei sillä europarlamenttiin asti päästä. Symbolisesti se oli kuitenkin tärkeä, valituksi tullessani jatkaisin tietysti työtäni nuorten asumisen hyväksi. Ihan avoimesti, kuten tähänkin asti.

Vähemmän yllätyksellisesti, poliitikot ovat luultavasti tyypillisesti lähteneet politiikkaan sen tähden, että pitävät jotain asiaa tärkeänä. Alkuvaiheessa he ajattelevat kuten Jussi tuossa. He ovat tehneet hyvän asian eteen vapaaehtoistyötä, nähneet paljon vaivaa ja käyttäneet omia varojaankin, ihan vapaaehtoisesti, koska asia on sen arvoinen. Kun he saavat itse jotain vihdoin vastineeksi hyvästä työstä, he ovat otettuja: heidät - ja heidän asiansa - on huomattu! Sitähän varten tässä työtä tehdään! Ei tule mieleenkään, että tässä pienessä tuessa olisi jotain väärää.

Kun työ ja poliitikko etenee, summat kasvavat vähitellen, koska asiat joita käsitellään kasvavat. Vaikutusvalta kasvaa, ja muut vaikutusvaltaiset henkilöt, hekin liikkuvat suuremmissa rahoissa. Eihän esim. kaupunginvaltuutettua, kaupunginjohtajaa, suuren firman johtajaa, kansanedustajaa - herran tähden: ministeriä! - voi viedä syömään ihan mihin tahansa. Heidän juhlansa ovat hienompia, seminaariliputkin (ja seminaarissa on oltava, sillä siellä ovat kaikki jotka ovat ketään) maksavat jo sen viisi sataa, kaikki tämä on sen hyvän asian tähden. Nuorison asuntojen, opiskelijoiden etujen, tietyn kansanryhmän oikeuksien tähden. Kun tuki kasvaa viidestä sadasta tuhanteen, kahteen tuhanteen, viiteen tuhanteen, missä vaiheessa pitäisi tulla mieleen että tämä nyt ei enää ole ok? Kun on elänyt ja työskennellyt siinä maailmassa vuosikausia, antanut hitto vie itseään niin paljon sen hyvän eteen, ja sitten jotkut väittävät että tämän hyvän asian tukeminen olisi väärin?

Korruptoituvuus on ihmisessä luontaisena ominaisuutena. Itsekin olen ollut jossain yliopistojärjestötoiminnassa, missä hallitus maksaa itselleen palkkiona kovasta uurastamisesta (ja älkää käsittäkö väärin: se on, usein ainakin, kovaa uurastamista) järjestön rahoilla illan juhlat tai aterioinnin. Joskus jossain budjetin kohdassa on liikaa rahaa eikä tiedetä, mitä sille pitäisi tehdä, eikä sitä systeemin kankeuden takia voi oikein palauttaakaan (minne? jäsenille, jokaiselle 50 senttiä?) joten se voidaan ottaa ylimääräisenä palkkiona, onhan sitä tehty työtä sen verran. Tai käyttää johonkin hankintaan, jota hallitus tahtoo, vaikkei se niin olisikaan sinänsä järjestön hyödyksi. Kuvittelisin, että ylioppilaskunnassa pidemmälle mentäessä suuremmat kihot, koska pyörittelevät isompia rahoja, isompia asioita, saattavat maksaa itselleen palkkiona isommat juhlat, isompia etuja. Ja valmistuttuaan heillä on kokemusta vaikuttamisesta, ja he menevät kaupunginvaltuustoon, eduskuntaan, ja asiat ovat isompia, rahat ovat isompia, kihot ovat isompia.

On ihan Aidosti Vaikea Asia, missä vaiheessa tällainen muuttuu ei-hyväksyttäväksi. Pienten järjestöjen hallituksen tyypillisesti tekevät epäkiitollista työtä, josta tulee hyvin vähän palkkiota, joten joku yhden illan kaatajaiset lienee vain pieni maksu siitä, että joku ylipäätään viitsi hommaa hoitaa. Mutta kenen tahansa tällaiseen ryhtyvän pitäisi ymmärtää kaksi asiaa.

Ensinnäkin, on tapoja, joilla järjestelmän puitteissa on hyväksyttävää kiittää jotakuta hyvästä työstä. Ja sitten on tapoja, joilla moinen ei ole hyväksyttävää. Yleishyödyllisen säätiön (jonka säännöissä ei erikseen moista lue) myöntämät vaalituet poliitikoille eivät tällainen kuitenkaan voi olla, oli poliitikko kuinka meritoitunut ko. säätiön palveluksessa tahansa. Samat tahot, jotka tukevat säätiötä tukeakseen sen tehtävää, voivat tukea myös poliitikkoa, jos uskovat sen tukevan samaa tehtävää, mutta säätiön ei tule olla silloin siinä välissä kierrättämässä rahaa kauttaan.

Toiseksi, ja tärkeämpänä pointtina: kenen tahansa politiikkaan lähtevän tulisi tajuta, että tapa jossa yleisistä asioista päättävät palkitsevat itsensä (tai jonkun muun sisäpiiriläisen) johtaa korruptioon. Siten päästään tilanteeseen, jossa on maan tapa, että johtajat kaiken suhteellisuudentajun menettäneenä ostavat kalliita huonekaluja, puolueväriä tunnustavat virkamiehet järjestelevät moottorikelkkatehtaita omilleen, poliitikot päättävät säätiöiden hallituksessa tuesta itselleen, hyvä veli -verkostot pelastavat omia (poliittisesti arkaluontoisia, rikoksesta epäiltyjä tai jopa tuomittuja) suojatyöpaikkoihin, edustajat päättävät korottaa omia palkkojaan täysin riippumatta mistään, ja niin edelleen. Se, että poliitikot uskovat kaiken olevan ihan ok, koska aina on tehty ja kaikki tekevät niin osoittaa, kuinka poliittinen kulttuuri on vuosien saatossa muuttanut nämä jussisaramot mattivanhasiksi. Se, että kaikki tekevät niin, ei tee toiminnasta hyväksyttävää, vaan nimenomaan se tekee siitä mahdotonta hyväksyä: korruptiota jonka hyöty yksilöille on toiminnan alkuperäisestä tarkoituksesta pois.

Maan tapa on varmasti monen muun maankin tapa, ja valtajärjestelmien yleensäkin. Mutta se ei poista sitä vastuuta, että pienintä politiikkaa pienten järjestöjen piirissä tekevien tulisi tajuta, mitkä ovat poliittisen kulttuurin, joka hyväksyy päättäjien myöntää itselleen pientä yksilöllistä hyötyä, seuraukset suuremmassa mittakaavassa. Jos moraalia ei pidetä pienemmissä asioissa korkealla ("eihän näistä parista kymmenestä eurosta ole väliä"), onko helpompi vai vaikeampi sen jälkeen koettaa pitää sitä korkealla suuremmissa asioissa?

edit: Saramon kirjoituksen kommenteissa hän selventää, että Alkuasunnot (jolta rahaa sai) on yritys, ei säätiö. Tämä muuttaa tilannetta hänen osaltaan, mutta ei pointtiani.

Kulutus ja ympäristö Lyytisen mukaan

2009-09-13T17:35:00.004+03:00

Jatkokommenttina Lyytisen kolumniin.

Fölster kyseenalaistaa monia vakiintuneita käsityksiä. Esimerkiksi kulutuksen vähentäminen pienentää hyvinvointia – jonka kasvu puolestaan vähentäisi ympäristön kuormitusta. Kun elintaso nousee, myös ympäristöystävällisyyteen on varaa.

Ensinnäkin, "kulutuksen vähentäminen pienentää hyvinvointia" - mihin tämä perustuu? Kulutuksen kasvu (tulkittuna bruttokansantuotteen kasvuksi) on käsittääkseni yhteydessä hyvinvoinnin kasvuun, tämä on jossain määrin yleisesti hyväksyttyä. Ainakin siis siinä määrin, että kun kehittyvä maa nousee länsimaisen kulutuksen tasolle, myös sen hyvinvointi tapaa kasvaa monilla erilaisilla mittareilla (keskimääräinen ikä, lapsikuolleisuus, subjektiivinen tyytyväisyys yms). Sen sijaan käsittääkseni - ja en tiedä tarkkaan, jos joku tietää paremmin, kertokoon - ei ole mitään todisteita siitä että kulutuksen vähentäminen pienentäisi hyvinvointia. Lama, joka vähentää kulutusta, vähentää myös hyvinvointia, koska ihmiset ahdistuvat rahatilanteen heikkenemisestä ja epävarmuudesta ja niin edespäin, mutta luultavasti missään maassa ei olla yleisesti ja vapaaehtoisesti pyritty vähentämään kulutusta siinä määrin, että todellisia seurauksia hyvinvoinnille olisi pystytty tutkimaan. Asiaa sivuttiin Akateemisen talousblogin ikuista talouskasvua käsitelleen postauksen kommenteissa.

Toiseksi, "[hyvinvoinnin] kasvu puolestaan vähentäisi ympäristön kuormitusta". Myönnän, en ihan ymmärrä mitä tässä yritetään sanoa. Kun ihmiset voivat paremmin he saastuttavat vähemmän? Millä perusteella? (Pitäisi varmaan lukea siitä Fölsteriltä itseltään.)

Kolmanneksi: "Kun elintaso nousee, myös ympäristöystävällisyyteen on varaa." Epäilemättä niin, mutta elintason nousu ei luullakseni mistään erityisestä syystä automaattisesti lisää ympäristöystävällisyyttä. Jos kyse on vain materiaalisen elintason noususta, voisin kuvitella sen helpostikin heikentävän ympäristön tilaa, kun siihen pyritään useammilla eri keinoilla. Toki materiaalisen ja laajemmankin elintason kasvu antaa tilaa asenteille, että ympäristöstäkin ryhdytään välittämään enemmän kun välttämättömät tarpeet ja vähän päällekin on tyydytetty. Mutta jos tätä yhteyttä käytetään perusteluksi sille, että ensin pitäisi pyrkiä elintason kasvuun ja sitten vasta ympäristöystävällisyyteen yhteiskunnallisia päätöksiä tehtäessä (mistä kuvittelen tässä olleen kyse), ollaan aika kieroontuneessa ajattelussa.

Jos kirjoittaja jo tunnistaa ympäristöystävällisyyden arvoksi, miksi sitä ei tulisi seurata lainsäädännössä ja päätöksissä jo samalla kun pyritään elintason kasvuun? Siis muutoin kuin siksi, että pitää elintason kasvua tärkeämpänä kuin ympäristön tilasta huolehtimista. (Ja jos asiayhteys oli ilmastonmuutos ja se, että jotain tarttis tehdä ja nopeasti, niin kirjoittaja joko ei todella usko ilmastonmuutoksen katastrofaalisiin seurauksiin, tai pitää elintasoa - varmaankin omaansa - tärkeämpänä kuin seurauksia, jotka koituvat lähinnä muille.) Ainoana mieleen tulee se, että asenneilmapiiri ei vielä hahmota ympäristöongelmien vakavuutta ja sille pitää perustella resurssien käyttämistä johonkin niin abstraktiin. Kuten kehitysmaissa ilmeisesti on. Tämä puolestaan on ihan Aidosti Vaikea Asia.

Ilmastonmuutoksen katastrofaalisuus on epävarma, abstrakti ja kaukainen, ja siksi on valitettavasti täyttä realismia arvioida, että (jos se toteutuu) sitä ei tulla välttämään kovin suuressa määrin, koska ihmisiä ei tasan saada toimimaan omaa eduksi näkemäänsä (= materiaalinen yltäkylläisyys) vastaan noin psykologisesti epäpakottavin perustein. Minun mielestäni asiaa täytyykin lähestyä toiselta kannalta: yhteiskunnalliseen muutokseen täytyy ryhtyä täysin ilmastonmuutoksesta riippumattakin. Vaikka maapallo ei lämpenisikään holtittomasti, resurssien tuhlaaminen täytyy lopettaa joka tapauksessa jossain vaiheessa. Vaikka kulutuksen kasvu saavutettaisiin pelkällä tehokkuuden lisäämisellä, loputtoman kasvun ihannetta ei voi pitää hyvänä ihmisten henkiselle hyvinvoinnille.

Meillä on länsimaissa täydet mahdollisuudet riittävään materiaaliseen hyvinvointiin. Miksi siis pyrkiä lisäämään sitä, kun voisimme ensimmäistä kertaa historiassa pyrkiä laajalti myös henkiseen hyvinvointiin? Siinä sivussa tulisi pelastettua planeettakin.

Ei-radikaali ilmastopolitiikka, osa 2

2009-09-13T16:03:00.004+03:00

Ja taas pitää kommentoida Hesaria.

Jarkko Lyytinen kirjoittaa kolumnissaan ilmastonmuutokseen reagoimisesta viittaamalla Stefan Fölsterin kirjaan Maailmanloppu on peruttu (jota en jostain syystä nopeilla hauilla löytänyt mistään - lieneekö aivan uusi?). Edelliseen postaukseeni liittyy kirjoituksessa havaittava "realistinen" asenne: nykymenon on jatkuttava, vaikka joitan pieniä muutoksia pitääkin tehdä. Asenteesta kertoo esim. tämä:

Useimmat länsimaat rikkovat ilmastonmuutoksen torjunnassa katastrofinhallinnan ensimmäistä sääntöä. Sen mukaan toimenpiteiden pitäisi pohjautua siihen, mitä ihmiset todennäköisesti tekevät. Ei siihen, mitä heidän pitäisi tehdä.
Ilmastokeskustelussa vaietaan Fölsterin mielestä olennaisista asioista. Kuten siitä, kuinka ihmiset voisivat sopeutua elämään lämpimämmällä maapallolla.

Tässähän ollaan aivan oikeassa, realistisesti katsoen. Ihmiset todennäköisesti eivät tee vapaaehtoisesti täyskäännöstä elämässään vain koska heille kerrotaan elämäntapansa todennäköinen hinta muualla oleville ja tuleville ihmisille. On siis parempi varautua luultavimpaan tulevaisuuteen eikä käyttää resursseja siihen mikä olisi optimaalisin ratkaisu, koska luultavasti optimaalisinta ei saada toteutettua.

En ole varsinaisesti eri mieltä, mikä johtuu ehkä aika paljon siitä, että olen luonteeltani pessimisti. Koska pidän itseäni kuitenkin positiivisena pessimistinä, näen ongelmalliseksi hylätä optimaalisen ratkaisun vain todennäköisyyden perusteella, kun ero optimaalisen ja todennäköisen välillä on moraalisesti valtava.

Optimaalinen ratkaisu eli radikaali ilmastopolitiikka on mahdoton, koska siitä tehdään mahdoton. Me ihmiset, ja oleellisemmin länsimaiden kansalaiset, katsomme omasta yhden henkilön näkökulmastamme (suhteellisesti) hyvinvoivan Suomen kattojen yli ja toteamme, että vaikka minä olisinkin valmis tekemään jotain, nuo muut eivät varmastikaan ole. Ei siis kannata vaivautua ja olemme hiljaa, emmekä nosta meteliä siellä missä sillä on väliä. Ja koska poliitikot ovat samanlaisia kuin me, he katsovat omasta näkökulmastaan hiljaa pysyvien äänestäjien yli, ja toteavat, että vaikka minä olisinkin valmis tekemään jotain, nuo eivät sitä hyväksy. Joten ei siis kannata tuhlata voimia hävittyyn taisteluun vaan varautua todennäköisimpään.

Historiassa on kuitenkin todisteita yhteiskuntien täyskäännöksistä, kun johtajat ovat olleet kyllin vahvoja ja laittaneet valtiolaivan kääntymään. Mielenkiintoisesti suurimmat ja nopeimmat (tai ainakin ensimmäisenä mieleen tulevat) ovat olleet enemmän tai vähemmän totalitaristisia muutoksia: kommunistinen vallankumous Venäjällä ja Kiinassa, muutos Saksassa maailmansotien välillä... On ilmeistä, että yhteiskuntaa voidaan muuttaa nopeastikin. Eri asia on, voidaanko ennusteilla oikeuttaa totalitaristista järjestelmää joka muutoksen varmaankin saisi aikaan. Ehkä pienempi muutos, analoginen sotaan varautumisen kanssa ulkoisen uhan muodostuessa yhä ilmeisemmäksi, riittäisi. En tiedä. Näyttää kuitenkin siltä, että pelkkään realismiin pohjautuvan poliitikan on parempi alkaa varautua välttämättömään, jos kerran seurauksia ei kerran edes yritetä tosissaan välttää.

***

Lisäkommentti Lyytisen tekstiin:

Nykypäivän Augustinus on Al Gore, jonka oscaroitu Epämiellyttävä totuus -elokuva sisälsi niin paljon virheitä, että Britannian tuomioistuimet kielsivät sen esittämisen kouluissa.

Yhdellä haulla löydetty wikipedia-artikkeli ainakin väittää, että oikeusjutussa ilmastonmuutoksen kieltäjät yrittivät estää sen esittämisen kouluissa, mutta hävisivät koska oikeus totesi elokuvan sanoman pääasiassa todenmukaiseksi.

Ei-radikaali ilmastopolitiikka

2009-09-10T01:30:00.004+03:00

Kokoomuksen meppi Eija-Riitta Korhola näyttää sen paremmin kuin minä osaisin sanoa. Koko juttu on lukemisen arvoinen, mutta kiinnitän huomion yhteen kohtaan.

Energiansäästöä ja energiatehokkuuden parantamista kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla on koko ajan edistettävä ja tuettava. Sen mahdollisuuksia päästöjen vähentämisessä ei ole kuitenkaan syytä liioitella. Sillä pystytään ehkä leikkaamaan energiatarpeen lisäys, mutta mikään ei vielä viittaa enempään.

Olen lukenut Korholan blogimerkintöjä ja kannanottoja satunnaisesti vuoden verran, ja vaikuttaa, että tämä on melko yleinen kanta poliitikkojen (ja politiikasta & yleisesti yhteisistä asioista kiinnostuneiden) keskuudessa. Radikaalimpia keinoja pidetään haihatteluna, haitallisina, mielettöminä, epärealistisina. En ota kantaa itse asiaan: minua perehtyneemmät ovat perustelleet ja kiistelleet keinoista, tavoitteista ja realismista jo pitkään, enkä kuvittele voivani mitään merkittävää siihen keskusteluun. Merkittävää on lähtökohta, että a) nykymenoon pitää vähitellen lisätä pieniä parannuksia ja b) koko maailma pitää saada mukaan tai suurta osaa keinoista (niin kuin omien päästöjen vähennyksiä) ei kannata käyttää.

Tätä suhtautumista sanotaan realistiseksi. Sen perusteella mitä olen lukenut ennusteista ja tavoitteista, sitä pitäisi kutsua katastrofaaliseksi. Tällä asenteella ei yksinkertaisesti saavuteta niitä tavoitteita, joista suhteellisen yksimielisesti on päätetty jotta maailma ei suistuisi kohtuuttomaan helvettiin. Voisin antaa linkin, jossa annetaan jokin luku tavoitteeksi ja argumentoida laskuja tekemällä mihin realistinen ilmastopolitiikka johtaa. Se vaatisi kuitenkin faktojen etsimistä ja laskemista, joten otan toisen lähestymistavan.

Oletetaan, että ilmasto on lämpenemässä ihmisen vaikutuksesta, ja että jos mitään ei tehdä, tämä tulee tappamaan 99 % ihmisistä kahdensadan vuoden aikana. Kukaan ei varmaan ole näin väittänyt eikä ole erityistä syytä arvella, että tämä olisi totta, mutta oletetaan. Minkälaisiin toimiin realistisen asenteen länsimaalaiset ovat valmiit ryhtymään? Luopumaan kulutukseen perustuvasta yhteiskunnasta, bensa-autoista, lihansyönnistä, lentämisestä, jatkuvasta elintason kasvusta, henkilökohtaisesta vauraudesta? Pakottamaan omaa parastaan näkemättömät kasvavat kehitysmaat samoihin toimiin taloudellisin, ehkä myös sotilaallisin keinoin? Tekemään kaikkensa, siis ihan aidosti kaikkensa eikä "poliittisesti realistisen kaikkensa", että tuo kohtalo vältettäisiin? Nyt heti, huomenna kaikki on toisin.

Jos kyllä, entä jos kuolleita tulee olemaan vain 90 %? 80 %? 50 %? 25 %? Mikä on hyväksyttävä määrä inhimillistä kärsimystä ja kuolemaa, jotta nykymuotoisesta länsimaisesta elämäntavasta kiinni pitämistä voi pitää oikeutettuna? (Tässä vaiheessa saattaa ihan huvikseen haluta tietää, mitkä ovat tämän hetken ennustuksia.) Vai onko vastaus joka tapauksessa ei, riippumatta siitä kuollaanko kaikki?

"Realistisen" näkemyksen omaksuminen on jonkun prosenttiluvun hyväksymistä. Tietoista tai tiedostamatonta sen sulattamista, että oma mukavuus, pysyvyys, (valheellinen) turvallisuus, unelmointi ja ahneus on toisten ihmisten kärsimyksen ja henkien arvoista.

Olisi kiva ajatella, että kurjat porvarit ne vain haluavat tienata uusilla ydinvoimaloilla, turvata tienestinsä blokkaamalla bisneksiä uhkaavat rajoitukset; korruptoituneet poliitikot pönkittävät omaa elämäänsä hyväksymällä sen ja käärimällä siitä hyvät varat itselleen ja läheisilleen. Mutta jonkun asteen realisti (tai ignorantti) täytyy jokaisen täällä olevan olla pystyäkseen elämään. Minäkin huomenna herään lämmitetyssä asunnossani, menen töihin (alalla, jolla ei ole mitään tekemistä maailman parantamisen kanssa), käynnistän tietokoneen, ja syön tarpeettomasti makeita ja suolaisia asioita, enkä hylkää tätä kaikkea inhoten ja lähde luontoon elämään omavaraisena.

Jos uskotaan, että maailma on aidossa vaarassa, ei-radikaalit keinot eivät tule riittämään minkään inhimillisesti hyväksyttävään ratkaisuun. Maailman on muututtava, elämäntavan on muututtava, ja se on tehtävä radikaalisti, äkkiä, ja perusteellisesti - ei realistisesti. En usko, että nykymuotoinen politiikka saa sen aikaan ajoissa. En tiedä mikä olisi oikea vaihtoehto.

Kun ruumiit kasautuvat jossain päin maailmaa, tunne, lukija, edes pieni ahdistus sisälläsi siitä että käytät sähköä tietokoneen pyörittämiseen ja hyväksyt sen hinnan minkä tämänhetkiset ja tulevat sukupolvet siitä maksavat. Minäkin tunnen, välillä.

2009-07-28T00:54:00.003+03:00

Sattuisiko joku tietämään, miten tänne bloggeriin saisi ikään kuin toisen miniblogin johonkin sivupalkkiin tai vastaavaan? Aika usein on mielessä jotain pientä (satunnainen ajatus tai linkki jonnekin muualle ja kommentti siihen) jota tekisi mieli tänne laittaa, mutta haluaisin erottaa varsinaiset blogipostaukset tällaisesta 'kevyemmästä' sisällöstä. Vähän niin kuin Kasvilla on omalla sivullaan uutiset, twitter ja blogi, kaikki erikseen käyttötarkoituksen mukaan.

Olen yrittänyt etsiä sopivaa widgettiä, mutta lähimpänä on ollut tuo tällä hetkellä käyttämäni Readerin share-osio (joka on ruma, eikä ole välittömästi selvää miten värejä muutetaan) joka ei ihan täytä tehtävää, ja twitter-widgetit, joita en merkkirajoituksen ja taas uuden palvelun käyttöönoton vaivalloisuuden takia halua. Jos toisen blogin saisi näkymään omassa widgetissä, voisi perustaa toisen blogin tällaisille kevyemmille paloille, vaikka ehkä vähän epäkäytännölliseltä sekin kuulostaa.

Eettinen johdonmukaisuus ja ihmisluonto

2009-07-15T19:04:00.003+03:00

Elina Hirvonen Vihreässä Langassa kuvaa hyvin parempaan elämään pyrkivän tyypillistä ongelmaa: "Edes tiedostavina itseään pitävien ihmisten valintoja ei ohjaa eettinen johdonmukaisuus. 'Pahoista' asioista pidetään rakkaimmat." Hän rakastaa matkustamista, vaikka tietää sen olevan suurin ympäristötuhoaja elämäntavoissaan.

Hänellä on tosin implisiittisenä virheellinen oletus, että ihmisen pitäisi olla johdonmukainen. Vaikka johdonmukaisuus on hyvästä (parempaan pyrkiminen ilman jonkinlaista johdonmukaisuutta on aika tuhoontuomittua), se ei ole ihmisen luotainen ominaisuus. "Luontainen" ei tietenkään ole mitenkään välttämättä tavoiteltavaa tai edes hyväksyttävää, mutta sillä, mikä on ihmiselle keskimäärin normaalia, on väliä kun argumentoidaan keinoista. Joskus näkee viherkommunistihippejä kritisoitavan siitä, että he eivät itse seuraa ihanteitaan (esimerkki, jos uskallatte lukea kommentteja) - ja sitten yksittäisen asian perusteella voidaankin julistaa koko ideologia täysin kelvottomaksi, koska he eivät ole täydellisen johdonmukaisia sen seuraamisessa. Elämäntavassamme nähtävät ongelmat ovat kuitenkin sellaisia, että niitä on mahdotonta välttää johdonmukaisesti ja silti elää nykyaikaisessa länsimaisessa yhteiskunnassa, eikä pois lähteminenkään juuri auta yhteiskuntaa muuttumaan paremmaksi. Pitää siis pyrkiä muuttamaan yhteiskuntaa - toki myös johdonmukaisesti - parempaan, mutta ymmärtää teot erillisinä, ja että yksinkertaisia ja helppoja ratkaisuja ei aina ole. Se, että ei kaikessa jaksa, pysty, tai edes halua taistella tuhoavaa elämäntapaamme vastaan, ei tarkoita etteikö päämäärä olisi tavoittelemisen arvoinen, ja erilliset teot sen eteen hyödyllisiä.

(Joskus yksinkertaisia ratkaisuja on. Lihansyöntiä ja ylimääräistä matkustamista pitäisi välttää. Silti syön juustoa, ja olen lähdössä tänäkin vuonna lomamatkalle. Kuitenkin kokonaisuutena parannan keskimäärin enemmän maailmaa kuin sellainen, joka röhöttää "vihervasemmistohippi" ja päräyttää autollaan kotiinsa esikaupunkialueelle syömään makkaraa.)

Kirjoituksessa kuitenkin päädyttiin oikeaan lopputulokseen. Koska ihminen ei luonteeltaan ole johdonmukainen eikä niin altruistinen että pelkkä vuosikymmenien päässä uhkaava enimmäkseen toisille tapahtuva katastrofi saisi häntä muuttamaan omaa elämäänsä merkittävästi, täytyy luoda rajoitteita ja lakeja, jotka pakottavat meidät parempiin elämäntapoihin. Lentämisen ja (polttomoottori-)autoilun hinta tulisi olla huomattavasti kalliimpi, tai ne pitäisi tietyin rajoittein kieltää. Samoin liha ja maitotuotteet, energiatuhlaileva elektroniikka ja rakentaminen, sekä tietyt energiantuotantotavat. Olen vähentänyt lihansyöntini melkein minimiin, vähentänyt maidonkulutusta ja pyrkinyt vastuullisempaan kuluttamiseen. Tiedostan silti, että juustosta, kaakaosta, tietokone- ja konsolipelaamisesta, portviinistä, ajoittaisista lomamatkoista ja monesta muusta asiasta minun on vaikea luopua, ellei minua siihen pakoteta. Siksi tarvitsemme lakeja. Ja sitä varten puolestaan poliittisen järjestelmän täytyisi toimia paremmin kuin se nyt toimii.

Voitontavoittelun hyväksyttävyys

2009-07-13T17:46:00.009+03:00

Kirjoitin aikaisemmin siitä (ja sen vierestä), kuinka joidenkin mielestä vaikuttaisi kaikki se, kun joku saa myytyä jotakin, olevan - ei pelkästään toivottavaa ja positiivista, vaan myös oletusarvoista. Kuinka voitontavoittelu on suuri pelastaja, joka poikkeuksetta levittää hyvinvointia joka puolelle ympärilleen. Ja kuinka tähän ajattelutapaan liittyy sellainen tapa joko tarkastella tai käsitellä asioita, että kun joku jonka luultiin saavan myytyä jotakin ei siinä onnistukaan, on jokin mennyt vikaan ja yhteiskunnan on tehtävä jotain asialle. "Joku" ei tietenkään ole kuka tahansa, vaan tyypillisesti omaa eturyhmää - parhaassa tapauksessa, kun on selvää että vedetään kotiin päin ja viestin voi sellaisena ottaa. Pahemmassa tapauksessa kuitenkin viestijä on yleinen, oletetusti neutraali taho, joka ainoastaan kuvaa maailmaa eikä yritä vaikuttaa siihen sanavalinnoillaan. Pahemmassa, koska silloin ajattelutapa on niin yleistynyt, että on normaalia ajatella siten.

Toivoin, että tämä olisi sellainen aihe, josta vain ärsyynnyn satunnaisesti kun yhdistän asiat tietyllä tavalla, ja että kyseessä ei olisi varsinainen ongelma. Kun sen kuitenkin nyt pistän merkille, vaikuttaa että valitettavasti tätä tulee kyllä vastaan. Päivän Hesarista (13.7.):

"Vastuullisuus ei tuotakaan" -kirjoituksessa (ei linkkiä, koska maksullinen) kerrotaan uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan vastuullinen sijoittaminen tuottaakin järjestään huonommin, päinvastoin kuin aikaisemmissa tutkimuksissa. (Tässä 'vastuullisuus' ei tarkoita aktiivisesti eettistä sijoittamista, vaan mitä ilmeisimmin passiivista, jossa vain vältetään sijoittamasta alkoholiin, tupakkaan, aseisiin, pornoon, uhkapeleihin, yms. mutta ei muutoin välitetä tuon taivaallista kuinka paljon sosiaalista tai ekologista tuhoa sijoituskohteet aiheuttavat. Minkä ehkä olisi syytä laittaa miettimään mihin ns. normaalit rahastot tms. sijoittavat.) Kirjoitus päättyy seuraavasti: "Amencista sijoittamisella voi hyvin olla muita päämääriä kuin tuotto. Periaatteet pitää kuitenkin kertoa avoimesti. On sitten eläkkeensaajien asia miettiä, onko vastuullisuudella saatu hyvä sen arvoista, että he voivat hyväksyä hieman pienemmän eläkkeen."

Eikä esimerkiksi "On sitten eläkkeensaajien asia miettiä, onko hieman suurempi eläke sen arvoista, että kannattaisi tukea aseiden ja aineiden tuotantoa jotka on luotu tai sivutuotteena merkittävästi tuhoavat ihmiselämää". Lähtökohtana on siis se, että esim. aseet ja tupakka ovat tietenkin ihan ok sijoituskohteina - onhan voittomarginaalit riippuvuutta aiheuttavalle huume/myrkylle ja kriisialueilla loputtomasti tarvittaville lähinnä huono-osaisia tappaville aseille varmasti korkeat. Ymmärrän toki, että eläkejärjestelmä perustuu siihen, että suurella pääomalla on pakko saada tietty määrä tuottoa, jotta eläkkeet voidaan maksaa. Mutta voiko vika olla vain minussa kun tuntuu, että eläkerahastojen ei pitäisi pyrkiä tuottoon hinnalla millä hyvänsä? Ja voiko vika olla vain minussa kun tuntuu, että maan päälehden ei pitäisi kirjoittaa otsikolla "vastuullisuus ei tuotakaan" asennoitunutta läppää kuinka on täysin oletusarvoista, että tuottoa, edes eläkerahastojen eli meidän kaikkien tuottoa, ei kannattaisi kahlita "vastuullisuuteen"?

(Pankkipostauksessani mainitsin sijoitusneuvojan sanoneen, että kannattaa ottaa rahat pois tupakasta, koska se on varma tienaaja, ja sitten laittaa voitot hyväntekeväisyyteen. En sanonut silloin mitään, mutta jälkeenpäin simppelisti ajateltuna: miksi tupakkateollisuus saa edelleen jatkaa, huolimatta kiistattomasta todistusaineistosta aineen haitallisuudesta? Koska heillä on rahaa, sijoittajien rahaa, lobata päättäjiä ja äänestäjiä että ei kannata pyrkiä tuhoamaan kokonaista teollisuudenalaa. Siinähän menisi työpaikkoja.)

Toisaalla Hesarissa keskustalainen (ylläri) ministeri Anttila kommentoi "Halvan juuston polkumyynti Suomen markkinoille loppuu pian", minkä toimittaja on ottanut suoraan jutun otsikoksi. Itse uutinenhan kertoo Liettuan ehdotuksesta nostaa juuston vientitukia, joita 17 jäsenmaan (uskallankohan arvata millä puolella Anttila oli?) maatalousministerit kannattivat. Eli siis oikea otsikko olisi ollut "Halvan juuston polkumyynti EU:n ulkopuolelle alkaa pian". Sitähän vientituki on: tuotetta ei kannata viedä ulkomaille koska hinta muodostuisi liian kalliiksi, joten sitä keinotekoisesti poljetaan alemmas. Yksi niistä rikkaiden maiden toimintamalleista, jotka pitävät köyhät maat köyhinä.

Toisaalta kiinnitin huomioni Anttilan kommenttiin, että "juusto liikkuu EU:sta ulos eikä häiritse enää markkinoita täällä". Eli juusto, joka on niin halpaa EU:ssa että se aiheuttaa mielenosoituksia - siitä yksinkertaisesta syystä että sitä tuotetaan liikaa - häiritsee markkinoita, joten yhteiskunnan on tehtävä sille jotain. Koska EU:n maanviljely, jota itsepäisesti pidetään liian suurena suhteessa kulutukseen, jotenkin ansaitsee olla olemassa. Eikä sen hinta kokonaisuudelle ole oleellista. Toisaalta uutisen sävyyn, joka ei millään tavalla vaikuta kyseenalaistavan ajattelutapaa, jossa saavutetut (tai oletetut) edut ovat pyhiä ja koskemattomia, ja kaikki uhka niille on yhteiskunnan torjuttava.

Voisin liittyä tietty siihen kuoroon, jonka mukaan HS nyt vain on puhdasta porvaripropagandaa, eikä siksi siltä kannata odottaakaan mitään parempaa. Sen lisäksi, että kyseessä on tosiaan maan päälehti ja siten olisi jotain syytä odottaa, en jaksa uskoa riistokapitalistien salaliittoon. Kuitenkin samassa numerossa oli myös juttu "Kapitalismi söi uskollisimmat äänenkannattajansa", jossa kerrotaan aika eri sävyyn kapitalismin loputonta ihanuutta kyseenalaistamattomien talouslehtien joutuvan ongelmiin, kun heidän viestinsä ei enää ole lukijoille mieluisa (tai sitten kun ihmiset köyhtyvät, he kokevat vähemmän tarvetta lukea sijoitusneuvoja). Eikä sekään nyt poikkeuksellinen kirjoitus ollut. Pidän uskottavampana, että siellä on ihmisiä joilla on erilaisia näkemyksiä, ja että taloustoimittajaksi valikoituu todennäköisemmin joku, joka pitää siitä mitä tekee, kuin sellainen, joka siitä ahdistuu.

Ja tässä se varmasti koko ongelman ydin onkin. Kun talous ja raha on tullut yhä merkittävämmäksi päätöksenteossa ja yleisessä maailmanmenossa, ne jotka ovat siitä aina puhuneet ovat ne, joilla on sanavarasto ja käsitteet, joita muidenkin on alettava käyttää. Mutta sanat ja käsitteet eivät ole neutraaleja, eikä niistä ole helppo eristää tiettyä puhetapaa ja ajatustapaa, kun aihe on kyllin spesifi.

On luonnollista ajatella, että kaikki täytyy saada mahdollisimman halvalla ja mikä tahansa etu minulle (tai läheiselle viiteryhmälleni) on suorastaan oikeutettua. Tietysti yhteiskunnan on tehtävä jotain etteivät nuo vaarantuisi. Mutta hieman suuremman eläkkeen hintana on tuki asekaupalle ja tupakkateollisuudelle, halvan juuston hintana ylituotanto joka johtaa joko kotimaisten tai ulkomaisten viljelijöiden köyhtymiseen (ja vastaavaan luonnontuhoon joka tapauksessa). Ja jollen minä aio ajatella asiaa ja etsiä ratkaisua, kuka sen tekee?

Poliitikotko?

Sekalaisia ajatuksia: Ihmiset eivät osaa seurata ohjeita

2009-07-03T16:32:00.005+03:00

Sarjassa ajatuksia, joista joskus piti kirjoittaa.

Minua ärsyttää, kun ihmisiä ärsyttää se, että toiset ihmiset eivät osaa seurata ohjeita. Olen puhunut tästä muutamaan kertaan ja päässyt kavereideni kanssa yhteisymmärrykseen siitä miten maailma oikeastaan makaa, mutta minusta aina tuntuu, että en saa välitettyä sitä ajatusta mikä minusta ihmisten ohjeidenymmärtämättömyyden ärsyttävyydessä on vialla.

Kyse on yksinkertaisesti siitä, että mikään ohje ei voi olla täysin eksplisiittinen. Aina on oletettava edeltävää tietoa, kielen ymmärtämisestä sanojen kontekstisidonnaisuuteen asti. Ja kun joku sanoon ärsyyntyvänsä siitä, että joku ei osaa seurata ohjeita, minua ärsyttää se sen tähden, että hän tuntuu olettavan kaikkien olevan (tai että kaikkien pitäisi olla) samanlaisia kuin hän, koska hän ne ohjeet toki ymmärtää.

Voi toki olla että tämä johtuu osin siitä, että olen usein itse huono ohjeiden seuraaja. Mutta jos ei ole koskaan törmännyt asiaan x, kuinka siitä voi mitään tietää?

Kävin kastelemassa kaverin kasveja, ja minulle kerrottiin että ohjeet ovat pöydällä. Luin ne, seurasin niitä, ja hämmennyin, kun asunnossa tuntui olevan enemmän kasveja kuin ohjeissa mainittiin. Ohjeet kyllä kertoivat mitä pitää tehdä muille, mutta minulle oli täysin yhtä lailla uskottavaa, että näille mainitsemattomille ei tarvitse tehdä mitään, tai että oletetaan että tiedän mitä niille pitää tehdä koska se on niin ilmeistä. Se ei kuitenkaan ole ilmeistä, koska en ole koskaan pitänyt kasveja, enkä ole ollut niistä kiinnostunut niin että olisin muuten ottanut selvää. Tai edes pistänyt mieleeni kun olen nähnyt muiden kastelevan tai puhuvan kasveista. Vaikka en pitänyt sitä luultavana, lienee mahdollista että (nämä) kasvit voivat kärsiä sekä siitä että jättää kastelematta, että siitä että niitä kastelee liikaa, eikä minulla ollut mitään keinoa tietää mitä tehdä. (No, kastelin kaikkea vähän, koska jos siellä olisi ollut jotain tärkeää, kai siitä olisi mainittu.)

Tämä on kuitenkin vain osa ilmiöstä ja poikkeustapaus, sillä luin ohjeet ja pyrin ne ymmärtämään. Useinhan ohjeita ei edes lueta/kuunnella, koska tilanne oletetaan niin selväksi että ohjeita ei tarvita, tai sitä ei pidetä niin tärkeänä että olisi vaivauduttu orientoitumaan ohjeisiin silloin kun sen aika oli (eli oletetaan että selvitään kyllin hyvin). Itse asiassa ihmiset ärsyyntyvät siis siihen, että ohjeita seuraamaton joko a) ei ole kiinnostunut samanlaisista asioista, b) ei pidä asiaa kyllin tärkeänä vaivautuakseen, c) on olettanut tilanteessa selvästi pieleen tilanteen ilmeisyyden. Tällöin vaikuttaa, että ärsyyntyjä pettyy omaan virheelliseen oletukseensa toisesta, ja siksi ärsyyntyy. Mutta minusta (kevyellä holier-than-thou -asenteella) on hieman kohtuutonta pistää toisen viaksi omia vääriä oletuksiaan hänestä.

Tietenkin asia voi ärsyttää vaikka sen täysin ymmärtäisikin. Joskus on vain ärsyttävää kun maailma (varsinkaan muut ihmiset) ei toimi niin kuin toivoisi. Vastaavasti todennäköisesti oma ärsyyntymiseni asiasta liittyy siihen, että tiedostan etten välttämättä olisi itse tajunnut ärsyyntyjän mielestä ilmeistä asiaa, ja koska ärsyyntyjä näyttää arvostavan ohjeita seuraamatonta vähemmän, hän samalla tuntuu väheksyvän minua. Ärsyttävää.

Lisää yleistä hyvinvointia vähentämällä sitä?

2009-07-03T00:42:00.006+03:00

Näköjään menen mediakommentaariin silloin kun tunnen tarvetta kirjoittaa, mutten jaksa paneutua mihinkään oikeasti tärkeään.

Tänään oli lehdessä juttu siitä, kuinka EU:n bulgarialainen kuluttajakomissaari Meglena Kuneva pyrkii heikentämään kuluttajansuojaa ja kehtaa väittää sitä kuluttajien palvelemiseksi. Perustelu? Laajat kuluttajanoikeudet haittaavat yrityksiä, ja siten vähentävät valinnanvapautta, joten niistä eroon pääseminen hyödyttää kuluttajia kun yrittäjiä tulee lisää. Jotenkin tulee mieleen se, kun autoteollisuus valittaa ympäristölaeista ja, en nyt muista mikä teollisuus, työsuojelulaeista, koska se vähentää niiden bisnestä. Niinhän se varmaan tekee, mutta on se silti aivan paskamaista ajattelua. Pitäisi saada tuhottua enemmän luontoa ja riistettyä enemmän työläisiä ja tuotettua huonompia tuotteita heikommalla palvelulla, jotta talous kasvaisi ja kaikilla olisi onnellisempaa? Paitsi tietenkin niillä jotka kärsivät luonnontuhoista ja riistosta ja huonommista tuotteista ja heikommasta palvelusta, mutta mitäs pienistä.

Joillain vain tuppaa menemään oikeistoaivoissaan sekaisin se, että talouden edistämisen tarkoitus on (tai pitäisi olla!) yleisen hyvinvoinnin lisääminen, ja yleisen hyvinvoinnin vähentäminen talouden edistämiseksi ei ole oikein tämän tarkoituksen mukaista.

(Laittaisin linkin, mutta kätevästi tuo juttu on Hesarin maksullinen palvelu. No, jäivätpä ilman minimaalista liikenteenlisäystäni. Mikäköhän määrä maksaa tuon digitaalisen maksullisen sisällön vuoksi joka ei maksaisi muuten, ja onkohan se enemmän rahaa kuin mitä ilmaisen sisällön liikenteenlisäys toisi mainostuloina?)

Suunta, johon ei kannata mennä, mutta josta ei muille kerrota

2009-07-03T00:15:00.002+03:00

Törmäsin tähän jo jokin aika sitten, mutta unohdin postata sen.

Olen itsekin puhunut joskus siitä, että tieteen edistymistä vääristää ja hidastaa tarve julkaista erinomaisia tuloksia. Jos jostain tutkimuksesta "ei tule tuloksia", eli ei saada niitä tuloksia joita haluttiin, niitä ei julkaista. Jos yrittää julkaista "vakavasti otettavissa" julkaisuissa, tulosten pitää olla erinomaisia tai jotenkin poikkeuksellisia. Muut tulokset julkaistaan joko "huonommissa", joita luetaan vähemmän tai joihin kunniallinen tiedemies ei mielellään viittaa, tai niitä ei julkaista koska paperin eteen nähtävää vaivaa ei nähdä "huonon" julkaisun arvoiseksi. Tämä tarkoittaa, että asiat joita on jo tutkittu mutta joista ei ole tullut näillä perusteilla julkaisukelpoisia tuloksia, tutkitaan moneen kertaan, koska muut eivät tiedä että niitä on jo tutkittu. Myöskin teorianmuodostus on hankalampaa, kun nähdään vain osa kuvasta: se mikä toimii, mutta ei sitä mikä on jo todettu että ei toimi.

En tiedä onko tämä nyt mikään vastaus sinänsä, mutta hauskaa että joku on nähnyt sen vaivan että järjestänyt tällaisen:
Journal of Articles in Support of the Null Hypothesis

Oletettujen tulojen jääminen saamatta ei ole tappiota

2009-06-25T00:43:00.005+03:00

Olen varma, että tästä(kin) on joku muu kirjoittanut paremmin ja kattavammin jossain, mutta on pakko kommentoida kun sattui kohdalle. Hesari kirjoittaa että "VR menetti miljoonia" lakon ja onnettomuuden aiheuttamien peruutusten takia. En tiedä onko kyse siitä, että huomaan taas asian yhä uudelleen kun olen kiinnittänyt siihen huomiota, vai onko tällainen kielenkäyttö tosiaan mediassa lisääntynyt, mutta minusta näyttää että yhä useammin käytetään tällaisia ilmauksia joissa oletettujen tulojen saamatta jäämistä pidetään "tappiona" tai "menetyksenä". Minusta tämä on virheellistä kielenkäyttöä. Se, että VR:n omaisuuden (junan, vaunujen, radan, tai mitä se nyt omistaakaan) arvo pienenee kun jotain fyysistä aktuaalisesti tuhoutuu tai ainakin menee käyttökelvottomaksi, se on tappiota. Se, että joitain vuoroja ei ajeta, ja sen takia niistä ei myöskään saada tuloja jotka taloutta suunniteltaessa oli oletettu saatavaksi, ei ole tappiota yhtään enempää kuin se, jos kuluttajat eivät osta tuotetta yhtä paljon kuin oli oletettu. Siitä voi aiheutua tappiota (VR:n tuloksen jäädessä miinukselle kun kulut tulevat maksettaviksi mutta tuloja ei ollutkaan tarpeeksi), mutta se ei itse ole sitä. Samansukuinen väite kuin se, että piratismi aiheuttaa miljardien tappioita viittaamalla laskennallisiin ostamatta jääneisiin levyihin.

Pieni yksityiskohta ja sanojen vääntelyä, mutta se ärsyttää minua, koska siihen tuntuu liittyvän asenne, että nämä oletetut tulot olisivat jo olleet yrityksen omaisuutta. Että koska aikaisemmin tulot ovat olleet tämänkaltaiset, yritys on jotenkin oikeutettu vastaaviin tuloihin tulevaisuudessa. Ja että siten, jos tulojen jäämiselle oletettua pienemmäksi on jokin selkeästi osoitettava aiheuttaja, tätä voidaan osoittaa sormella ja antaa ymmärtää vääryyden tapahtuneen.

Käsittääkseni yritykset eivät ole oikeutettuja yhtään mihinkään tuloihin. Jokainen sentti, jonka ne saavat, niiden pitäisi ansaita. Eikö talousteoriakin näin opeta? Jos yritys ei saa toiminnallaan enemmän rahaa (rahaa jota joku haluaa vapaaehtoisesti maksaa) kuin mitä menettää, toimintaa kannattaa muuttaa tai pulju laittaa kiinni. Nykyään kuitenkin tuntuu talouskasvun retoriikan niin kyllästäneen yhteiskunnan, että yritykset sinänsä ovat sellaisia kaiken hyvän lähteitä, että kuluttajat eivät ole oikeutettuja ottamaan niiltä pois niiden tuloja, eli lakkaamaan maksamasta jostakin vaikka eivät haluaisi enää siitä maksaa. Vuosikymmenet ollaan myyty tuotetta X ja voitoista maksettu veroja yhteiskunnalle, niin eihän se nyt käy päinsä että yhtäkkiä lopettavat ostamasta!

Ehkä se on vain minä, mutta ärsytti.

HS 16.6.

2009-06-16T01:31:00.002+03:00

No jopas.

HS 13.6.

2009-06-13T12:36:00.002+03:00

Vaikea olla lukematta tätä Hesarin juttua sen valossa mitä viimeksi kirjoitin.

Pari tarkennosta

2009-06-12T15:58:00.002+03:00

Pari tarkennosta edelliseen.

On varmaan kohtuutonta syyttää järjestelmää sodista ja kriiseistä niin kuin edellisestä saattoi ymmärtää. Vaikka järjestelmä on eittämättä ollut suuresti osallisena useiden kriisien jälkeen aina siirtomaa-ajoista asti, ihmiset varmasti löytävät tavat tapella keskenään. Lisäksi nähdäkseni en voi kiistää EU:n menestystä Euroopan rauhoittajana, vaikka sen mitä olisi tapahtunut ilman sitä ei oikein voikaan saada selville.

Sanoin myös, että "kun kukaan muu ei näytä luopuvan omista oikeuksistaan, jokaisen kannattaa laiduntaa yhteisellä pellolla niin paljon kuin ehtii ennen sen tuhoutumista." Tämä ehkä osuu vähän pieleen: en usko, että tällainen rationaalinen päätös olisi kovinkaan suuressa osassa järjestelmän tuhon aiheuttamisessa. Ennemminkin kyse on siitä, että kun järjestelmä ulkoistaa ja/tai hajauttaa ongelmat, ne muuttuvat näkymättömiksi sen hyödyistä nauttiville yksilöille. Siksi ihmiset eivät tiedä, ja vaikka heille kerrotaan, he eivät usko, ja vaikka uskovat, eivät välitä tarpeeksi että toimisivat. Koska haitat eivät konkreettisesti materialisoidu heidän omassa elämässään yksittäisen tuhoa aiheuttavan teon yhteydessä. (Vähän kuin tupakoiminen, liikunnan puute ja epäterveellinen ruokavalio: on suunnattoman vaikeaa muuttaa käyttäytymistä sen perusteella, että kymmenien vuosien päästä todennäköisesti tapahtuu jotain ikävää.) Ja koska yhteiskunta kokonaisuudessaan näyttää viestittävän että kuluttava käytös ei ole pelkästään ongelmatonta, vaan jopa suotavaa. Ihminen on kuitenkin sen verran laumaeläin, että jos lauma saa tarpeeksi massaa juostakseen jyrkänteeltä alas, harva jättää juoksematta.

Löysin viimein ajatukseni

2009-06-09T23:31:00.006+03:00

Sunnuntain jälkimainingeissa ja niiden kommentointia seurattuani löysin viimein sen kovan ytimen ongelmasta mikä minulla järjestelmän suhteen on - kaksi päivää vaalien jälkeen.

Jos otetaan huomioon vain tämänhetkinen tilanne, minulla ei tosiaankaan taida olla mitään järjestelmää vastaan sinänsä. Yksityiskohdissa, kuten sanottua, on paljonkin parantamisen varaa, mutta keskimäärin pohjoismaalainen hyvinvointivaltio-idea on toteutunut aika kelvollisesti edustuksellisen puoluedemokratian Suomessa. Tämän vastustaminen vaikutusmekanismia boikotoimalla on kieltämättä vähän tyhmää, koska se implikoi järjestelmän radikaalia muuttamishalua: olisi liioiteltua tuhota järjestelmä paskana ja pyrkiä sitten tekemään melkein samanlainen tilalle. Tässä ajatusmaailmassa ymmärrän täysin kohtaamani asenteen, jossa vastustamista tunnutaan pitävän vähän lapsellisena, vastustamisena vain vastustamisen takia. Yhteiskunnan mielekkään toiminnan tähden kompromisseja on tehtävä - ja miksipä ei tehtäisi, kun tulokset ovat kuitenkin kelvollisia? Ongelma tulee kun ajattelen pidemmälle kuin tähän hetkeen ja omaan elämäntilanteeseeni.

Järjestelmän aiheuttama ympäristötuho ja inhimillinen kärsimys. Minä pelkään - pelkään! - että nämä kaksi tulevat seuraamaan nykyjärjestelmän jatkumisesta niin suuressa määrin, että ne tulevat maksamaan kaiken sen hyvän mitä pohjoismainen hyvinvointivaltio pyrkii turvaamaan. En tiedä, tuleeko ilmastonmuutos aiheuttamaan maailmanlaajuista katastrofia jonka vertaa nykysivilisaatiot eivät ole todistaneet; saattaahan olla, että Suomessa kesät vain vähän lämpenevät ja Afrikassa ja Aasiassa vain vähän enemmän kuolee nälkään ja tulviin. Enkä ole varma, tuleeko talousliberaalin politiikan jatkuminen aiheuttamaan suurimman osan köyhtymistä harvojen noustessa entistäkin rikkaammiksi, työolojen huonontumiseen sekä länsimaissa (kurjaa) että kehitysmaissa (tappavaa), koko prosessin kuluttaessa maailman luonnonvaroja ennennäkemättömään tahtiin ja johtaessa humanitaaristen, taloudellisten, ekologisten ja ehkä sotilaallistenkin kriisien syöksykierteeseen. Voihan olla, että suomalaistenkin työolojen huonontuminen on vain väliaikaista, ja jo meidän lapsemme saavat taloudellisen yhdenvertaisuuden yhdistämässä maailmassa taas nauttia loputtoman kasvun tuottamasta ihanuudesta myös muutoin kuin yhä uusilla tarpeettomilla laitteilla ja tavoilla kuluttaa. Mutta ehkä se on vain luontainen pessimismini joka ei haluaisi vain jatkaa business as usual, ja toivoa parasta.

Tämä on se perimmäinen ongelma. Yhteiskuntamme on läpitunkenut riittävä hyvinvointi, joka saa ihmiset tarttumaan siihen mitä heillä on, riippumatta siitä onko se yksilölle järkevää tai kokonaisuuden kannalta hyödyllistä. Se estää järjestelmää uudistautumasta, sillä muutos aina haittaa jotakin ihmisryhmää, joka voi taloudellisen, poliittisen, tai mielipidevaikuttamisen kautta estää heidän saavutettuihin etuihinsa puuttumisen. Maanviljelijöiden tuet, johtajien optiot ja nörttien uudet lelut pitää turvata, koska ne ovat osa järjestelmää joka mahdollistaa tämänhetkisen hyvinvoinnin. Ja kun kukaan muu ei näytä luopuvan omista oikeuksistaan, jokaisen kannattaa laiduntaa yhteisellä pellolla niin paljon kuin ehtii ennen sen tuhoutumista.

Toistaakseni itseäni, en tiedä tuleeko nykymeno johtamaan suurempaan pahaan kuin hyvään. Mutta jos tulee, järjestelmämme on - sen rakenteellisten ominaisuuksien sekä inhimillisen luonteen takia - liian hidas ja heikko estämään katastrofeja ennen kuin ne ovat tapahtuneet. Hyvällä tuurilla katastrofit alkavat tarpeeksi kevyesti, ettei suurta tuhoa ehdi tapahtua, mutta tarpeeksi vakavasti, että yleinen ilmapiiri muuttuu todella ja tarpeeksi ihmisiä saadaan muuttamaan elintapojaan. Pidäkkeetön kuluttaminen ei voi olla oikeus, eikä omista eduista kiinni pitäminen muiden kärsimyksen kustannuksella voi olla oikein.

Toivottavasti ongelmani on nyt paremmin muotoiltu: haluanko olla mukana legimitoimassa ja ylläpitämässä järjestelmää, joka aiheuttaa tuhoa eikä näytä pystyvän niitä kunnolla korjaamaan? Edustuksellinen demokratia on hidasta puuhaa. Sillä välin ilmastonmuutosennusteet pahenevat kerta toisensa jälkeen - pysäyttäminen osoittautuu mahdottomaksi, pyritään hidastamaan, hidastaminen liian kalliiksi, pyritään hillitsemään tuhoja, tuhot liian laajamittaisiksi, priorisoidaan. (Priorisoidaanko kehittyneet vai kehitysmaat? Rikkaiden asuinalue vai slummit?) Sillä välin suuryritys pyrkii saamaan hallintaansa köyhässä maassa vesihuoltoa ja viljelymaita, koska sen tehtävä tuottaa omistajilleen - suomalaisillekin eläkesäästäjille - voittoa, ja epätoivossa riittää voitettavaa. (Yritysten ei tule olla eettisiä, se on lainsäätäjien tehtävä. Mutta emmehän voi säätää lakeja jotka haittaavat yritystemme kilpailukykyä?) Sillä välin Darfurissa, Sri Lankassa, Palestiinassa, Kosovossa, Ruandassa, Tsetseniassa, Tiibetissä tapellaan, koska voiko sitä kutsua kansanmurhaksi? voidaanko puuttua toisten sisäisiin asioihin? voidaanko vaarantaa kauppasuhteet? Sillä välin innovaation parhaat mielet kehittävät uutta laitetta joka käyttää uusia luonnonvaroja, vaikka vanhat ovat tuskin ehtineet kaupoista kuluttajille, saati kierrätykseen. Eikä tuotteen hinnassa ole tietoakaan Kongosta kaivetulle koltaanille tai Kiinaan vietävien kierrätettävien komponenttien haitoille.

Mikä sitten on vaihtoehto? En minä tiedä! Sehän tässä niin tuskallista onkin: jos minulla olisi selkeä vaihtoehto, voisin liputtaa sitä täysin rinnoin, eikä tarvitsisi pähkäillä onko äänestäminen sellainen tapa ottaa osaa moraalisesti väärään järjestelmään, jota pitäisi välttää. Minusta vaikuttaa kuitenkin ilmeiseltä, että tämänhetkinen elämäntyyli ei voi jatkua loputtomiin. Kuluttaminen, kilpailutus ja kasvu täytyy saada hillittyä. Se, kuinka paljon meidän tulee muuttua, on epäselvää, mutta minusta vaikuttaa myös siltä, että liian varovaisuuden huonot vaikutukset olisivat pienemmät kuin liian vähän varovaisuuden potentiaaliset haitat. Niinpä kysymys lopulta päätyy siihen, miten muutos voidaan ja miten se kannattaa saada aikaan. Äänestäminen tämän perusteella on perusteltua vain, jos sillä päästään paremmin lopputulokseen, ja luulen, että edustuksellisen puoluedemokratian hitaus takaa sen, että yleiseen mielipiteeseen vaikuttamiseen pyrkiminen on huomattavasti tehokkaampaa kuin "viralliset" vaikuttamiskanavat äänestäminen ja ehdokkaaksi ryhtyminen. Siten sen, ettei äänestä, aiheuttama huomio (ja siihen liitettävä perustelu) olisi vaikutukseltaan suurempi kuin äänen antaminen jollekin olemassaolevista tahoista.

Ehkä.

***

Jos "katastrofit", "järjestelmä" ja muut yleisluontoiset ilmaukset herättävät ihmetystä, että mitä oikeastaan mahdan tarkoittaa, tulen palaamaan näihin myöhemmin. Linkit voivat olla yksipuolisia, koska ne ovat jotain mikä sattui ensimmäisenä vastaan.

Äänestysongelma: jälkisanat

2009-06-08T20:24:00.002+03:00

Myönnettäköön, että ensimmäisen äänestyksen jälkeen vaalivalvojaiset oli ihan hauska kokemus. Hassusti sitä tunsi olevansa jonkun puolella ja kannattavansa "omia" samalla tavalla kuin joskus muinoin Suomen jääkiekkomaajoukkuetta, vaikka oma vaikutus ja varsinainen yhteys "omiin" on samaa tasoa - pelkästään omassa päässä, eikä oikeastaan mitenkään konkretisoituneena ulkomaailmassa. En sitten tiedä olisinko tuntenut samoin vaikka olisin jättänyt äänestämättäkin, koska sympatiat olisivat silti olleet samat.

Olen itse asiassa vähän ristiriitaisissa fiiliksissä tuon tilaisuuden jälkeen. Sen lisäksi että valitut olivat keitä olivat (tästä ehkä lisää myöhemmin), tilanteen yhteneväisyydet urheilutapahtumiin saa minut ymmälleni. Me-henki sai tulkintani mukaan silloin tällöin samankaltaisia muotoja kuin puhuttaessa muiden maiden joukkueista, mikä tuntuu minusta jotenkin väärältä. Kysehän pitäisi olla asioista, olennaisesti niistä arvoista joita kannattaa ja joita valitut edustajat tulevat (toivottavasti) ajamaan. Henkilöiden kommentointi on ehkä väistämätöntä jossain määrin, mutta saa koko homman tuntumaan enemmän, no, viihteeltä.

Lisäksi minua yllätti se, että kaverit olivat pistäneet merkille aikaisemman äänestämättömyyteni. Joku oli varmasti lukenut näitä pohdintojani, mutta tuskin kaikki kommentoineet. Se pistää miettimään, että poikkeavalla käytöksellä selvästi on huomioarvoa. Siten minua vähän kaduttaa, etten käyttänyt sitä millään tavalla. Pitää selvästi jatkaa asian käsittelyä ja päätyä jonkinlaiseen kestävämpään tulokseen ennen ensi kertaa. Äänestäminen on niin selvästi toimintaympäristössäni normi (jopa moraalinen normi?), että jos päätyisin sitten äänestämättömyyteen, sen mainitsemisella saisi selvästi huomiota. Huomio ei ole vaikutusvaltaa, mutta hyvien perusteiden kanssa ne voisivat yhdessä sitä olla.

Äänestysongelma: epätyydyttävä ratkaisu

2009-06-07T15:46:00.003+03:00

Pitkällisten pohdiskelujen ja keskustelujen jälkeen tulin seuraaviin tuloksiin.

Ei ole sellaista pitävää perustelua kumpaankaan suuntaan jonka voisin löytää käytettävissä olevassa ajassa ja joka selvästi ja tyydyttävästi osoittaisi toisen paremmuuden.
Yhden yksilön tekojen käytännön seuraukset ovat kummassakin tapauksessa täysin mitättömät.
Symbolista arvoa teolla on lähinnä kussakin yksittäistapauksessa - koskaan äänestämättömyydellä ei ole mitään merkittävää lisäarvoa suhteessa perusteltuun äänestämättömyyteen tietyllä yksittäisellä kerralla.
En halua osallistua järjestelmän legitimoimiseen, mutta kyseessä ei varsinaisesti ole binäärinen, ikuinen valinta, vaan sarja yksittäisiä tekoja. Vähän kuin lihansyönnissä: haluan pysytellä siitä erossa osoittaakseni jotain, mutta yksittäinen kerta ei ole katastrofi.
En myöskään vastusta järjestelmää niin kokonaisvaltaisesti, ettäkö minun olisi tyystin syytä pysytellä erossa siitä (mikä tarkoittaisi suunnilleen maastamuuttoa tai johonkin puskaan omavaraistalouteen muuttamista). Kyse on enemmän yksityiskohdista järjestelmän toteutuksessa. Tästä olen tosin vielä epävarma.

Koska minulla on joitain syitä (eräitä mainittu edellisessä) äänestää, ei käytännön syytä olla äänestämättömyydessä ehdoton, eikä ratkaisulla joka tapauksessa ole suuresti merkitystä (enkä nyt todnäk ainakaan haittaa aiheuta), voin vaikka kokemuksen vuoksi, vaihtoehtojen aidon etsinnän nimissä ja osoituksena vaikuttamisen halusta tällä kertaa äänestääkin. Ensi vaaleihin mennessä yritän löytää todelliset perustelut varsinaisen toimintatavan perustamiseksi.

Äänestysongelma: jos en äänestä

2009-06-07T01:17:00.004+03:00

Jos en äänestä, jätän käyttämättä ainoan virallisesti minulle järjestelmässä suodun vallan*. Tässä suhteessa on täysin toissijaista mitä mieltä järjestelmästä muuten olen - järjestelmä ei virallisesti huomioi minusta mitään muuta kuin ääneni vaaleissa. Se valta on täysin mitätön yksinään, koska järjestelmä perustuu joukkovoimaan eikä minulla ole joukkoa. Silti, jos oma käyttäytymiseni ei muutu äänestin tai en, siis jos aion joka tapauksessa miettiä asiaa ja yrittää tehdä jotain järjestelmälle, eikö minun kannattaisi myös käyttää minulle suotua minimaalista valtaa kun sellainen kerran on? Toisaalta ja toisaalta.

Jos äänestän, minun voidaan katsoa jollain tasolla legitimoineen järjestelmän ja oman osani siinä. Onko sanani järjestelmän korjaamisen tarpeesta painavampi vai kevyempi jos olen tai en ole äänestänyt? Voidaanko katsoa, että olen äänestänyt ja siis tehnyt osani, minun on sitten vain luotettava järjestelmään ja toivottava että edustaja (jota voin toki yrittää suostutella) ajaa asiaa? Että olen tunnustanut että muuta tietä ei ole? Vai onko niin, että jos en äänestä, minua ei oteta tosissaan - että olen vain kiukuttelija joka ei vaivaudu itse tekemään asian eteen edes äänestämisen vertaa?

Kallistuisin enemmän siihen, että teoillani osoitan arvoni: jos osoitan kirjoituksillani ajatelleeni asiaa enemmän kuin keskivertoäänestäjä, itse äänestämisen tai äänestämättä jättämisen teolla ei ole kuin symboliarvo. Ja en haluaisi luopua symbolisesta tavasta sanoa, että en hyväksy järjestelmää. Kuitenkin, koska olen "riittävän tyytyväinen", voidaan väittää minun legitimoineen järjestelmän jo siinä, eikä symbolilla ole järin suurta merkitystä.

Voin kuvitella kaksi tapausta missä symbolisella teollani olisi merkitystä. Luulisin, että on harvinaisempaa että ihmiset jotka eivät äänestä ovat pohtineet syitä ja seurauksia kuin äänestävät. Siten tilanteessa, jossa tuon esiin kantojani järjestelmän ongelmista, tämä yksittäinen seikka saattaisi toisaalta jättää asian paremmin mieleen, toisaalta levittää näkemystä että alhainen äänestysprosentti ei ole pelkkä kiinnostusongelma vaan myös aito merkki siitä että ihmiset eivät halua tukea järjestelmää.

Toinen tilanne olisi se, että näkemyksilläni olisi laajempaa kannatusta. Vaikka en usko tähän todellisena mahdollisuutena missään lähitulevaisuudessa, on syytä miettiä pitääkö asiaa ajatella kategorisen imperatiivin kautta. Olisiko hyvä jos ihmiset laajemmassa mittakaavassa toimisivat kuin minä? En näe, miten voisi olla huono jos ihmiset pohtisivat syitään ja näkemyksiään tarkemmin, ja jos sen seurauksena jättäisivät äänestämättä, antaisivat siten suuren epäluottamuslauseen nykymenolle. (No okei, se voisi olla huono jos se käytännössä ei johtaisi järjestelmän parantamiseen vaan entistä suurempaan eliitin vallankahvaan takertumiseen ja siten vielä huonompaan järjestelmään.)

***

Näitäkin perusteluita kirjoittaessani en voi välttyä tunteelta, että olenko sittenkin vain etsimässä oikeutusta ennakkoluulolleni ja aivan toissijaisista syistä johtuvalle toimintatavalleni sen sijaan, että etsin mitä mieltä oikeasti olen ja mitä pitäisi olla asiasta. Siinä määrin helposti päädyn aina alkuperäistä kantaani tukeviin näkemyksiin.

Tällä hetkellä parhailta perusteluilta äänestää tuntuvat seuraavat:

Epätietoisuuden vallitessa kannattaa toimia sen mukaan josta on todnäk vähiten haittaa. Ainoa mitä menetän äänestämällä on se mahdollisuus, että voisin sanoa etten koskaan ole äänestänyt. Symboliarvoa tuolla ei juuri liene, tärkeämpää on se, miksi en äänestäisi. Äänestämättä jättämisellä menettäisin hyvin pienen mahdollisuuden vaikuttaa, mikä on suurempi potentiaalinen haitta.
Jos ajattelen kategorisen imperatiivin käytännön toteutusta tai spekulatiivista mielipidevaikutustani, todennäköisesti kantaani seuraisivat ne, jotka olisivat muutenkin samanlaisimpia kuin minä - ja joilla siksi olisi myös samanlaisimmat arvot. Tämä tarkoittaa, että hypoteettisessa tilanteessa jossa jotkut seuraisivat samaa päättelyä kuin minä, nimenomaisesti minun arvojani kannattavat äänestäjät eivät äänestäisi. Koska olen kuitenkin luultavasti vähemmistössä, ne jotka ovat eri mieltä edelleen äänestäisivät, ja saisivat siis ilman suurempia legimiteettiongelmia edustajat kasaan, edustamaan aivan muita arvoja kuin mitä itse kannatan.
Kuten humoristisesti olen kuullut sanottavan, tämä on ehkä ainoa kerta kun minulla on mahdollisuus äänestää Kasvia, normaalisti kun hän on toisessa vaalipiirissä. Ja tämä olisi jopa järkevää. Vaikka hän ei ole mitenkään ihanne-edustajani, hän on tällä hetkellä nähdäkseni ainoa varteenotettava vaihtoehto, joka pitää meteliä informaatioyhteiskunta-asioista. Se ei ole ykkösprioriteettejani, mutta kerrankin huonossa äänestysjärjestelmässämme olisi mahdollisuus välittää vaaleissa kohtuullisen hyvin tulkittavaa viestiä: äänivuori hänelle kertoo siitä, että asia jota ei pidetä eliitin keskuudessa tärkeänä on tärkeä isolle osalle kansalaisia. Äänivuori sosiaalista oikeudenmukaisuutta ajavalle edustajalle olisi paljon huonompi viesti, koska noita edustajia on useampia, ja asia on joka tapauksessa eliitin mielessä "näistä kansa välittää" -kartalla. Bonuksena ääni menisi joka tapauksessa vihreille, jotka ovat liberaaliudessaan ja ympäristötietoisuudessaan lähellä omia näkemyksiäni.

Ovatko nämä syyt tarpeeksi? En tiedä. Mietin asiaa vielä. Äänestysaika loppuu kahdeksalta, siihen asti voin pohdiskella.

*) Voidaan väittää, että toinen "virallinen" vallan muoto on yhteyden ottaminen edustajaansa. Käsittääkseni heillä ei kuitenkaan ole mitään todellista velvollisuutta kuunnella ketään, tai antaa kuulemansa vaikuttaa mihinkään päätöksiinsä, joten tätä ei tarvitse huomioida. Ja itse edustajaksi ryhtymiseen otin kantaa jo viimeksi: ei ole sen arvoista.

Äänestysongelma: muutokseen pyrkiminen

2009-06-04T01:43:00.002+03:00

Olen yrittänyt katsella miten mediassa yritetään saada kansaa äänestämään, siinä toivossa että löytäisin jotain perusteluita joita voisin pohdiskella. Poikkeuksetta lukemani ”kannattaa äänestää, koska” -jutut on kuitenkin suunnattu ihmisille joita ei kiinnosta tai jotka eivät välitä. Tyypillisin näissä vaaleissa on ollut ”...koska EU:ssa päätetään tärkeistä asioista”. En pidä tätä kyseenalaisena, eikä perustelu siis anna minulle mitään.

En pitäisi tätä tärkeänä, jos uskoisin että olen selvää vähemmistöä siinä joukossa, joka ei äänestä. Jostain minulla on silti sellainen käsitys, että isoja syitä ovat myös pettymys politiikkaan, luottamuksen puute ja kokemus äänestämisen hyödyttömyydestä. Tämä mielestäni jopa tunnustetaan monissa julkisissa puheenvuoroissa – miksi silti en löydä minkäänlaista keskustelua suunnattuna näille ihmisille? Järkevää argumentointia siitä, että puutteistaan huolimatta järjestelmä on paras mahdollinen, ja siihen osallistuminen on ainoa tapa vaikuttaa ja myös muuttaa sitä? Tämähän se normaali kanta on. Pitäisi valita ehdokkaista, joista todennäköisesti löytää ne jotka ovat käyttäneet eniten rahaa mainontaan. Perusteluilla jotka ovat joko pinnallisia iskulauseita tai nimenomaisiin vaaleihin liittymätöntä sisä- tai yleispoliittista retoriikkaa. Äänestää vaaleissa joita suuret puolueet ovat säätäneet itselleen sopivammiksi ja joiden jälkeen äänestäjien tahto tulkitaan tarkoitushakuisesti (koska tahdonilmaisu rajoittuu ehdokkaan valintaan eikä perusteita voi tietää). Vaaleissa joissa suuri osa äänestää naaman, julkisuuden, tuttuuden, tottumuksen, ja/tai imagon perusteella – eikä esimerkiksi asiaperustein – jolloin tulevan vaalikauden vaikutus edustaa aika heikosti sitä mihin kansa haluaisi suunnattavan. Tehtävään jossa valtaa on paljon ja vastuuta hyvin vähän, ja jossa ehdokas muutetaan eliitin jäseneksi pois alkuperäisestä viiteryhmästään. Ja tyytyä sitten siihen kun poliitikot taas valehtelivat, kun kunnollista keinoa saada heitä vastaamaan teoistaan ei ole. Jos edes saa tietää, mitä edustaja työssään tekee, koska myöskään varsinaista valvontaa tai seurantaa ei ole. Koska se on se tapa vaikuttaa.

Juuri siksi pitäisi äänestää, jotta saisi muutosta? Ja tehdä edustajille ehdotuksia muutoksista? Tai mennä itse ehdolle jos sopivaa ehdokasta ei ole? Järjestelmä kuitenkin pyrkii olemaan muuttumatta: puolueet, varsinkin suuret, pyrkivät säilyttämään asemansa ja haluavat muutosta vain suuntaan jossa ne menestyisivät todnäk paremmin. Yksilön mahdollisuus vaikuttaa on (toisaalta: onneksi) erittäin pieni, ellei kyseessä ole huomattavan karismaattinen yksilö. Sen lisäksi että sekä äänestäminen että ehdokkaaksi asettuminen katsottaisiin jossain määrin järjestelmän legitimoimiseksi ja hyväksymiseksi omalta osalta, mikä haittaisi viestiä, minusta vaikuttaa (saatan toki olla väärässä) että välittömästi poliittisen järjestelmän ulkopuolella oleva vaikuttaminen olisi tehokkaampaa: esimerkiksi suuren vielä vähemmän demokraattisen vallan (merkittävä rikkaus tai järjestö- tai ay-johtajuus, tms.) ja/tai julkisuuden hankkiminen ja käyttäminen asian eteen.

Kysymys on tässä lopulta siitä, paljonko olen valmis uhraamaan. Todelliseksi vaikuttajaksi lähteminen tarkoittaisi aika lailla elämänsä pyhittämistä sille, silti äärimmäisen epävarmoilla tuloksilla. Huolimatta yhteiskuntajärjestelmän vioista en myöskään osaa tällä hetkellä kuvitella, että vallankumous toisi enemmän hyvää kuin pahaa. Kuten mainittua, olen riittävän tyytyväinen tilanteeseen, että koko elämäni suunnan kääntämiseen tällaisen takia en ole valmis.

Nähdäkseni äänestämiseni tai äänestämättä jättämiseni ei siis merkitse oikeastaan mitään varsinaisen muutoksen kannalta. Päädyin kumpaan tahansa, pyrin varmaankin jatkamaan sekä blogaamista että ajoittaista asiasta keskustelemista/kinastelua silloin tällöin ja siis asian esilläpitämistä, ja jatkaa elämääni muuhun suuntaan. (Varsinaisiin yksityiskohtaisiin valituksenaiheisiin palaan joskus kunnon perusteluilla ja muutosehdotuksilla.) Perustelut päätökselle on siis löydettävä muualta, periaatteellisista (en halua / haluan kannattaa tai osoittaa jotakin) ja käytännöllisistä (mitä oikeita seurauksia teoillani on) syistä.

Äänestysongelma: alustus

2009-05-31T23:54:00.005+03:00

Kuten tämän kuun seitsemäntenä mainitsin, pitäisi purkaa tätä äänestysasiaa. En ole saanut kirjoitettua mitään taas hetkeen, kun olen vältellyt tätä yhtä asiaa. Nyt alkaa aika loppua - katsotaanko pääsenkö mihinkään ennen kuin on myöhäistä näiden vaalien suhteen.

En oikein tiedä mistä lähteä asiaa tarkastelemaan. Koko juttu kiteytyy oikeastaan siihen, että lukuisista eri syistä en koe nykyistä Suomen yhteiskuntajärjestelmää oikeudenmukaisena. Tämä ei tietenkään ole joko-tai -asia, vaan jatkumo, ja toki meillä oikeudenmukaisuudessa (vaillinaisten käsitysteni perusteella) ollaan paremmalla puolella kuin vaikkapa Kiinassa, Venäjällä tai edes Jenkeissä. Myöskään yhteiskuntajärjestelmän puuttuminen (Somalia? Afganistanin raja-alueet?) ei ole oikeudenmukaista. Enkä pidä "täydellistä oikeudenmukaisuutta" realistisena - mitä se edes olisi? Tästä huolimatta mielestäni järjestelmässä on mielestäni eriasteisia epäoikeudenmukaisuuksia. Pyrin palaamaan näihin ja käymään niitä yksityiskohtaisemmin läpi.

Toinen puoli asiasta kuitenkin on, mitä minun pitäisi asialle tehdä? Kun nyt tätä kirjoittaessani asiaa mietin, en ole varma ovatko epäoikeudenmukaisuudet niin vahvoja, että niiden pitäisi saada minut suorastaan vastustamaan järjestelmää. Päädyin (nyt, tässä) kuitenkin siihen, että ne saavat minut joka tapauksessa epäilemään järjestelmää ja omaa osuuttani siinä.

Mutta mitä sen pitäisi tarkoittaa toimintani kannalta? Tarkemmin: pitäisikö minun äänestää vai ei, ja millä perusteella? Kuten sanottua, en ole tähän asti äänestänyt. Aluksi vain, koska asia ei tuntunut koskevan minua millään tavalla. Myöhemmin, päädyttyäni yhteiskunnallisesti tiedostavammaksi, päätin että vastustan systeemiä (varsinaisesti perustelematta sitä koskaan kunnolla). Suureksi osaksi kyse on kuitenkin ollut aina siitä, että olen ollut riittävän tyytyväinen. Nyt tahdon olla pakenematta asiaa enää ja selvittää mitä tästä ajattelen.

Wish me luck.

Pankkietiikkaa II

2009-05-17T23:38:00.003+03:00

Jatkoa tälle.

Kävin uudestaan Sammossa, kun olin sopinut ajan edellisen kerran päätteeksi. Mitään varsinaista ratkaisua en ollut tehnyt, joten menin yhtä epätietoisena kuin olin lähtenyt viimeksi. Se oli virhe siinä mielessä, että tottahan ammattimainen sijoitusneuvoja pystyi sitten puhumaan minut lopulta, ei pelkästään jatkamaan eläkevakuutustani, mutta myös sijoittamaan loput Sammon tilillä maanneet, periaatteessa ylimääräiset rahat jotka olin jo aiemmin ajatellut sijoittaa joka tapauksessa.

Aloitin keskustelun kuitenkin kysymällä eettisistä rahastoista, joista en ollut edellisellä kerralla uskaltanut mr. Moottoriturvan vuodatuksen edessä pukahtaa. Mies hiljeni hauskasti ja melkein kuulin kun aivot ruksuttivat uudelleenarviointia minusta ja järkevyydestäni sijoittajana. Hän avautui kertomaan, ettei varsinaisesti uskonut eettisten rahastojen eettisyyteen (ja tarjosi auliisti esimerkkinä Sammon ainoan sellaisen omistuslistaa, joissa neljänneksi suurimpana komeili Nestle - hänen osoittamansa, ei minun) ja antoi ymmärtää, ettei olisi fiksua valita sijoituskohteitaan tällaisin perustein. Hänen mielipiteensä oli, että kannattaa mieluummin sijoittaa tupakkaan (jälleen hänen esimerkkinsä) ja myöhemmin rikastuttuaan antaa haluamansa määrän hyväntekeväisyyteen. Ajatus on tuttu muualta, tuli aika oppikirjamaisesti perustelut siitä, kuinka yritysten tarkoitus on tuottaa voittoa perustajilleen välittämättä eettisyydestä, ja että on lakien tehtävä säätää markkinat sellaisiksi että sijoittaminen on kyllin eettistä. Huomasi ja mainitsi kyllä, etten tainnut olla aivan samaa mieltä hänen kanssaan, mutten lähtenyt enempää väittelemään.

No, lopulta päädyin kaikesta huolimatta siihen, että sain 30 % sijoituksista kestävän kehityksen rahastoihin. Vain 30 %? Niin, en kaikesta huolimatta osannut olla niin lujana, että hänen neuvojensa ("ei ole fiksua") jälkeen olisin saanut sanottua haluavani kaikki sinne. Kun en ole tuollaisessa tilanteessa kovin itsevarmana omista asioistani, sijoitusneuvoja sekä asemansa että persoonansa puolesta pystyy tekemään vain allekirjoitusta vailla olevan ehdotuksen jossa asiat ovat hänen mielensä mukaan, ei minun. (Aluksi oli vain 10 %, mutta kysyin asiasta ja hän teki uuden ja tiedusteli kohteliaasti mutta painokkaasti onko parempi.) Kaiken huipuksi hän puhui päälle sen tilin loppujen rahojen sijoituksen, mikä jätti jälkeenpäin erityisesti harmittelemaan oman saamattomuuttani.

Tänään istuin tähän aikoen kirjoittaa vain tuon ylläolevan ja pohdiskella kuinka epäeettinen tuo lopputulos oli, kun muistin edelliseen postaukseen annetun kommentin. Kävin pikaisesti läpi sen linkit vastatakseni, ja päädyin käymään ensin eettisten rahastojen listaa läpi, mutta mikä mielenkiintoisempaa, törmäsin jossain eettisen pankin ajatukseen. Sain selville, että myös Suomessa toimii Merkur bank, tanskalainen "yleishyödyllinen rahoituslaitos, jonka lainapäätöksissä yhdistyvät taloudellinen kannattavuus sekä eettiset, sosiaaliset ja ympäristöedut." No jopas, tuohan olisi juuri sitä mitä olen hakenut!

Oletko ajatellut mitä pankkisi tekee rahoillasi? Kun valitset talletuspankiksesi Merkurin olet mukana välittämässä rahojasi ympäristöä ja yhteiskuntaa tukeviin hankkeisiin.
...
Yli 80% lainoittamistamme hankkeista ovat seuraavilta alueilta:
- YMPÄRISTÖ: luomu- ja biodynaaminen viljely, ympäristöystävällinen elintarviketuotanto, ekologinen rakentaminen, uusiutuvat energiamuodot, ympäristöystävällinen tuotanto….
- KULTTUURI JA OPETUS: korkeakoulut, vaihtoehtokoulut, lastentarhat, paikalliset kulttuuritalot, teatterit, musiikki…
- SOSIAALISET HANKKEET: asumis-, työskentely- ja opiskelumahdollisuudet fyysisesti vammaisille sekä muille erityistä huolenpitoa tarvitseville ryhmille.

Yritin sitten hakea netistä mitä tahansa infoa tuosta, ettei kyseessä nyt ainakaan olisi mikään ihan holtiton hyväuskoisten vedätys. Löysin lähinnä mainintoja pankista erilaisista tiedotteista (myös Hesarin uutisen), joissa mainittiin ko. pankin tulosta Suomeen, ja erilaisten eettisen kuluttamisen sivustojen linkeissä. Pankki on lisäksi (omien sanojensa mukaan) toiminut yli 20 vuotta, joten ei se varmaan myöskään liiketaloudellisesti ihan kelvoton ole tai heti nurin menossa - varsinkaan jos se selvisi vuodenvaihteesta.

Merkurin sivuilta selviää, että säästötili on odotetusti koroltaan säälittävä (vaikka huvittavasti silti Sampoa suurempi), ja että sijoitukset toimivat vain 250 e erissä. Myöskään tuotto ei ole ollut samaa tasoa kuin vaikkapa mitä Sampo menneisyydestään kertoo, mutta ainakin toiminta vaikuttaa oikeasti eettisyyteen pyrkivältä, mikä on tässä tapauksessa minulle tärkeämpää jos haluan oikeasti johonkin pyrkiä. Suurempi ongelma sen sijaan saattaa olla se, että pankin käyttö näyttää oikeasti vaikealta: vaikka verkkopankki on olemassa, se on tanskaksi, ja suomenkielisissä ohjeissa puhutaan noston yhteydessä fyysisen ottokaavakkeen lähettämisestä postitse Tanskaan. Täytyy ottaa yhteyttä ja kysyä.

En nyt suorilta ole täysin vakuuttunut Merkurista, mutta sen verran ilahduin että peruin saman tien uudet säästösopimukseni Sammolta (eläkevakuutukseen en siis koskenut, aiemmin mainituista syistä). Näin mainintoja myös muista vastaavista puljuista, kuten osuuskunta Eko-Osuusrahasta. Myöskin Wikipedia aina yhtä hyödyllisenä mainitsee liudan "eettisiä pankkeja", joista joku saattaisi tietty toimia Suomessakin, tai ainakin ottaa EU:n sisäisiä sijoituksia. Eettinen ongelmani näyttää siis huomattavasti vähemmän toivottomalta kuin viime kerralla. Palaan asiaan kun olen päätynyt johonkin.

HS: Gent julisti kasvisruokapäivän

2009-05-14T17:15:00.002+03:00

HS 14.5.:

"Belgialainen Gentin kaupunki on julistanut torstait kasvisruokapäiviksi ja tarjoaa sillä tavoin ilmastonmuutoksesta huolestuneille asukkaille vinkkejä lihankulutuksen vähentämiseksi.

Gentin kaupungin päättäjät katsovat, että lihan tuotanto on huomattava kasvihuonekaasujen päästölähde.

Kaupunginvaltuutettu Tom Balthazar sanoi, että lihansyönnistä pidättyminen "on hyväksi ilmastolle, terveydelle ja makunystyröille".

Gent järjesti keskiviikkona juhlat ensimmäisen kasvispäivän kunniaksi. Gentin ravintolat tarjoavat torstaisin lihaa vain vaihtoehtoisena annoksena.

Balthazarin mukaan lihantuotanto aiheuttaa 18 prosenttia kasvihuonekaasujen päästöistä.

Gentissä on yli 200 000 asukasta."

Suomessa (HS 15.4.) Vihreiden nuorten aloite sai jonkin verran huomiota ja käsittämättömän määrän pointin missaavaa kritiikkiä lähinnä keskustelupalstoilla. Mitään virallisemman tahon huomiota - positiivista tai negatiivista - en nähnyt, edes emopuolue Vihreiltä.

Valvontaa päättäjille II

2009-05-09T02:50:00.007+03:00

Valvontaa päättäjille -postauksessani unelmoin portaalista, joka yhdistäisi kaikenlaista tietoa mitä ihmisillä olisi hyvä olla heidän tehdessään esimerkiksi äänestyspäätöksiä. Tuohon ei kyllä näillä ihan päästä, mutta onhan näitä palveluja olemassa. Aion kerätä tähän listaa hyödyllisen näköisistä kun sellaisiin törmään. Otan myös mielelläni vastaan vihjeitä.

Europarlamentti
EFAn äänestystrakkeri
Political memory
Satu Hassin sivuilla kokoelma suomalaisten meppien äänestystuloksista

Eduskunta
Eduskunta.fi on peruspalvelu, mistä oleellista informaatiota voi kaivaa. Helpoksi sitä ei ole tehty.

Etiikkaongelma pankissa

2009-05-09T00:24:00.003+03:00

Kävin tänään kahdessa pankissa säätämässä eläkevakuutusasioita. Otin sen joitakin vuosia sitten muita asioita hoitaessani, kun palkan alettua juosta rahaa jäi säästöön ja halusin tehdä sillä jotakin hyödyllistä. Kuten tänäkään päivänä, minua ei oikeasti jaksanut kiinnostaa sijoitusasiat, joten tein sitten jotenkin aika lailla kuten minulle suositeltiin: joitain sijoituksia ja eläkevakuutus Sammossa. (Pankin valinta ei sekään ollut omani, vaan perintöä vanhemmilta.) Eettistä rahastoa kyselin jo silloin, mutta pankinpahuksella ei sellaista ollut tarjota.

Viime vuoden puolella Sammon it-järjestelmänvaihtokatastrofin aikana kypsyin käyttöliittymän huononnukseen ja pariin kertaan kun korttini ei toiminut ja vaihdoin vähitellen Osuuspankkiin. Kun olin viimein saanut aikaan sen verran että säästöt olisi voinut siirtää, markkinatalous tuli rytisten alas ja sijoitukseni (muiden neuvoja seuraten valittu) oli kaukana pakkasen puolella. Tämä aiheutti sen, että jätin sijoitukset Sampoon ja siirsin vain päivittäisraha-asiat OP:hen. Samoin eläkevakuutus jäi, koska niiden lakiin perustuvat sopimukset erikseen kieltävät purun muutoin kuin erikoistapauksissa. Muistan kuulleeni asiasta jo ennen kuin allekirjoitin sopimukset, mutten jaksanut kiinnostua. Olisi ehkä kannattanut - nyt olen jumissa Sammon kanssa, ja OP kertoo minulle kulujen olevan lähes kaksinkertaiset heidän vastaavaansa verrattuna. Tosin kummatkin kertoivat eläkevakuutusten olevan erittäin vaikeaselkoisia ja ihan tahallaan hankalia tuotteita, jotta niitä ei voitaisi vertailla eikä asiakkaat vaihtaisi pankkeja.

Mentyäni siis tiukkaamaan Sammolta eläkevakuutukseni tarkkoja kululaskelmia päättääkseni kannattaako minun lopettaa se, heidän sijoitusneuvojansa puhui minua vaihtamaan kaikkien sijoitusteni painotuksia ja laittamaan heille vielä lisääkin rahaani. Hän puhui paljon ja melko taitavasti sai minut tuntemaan, että hän tietää kaiken ja pitää puoliani. Sinänsä ärsyttää moinen manipuloiminen, mutta toisaalta hän tuntui kyllä asiantuntevammalta kuin OP:n nuori neuvoja ja sen mitä ehdin talousbingosta ymmärtämään, perustelut tuntuivat järkeviltä.

Nyt pääsen viimein asiaan. Ongelmaksi muodostuu koko toiminnan eettisyys. En tiedä asiasta paljoa (taas yksi josta pitäisi ottaa selvää), mutta pankkitoiminnassa on joitakin merkittäviä eettisiä ongelma, joista monet liittyvät sijoittamiseen. Pankkilaitos nykymuotoisena instituutiona on osaltaan pitämässä vahvasti yllä epäoikeudenmukaisia vaurausrakenteita, ja globaali sijoitustoiminta välittää hyvin vähän etiikasta voittoja etsiessään. Rahoitanko minä osaltani lapsityövoimaa, öljy-, ase- ja tupakkateollisuutta, fortumien eliittien voitonjakoja, luonnontuhoja sademetsissä, jos käytän varojani sijoittamiseen? Kyse ei todellakaan ole suurista summista osaltani, vaan puhun periaatteesta. Yksi perusteeni kasvissyönnille oli, etten yksinkertaisesti tahdo olla mukana tukemassa sellaista toimintaa. Miksi sitten antaisin liikenevät rahani käyttöön pankeille jotka tekevät sillä ties mitä?

No, on selvää, että finanssijärjestelmään osallistumisen välttäminen on ainakin Suomessa lähes mahdotonta. Ilman omavaraistaloutta tarvitse rahaa, joka palkkana maksetaan pankkiin (en tiedä onko käteispalkka edes mahdollinen - voisi huvikseni kysyä), ja pakolliset eläke- jne. -maksut menevät eläkeyhtiöille, jotka ovat suursijoittajia eivätkä minulta kysele haluanko sijoittaa eettisesti vai en. Vapaaehtoinen sijoittaminen on kuitenkin oma päätökseni.

Tässä tapauksessa kuitenkin hankaloittaa mainittu jumiutuminen Sampoon. Muut sijoitukseni voisin ottaa pois (yli 40 % tappiolla tämän hetken taloustilanteen takia), mutta eläkevakuutusta ei edes saa lopettaa. Voisin lakata maksamasta siihen kuukausittaista summaa (toistaiseksi olen vain keskeyttänyt sen), mutta koska eläkevakuutusta ei voi lopettaa, pelkät pankin imemät kulut söisivät kaikki säästöt ennen kuin pääsen eläkkeelle. Olisiko jotenkin eettisempää ottaa saatavat rahat ulos ja lopettaa kaikki hyväksyen vähäisten säästöjeni merkittävä tuho, kuin pitää niitä sisällä toistaiseksi? Joka tapauksessahan rahat ovat pankilla: vähitellen kuluina, sijoituksina, tilillä, en tiedä eroaako tämä mitenkään merkittävästi pankin kannalta. Toiseen pankkiin siirtäminen olisi jonkinlainen viesti, mutta lopetettuani jo tilini muut osat luulen että viesti on jo annettu. Mihin minä säästöni sitten laittaisin, jos en toiseen pankkiin, missä ongelma on edelleen olemassa? Sukanvarteen jossa inflaatio syö ne? Kulutukseen, jolloin tuen järjestelmää toista kautta?

On selvää, etten pistä merkittävää osaa omaisuudestani sileäksi ennen kuin olen varma, että se on oikein.

Entäpä jos käytän järjestelmää saadakseni eläkesäästöni kuten se on tarkoitettu käytettäväksi, ja käytän sitä rahaa sitten eettisesti eläkkeellä? Tämäkään ei ole ihan ongelmatonta. Selvittäessäni eläkevakuutusten yksityiskohtia kävin molemmissa pankeissa, joissa tietenkin kehuttiin heidän olevan parempi vaihtoehto. Periaatteessa uskon molempia. Olen nähnyt vertailuja, joissa Sampo on tyypillisesti kalleimmasta päästä. Toisaalta Sammon mies uhosi, että kuluilla ei ole niin väliä, koska eläkevakuutuksen 35 vuoden säästöajalla sijoitusten parempi tuotto korvaa nämä pienet erot. Vaikken nyt suorilta uskokaan heidän moottoriturpa-ekonomiaan, pidän mahdollisena että isompi konserni ja (kieltämättä täysin imagoon perustuva) käsitykseni... miten sen nyt sanoisi, kapitalistisemmasta pankista voivat korreloida paremman sijoittamisen kanssa. Onko parempi tuotto eettisempi, jos oletetaan hienoisella ylimielisyydellä että rahat ovat minulla keskimäärin eettisemmässä käytössä kuin jollain muulla? Missä määrin haluan antaa painoa sille, että en pidä Sammon neuvojan tyylistä ja asenteesta - vaikka olisi sinänsä pikkumaista kostaa järjestelmälle yksittäisen henkilön antamia viboja, minusta tuntuu että ne kertovat jotain organisaatioiden asennemaailmasta.

En oikeasti tiedä mitä tehdä. Tämä on Aidosti Vaikea Asia.

Maidonvähennysyrityksiä

2009-05-07T23:54:00.006+03:00

Aiemmin mainitsin vege-kääntymyksessäni olevan merkittävän aukon: pidän aivan liikaa maitotuotteista, ja käytän niitä myös varsin paljon. Lupasin silloin pyrkiä vähentämään. Tässä ensikokemuksia.

Soija- ja kauramaito ihan juotavan maidon korvikkeena ei oikein toimi. Makuero on liian selvä (ja negatiivinen - joskin tässä saattaa olla kyse tottumuksesta) ja koko pointti maidon juomisesta menee, jos juoma ei ole hyvää. Korvike on jäänyt juomatta. Pitää vaihtaa tyystin toisenlaiseen, mehuun tai veteen, jos aikoo tästä vähentää. Lisäksi koska pidän erityisesti maitokaakaosta, tässä ei edes ole vaihtoehtoja. Jos joku maistaa mielestään hyvää soijakaakaota (tms.), ilmoittakoon minulle!
Tietyt soijajugurtit ovat ihan maukkaita. Yksi lempparijugurteistani on joka tapauksessa mustikka (mikä on hyvä noin niin kuin lähituotannon suosimisenkin kannalta jos vetää luomujugurttia), ja ainakin testaamani oli ihan hyvää, vaikka eron huomasikin. Samoin trooppiset hedelmät -versio toimi, mansikka muistaakseni ei.
Leivonnassa kokemukseni rajoittuvat tämäniltaisiin vohveleihin, jotka tein kaurajuomaan. Yllätyksekseni lopputulos oli suorastaan herkullinen: makueroa ei edes huomaa jos ei erityisesti ala miettiä. Tämä lisää uskoani puheisiin, jonka mukaan maidon voi leivonnassa välttää täysin korvikkeita käyttämällä. (Eihän vohvelit mitenkään täysin vegejä olleet: margariini ja munat olivat edelleen mukana. Maito on kuitenkin paljon suurempi osa taikinaa, ja tavoitteeni onkin vähentäminen, ei sinänsä tyystin lopettaminen.)
Juustoja ja levitteitä en ole testannut, paitsi yhtä "kermajuustoa" joka oli osaksi kasvisrasvaa. Se oli vähän kumimaista ja maultaan selkeästi "terveellisemmän" henkistä. Toisaalta sen rasvaprosentti oli samaa luokkaa kuin ns. kevytjuustojen, joissa on mielestäni samanlaisia kumimaisia ja ikävän maun piirteitä. Vierekkäin testaamatta en osaa sanoa oliko osakasvisjuusto vähemmän vai enemmän hyvää kuin laihisjuusto, mutta joka tapauksessa fiilis oli negatiivinen.

Kokeilut jatkuvat vielä, mutta pienellä vaivannäöllä selvisi kyllä, että maidon vähentäminen ei taida olla sen suurempi uhraus kuin lihastakaan luopuminen. Suurin ongelma on asenne, joka käy ilmi kun kaupassa katsoo vuorotellen maitotuote- ja korvikehyllyjä.

edit: Epäoleellisena sivuhuomiona, kaali on hyvää. Kaveritkin ovat myöntäneet kun olen sitä syötäväksi tuonut. Suosittelen.

edit 8.5.: Mustikkasogurtti ei ollutkaan hyvää, muistin väärin.

Riittävä tyytyväisyys

2009-05-07T21:05:00.004+03:00

En ole saanut kirjoitettua mitään rakentavaa lähes kuukauteen, mille on kaksi suurempaa syytä. Toisaalta töissä on sen verran kiire, että kaikki liikenevä vapaa-aika tekee mieli käyttää rentoutumiseen, viihtymiseen ja hauskanpitoon mieluummin kuin johonkin kehittävään kuten vakavahenkiseen ajatteluun. Yhdenkin postauksen kirjoittaminen vaatii kuitenkin ei-triviaalin määrän aikaa ja vaivaa, jos haluaa ajatella asian edes jotenkin läpi ja mahdollisesti etsiä jotain viitteitä. Toinen syy on, että käytettyäni vapaa-aikaa rentoutumiseen, viihtymiseen ja hauskanpitoon minulla on ollut viime aikoina ihan miellyttävää. Tämä syö motivaatiota kehittävämmältä ajankäytöltä siksi, että kehittävyyttä kaipaa lähinnä jos on tietynasteinen kokemus puutteellisuudesta (esim. blogauksen suhteen monesti epäoikeudenmukaisuudesta), mikä luonnollisesti väistyy kun olo on ihan hyvä.

En usko olevani tässä suhteessa muista poikkeava. Päinvastoin, nämä kaksi syytä ovat luultavasti suuressa osassa myös nykyisen länsimaisen yhteiskuntajärjestelmän monissa ongelmissa. Osallistuminen ja vaikuttaminen monissa eri muodoissaan ei ole suuren suurta, koska se on vaivalloisempaa ja sen tarjoama välitön mielihyvä on pienempää kuin vähemmän vaativan viihteen, sekä koska asiat ovat pääpiirteissään riittävän hyvin, joten osallistuminen ja vaikuttaminen ei maksa vaivaa. Tämä tarkoittaa, että vähemmistöt - monesti henkilöt ja ryhmät joiden etuja järjestelmä puolustaa - saavat suhteetonta valtaa, ja pystyvät legitimoimaan valtansa viittaamalla, että vastustajilla olisi ollut mahdollisuus tehdä toisin.

Jossain määrin paskaa keittiöpsykologiaa, mutta on tässä jotain perääkin, kun lähdin asiasta lueskelemaan. Äänestysvilkkauteen vaikuttaa toki paljon muitakin tekijöitä, mutta nimenomaan vakaiden (ns. aitojen) demokratioiden äänestysvilkkaus on tunnetusti ollut laskussa viimeiset vuosikymmenet. Tuossa linkkaamassani Wikipedian artikkelissa kerrotaan (valitettavasti viittaamatta lähteeseen), että "When asked why they do not vote, many people report that they have too little free time." Vapaa-aikaa arvostetaan enemmän kuin äänestämistä, koska äänestämisen vaiva on liian suuri suhteessa nähtyyn hyötyyn. Lisäksi mainitaan erään tutkijan esittämä väite, että tv:n yleistymisellä on ollut merkittävä yhteys äänestämisen vähentymiseen. (Toisaalta tosiasia, että äänestysvilkkaus on keskimäärin suurempi maissa, joissa on laajemmat valtiolliset sosiaaliohjelmat, puhuu sitä vastaan että kyse olisi riittävästä tyytyväisyydestä. En väitäkään, että nämä olisivat ainoat (tai edes tärkeimmät) tekijät, mutta ne ovat kuitenkin mukana monissa noista tekijöistä joita artikkelissa mainitaan.)

Tämä tuottaa minulle ongelman kun ajattelen omaa käytöstäni. Osallistumattomuus vahvistaa (olemalla kyseenalaistamatta) monessakin tilanteessa sellaisia järjestelmän hyväosaisten etuja, joita vastustan. Toisaalta koska ihminen perimmältään pyrkii omaan ja läheistensä hyvinvointiin, järjestelmä toimii siten, että tietyn hyvinvoinnin tason saavuttamisen jälkeen ihminen ei ilman eri motivaatiota pyri käyttämään vapaa-aikaansa enää järjestelmän kehittämiseen. Tämä tarkoittaa että mahdollisuuteni vaikuttaa yksittäisenä henkilönä on hyvin pieni, mutta osallistuminen kuitenkin nähdään osaltani helposti järjestelmän legitimoimisena.

Asia on erityisen ajankohtainen nyt europarlamenttivaalien alla. Tähän asti en ole vaaleissa äänestänyt. Olen perustellut sitä erinäisillä argumenteilla siitä, etten hyväksy järjestelmää, mutta tunnistan kyllä että iso tekijä on lopulta myös riittävä tyytyväisyys nykyiseen tilaan: henkilökohtaisesti asianihan ovat ihan hyvin, vaikka epäoikeudenmukaisuutta sinänsä riittääkin. En tiedä kykenenkö ylittämään vaivannäön kriittisen rajan vaaleihin mennessä, mutta joka tapauksessa osallistumisen ongelma on jotakin mitä minun täytyy itselleni tarkemmin selvittää.

Vapaus valita toisin -aloite

2009-05-03T03:52:00.004+03:00

En tiedä asiasta juuri enempää kuin mitä aloitteessa lukee, mutta äkkiseltään vaikuttaa positiiviselta: vapaus valita toisin -aloite. Ja erään allekirjoittajan lisäys siihen.

Luovuus ja luottamus: innovaatiohöpinässä onkin järkeä

2009-04-16T20:07:00.006+03:00

Osana erästä työprojektia luin juuri Tekesin katsausta innovaatiopolitiikkaan (pdf: 234/2008, "Informaatiotekninen kumous, innovaatiopolitiikka ja luottamus", Miettinen ym., 2008). Itselleni on jo lyhyen tutkijanurani aikana muodostunut aikamoinen allergia kaikkea innovaatiohöpinää kohtaan, ja siksi skippasin tuostakin paperista alkusanojen puolen välin jälkeen suoraan yhteenvetoon. Siellä törmäsin sen verran yllättävän fiksuihin johtopäätöksiin, että aloin vähitellen palailla dokumentissa taaksepäin katsomaan, mistä ne olivat peräisin. (En vielä ehtinyt aloittaa alusta ja lukea kokonaan, kun päätin tulla kirjoittamaan tämän.)

Paperissa kerrotaan mm. esimerkkinä luovuuden ja luottamuksen yhteydestä Suomen koululaitoksen hyviin PISA-tuloksiin (s. 46) :

Monissa maissa kouluja on ohjattu pikkutarkasti
sitovien opetussuunnitelmien ja standardikokeiden
avulla, mikä on mahdollistanut koulujen ja
oppilaiden vertailun. Tämä ohjausmuoto perustui
Taylorin tieteelliseen liikkeenjohtoon ja sen
omaksumiseen 1920- ja 1930-luvuilla koulun
hallinnon ja opetussuunnitelmateorian sisällöksi
(Miettinen 1990, 53-120). Tieteellisen liikkeenjohdon
uskottiin olevan keino hallita kasvavan
koulujärjestelmän kustannuksia ja turvata sen tehokkuus.
Kuten tehtaassa, koulussakin toteutui
Taylorismin periaate suunnittelun ja toteutuksen
eriyttämisestä. Työntekijät toteuttivat muiden tekemiä
suunnitelmia ”kyselemättä tai tekemättä
ehdotuksia”, kuten Taylor asian ilmaisi. Tavoitteet
annettiin ulkopuolelta ja opettajien tehtäväksi
jäi tavoitteiden tehokas toteuttaminen, jota valvottiin
standardikokein. Tämä valvonnan malli ei
ole mennyttä historiaa. Se on palannut uudelleen
osana niin kutsuttua uutta julkista hallintoa mm.
Iso-Britanniassa, jossa sitova ja yksityiskohtainen
kansallinen opetussuunnitelma sekä sen tavoitteiden
saavuttamisen kontrolli tasokokein
otettiin käyttöön vuonna 1989 (Lowe 2007).

Tästä järjestelmästä oli sen kotimaassa Yhdysvalloissa
neljänlaisia seurauksia oppimiselle ja
opettajien työlle (Apple 1983, Wise 1988): 1)
opetus keskittyi opetussuunnitelmissa ja standardikokeissa
määriteltyihin tietoihin eikä standardiopetussuunnitelma
suosinut tai edellyttänyt uusimman
tiedon tuomista opetukseen, 2) monivalinta-
ja standarditestit ohjasivat oppimistyöskentelyä
yksittäisten faktojen muistamiseen heikentäen
oppimisen laatua ja syvällisyyttä, 3) opettajien
ajankäytön painopiste siirtyi opetuksen
suunnitellusta ja valmistelusta kokeiden pitoon ja
korjaukseen, seurantaan ja raporttien kirjoittamiseen,
sekä 4) koska opettajien ei tarvinnut suunnitella
opetustaan eikä seurata tiedon kehitystä,
heidän ammattitaitonsa heikkeni.

Tekesin raportti yrittää perustella, miksi muun muassa tulosjohtaminen ei sovellu innovointiin (ja siten esimerkiksi tieteelliseen työhön). Siis tämä sama Tekes, jonka rahoitusinstrumentit vaativat meiltä tarkempaa raportointia, enemmän tuloksia ja enemmän kilpailua.

On ehkä jossain määrin triviaalia, että ihmiset organisaatiossa eivät ole typeriä, vaikka sen toimintatavat sellaisia olisivatkin. Tämä yksittäinen tapaus kuitenkin muistutti, että "innovaatiohöpinä" ei ole sinänsä aikaavievää ja turhaa yläpilveä tai ärsyttävää työtapojen muutosyritystä muotisanojen perässä sellaista ihmisten toimesta, jotka eivät tiedä käytännön työstäni juuri mitään. Siihen liittyy paljon myös näitä, kommunikaation puutteen, hierarkiatasojen välisten näkemyserojen, ideologioiden, henkilösuhteiden ja ties minkä takia, mutta perustaltaan se on (jossain mielessä) itseni kaltaisten henkilöiden yritystä omalla tavallaan parantaa olemassaolevaa. Hyväntahtoisuuden periaate tulkittaessa omaan työhön liittyviä muutosyrityksiä, -paineita tai -ehdotuksia vain tuppaa unohtumaan, kun kokemus on niin räikeässä ristiriidassa sanotun kanssa.

Kasvissyönnistäni III: käytännössä

2009-04-12T19:22:00.005+03:00

(Jatkoa täältä ja täältä.)

Erilaisista lähteistä saa selville, että kaikki liha, mutta kaikki kasvikset eivät myöskään - tietenkään - ole samanarvoisia resurssien tuhlaavuuden (jota pidän lihansyönnin ensisijaisena haittana) kannalta.

Tällä hetkellä omat ohjenuorani ovat seuraavat.

Mieluummin kasviksia kuin lihaa. (Cornell)
Jos lihaa on käytettävä, kana on selvästi vähemmän huono kuin sika, joka on vähemmän huono kuin lammas tai lehmä. (Cornell)
Riistaliha tai ekologisesti kasvatettu liha (että eläin ei ole syönyt rehua, vaan esim. ruohoa, jäkälää tai muuta luonnollista, tai jätteitä tms. ihmisille kelpaamatonta ravintoa) on selvästi vähemmän huonoa kuin muu liha. (Wikipedia, IIASA)
Kasviksista mieluummin viljaa tai juureksia kuin riisiä. (Wikipedia, IIASA)
Mieluummin kalaa kuin lihaa. Tälle minulla ei tällä hetkellä ole mitään löydettyjä perusteita, kyseessä on oma oletukseni.

En siis kategorisesti kieltäydy lihasta, vaikka pyrinkin sitä välttämään. Jos syön lihaa, syyt ovat tyypillisesti sosiaalisia. Esimerkiksi yhteisruokailussa voi olla kohtuutonta vaatia kasvisruokaa jos kaikki muut olettavat lihan olevan ok, vaikka tällöin minun täytyisi aina mainita syyni ja silti pitäytyä minimissä lihan suhteen.

Koska kyse on jatkuvasta eikä dikotomisesta ilmiöstä ja siten kaikki lihan vähentäminen perussekasyönnistä on periaatteessa hyvästä, joten en pidä itseäni suurena rikollisena syödessäni joskus harvoin lihaa. Ensimmäisen vuoden aikana muistelen ottaneeni jotain muuta lihaa kuin riistaa noin kymmenisen kertaa, joista kaksi oli täysin tarpeettomia heikkouden hetkiä, ja nelisen kertaa tarpeettomia herkuttelutilanteita. Erotan nämä toisistaan, koska arvostan hyvää ruokaa ja käyn mielelläni (vaikka edelleen harvoin, ehkä nelisen kertaa vuodessa) hyvässä ravintolassa, esimerkiksi perheen merkkipäivinä. Tämän verran olisi kaiketi hyväksyttävää myös yleisellä tasolla, koska tosiaan pieni määrä lihantuotantoa maailmassa ei olisi enää erityisen haitallista (suhteessa kaikkeen muuhun).

Lisäys: Maitotuotteet ovat heikkouteni tässä koko kasvissyöntijutussa. Pidän suuresti maidosta, juustosta, jugurtista, maitokaakaosta yms., ja lehmät ovat pahasta. Tällä hetkellä minulla ei ole mitään oikeutusta tälle kulutustottumukselleni. Olen pyrkinyt vähän vähentämään maidonkulutusta juomalla vettä ja mehua, mutta noiden muiden ruoka-aineiden ongelma on se, että niille ei ole kunnon korvaajaa. Lihan sijaan voi syödä kasviksia, maidon sijaan juoda vettä tai mehua, mutta jos on tottunut syömään aamupalalla muroja jugurtin kanssa, miten korvaat sen? Kaura- ja soijavalmisteita olen kokeillut pikaisesti, enkä ole pitänyt. Mutta ehkä pitää yrittää vain totuttautua. Joka tapauksessa tässä on minulla suuri parannuksen paikka.

Valvontaa päättäjille

2009-04-08T23:09:00.006+03:00

Ensin häpeämätön mainos: Tämä tuli mieleeni sen jälkeen kun katsoin Areenalta dokumentin RiP!: A Remix Manifesto, ajatuksia herättävä (vaikka ehkä hieman liian pitkä). Sen jälkeen eksyin Lessigin blogiin, missä oli linkki juttuun mistä nyt lähinnä halusin kirjoittaa.

Tyypit nimeltä Katz ja Bommarito ovat tehneet visualisointeja (toinen), joissa esimerkiksi Yhdysvaltain kongressin edustajien ja heidän rahoittajiensa suhteita on havainnollistettu. En ota kantaa näiden nimenomaisten käytännöllisyyteen, mutta idea on ehdottoman kannatettava. Minun piti kirjoittaa tästä asiasta vasta myöhemmin, kun käyn järjestelmällisemmin läpi äänestämisen ongelmaa, mutta kun nyt sattui eteeni niin en malttanut.

Yksi suurimmista ongelmista nykymallisessa järjestelmässä on vallanpitäjien vastuuttomuus - siis se että he ovat tosiasiassa erittäin vähäisessä vastuussa tekemisistään. Sekä vuoden 2007 vaalirahoitus- että Fortumin johtajien palkkiojärjestelmäkohu ovat kiinnittäneet asiaan huomiota, vaikka ne satunnaiselle tarkkailijalle ehkä näyttäytyvätkin yksittäisinä tapauksina eivätkä järjestelmän ominaisuutena. On naurettavaa kuinka kaikkein eniten valtaa pitävät voivat jatkuvasti hyväksikäyttää systeemiä ja heidän (lähes) ainoa valvojansa on kaupallinen media, joka ottaa asian esille kun se sopii myyntiin, samalla kun kaikkialla työntekijöille rakennetaan enemmän ja tehokkaampaa valvontaa etteivät he hyväksikäyttäisi systeemiä. En meuhkaa asiasta tuon enempää (tällä kertaa), se vain yhdistyi ajatukseksi tuon visualisoinnin kanssa.

Suomessa(kin) olisi syytä pistää pystyyn jonkinlainen politiikan ja paikallisen maailmanmenon visualisointi- ja kokoomasivusto. Siis sellainen sivusto, jonne kerättäisiin sitä äänestäjille ja muuten kiinnostuneille oleellista tietoa, joka periaatteessa kyllä on saatavilla, mutta joka on siroteltu tuhanteen paikkaan, haudattu loputtomien dokumenttien suohon ja piilotettu kankean byrokratiakielen taakse. Mistä voisi esimerkiksi valita kansanedustajan ja nähdä visualisointeina ja yhteenvetoina hänen aktuaalisen äänestyskäyttäytymisensä (haettavissa esimerkiksi aiheittain), vaalirahoitus- ja muut yhteiskunnalliset siteensä, poliittiset puheensa ennen ja jälkeen vaalien (oletettavasti niitäkin jonnekin talletetaan?), vaalikonevastauksensa jne., jotta ihmiset voisivat halutessaan käydä katsomassa mitä se siellä oikeasti tekee ja mikä on tekojen suhde puheisiin. (Kaipaisin samanlaista myös muuta kuin poliittista valtaa pitäville, kuten holtittoman rikkaille ja muille omistajille, mutta tässä saattaa olla erilaisia eettisiä ongelmia.) Eihän se käytännön vastuuta lisäisi, mutta ainakin antaisi ihmisille mahdollisuuden tehdä perustellumpia äänestyspäätöksiä, ja kenties suurimmat järjestelmän hyväksikäyttäjät.

Luulen, että poliitikot eivät meille sellaista järjestä, ja se on varmastikin liian suuri työ yhdelle innostuneelle henkilölle, joten en tiedä mikä taho sellaisen pistäisi pystyyn. Ehkä joku tutkimuslaitos joka saisi asiaa varten demokratianedistämis- tms. apurahan?

Nauravat kengät, päivitys

2009-04-05T02:25:00.007+03:00

Käytettyäni korjattuja kenkiä jonkun aikaa kävi eräänä päivänä ilmi, että ne vuotavat edelleen kunnon lätäköissä käveltyäni.

Onko niin, että korjatut kengät ovat todella huonommat kuin alkuperäiset? On kai se mahdollista. En tiedä kenkien tekemisestä juuri mitään, mutta kuvittelisin että ne tehdään siinä määrin teollisesti, että voi olla että joku laite vaikkapa kiinnittää pohjan ja sen yläosan jolla on varmaan joku nimi paremmin ja tiiviimmin kuin mitä tavallinen suutari voi pikku pajassaan tehdä. Eli jos tiiviys on kerran rikkoutunut, sitä ei ilman vastaavaa laitetta korjata.

Toisaalta voi olla, että muistan väärin. Lopetin käyttämästä kenkiä muistaakseni, koska ne alkoivat vuotaa, mutta kun nyt ajattelen kuinka rikki ne olivatkaan (toisesta noin kolmannes pohjasta oli irti), vuotaminen on ollut lähinnä esteetöntä veden virtaamista. Olisiko niin, että kengät eivät alun alkaenkaan pitäneet vettä jos niillä tosissaan hyppi lätäköissä? En voi tietää.

Tämä jossain määrin laski innostustani korjata asioita, mikä harmittaa minua. Periaatteena asioiden korjaaminen, sen sijaan että vanhat heitetään pois ja ostetaan uudet tilalle, on minusta hyvä ja kannatettava. Maailmassa ei yksinkertaisesti ole lopulta tilaa jätteelle, jota ei käytetä uudelleen tai joka ei hajoa kyllin nopeasti. Mutta jos korjauspalvelut eivät ole kyllin laadukkaita (ja halpoja), ihmiset eivät suurina massoina pakottamatta siirry tavoistaan kestävämpään kulutukseen pelkästään hyvyyttään. (Huomautuksena: tämä oli vain asian herättämää ajatusta, en sano että tämä nimenomainen kokemukseni ei olisi ollut laadukasta - tai että olisi. Kun en vain osaa arvioida asiaa.)

Kasvissyönnistäni II

2009-04-04T00:39:00.012+03:00

Jatkan nyt edellisestä kerrasta 16.3./3.4. (mielenkiintoisesti tämä päiväytyy 4.4., eli kun aloitin, eikä 12.4., kun vihdoin sain valmiiksi ja julkaisin):
"Vaikka pidän lihantuotantoa siis nykylaajuudessaan negatiivisena asiana, ei ole itsestään selvää mihin yksilön pitäisi ryhtyä asian takia. Kuten helposti tulee mieleen, mitä väliä on yhden pienen minun valinnoillani tässä maailmassa? Miksi minun pitäisi tehdä asialle yhtään mitään?"

Lienee totta, että varsinainen oma kulutukseni on mitätöntä kokonaisuuteen nähden. Jos jätän ostamatta (kerran kuukaudessa? en alun perinkään kuluttanut paljoa) meetvurstit jotka aikaisemmin olisin ottanut leipäni päälliseksi, se ei saa yhtään lihantuottajaa päättelemään, että tuotantoa kannattaisi supistaa. Periaatteessa kauppa myy yhden meetvurstipakkauksen kuussa vähemmän, mikä näkyy (mitättömästi) heidän seuraavassa inventaariossaan ja siten tilauksessaan valmistajalta, jotka puolestaan ostavat lihat (jonkun ketjun päässä) lihantuottajilta. Tämä tietysti kertautuu jokaista lihatuotetta kohti jota en hanki, mutta lopulta vaikutus on hyvin pieni. Lisäksi viesti on hyvin heikko: hypoteettisessa tilanteessa jossa kauppias huomaisi kulutuksen vähenemisen, hänellä ei olisi mitään keinoa tietää mistä väheneminen johtuu. Ehkä rahatilanteeni on huono ja päätin sattumalta säästää juuri tuosta? Hieman tilannetta auttaa se, että koska minun on kuitenkin syötävä, ostan liharuoan sijaan kasvisruokaa, mikä kertaa sekä efektiä että auttaa vähän viestiä. Samassa hypoteettisessa tilanteessa kauppias saattaa jopa nähdä yhteyden: vähennys tuolla, nousu tuolla. Silti yhden kuluttajan vaikutus on mitätön järjestelmän suuriin rattaisiin.

Miksi siis vaivautua? Näkisin hyödyn paljon suurempana näkyvyydessä ja sen lisäämisessä. Niin kauan kuin lihansyöminen on normi, kasvissyöjältä (kuten olen huomannut) helposti odotetaan jonkinlaista perustelua poikkeavalle toiminnalleen. Selittäessäni asian kysyjille teen viime kerralla luettelemieni lihantuotannon haittoja tiettäväksi myös niille jotka eivät olisi itse ottaneet asiasta selvää. Sekä niille, jotka ovat ohittaneet sattumoisin näkemänsä kriittiset puheenvuorot hörhöjen puuhana, mutta jotka sattuvat pitämään minua ihan järkikaverina, ja kuultuani perusteluni ehkä tulevat ajatelleeksi että olisikohan jutussa jotain perääkin. (Jos olet lihansyöjä ja lukenut tänne asti, olen toivoakseni kohdallasi saavuttanut tavoitteeni.) Ehkä joku heistä jossain vaiheessa päätyy myös samaan ratkaisuun kuin minä, jolloin sekä kuluttajapanokseni sekä viestini voimakkuus on kaksinkertaistunut. Tämä toivottavasti sitten veisi vaikutusta yhä edelleen eteenpäin.

Mutta merkittävin syy kasvissyönnilleni ei ole sen hyödyllisyys (siinä mielessä, että uskoisin valinnallani lopulta olevan todellista vaikutusta järjestelmään). Kyse on yksinkertaisesti siitä mikä on oikein.

Miksi söisin lihaa? Koska a) se on hyvää, b) koska se on tapana (eli paljon yleisistä ruoista on liharuokia). Kyllä, lihasta saa tietysti hyvää ruokaa, mutta koska hyvää saa myös kasvisperäisistä aineista, lopulta syy palautuu haluun saada tietynlaista hyvää joko preferenssin tai tapojen vuoksi. Mutta voiko olla oikein käyttää tarpeettomasti resursseja tietynlaiseen hyvään tai tapojen vuoksi, kun niitä tarvittaisiin paljoon muuhunkin sekä lokaalisti että globaalisti? Kysehän on analogisesti siitä, että jos asutaan yhdessä taloudessa ja rahat ovat yhteisiä (ja oletetaan että kaikki kontribuoivat yhtäläisesti rahojen hankkimiseen), on aika epäreilua jos yksi valitsee selvästi kalliimpaa ruokaa maksaen yhteisistä varoista, kun tarvitsisi maksaa asunnon ylläpidosta, terveydestä, opiskelusta, jms. tärkeämmästä. Myöskään tavat eivät voi olla peruste itsessään, mutta on kiistämätöntä että nykytilanteessa yleisistä tavoista johtuen kasvissyönti on vaivalloisempaa: joutuu seuraamaan tekemisiään ja tietoisesti etsimään mahdollisuuksia syödä normeista poikkeavasti. Tässä nimenomaisessa tapauksessa (ottaen huomioon lihansyönnin aiheuttamien ongelmien vakavuuden) en pidä kuitenkaan laiskuutta hyväksyttävänä perusteena. Varsinkaan kun yhä useammassa ruokailutilanteessa alkaa olla mahdollisuus harjoittaa vegeilyä jos vain yhtään viitsii.

Nähdäkseni kaiken esittämäni jälkeen lihansyönnille voi olla vain seuraavat perustelut.

1. Ei usko, että lihantuotannon haitat ovat todellisia. Kaikenlaista näkee internetissä esitettävän, eikä kaikkea tietenkään kannata suorilta uskoa. Esittämieni lähteiden uskottavuus sekä haittojen suuruus kuitenkin mielestäni lähes velvoittaa ajattelemaan, että jos on mahdollista, että ne ovat totta, asia on jotenkin tarkistettava. Menee laiskuuden puolelle, jos jättää asian sikseen vain, koska epämiellyttävän uhkan epäileminen on helpompaa. (Huonona analogiana: jos asut padon alla ja täysin kunnioitettavana pitämäsi naapuri tulee kertomaan pienestä halkeamasta, joka tulevaisuudessa tulee halkaisemaan koko padon, eikö olisi asiallista edes käydä kysymässä asiasta enemmän tietäviltä?) Itse pidän YK:n maatalousjärjestöä ja lainattuja tiedemiehiä uskottavina lähteinä. Nykyisin miltei mistä tahansa vähänkään isommasta aiheesta löytyy kuitenkin vastakkaisiakin näkemyksiä, eikä ole välttämättä triviaalia erottaa mikä on uskottavin. Jos joku löytää uskottavia lähteitä kumoamaan väitteitäni, näkisin itsekin vastaväitteet mielelläni. Sekä siksi että voin tarvittaessa koettaa puolestani löytää mahdollisesti kumouksen kumoavaa lisätietoa, mutta myös koska haluan tosissaan tietää jos sellaisia en sitten löytäisikään. (Myönnettäköön, kaipaan jossain määrin jauhelihakastiketta.)

2. Katsoo olevan oikeutettu resurssien tuhlaukseen. Ylempänä olevaa analogiaa seuraten voin nähdä perustelun, että kaikki eivät aktuaalisesti ole kontribuoineet globaaliin resurssien hankkimiseen yhtäläisesti: koska länsimaissa itse asiassa ollaan enemmän vaikutettu suhteellisten resurssien kasvuun tehostamalla absoluuttisten resurssien käyttöä teknologialla, on myös oikeutettua että länsimaissa käytetään resursseja enemmän. Tämän hyväksyäkseen täytyy kuitenkin hyväksyä jonkinlainen perinnönjaon oikeutus kautta historian. Koska minä en ole henkilökohtaisesti (ja aika harva toinenkaan nykyihminen) vaikuttanut tähän, meidän oikeutuksemme tulisi kollektiivisesti esi-isiltämme pelkästään sillä perusteella, että olemme sattuneet syntymään osaksi länsimaista yhteiskuntaa. Ainakaan pikaisesti ajateltuna en voi hyväksyä, että orjuuden, siirtomaasorron ja yleensäkin historiallisen epäoikeudenmukaisuuden hedelmät maagisesti muuttuisivat oikeutetuiksi kun tekijä itse kuolee ja jättää omaisuutensa perillisilleen. Toinen tapa katsoa asiaa on unohtaa historia ja lähteä nykyhetkestä sellaisena kuin se on. Olenko oikeutettu käyttämään enemmän resursseja yksinkertaisesti siksi, että minulla on siihen mahdollisuus? Tämä johtaa vastuun kieltämiseen oikeuttamisen sijaan, ja on enemmän kolmoskohdan heiniä.

Voidaan tietenkin myös väittää, että on oikeutettu tuhlaamaan resursseja jos korvaa sen jotenkin (sivuutan toistaiseksi tällaisen karmisen tasapainon etiikan ongelman). En ole selvillä määristä, mitä yhden ihmisen lihankulutus vaikuttaa negatiivisesti mihinkin suuntaan, mutta periaatteessa voisi kuulostaa siedettävältä jos jokaista tuhon myötävaikutukseen laittamaansa euroa kohti laittaisi euron hyväntekeväisyyteen. Vähän vastaavasti kuin vapaaehtoiset vihermaksut lentokoneen käytöstä. Tämä kaksinkertaistaisi lihan hinnan käyttäjälleen, mikä myös todennäköisesti vähentäisi lihankäyttöä. Kuvittelisin, että tuhoa aiheuttavan järjestelmän tukeminen eurolla tekee lopulta enemmän pahaa kuin korjaukseen pyrkivän järjestelmän tukeminen samalla summalla korjaa sitä, yksinkertaisesti koska näitä tuhoja on helppo aiheuttaa mutta hankala korjata. Ennaltaehkäiseminen tai tuhon estäminen olisi huomattavasti tehokkaampaa. Lopultakin, tuhlatun resurssin korvaaminen käyttämällä lisää resurssia (vaikkakin korjaamaan tuhlauksen jälkiä) ei ole kovin kestävä ratkaisu. Yksittäisen ihmisen kohdalla tämä voisi silti käytännössä olla ihan kelpo tapa, jos vaihtoehtona on olla tekemättä mitään. (Minusta olisi tosin hyväksyttävämpää tehdä itse jotain hyvää kuin maksaa siitä että joku toinen tekee sen.)

Tietenkin voi myös ajatella olevansa oikeutettu käyttämään resursseja miten haluaa, vaikkapa kusipäisestä itsekkyydestä, tai Jumalan tms. käskystä johtuen. En hyväksy, muttei näitä varmaan voi argumentoidakaan kumoon.

3. Ei pidä itseään henkilökohtaisesti vastuullisena. Voidaan argumentoida, että ei ole yksilön ongelma ottaa tällaisia vastuulleen, vaan poliitikkojen ja kenties yritysten tehtävä olisi korjata asia. Joku voi myös väittää, hieman kakkoskohdan kanssa päällekkäin, olevansa oikeutettu tuhlaamaan resursseja koska on järjestelmässä sellaisessa kohtaa että voi tehdä niin, ja järjestelmä on joko juuri oikein tai ainakaan ei ole yksilön asia jne. Jos järjestelmän väittää olevan oikein, on joko erittäin hyvässä asemassa siinä, vahvasti ideologinen, ja/tai sulkee silmänsä muulta todellisuudelta. On toki poliitikkojen asia tehdä asioille jotain, mutta nykyjärjestys toimii valitettavasti niin, että he "edustavat kansaa". Tämä tarkoittaa käytännössä, että poliitikot eivät uskalla eivätkä pysty ajamaan oikeudenmukaistakaan asiaa jos sillä on negatiivisia vaikutuksia kansalaisten elämään, ellei joko poliittinen ilmapiiri ole sille myönteinen tai asialle ole riittävän suurta, aktiivista ja hyväksyttävää kansalaisliikettä. Kumpaakaan näistä ei saavuteta vain odottelemalla, että poliitikot tekisivät jotain. Mitä enemmän ihmisiä tiedostaa argumentit, hyväksyy ne, ja kannattaa tekoja, sitä näkyvämmäksi ilmiö muuttuu ja sitä varmemmin joko poliittinen ilmapiiri hyväksyy asian tai kansalaisliike nostaa yksittäisiä toimijoita asiaa ajamaan.

Toinen argumentti on käytännöllis-laiska "miksi juuri tämä"? Kun maailmassa on niin paljon muuta vääryyttä, miksi juuri tämän asian takia pitäisi ryhtyä henkilökohtaisiin uhrauksiin? Johdonmukaisuuden nimissä pitäisi uhrauksiin ryhtyä niitten muittenkin asioiden puolesta. Tämä saatetaan esittää usein muodossa "mutta jos noin ajattelee, sittenhän ei voi tehdä pian yhtään mitään". Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa: on edelleen parempi tehdä jotain jonkun asian puolesta kuin ei mitään minkään asian puolesta. Lisäksi, saattaa olla, että otettaessa huomioon vain yksittäinen ihminen, olisi parempi luonnon ja reiluuden kannalta vetäytyä omavaraistalouteen keskelle metsää ja hylätä nyky-yhteiskunta. Luulen, että ellei tätä tapahtuisi jotenkin epäuskottavan massiivisissa määrin (ja mistä metsä niille kaikille?), nyky-yhteiskunta kuitenkin pysyisi siellä metsän ulkopuolella ja jossain vaiheessa todennäköisesti myös uhkaisi sitä metsää, ellei sinne jäisi ihmisiä jotka pyrkisivät muuttamaan sitä. Siksi luulen, että on parempi olla muuttamatta metsään, ja pyrkiä levittämään ajatusta toisenlaisesta yhteiskunnasta. (Olen kiusallinen tietoinen siitä, että tuo kuulostaa myös kovin heikosti perustellulta laiskuudelta ja pelkuruudelta: en vain uskaltaisi ja haluaisi luopua totutusta elämästä kokonaan ja aloittaa jotain täysin toisenlaista.)

Kolmas onkin kinkkinen: olen itse esittänyt, että yksilön vaikutus on mitätön, joten miksi kiusata itseään turhaan kun sillä ei kuitenkaan saavuta mitään? Syy on myös henkilökohtaisesti minulle siedettävin näistä, koska käytän samaa perustelua itse monista muista asioista. Vastaus on aika helppo, mutta ehkä myös jossain määrin epätyydyttävä: en vain halua olla osa vääryyttä. Tällä hetkellä uskon, että lihan syöminen pitää lihateollisuutta pystyssä, ja että lihateollisuus aiheuttaa liikaa tuhoa ja epäoikeudenmukaisuutta suhteessa sen tuomaan hyötyyn (joka redusoituu lähinnä hyvään makuun ja siihen, ettei tarvitsisi muuttaa tapoja). En yksinkertaisesti halua olla sellaisessa mukana. Minun on paha perustella siihen mitään, jos jotakuta muuta se ei häiritse.

***

Lopulta kyse on kuitenkin asenteesta. Vaikka uskoisi väitteet lihantuotannon haitoista ja nielisi ylläolevat vasta-argumentit, että mitään oikeasti hyvää syytä jatkaa lihan kulutusta, suurin kynnys on todella muuttaa tottumuksiaan. Jos ei jo elä sellaisessa ympäristössä, jossa maailmanparantaminen ja "ituhippeily" olisi sosiaalisesti hyväksyttävää, voi olla kohtuuttoman suuri kynnys kyseenalaistaa elämäntapoja joita kaikki muutkin kyseenalaistamatta noudattavat. Mitä muutkin ajattelevat, jos kerron ryhtyneeni kasvissyöjäksi koska en halua tuhota maailmaa? Minulle ratkaisu oli lopulta helppo, koska tyttöystäväni kanssa olimme puhuneet mm. maailmanpelastamisesta monet kerrat keskenämme, ja ystäväpiiriini koostuu varsin liberaalista vihreästä nuoresta aikuistosta. Voin kuvitella, että jos oma puoliso tai muut lähimmät eivät erityisesti pidä vihreitä aatteita arvossa, tapojen muutos herättää huomiota ja perustelut ehkä hilpeyttä, eikä häveten ole kiva elää.

En pidä tähän alistumista (aina) pelkuruutena. Se on myös syy, jonka voin hyväksyä jossain määrin. Voidaan olettaa, että jos ihminen on kerran käynyt väitteet ja perustelut läpi ja hyväksynyt ne vaikkei olekaan tehnyt mitään, hän on valmis tekemään todellisen muutoksen kun olosuhteet muuttuvat suotuisammiksi. Tämä vaatii kuitenkin rehellisyyttä ja valppautta - "sosiaalisen paineen" käyttäminen perusteluna huolettomasti ilman selvää todellista pelkoa häpeästä on laiskuutta, ja vaatii tavallaan sen, että päättää muuttaa tapojaan jos joskus saa todella paremman mahdollisuuden.

***

Toivon esittäneeni perustelut päätöksestäni kasvissyöjäksi ryhtymisestä jotakuinkin selkeästi. Toivon myös että se saa lukijansa ajattelemaan asiaa omalla kohdallaan. Ainakin tämän kirjoittaminen on auttanut itseäni hahmottamaan tähän liittyviä puolia, ja ehkä osaan sanoa ensi kerralla asian tullessa puheeksi jotain perustelujakin. Todennäköisesti kuitenkin kehotan vain katsomaan mitä olen tänne kirjoittanut...

(Jos olet eri mieltä, tai perustelut eivät vakuuta, ole hyvä ja kommentoi. Yritän mielelläni parantaa ajatteluani.)

Jatkoa käytännön tavoistani.

Nauravat kengät ja suutaripalvelut

2009-03-25T16:00:00.009+02:00

Hain tänään kengät suutarilta. Kyseessä oli hataran muistikuvani mukaan ihan hyvät kengät joita käytin pääasiallisina kenkinäni vuosi-pari sitten, kunnes niiden pohja alkoi irrota nahkaisesta päällysosasta niin, että ne päästivät vettä lävitse. Ne makasivat töissä muovipussissa tähän asti, kunnes satuin näkemään Kampissa lounaanhakumatkalla suutarin välittömällä reitilläni, ja koska tiesin että minun tarvitsee mennä reittiä vielä samana päivänä uudelleen, vein ne korjattavaksi.

Korjaus maksoi 9.50, vaikka kun kysyin kuinka voi olla näin halpa, suutari sanoi että oikeastaan olisi ollut kaksinkertainen hinta, koska korjasi toistakin kenkää, muttei kehdannut laskuttaa sitä kun oli niin pieni korjaus toiseen verrattuna. Maksoin molemmat, yhteensä 19 e. Suutarin ihmetellessä perustelin, että arvostan että tänä päivänä on vielä joku, joka korjaa vanhaa sen sijaan että heitettäisiin täysin korjattavissa olevat esineet pois ja ostettaisiin uudet. Toisaalta minua miellytti suutarin rehellisyys ja huomaavaisuus: jos hinta olisi alun perin ollut 19 e, luulen että olisin harkinnut pidempään kannattaisiko mieluummin ostaa uudet, koska (vaikka en toki tiedä kengistä mitään) jostain syystä ajattelen, että korjatut eivät voi olla yhtä hyvät ja/tai kestä niin kauan kuin uudet. (Toivon että olisin silti korjauttanut, mutta paha sanoa.)

Suutari myös alkoi hieman avautua, ja kertoi että suurin osa ihmisistä pitää hintaa kalliina ehkä viiden minuutin työstä, jossa vähän ommellaan ja liimataan. Että ilmeisesti moni oli jopa tullut toisiin ajatuksiin ja jättänyt korjauttamisen sikseen hinnan takia. Minusta on kummallista, että Kampissa vuokralla oleva yritys, jossa on yksi kokopäiväinen työntekijä eikä asiakkaita näytä olevan paljoakaan, ja jonka tarvikekustannukset - vaikka suurimmaksi osaksi kertaluonteiset (kuvitellakseni erikoisvalmisteiset työkalut) - ovat tuloihin nähden melko suuret, ylipäänsä pystyy toimimaan. Itse en olisi varmaan saanut aikaan lähteä viemään kenkiä sataa metriä kauemmas luonnollisesta reitistäni, joten paikka oli tässä tapauksessa hyvin valittu, ja jos en jaksa tuon vertaa, itse korjaaminen (ja työkalujen hankkiminen) on luonnollisesti poissa laskuista. Mielestäni hinta oli juuri kohdallaan, jopa hieman halpa, kokonaisuutta ajatellen. Jos pulju pysyy noilla hinnoilla pystyssä maksan ne mielelläni. Valitettavasti korjattavia kenkiä minulla on varsin rajattu määrä, joten panoksellani ei ole paljoa merkitystä.

Teen oletuksen, että vanhan korjaaminen on parempi kuin uuden ostaminen. Tätä voisi varmaan laskea jotenkin, mutta koska en ole nähnyt asiaa juurikaan kiistettävän, otan sen toistaiseksi annettuna.

Miten ihmiset saisi muuttamaan käyttäytymistään kestävämpään suuntaan? Minua häiritsee omakin ajatukseni, että korjatut kengät eivät ole yhtä hyvät kuin uudet. Mihin tämä perustuu? En ole koskaan käyttänyt korjattuja kenkiä, en varmaan juuri mitään korjattuja vaatteita, joten se ei ole kokemusta. Veikkaisin, että kyse on enemmänkin siitä, että nyky-yhteiskunnassa on luonnollista ajatella, että rikkaus on hyvä ja köyhyys paha, ja korjaaminen liittyy köyhyyteen eikä rikkauteen. Rikkaan ei tarvitse välittää kulutuksensa seurauksista: hän vain syytää rahaa kunnes seuraukset menevät pois (eli joku köyhempi ottaa rahat vie seuraukset muualle). Jos kyse olisi harvoista rikkaista ja enemmistöstä köyhiä, tämä ehkä toimisi jossain määrin (vaikka silloin kyseeseen tulisivat sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ongelmat), mutta kun rikkauteen pyrkii enemmistö, seuraukset tulevat enenevässä määrin meidän kaikkien päälle.

5.4.: Jatkoa

Vesijalanjälki

2009-03-24T00:55:00.006+02:00

Töissä eräs tuttu, jonka kanssa on tullut turistua näistä yllättäen minulle tärkeiksi muodostuneista aiheista, oli tuonut kaksi mielenkiintoista kopiota. Hän on mukana kaikenlaisessa järjestelmänmukaisessa maailmanparannus-effortissa, ja on (ilmeisesti) mukana tekemässä suomeksi kirjaa joka pitäisi kai tulla julkaistuksi lähiaikoina. (En edes tiedä kirjan nimeä, pitääpä kysyä.) Toinen esittelee karkeasti yksinkertaistaen erilaisia ekologishenkisiä suhtautumistapoja eräänlaisiksi profiileiksi, ja todettu kuka tällaisesta käyttäytymisestä voittaa (asenne: Vielä 15 vuotta, voittaja: suuryhtiöiden työntekijät ja Belizeen muuttava rikas). Vaikuttaa aika kevyeltä, en tiedä miten tähän pitäisi suhtautua.

Toisessa paperissa on taulukko "ostostesi vesijalanjälki" (Lähteeksi mainitaan UNESCO-IHE, Water Footprint Network, Levis Strauss, Sabmiller):

Litra maitoa, 140 litraa vettä
Kilo viljaa (vehnää? ohraa? kauraa? ei mainita), 1100 l vettä
Kg riisiä, 2300 l
Kg maissia (eikö se ole viljaa?), 900 l
Kg naudanlihaa, 22 000 l
Kuppi kahvia, 140 l (mielenkiintoista olisi verrata reilua ja tavallista...)
Farkut, 1893 l (luku ilmeisesti peräisin valmistajalta, päätellen lähteistä)
Hampurilainen, 2385 l (mistäköhän tämä on?)
Tuoppi olutta, 75 l (Sabmiller on Wikipedian mukaan maailman toiseksi suurin panimoalan yritys, mistä lienee tämä luku, Suomessa tuttu kai lähinnä Pilsner Urquellistä)

Naudanliha kuluttaa tässä aika paljon vähemmän kuin edellisessä postissa mainittu, Wikipediasta kaivamani 100 000 l (joka tarkemmin katsottuna mainitsi vain jonkun "professori Pimentelin" laskuihin, josta ei manita enempää ja johon ei ole viittausta), vaikka ei tuokaan mitätön ole. Riisi sen sijaan on hyvin lähellä Wikipedian taulukon keskimääräistä (neljästä eri viitteestä) 2552 litraa, tosin vaihtelu on 1400 litrasta 3600:aan. Näyttää ilmeiseltä, että lopputulos riippuu laskutavasta (d'oh), ja että laskutavat vaihtelevat reilusti, mutta että kuitenkin johtopäätökset tuppaavat olemaan suunnilleen samanlaisia.

Miksi vedenkulutuksella on merkitystä? Wikipedia sanoo (http://en.wikipedia.org/wiki/Water_conservation), että vettä pyritään säästämään, koska: a) jotta tulevaisuuden sukupolvilla olisi puhdasta vettä, emme saa ottaa enempää kuin mitä luonnon kiertokulku pystyy uusimaan; b) veden pumppaaminen, kuljetus ja jätevesien käsittely kuluttaa energiaa; c) veden tarve lisää tarvetta padota ja muutoin käyttöönottaa luonnollisia vesimassoja, mikä haittaa näitä alueita elinympäristönään pitäviä eliöitä (sekä esteettisiä arvoja). En tähän hätään nyt aio etsiä paljonko vesivaroista on tällä hetkellä käytössä, paljonko veden käyttö kuluttaa energiaa suhteessa muuhun kulutukseen, tai paljonko luonnollisia vesimassoja on jäljellä ja paljonko niiden käyttöönotto haittaa. Oletettavasti vettä käytetään liikaa tai ainakin lähelle, kun asiaa on kerran pitänyt alkaa ajaa. Pitää palata asiaan. Tuosta viimeisestä kohdasta kuitenkin tulee mieleen jostain kuulemani juttu, että Suomessa on suunnilleen yksi joki jota ei ole padottu. Hm. Tarkistettava.

Vähän lannistaa, kun ajattelee kuinka pitkiä ketjuja näistä tulee, mutta sitähän se tarkoittaa että nämä asiat ovat vaikeita, ja siksi tätä kirjoittelen.

Edit: Hesarin juttu vesipulasta.

Kasvissyönnistäni

2009-03-16T00:13:00.010+02:00

(Parannettu luettavuutta ja lisätty perusteluja 3.4.)

Mainitsin ensimmäisessä postauksessani ryhtyneeni kasvissyöjäksi. Jos nyt ihan tarkkoja ollaan, en ole puhtaasti kasvissyöjä, vaan lakto-ovo vegetaristi (maitotuotteet ja munat menevät), ja siihen kun lisätään vielä kalansyönti... Enkä edes tarkalleen ottaen noudata tiukasti tuotakaan: olen valmis syömään lihaa, jos sen syömättä jättäminen aiheuttaisi kohtuutonta haittaa muille. Esimerkiksi oli puhe, että kavereiden kanssa tekisimme ruokaa (tai yksi joka osaa tekee ja muut auttaa parhaansa mukaan) ensi viikonloppuna, ja jos olen ainoa vege joukossa, on aika hankalaa hankkia oma ruoka (kun pointtina on tehdä ja syödä yhdessä) tai vaatia muita taipumaan minun ruokavaliooni. Viime kerralla ongelmaa ei ollut, kun ruokalajina oli itämainen "pöydällä on pata jonne heitetään juttuja keittymään ja kukin poimii oman ruokansa", ja saatoin jättää lihapullat väliin. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista.

Wikipedian mukaan olen siis fleksitaristi. Kuulostaa kömpelöltä, joten sanon mieluummin kasvissyöjä (tai osa-aikakasvissyöjä jos on aikaa selittää mikäli saan ihmettelevan ilmeen vastaukseksi).

Joka tapauksessa. Edelleen ihmisillä tuntuu ensimmäisenä tulevan mieleen vegetarismista eläinoikeudet (eläimillä pitäisi olla ihmisoikeuksiin rinnastettavia oikeuksia elää ja tulla kohdelluksi asiallisesti koska niillä on alkeellinen tietoisuus, tms.) tai eläinten hyvinvointi eli massatuotannon vastustaminen (eläimien syöminen sinänsä ok, mutta ei jos niillä on niin huonot olot että elo on käytännössä kidutusta massatuotantolaitoksissa). Minulle nämä eivät ole pääasioita, vain mukava bonus. Olennaista on toisaalta luonnonsuojelu, toisaalta oikeudenmukaisuus.

YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAO:n mukaan (Livestock's Long Shadow) karjateollisuus on yksi kolmesta merkittävimmästä tekijästä monien ympäristöongelmien kohdalla paikallisista globaaleihin. Lihantuotanto tuhoaa sademetsiä ja maaperää (tai ainakin on vahvasti myötävaikuttamassa niiden tuhoon), aiheuttaa merkittäviä kasvihuonepäästöjä, saastuttaa vesiä ja edistää aavikoitumista.

Tietenkään kaikki lihantuotanto ei ole pelkästään haitallista ympäristölle (ks. esim. Kiinan ruoantuotantoa käsittelevä varsin mielenkiintoinen sivusto). Yksi suuri pahantekijä on eläimille syötettävä rehu, mutta pienen mittakaavan lihantuotannossa voidaan käyttää eläinten ravinnoksi kasvillisuutta joka ei kelpaa ihmisen ruoaksi (ja vielä positiivisemmassa tapauksessa myös kasvaa paikassa jota ei voi käyttää muuhun ruoantuotantoon), tai orgaanista jätettä joka muutoin menisi hukkaan. (En taas osaa sanoa, onko tällaisessa laskettu tehokkuuseroja sille, millä muulla tavoin tällaisen jätteen voisi käyttää, esim. kompostoinnissa.) On tietysti myös ilmeistä, että vähäisissä määrin metsästetty liha (esimerkiksi suomalainen liikalisääntynyt hirvi) ei haittaa, vaan jonkun rajan jälkeen jopa hyödyttää ympäristöä.

Oleellisinta onkin lihantuotannon käsittämätön tehottomuus. Siihen käytetään 70 % kaikesta maatalousmaasta (laidunmaa, rehuntuotanto), eli lähes kolmannes maapallon maapinta-alasta. (En ihan heti löytänyt tilastoa siitä, mikä on liharuoan ja maitotuotteiden osuus ihmisravinnosta keskimäärin.) Rehusta suuri osa olisi ihmiselle täysin kelvollista ravintoa, mutta syötettäessä se eläimille lihan tuotantoon ravintokiloa kohti kuluu sekä vettä että energiaa moninkertainen määrä. Tämä johtuu tietenkin siitä, että eläin pistetään lihoiksi vain kerran, mutta sitä ennen sen on täytynyt syödä energiaa ja juoda vettä aika paljon ennen kuin se on kasvanut teurastettavaan kokoon. (Sitä en ihan hahmota miksi maidon- ja munantuotanto on noin tehotonta kuin mitä esitetään. En myöskään äkkiseltään nähnyt, onko lihantuotannon energiankulutuksesta vähennetty se energia jonka eläin elämänsä aikana maitona, munina tms. tuottaa.)

Tehottomuus ei tietenkään ole itseisarvo, mikä on pakko mainita koska inhoan liiallista tehokkuuskeskeisyyttä. Kuitenkin elämme rajallisessa maailmassa, missä resurssit ovat jakautuneet erittäin epätasaisesti, ja missä järjestelmä ei kokonaisuudessaan pysty säätelemään resurssien kulutusta a) reilusti ja b) kestävästi tulevaisuuden sukupolvien kannalta. (Itse asiassa nykyinen kilpailuun ja kasvuun tukeutuva järjestelmä perustaltaan ei edes pyri säätelemään resurssien kulutusta, vaan nähdäkseni edistää tuhlailevuutta kannustamalla hyväksikäyttämään kaikkea luontoa jota ei ole vielä hinnoiteltu. Mutta tämä on jo oma postauksen aiheensa.) Tehottomuus siellä missä se on tarpeetonta - kuten lihan syöminen kun ravinnon saa tehokkaamminkin - on yksi perustava epäreiluuden ja ei-kestävän kulutuksen syy. Ja pidän sekä reiluutta (oikeudenmukaisuutta) että kulutuksen kestävyyttä (luonnonsuojelua) tärkeänä. (Järjestelmän epäreiluudesta ja kulutuksen kestävyydestä kirjoitan lisää toisissa postauksissa.)

Vaikka pidän lihantuotantoa siis nykylaajuudessaan negatiivisena asiana, ei ole itsestään selvää mihin yksilön pitäisi ryhtyä asian takia. Kuten helposti tulee mieleen, mitä väliä on yhden pienen minun valinnoillani tässä maailmassa? Miksi minun pitäisi tehdä asialle yhtään mitään?

Jatkan tästä myöhemmin.

PS. Etsin jonkin verran faktatietoa esittämistäni luvuista, mutta materiaalia on melkoisesti ja luvut usein keskenään vertailukelvottomia tai epämääräisiä. Esimerkiksi vedenkulutuksen väitetään Wikipediassa (ilman viitettä) ja Cornellin yliopiston sivulla olevan 100 000 litraa per kilo naudanlihaa, mikä kuulostaa uskomattomalta. Täytyy käsitellä näitä tarpeen mukaan vielä tarkemmin uudestaan. Vaikka kuulostaa ilmeiseltä, että holtiton vedenkulutus on pahasta (tulee mieleen jo 90-luvulla maalaillut sodat, jotka käydään tulevaisuudessa puhtaasta vedestä), mitä merkitystä vedenkulutuksella kokonaisuuden kannalta on? Katsotaan mitä löytyy.

Ihmiskuvasta

2009-03-15T17:11:00.003+02:00

Yksi asia on tehtävä heti alkuun selväksi.

Jostakin syystä monet tuntuvat usein olettavan, että ihmiset toimivat loogisesti ja heidän tekonsa on perusteltavissa järkevästi. Joskus taas näin halutaan ajatella tiedostaen sen virheellisyys, koska vaihtoehto olisi loukkaavaa.

Minä en usko, että ihmiset ovat (yleensä tai periaatteessa) loogisia olentoja, että maailmankuvat olisivat kovinkaan usein ristiriidattomia, tai että ihmiset voisivat toimia ihanteidensa ja arvojensa mukaan kaiken aikaa. (Ainakaan tällä hetkellä en usko.) En myöskään usko, että voi löytää äärimmäisen loogisen maailmankatsomuskehitelmän, joka sopisi sellaisenaan maailmaan ilman jotain sinänsä perustelematonta lähtökohtaa. Oletan, että joskus paras vastaus minkä kysymykseen voi saada on "tuntuu vain siltä". Se on epätyydyttävää, tuntemukset eivät välttämättä noudata logiikkaa, mutta parempaa ei ole tarjolla. Toisaalta monessa tapauksessa huonoin mahdollinen vastaus on samainen "tuntuu vain siltä", ja näitä kahta tapaustyyppiä ei välttämättä ole yksinkertaista erottaa toisistaan.

En pyri pohdinnoissani kehittämään sellaista täydellistä järjestelmää joka ei koskaan olisi ristiriidassa itsensä kanssa tai joka ei perustuisi jossain kohtaa täysin surkeille perusteille. (Tai kyllä pyrin, mutta uskon etten voi saavuttaa.) Myöskin jos tunnen yhtään itseäni ja olen rehellinen, en todellakaan seuraa kaiken aikaa ihanteitani vaikka loogiset ja hyväksyttävät sellaiset kehittäisinkin. Haluan silti pohtia näitä asioita, tiedostaen sen että saatan tulla ihannoitavan elämisen suhteen sellaiseen tulokseen, etten koskaan tule sitä toteuttamaan. (Tällä hetkellä esimerkiksi Linkolan ratkaisu vaikuttaa loogisesti ajatellen melko pätevältä monessa suhteessa, mutten pystyisi kaikesta erottautumiseen itse.)

Pohdinnoissani tulee varmasti olemaan sisäisiä ristiriitaisuuksia. Jotkut näistä ovat yksinkertaisesti tiedon puutetta tai ajatusvirheitä, ja toivon että lukija sellaisen huomatessaan mainitsee asiasta, jotta voin korjata ajatteluani. Haluan uskoa siihen, että kykenen muuttamaan mielipidettäni jos minulle osoitetaan siinä oleva selvä virhe. Toiset ovat kuitenkin sellaisia, että ristiriita on vain hyväksyttävä, ainakin toistaiseksi. (Näistäkin tietenkin toivon mainittavan, koska ei välttämättä ole selvää että kyseessä on juuri tällainen tapaus.) Koska ihmiset nyt vain joskus toimivat niin.

***

Edit: Asiaan liittyen, vastaan saattaa myös tulla tilanteita, joissa muutan yksinkertaisesti mieltäni. Jos nyt ihme kävisi ja teen tätä vielä vuosien päästä, olisin jopa pettynyt jos en ole jostain jo toista mieltä. Jostain hassusta syystä mielipiteiden vaihtoa pidetään kuitenkin paheksuttavana, tai ainakin epäilyttävänä. Jos on yhtenä päivänä yhtä mieltä ja toisena toista, miten moiseen tuuliviiriin voi luottaa? Mielestäni on huomattavasti kunnioitettavampaa tiedostaa syyt mielipiteisiinsä ja mahdollisesti jopa perustella ne kulloisellakin hetkellä, kuin pysytellä samoissa mielipiteissä vuodesta toiseen. Tietysti jos perustelu on hyvä, sitä ei vaihdeta, mutta helposti siihen saattaa iskeä ylpeys ja kyvyttömyys nähdä muita kantoja. Ihmisen olosuhteiden muuttuessa muuttuu myös ihminen itse, joskus arvoja ja ihanteita myöten.

Epätietoisuus

2009-03-15T14:07:00.012+02:00

Vuosien 2005-2006 aikana kirjoitin graduani, ja töitä vältellessäni sijaistoiminnaksi kävi hyvin laitokselle tullut Hesari, jonka aloin lukea päivittäin lähes kannesta kanteen. Aikaisemmin olin marginaalisesti tylsistyneenä lukenut Metroa kulkiessani vielä K-junalla Koivukylään, ja vaikka minua kiinnosti lähinnä ulkomaan osio, syynä ei ollut varsinainen kiinnostus asioihin itseensä vaan lähinnä sen tulos, että kriisit ja sodat ulkomailla olivat mielenkiintoisempia kuin tylsä suomalainen politiikka. Hesaria lukiessani vuoden kuluessa minua alkoi kuitenkin kerta toisensa jälkeen ärsyttää: maailmassa tapahtui asioita, jotka olivat typeriä, tarpeettomia, käsittämättömiä ja kertakaikkisen epäoikeudenmukaisia. En usko, että ajattelin tuolloin epäoikeudenmukaisuutta kuten tänään, mutta jotenkin aiheet tuntuivat ärsyttäviltä, vaikka samalla hämmentävän kierosti kiinnostavilta. Aloin ottaa asioista enemmän selvää ja ärsyttävyys vain kasvoi. Jossain välissä aloin meuhkata näistä asioista tyttöystävälleni, ja sinänsä hienoihin teoreettispainotteisiin keskusteluihimme livahti aimo annos, no, maanläheisyyttä silloin tällöin.

Jonakin kesänä olimme vanhempieni mökillä, kun tv:stä (jota kotona emme oikeastaan silloinkaan katselleet) tuli dokumentti The Corporation, jossa kerrottiin muistaakseni kuinka nykymuotoinen yhtiöjärjestelmä tavallaan edellyttää yksityisiä yrityksiä olemaan psykopaatteja. Siis suhteessaan ympäristöönsä, jos ne olisivat ihmisiä, diagnostisia kriteerejä käyttäen. En ollut asiaa koskaan kummemmin ajatellut (ja jälkeenpäin ajatellen dokumentissa oli varmasti paljon kritisoitavaa), ja tämä avasi silmiäni.

Lapsesta asti minulla on ollut vaihtelevanasteinen vastenmielisyys politiikkaa kohtaan. Tämä liittynee jollain tavalla tiettyyn eristyneisyyteen jossa olen elämääni elänyt. Uskovaisesta perheestä oleva lapsi oli pikkukaupungin koulussa helposti kiusattava, ja kun olin lisäksi lukutoukka, opin nopeasti pois kuulemma lapsempana harrastaneesta sosiaalisesta rohkeudestani ja pysyttelin enimmäkseen omissa oloissani. (Lisäksi saattoi vaikuttaa, että niihin aikoihin minulla oli käsitys "meistä" uskovaisista joiden maailma oli aika lailla erillinen "maallisten" maailmasta.) Tämä tarkoitti että olin kiinnostunut kirjoista ja asioista jotka olivat kaukana jokapäiväisestä elämästäni. Vanhempani eivät myöskään olleet koskaan kovin poliittisia (ainakaan lasten nähden), ja muistan mistään politiikkaan liittyvästä puhutun vain kun oli presidentin- (kannatin Raimo Ilaskiveä koska hän oli "presidentillisimmän" näköinen) tai eduskuntavaalit. Jälkimmäisissä vanhemmillani oli aina sama ehdokas, joka oli käsittääkseni valikoitunut sen perusteella että hän oli uskovainen ja asui lähialueella - en muista koskaan puhutun varsinaisesti asia-aiheista. Poliitikkoja pidettiin yleisesti epäluotettavina ja, jos nyt ei suorastaan roistoina, kuitenkin omaa asiaansa ajavina. Muutettuani pois kotoa eteen tuli mahdollisuus äänestää, jota en käyttänyt koska se ei minua mitenkään kiinnostanut. Kun sitten kiinnostuin laajemmin maailmasta kehitin varmasti osaksi jo olemassaolevaa käyttäytymistä selittämään perustelut, miksi ei oikeasti edes kannata äänestää. Aina vaalien aikaan jouduin perustelemaan kavereilleni äänestämättömyyttäni, mikä myös ärsytti ja vain vahvisti käyttäytymistäni, mutta pisti myös miettimään asiaa.

Näistä seikoista (ja varmasti tuhansista muistakin) johtuen aloin vuosien 2006-2008 aikana herätä yhä enemmän yhteiskunnalliseen tiedostavuuteen. Vähitellen luin kasvihuoneilmiöstä (ennen kuin siitä alettiin puhua ilmastonmuutoksena), eläinten oikeuksista (kavereille jotka harrastivat kasvissyöntiä naurettiin rehunsyöjinä), ja varsinkin yleisestä maailmanpoliittisesta tilanteesta mm. Bushin, Israelin, Taiwanin ja Venäjän myötä. Filosofinen tyytyminen maailman metafyysisen rakenteen epäselvyyteen antoi tilaa käsitykselle, että noin niin kuin yksittäisen ihmisen kannalta maailma on keskimäärin aika paska paikka. Ei siksi, että kaikki olisi huonosti ja mikään ei hyvin, vaan siksi että se voisi olla niin paljon parempi jos ihmiset vain vähän viitsisivät - mutta ei.

***

Vähän alle vuosi sitten ryhdyin kasvissyöjäksi, koska minusta ei voi olla reilua, että käytämme niin paljon maapallon resursseja sinänsä tarpeettomaan lihansyöntiin. Olen myös itsenikin yllättäen alkanut kiinnittää huomiota kierrättämiseen, sähkön säästämiseen ja turhan kulutuksen välttämiseen. Puhuimme ja sovimme tyttöystäväni kanssa elintasokatosta, jonka mukaan emme pyri kohottamaan elintasoamme aina kun se on taloudellisesti mahdollista, vaan opimme tyytymään vähempään. Pieniä tekoja, mutta nämä ovat sellaisia jotka ovat tuntuneet enimmäkseen ongelmattomilta - en näe välittömästi ainakaan haittaa niiden toteuttamisesta. Kuitenkin näistäkin osaa huomaan joutuvani perustelemaan läheisille ja tutuille.

Muut asiat tuntuvat loputtoman vaikeilta ja monimutkaisilta. Äänestääkö vai eikö äänestää kun poliittinen järjestelmä on täynnä ongelmia? Minne antaa lahjoituksia, kun toisaalta kuulee kuinka raha ei mene sinne minne pitää, toisaalta ehkä järjestön koko toimintaperiaate ei kokonaisuutta ajatellen ole hyödyllinen? Miten pitäisi suhtautua kadulla polvirukouksessa istuvaan kerjäläiseen? Miten eri tuotteiden ostaminen vaikuttaa mihinkin? Hankkiako lapsia tällaiseen maailmaan? Miten oikeastaan pitäisi elää?

Tämä blogi on syntynyt palvelemaan näitä kahta tarvetta: toisaalta perustella ratkaisujani (tai oikeammin muotoilla perustelut sellaiseen asuun, että ne on sekä ymmärrettävät että kyllin vakuuttavat edes itselleni), toisaalta selvittää ajatuksiani vaikeista asioista jotta joskus minulla olisi niihin jonkinlaiset henkilökohtaiset ratkaisut. Mitkä ovat ne faktat, jotka on otettava huomioon kutakin ratkaisua tehtäessä? Mutta ennen kaikkea, mitkä oikeastaan ovat ne arvot, joita kannatan, ja kuinka voin niitä parhaiten seurata elämässäni? Olen epätietoinen, ja pyrin tässä kirjoittamalla ilmaisemaan epätietoisuuteni niin rehellisesti kuin osaan, siinä toivossa että epätietoisuus joskus voisi vähän hälvetä, ja että ehkä, jos joku tätä joskus lukee, hän saattaa saada jotain apua omiin vastaaviin pohdintoihinsa kuten minä olen saanut muiden blogeista. (Taka-ajatuksena on myös, että jos saan järkeviä kommentteja teksteihini, ehkä se motivoi minua pohtimaan ja kirjoittamaan näitä asioita, eikä tämä idea kuole alkuunsa kuten moni muu projekteistani.)